Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen

Istun hölmistyneenä tuijottamassa puhelimeni näyttöä.

Olen lukenut aiemmin pari muutakin Henna Karppinen-Kummunmäen tietokirjaa, joten pitihän se lukea tämäkin.

Sinkkuus kautta aikojen kertoo juuri siitä, mitä nimikin lupaa. Takakansi antaa hiukan väärän kuvan siitä, kenen sinkkuutta tässä kuvataan. Fokus on naisissa, ei miehissä, joskin myös naimattomia miehiä vilahtaa välillä sivuilla.

Sinkkuus määritellään kirjassa yksinkertaiseksi naimattomuudeksi. Se ei siis lähtökohtaisesti tarkoita villiä bilettäjää, vaan mukana on myös esimerkiksi leskiä. Olikin kiinnostavaa lukea siitä, millaisissa eri tilanteissa ihmiset ovat olleet naimattomia. Etenkin rengit ja piiat ovat voineet odottaa ensimmäistäkin avioliittoa pitkään, koska omaisuutta piti kerryttää ennen perheen perustamista.

Kirja keskittyy länsimaisiin sinkkuihin keskiajalta nykyaikaan. Sinkkuuden määritelmä sinänsä ei ole muuttunut, vaikka sitä on kutsuttukin eri nimillä. Se sen sijaan on muuttunut, miten naimattomiin suhtaudutaan. Säälittävä vanhapiika vai itsenäinen nainen? Riippuu siitä, milloin, missä ja keneltä kysytään.

Vaikka miehet eivät kirjassa kovin suurta osaa saakaan, käy kyllä selväksi myös se, miten sukupuolittuneita asenteet ovat olleet. Naimatonta miestä siedettiin usein paremmin kuin naimatonta naista, vaikka molemmat olivat kummallisuuksia perhekeskeisessä maailmassa.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta ja siitä, miten tieto oli siinä popularisoitu. Tämä oli nopea lukea, mutta välillä piti kyllä olla tarkkana siitä, minkä otsikon alla oli menossa. Vaikka lukujako sinänsä oli selkeä, niiden sisältö harhaili välillä hieman.

Mutta, kiva kirja ja hyvä tietoisku sinkkuudesta!

Kirjan tiedot:

Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen | Docendo 2024 | 261 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 29. Kirjailijan viimeisin teos

Maaliskooste

Maaliskuu hujahti ohi ja sain luettua aika paljon ja hyviä kirjoja. 

Olikin vaikea valita parasta kirjaa, mutta sanotaan nyt kuitenkin Tina Harneskin Lumeenkylväjät. Se oli hauska ja surullinen, ja käsitteli sekä saamelaisuutta että ajankohtaisena aiheena huonokuntoisten ikäihmisten pärjäämistä kotonaan. 

Tällä hetkellä luen Frank Herbertin Dyynin lapsia. Poliittiset juonittelut jees, puuduttavaa filosofointi ei oikein jaksa.

Luetut

Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Tähtisade & Tähtipöly
Liian äijäkirjoja omaan makuuni, mutta etenkin ensimmäisen osan dystopian kuvaus oli kiinnostavaa.

Tim Probert: Synkkiä aikoja

Lightfall-sarjakuvasarjan kolmas osa oli nimensä mukaisesti aika synkkä. Menetys ja menneisyyden valheet teemoina olivat kiinnostavia ja kuvitus edelleen hienoa. Voisin kuvitella, että kuvitus on ollut melkoisen haastavaa, melkein koko tarina nimittäin tapahtuu pimeässä. 

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Hauskasti kirjoitettu koskettava kuvaus vanhenemisesta ja perheen kaipuusta.

Ann-Christin Antell: Valkea lilja
Matkakuumetta herättävä historiallinen reissu Firenzen taidepiireihin.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 10

Isabella Bird kähveltää Iton takaisin itselleen ja suuntaa kohti ainujen maita. Aivan sama miten nyyhky tausta Charles Maries'lla oli, tyyppi oli ihan mulkero ja kohteli palvelijoitaan julmasti. Sarja jää harmillisesti tauolle, ilmeisesti siihen asti, että seuraava osa ilmestyy Japanissa. Toivottavasti pian!

Emily Carroll: A Guest in the House
Toimiva ja hienosti piirretty kauhusarjakuva kummituksista ja peloista.

Jane Goodall, Douglas Abrams & Gail Hudson: Kirja toivosta 

Toivottavasti Jane Goodall todella jaksaa edelleen toivoa, vaikka maailma on mennyt muutamassa vuodessa huonompaan suuntaan...

Richard Osman: Ratkomme murhia

Hauska ja toiminnallinen cozy crime, jatkan kyllä sarjan parissa kunhan jatkoa tulee.

Ari Haasio: Tekoäly ja kirjastot

Tiivis ja kansantajuinen kuvaus tekoälyn käytöstä ja mahdollisuuksista kirjastoissa.

