Richelle Mead: Soundless

Richelle Mead:
Soundless
267 s.
Penguin Books 2015
Kirjastosta

My sister is in trouble, and I have only minutes to help her.

Käyn satunnaisesti vakoilemassa lasten- ja nuortenpuolen uutuushyllyjä ihan siltä varalta, että jotain kiinnostavaa on livahtanut silmieni ohi. Tämä löytyi englanninkielisten puolelta ja kansikuva kiinnitti heti huomioni. Suomenkielisten kirjojen kansikuvissa on harvoin muita kuin valkoihoisia ihmisiä, ja tätä ongelmaa on myös muissa länsimaissa. Kirjaan laitetaan mieluummin maisema tai abstraktikuva kuin esimerkiksi tummaihoinen henkilö. Tässä siitä oli viisveisattu ja kanteen valittu kaunis aasialainen tyttö. Ounastelin sillä perusteella kirjan olevan fantasiaa, joka sijoittuu aasialaismytologiseen maailmaan. No joo.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat mielenkiintoiseen kylään: kaikki sen asukkaat ovat kuuroja. Kukaan ei tiedä miksi, vaikka legendoja aiheesta onkin, mutta toisaalta ei kukaan sitä juuri pohdikaan. Kylä kököttää vuoren huipulla ja saa elantonsa kaivostoiminnasta. Löydetyt arvometallit lähetetään alas vaijeria pitkin, ja sitä kautta saadaa kylään elintarvikkeita jostain alhaalta. Vaijerisysteemin vartijalla on melkein jumalallisen kaikkivoipa asema kylässä ja kun tarvikkeiden tuonti uhkaa lakata, on edessä kriisi. Samaan aikaan osa kyläläisistä on alkanut sokeutua, näiden mukana päähenkilö Fein sisar. Fein ystävä Li Wei päättää selvittää mistä on kyse, eikä Fei päästä häntä yksin vuorta alas, Feillä kun aivan erityinen etu puolellaan.

Mielestäni kylän eristäytynyt elämä tuotiin hyvin esiin. Se vaikutti monin tavoin oudolta lukijalle, mutta kyläläiset eivät ihmettele sitä. He olivat alistuneet tilanteeseen sukupolvia sitten ja nykyiset asukkaat pelkäävät kaikkea uutta. Kuuroudesta olisi voinut saada irti jotain syvempääkin, etenkin tarinan edetessä kun Fei ja Li Wei kohtaavat kuulevia ihmisiä. Lisäksi minua kiusasi se, että Fei käy monia viittomakielisiä (kyläläisten äidinkieli) keskusteluja myös silloin kun se minusta olisi ollut fyysisesti mahdotonta. Viittomakieli tarvitsee tilaa ja jos seisotaan kovin lähellä toisiaan, ei liene mahdollista tuijottaa toista silmiin ja samalla kuulla mitä hän sanoo.

Pidin Feistä päähenkilönä. Hän on noin yleisesti ottaen järkevä ja toimelias nuori nainen, joka rakastaa sisartaan yli kaiken. Minusta oli kiva lukea nuortenromaania, jossa tärkein ei ollut rakkauden kohde vaan perhe ja koko yhteisö. Fei on yksi kylän kirjoittajista, asukkaista, jotka kirjoittavat päivän tapahtumat tauluihin jotka laitetaan torille kaikkien nähtäville. Kirjoitusmerkit ottavat selvästi mallia aasialaisista kirjoitusmerkeistä ja kirjoittajat ovat vastine arvostetuille ammattikalligrafeille. Tarinassa kirjoittajat ovat kylän ylintä kastia, mikä tietenkin luo pientä draamaa Fein ja Li Wein välille, jälkimmäinen kun on kaivosmies. Virkistävää kyllä kirjassa ei ole kolmiodraamaa! Fei on kylän vanhimpien päätöksestä kihlattu toiselle taitavalle kalligrafille, mutta kummallakaan osapuolella ei ole mitään helliä tunteita toista kohtaan. On siis ihan itsestään selvää miten nuorelle parille käy (juonipaljastus: onnellisesti).

Harmi, että kaikesta huolimatta tarina ei ollut niin hirveän sykähdyttävä. Oli se kiva ja nopea lukea, mutta aiheesta olisi varmasti saanut irti enemmänkin. Aasialaisuus oli pieni pintasilaus, joka näkyi lähinnä nimissä ja kalligrafiassa. Ja mitä vähemmän puhutaan deus ex machina loppuratkaisusta, sitä parempi... Se olisi vaatinut paljon enemmän pohjustusta ja kuvailua.

Mutta, voi sitä ajan käyttää huonomminkin kuin tätä lukiessa!