Rosamund Young: Lehmien sielunelämä

Rosamund Young:
Lehmien sielunelämä
(The Secret Life of Cows, 2003)
141 s.
Bazar 2018
Suomennos: Tero Valkonen
Kirjastosta

Kun katsoo lehmien ja vasikoiden leikkivän, siistivän tai vaikka vähän kovistelevan toisiaan, näkymään tulee aivan uusi ulottuvuus, jos sattuu tietämään, että tapahtumien osalliset ovat sisaruksia, serkkuja, ystäviä tai jopa verivihollisia.

Rosamund Young on yksi worcestershireläisen Kite's Nest -karjatilan omistajista ja kertoo kirjassaan lehmistä, joissa on luonnetta. Vaikka kaikissahan sitä on, ainakin Youngin mukaan. Kirja koostuu arkisista tapauksista ja sattumuksista, joiden kautta kerrotaan lehmien erilaisista luonteista. Jotkut ovat älykkäämpiä kuin toiset ja Youngin pointti onkin se, että lehmätkin ovat yksilöitä, joilla on erilaisia tarpeita ja temperamentteja.

Henkilökohtaiset lehmäkontaktini loppuivat lapsena kun kesämökkinaapuri joutui lopettamaan pienen maitotilansa. En siis todellakaan ole mikään lehmäspesialisti ja täytyykin sanoa, että en ole koskaan ajatellut asiaa siltä kannalta, jonka Young kirjassaan tuo esiin. Kissat, koirat ja muut lemmikit ovat mielessäni yksilöitä, eivät massaa, joten miksipä lehmät, siat tai kanat olisivat sen suhteen jotenkin erilaisia? Kirja avasi ehdottomasti silmiäni sen suhteen. Ehkäpä ne tienvarressa oleilevat karjalaumat näyttävät nyt silmissäni hieman erilaisilta.

Sinänsä kiinnostavan aiheen vuoksi onkin harmillista, että Young ei ole kirjoittajana mikään James Herriot. Arkiset tarinat ovat välillä hauskoja, mutta useimmiten kovin puisevasti kerrottu. Lehmien nimiä vilisee kuin sieniä sateella ja kun nimet siirtyvät sukupolvelta toiselle, on vaikea muistaa oliko Mansikki I se erityisen älykäs lehmä vai oliko kyseessä sittenkin Mansikki IV. Lehmien nimet itsessään olivat välillä todella hauskoja. En tiedä, miten karjaa nimetään Suomessa, mutta Kite's Nestin tilalta löytyvät niin Fat Hat II ja Olé kuin Rouva Bumble ja Lancasterin herttuakin.

Young kertoo lehmistä yksilöinä, mutta samalla hän kertoo karjatilansa toimintaperiaatteista. Vapaasti ja inhimillisissä olosuhteissa kasvavat lehmät ovat onnellisempia ja elävät ainakin melkein aitoa lehmän elämää. Ihmisiin turvataan vain kun on pakko, vaikka tämänkin suhteen lehmien välillä on suuria eroja. Yksi haluaa olla ihan bestis ihmisen kanssa, toinen pysyy niin kaukana kuin mahdollista. Tehotuotantoon kasvatettu karja sen sijaan ei saa valita eikä se välttämättä edes osaa käyttäytyä lehmien lailla. Eihän näillä vasikoilla ole koskaan ollut mahdollisuutta ottaa mallia vanhemmista lajitovereistaan. Minua kieltämättä hieman huvitti se, että Young teki selvästi parhaansa, ettei hänen olisi tarvinnut sanoa suoraan mitä varten lehmiä kasvatetaan. Kite's Nest kun on lihakarjatila. Vasikoista kasvatetaan pihvejä, ei lypsylehmiä. Joku harva pääsee jatkamaan sukuaan, mutta suurin osa päätyy lautaselle. 

Eli siis, nopealukuinen kirja lehmistä kiinnostuneille ja sinänsä hyvä puhe siitä, miten karjan voi kasvattaa toisellakin tavalla. Vaikka Kite's Nestiin syntyvä vasikka onkin kävelevä päivällinen, ainakin se on onnellinen päivällinen.