 |
| Camilla Läckberg: Jääprinsessa (Isprinsessan, 2004) 357 s. Schildts 2006 Suomennos: Outi Menna Kirjastosta |
Elämäkertakirjailija Erica Falck on palannut lapsuutensa maisemiin Fjällbackan kalastajakylään. Erica työstää kirjaa Selma Lagerlöfistä ja käy läpi onnettomuudessa kuolleiden vanhempiensa jäämistöä. Omissa murheissa pyöriminen katkeaa kun kylältä löytyy raa'aasti murhattu nainen, Erican lapsuudenystävä Alexandra. Erica joutuu tahtomattaankin mukaan murhamysteeriin, jota selvitellessään hän ja komea poliisi Patrik tulevat repineeksi auki koko joukon vanhoja haavoja ja salaisuuksia.
En lue dekkareita kovin usein, mutta TV:stä seuraan useampaakin rikossarjaa. Katsoin tuossa hiljattain tähän Läckbergin Fjällbacka-sarjaan löyhästi pohjautuvia leffoja ja pidin niistä. Positiivisen kokemuksen siivittämänä päätin viimein kokeilla myös näitä kirjoja. Kesti jonkin aikaa ennen kuin sain tämän kirjastosta, varausjonoa oli nimittäin siitäkin huolimatta, että sarjan alkupään kirjat ilmestyivät reilut kymmenen vuotta sitten.
Ajan kuluminen aiheutti kirjaa lukiessa pientä huvittuneisuutta, koska, no, esimerkiksi:
Erica rukoili mielessään, että Alexilla oli käytössään nykyaikainen puhelin eikä mitään trendikästä Kobra-puhelinta tai muuta vanhanaikaista pyöritettävää bakeliittimallia. Hänellä oli onnea. Keittiön seinällä riippui upouusi Doro-merkkinen puhelin.
(s. 164)
Ah, Doro, tuo uutuuksien helmi, jota etenkin kolmikymppiset ostavat! Niin se aika vierii ja maailma pyörii. Nuo sanotaan nyt vaikka vanhanaikaisuudet eivät haitanneet lukemista, kunhan vain toivat välillä tilanteeseen tietynlaista tahatonta komiikkaa. Trendinimien pudottelu kirjaan on harvoin hyvä idea, koska trendit vaihtuvat heti kun selkänsä kääntää.
Sen sijaan minua haittasi se, miten stereotyyppisiä hahmoja kirjassa oli. Etenkin naishahmot ärsyttivät. On juonikas rikas vanha rouva, nöyristelevä entinen taloudenhoitaja, kauniin isosiskon ruma pikkusisko, leppoisan vanhan miehen riivinrautavaimo, rikkaan miehen pahoinpidelty vaimo, nuhjuisia ja kateellisia pikkukylän kotirouvia Erican kaltaisten kaupunkileidien vastakohtana jne. Olinkin iloisesti yllättynyt kun Erica huomasi, että hän on itse asiassa ollut melkoinen persläpi ajatellessaan olevansa niin paljon parempi kuin Fjällbackaan jääneet naiset. Kiva kun päähenkilössä on oikeasti vika (vertaa esim., "oi olen niiiiin kömpelö~!"), jonka hän tarinan kuluessa tiedostaa ja tunnustaa viaksi.
Jossain vaiheessa aloin kokemaan lievää yliannostusta angstin suhteen. Kaikilla oli synkkä menneisyys, nykyisyys tai tulevaisuus, ja epämiellyttäviä luonteita oli vähän joka lähtöön. Kuka järkevä ihminen haluaisi edes asua Fjällbackassa, kun naapurina on tuollaisia ihmisiä? Poikkeuksena topakka entinen kondiittori, joka oli kultivoinut noin 1 400 yksilön tonttukokoelman, koska täytyyhän vanhan naisen nyt jollain tavalla olla höperö, eikö vain? Hänet voisin ottaa naapuriksi milloin vain.
Mutta, juoni oli kyllä vetävästi kirjoitettu ja vaikka osa salaisuuksista olikin ennalta-arvattavia, oli kiinnostava nähdä miten ne kietoutuivat toisiinsa. Pidin myös Ericasta ja Patrikista ja siitä, miten Läckberg kirjoitti heidän suhteensa alun. Aivan erityisesti pidin kohtauksesta, jossa Erica valitsi treffivaatteita ja hylkypino sängyllä vain kasvoi. Patrikilla oli nimittäin käynnissä täsmälleen sama operaatio kotonaan!
Varasin jo sarjan seuraavan osan, katsotaan milloin saan sen ja ehdin lukea.
Luettu myös:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti