Elfrida Bergman & Sara Lindquist (toim.): Queering Sápmi - saamelaisia kertomuksia normien ulkopuolelta 311 s. Qub 2013 Omasta hyllystä |
Mitään ei tapahtunut.
Sainpahan yllätyslahjaksi tällaisen, oli kuulemma ollut alennusmyynnissä joten lahjoittajan mukaan oli tarttunut useampikin kappale. Tarkoitukseni oli lukea tätä luku tai pari illassa, mutta päädyinkin sitten lukemaan koko kirjan melkein yhdellä istumalla. Tämä on sikäli vähän hankala kirja, että tämä on julmetun kokoinen ja pehmeäkantinen. Lukeminen onnistui vain pöydällä tai sohvalla kippuralla, kirja polvien päällä.
Kirjan varsin kiinnostavana ideana ovat saamelaiset, jotka kuuluvat erilaisiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, tai ovat jollain muulla tavalla saamelaisten normeista poikkeavia (moniavioisia, perinteisiä sukupuolirooleja rikkovia jne.). He siis kuuluvat vähemmistön vähemmistöön. Kirjassa on 30 lukua ja tarinaa ihan oikeista ihmisistä, jotka ovat saaneet kertoa tarinansa omalla tavallaan ja omilla sanoillaan. Mukana on saamelaisia eri (pohjois)maista. Ikähaitari on suuri, vanhin kertoja lienee siellä 70 vuoden toisella puolen ja nuorimmat ovat alle parikymppisiä. Suurin osa kertojista esiintyy omalla nimellään ja kuvallaan, mutta joukossa on myös anonyymejä. Lisäksi taustalla on koko joukko niitä, jotka eivät halunneet tarinaansa kirjaan edes nimettömyyden suojissa.
Parhaiten mieleeni jäi eräs anonyymitarina, jonka kertoja oli sieltä ikähaitarin vanhemmasta päästä. Hän sanoi halunneensa kertoa tarinansa omalla nimellään, mutta muuttaneensa lopulta mieltään muiden painostuksesta. Ne, joille hän oli suunnitelmastaan kertonut, olivat aikoneet sanoa ystävyytensä irti mikäli kertoja niin tekisi. He eivät halunneet olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka on avoimesti queer. Mielestäni tässä kiteytyi kirjan masentava anti aivan erinomaisesti. Suurin osa kirjan kertojista koki saamelaisyhteisön sulkeutuneena ja vanhanaikaisena, jopa suorastaan vihamielisenä queer-vähemmistöjä kohtaan. Heistä ei puhuttu ollenkaan ja siksi monen nuoren oli hyvin vaikea käsitellä omaa seksuaalisuuttaan tai sukupuoltaan. Kertojien oli vaikea olla oma itsensä tällaisen kulttuurin keskellä ja monet kertoivat olleensa erittäin helpottuneita päästessään sieltä pois.
(Tokihan asia on niin, että ei tarvitse olla saamelainen suhtautuakseen nurjasti queer-vähemmistöihin. Tämä on valitettavan tavallista suomalaisenemmistönkin keskuudessa.)
Mutta, ei se risukasa ihan vailla auringonvaloa ollut! Joukossa oli myös hyviä kokemuksia. Enemmän tai vähemmän avoimesta vastustuksesta huolimatta monet olivat onnistuneet yhdistämään saamelaisuuden queer-identiteettiinsä. He olivat löytäneet oman paikkansa maailmasta ja tämän kirjan myötä halusivat levittää toivoa muille identiteettinsä kanssa kamppaileville saamelaisille. Saamelaisuus ei tarkoita sitä, että ei voisi olla myös queer. Positiivisista tarinoista mieleni jäivät erityisesti Stefan, heteroseksuaalinen mies, joka vanhemmiten uskalsi viimeinkin pukeutua naisten vaatteisiin. Hänen saamansa palaute oli yksinomaan positiivista ja perhe seisoi hänen takanaan alusta alkaen. Toinen tarina kertoi naisparista, joka myöskin sai vahvan tuen lähimmiltään.
Melkein kaikki saamani palaute on ollut myönteistä, tai sitten joku on puolustanut minua. Äiti esitteli vaimoni tädilleni. Täti on lestadiolainen ja hyvin uskonnollinen, ja kun äiti esitteli tyttärensä vaimon, täti ei oikein halunnut kuunnella. Silloin äitini jatkoi kovemmalla äänellä sanomalla että: "Tämä on minun ainut oikea miniäni, muut tyttäreni eivät ole naimisissa miestensä kanssa."
(s. 79)
Minusta tuo oli aivan ihanasti sanottu!
Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvin mielenkiintoinen. Toisaalta siinä korostui saamelaisyhteisöjen ennakkoluuloisuus, toisaalta taas se, että tilanne on ehkä pikkuhiljaa muuttumassa rohkeiden ihmisten myötä. Hatunnosto kaikille, jotka olivat uskaltaneet jakaa tarinansa tässä kirjassa nimellään tai ilman!
Haasteet
*Kansojen juurilla [3/3]
*Oman kirjahyllyn valloitus [1/12]
*Reading Challenge 2016 - 37. a book about a culture you're unfamiliar with [8/40]
Hyvä, että tästä kirjoitetaan. Meillä on monenlaisia vähemmistöjä ja on oikeastaan aika kamalaa, miten monet vähemmistöt juuri eivät hyväksy erilaisia vähemmistöjä ja erilaisuutta. Vähemmistöjen sisällä tunnutaan myös vaikenevan ogelmista enemmän, suojellaan syyllisiä kuin lapset omia vanhempiaan, ilmeisesti lojaaliudesta ja pelosta.
VastaaPoistaOnneksi sanoit asenteiden olevan muuttumassa. Monessa paikassa ne ovat vielä niin valtavat tiukassa. Aloin miettimään, että mitähän meidän muut vähemmistöt mahtavat queereistä ajatella...
Ainakin yhdessä kirjan tarinassa pohdittiin juuri tuota, että miksi saamelaiset eivät hyväksy erilaisuutta omiensa keskuudessa. Kirjoittaja arveli, että koska saamelaisilta on ajan kuluessa yritetty viedä kaikki kulttuurista omaisuuteen, he nyt pitävät kaikin keinoin kiinni kaikesta vanhasta mitä heillä vielä on. Vaikka se sitten oikeasti vahingoittaisikin yhteisön jäseniä. :/ Ei haluta luopua ns. perinteisistä arvoista, koska sen pelätään jotenkin vahingoittavan saamelaista kulttuuria. Taisi juuri sama kertoja kyllä huomauttaa, että nykyinen saamelainen asennekulttuuri on kovin kristillistä perua, ei niinkään alkuperäistä saamelaista.
PoistaJostakin taisin joskus lukea, että ainakin Suomen romanit suhtautuvat noin yleisesti ottaen kielteisesti queer-vähemmistöihin. Perinteisen kristinuskon perua tämäkin, useimmat romanit ovat ymmärtääkseni vahvasti mukana uskonasioissa ja kirkollahan on vieläkin vaikeuksia suhtautua etenkin seksuaalivähemmistöihin. Mutta voin olla väärässäkin! Kertokaa ihmeessä jos olen!
Ovat vielä käsittääkseni enimmäkseen mukana erilaisissa herätyskristillisissä piireissä, joissa suhtautuminen on valtakirkkoa ahdasmielisempää.
VastaaPoistaTaitaa ylipäätään lähes kaikki seksuaalivähemmistöjen syrjintä polveutua abrahamisisista uskonnoista. Ateisteiksi itsensä luokittelevat ja kristillisiä arvoja muuten halveksuvat queerfoobikot eivät huomaa, mistä asenteensa periytyvät.