Giovanni Di Grigorio & Alessandro Barbucci: Salaperäinen kartano

Sisarukset Grémillet sarjan kuudennessa osassa vietetään ökyhäitä saarella ja puidaan siskosten luonteiden nurjia puolia. Tämä tuntui jotenkin paljon osoittelevammin opettavaiselta kuin sarjan muut kirjat. Piirrokset olivat kuitenkin todella kauniita ja etenkin maisemat viehättivät.

Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas

Kiva tarina 1920-luvun siirtolaisuudesta.

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants

Harvinaisen toiveikas dystopiasarjakuva.

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Vähemmän kasveja ja enemmän ihmisvihaa kuin oletin.

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille

Kiva ja sopivan kummallinen fantasiajunamysteeri.

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja #08

Vanha juoni paketoitiin ja uusi aloitettiin. Alan jopa vähän lämmetä Jeanne/Vanitakselle.

Cixin Liu [ja muut]: The Circle & For the Benefit of Mankind

Vaihtoehtohistoriaa ja salamurhahommia kahdessa sarjakuvassa, joiden mieskeskeisyys ärsytti.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Klassikkojen klassikko oli ilahduttavaa luettavaa.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton mies, jolla on huomattava omaisuus, on välttämättä vaimon tarpeessa.

Kirjaimia-blogin Lauran ja minun pieni Austen-lukupiiri tarttui nyt klassikkojen klassikkoon. Olen itse asiassa lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon aiemminkin, mutta siitä on parikymmentä vuotta.

Olen myös katsonut vuoden 1995 BBC-sarjan useamman kerran, yleensä joulunaikaan, koska se jotenkin sopii nimenomaan siihen. Juoni oli siis tiedossa, mutta eipä se estänyt nauttimasta tarinasta ja Kersti Juvan suomennoksesta!

Kiinnitimme Lauran kanssa paljon huomiota Bennetien kammottavaan perhedynamiikkaan. Ihme, että Jane ja Elizabeth olivat noinkin järkeviä ihmisiä ottaen huomioon tyttärien kasvatuksen. Yleensä kritiikki tuntuu kohdistuvan nimenomaan höpsöön ja tökeröön äitiin, mutta kyllähän perheen isäkin oli syypää kasvatuksen laiminlyöntiin ja Elizabethin avoimeen suosimiseen.

Eipä ihme, että Lydiasta tuli sellainen kuin tuli ja hänelle kävi niin kuin kävi. Ei sillä, että skandaali olisi mitenkään pysäyttänyt häntä tai äitiään. Sivuilta oikein huokui Elizabethin ja Janen tuntema häpeä, mutta nämä kaksi muuta sankaria + Wickham senkun porskuttivat eteen päin.

Elizabethin ja Darcyn kasvamista ihmisinä oli ihana seurata ja hitaasti etenevä rakkaustarina toimi hienosti. Elizabethin ja Darcyn toisiinsa ja itseensä kohdistamat moitteet olivat aivan oikeita ongelmia, eivät mitään vähäpätöisiä juttuja.

Suosikkini olikin Elizabeth, joka oli napakka ja hauska nuori nainen. Etenkin kirjan lopun kohtaus, jossa hän mittelee sanoja arvon Lady Catherinen kanssa, oli aivan mahtava.

“- - Minä en ole tottunut alistumaan muiden haihatuksille. Minulla ei ole ollut tapana suvaita pettymyksiä.”

“Se tekee armollisen ladyn tämänhetkisen tilanteen sitäkin surkuteltavammaksi, mutta minuun sillä ei ole vaikutusta.”

(s. 462)

Hah!

Mietin välillä lukiessani miten itse siirtäisin tarinan nykyaikaan enkä oikein onnistunut siinä. Tarinan ja juonen kannalta aika ja paikka ovat niin olennaisia, että ei niitä noin vain modernisoida. Ehkä siksi suhtaudun jo lähtökohtaisesti epäillen kaikenlaisiin “lue tämä, kuin moderni Ylpeys ja ennakkoluulo!” -mainostuksiin.

Lopputulemana kirja on siis ehdottomasti ansainnut paikkansa klassikkona ja oli kiva lukea se uudelleen.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo | Teos 2023 | 505 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Pride and Prejudice (1813) | Suomennos: Kersti Juva

Luettu myös:

Varmaan kaikkialla!

Haasteet:

* Helmet 2025 : 45. Kirjassa on isä ja tytär

* Lukumatka menneisyyteen : 2. Kirja on kirjoitettu ennen syntymääsi

Cixin Liu [ja muut]: The Circle & For the Benefit of the Mankind

Lukaisin taas pari Cixin Liun novelleihin perustuvaa sarjakuvamukaelmaa. Nämä ovat olleet nopeita luettavia ja Cixin Liulla on kyllä kiinnostavia ideoita tarinoilleen.

Mutta, vähän epäilen, että näiden lukeminen jää minulla tähän. Lennokkaat ideat ja (ainakin joissakin) kiva kuvitus eivät paikkaa sitä, miten paljon näiden mieskeskeinen maailma ärsyttää minua.

The Circle

Vuonna 227 eaa. Qinin valtakunnan kuningas vastaanottaa nero Jing Ken, jolla on yhtä suuria unelmia kuin Kiinaa valloittavalla kuninkaalla. Jing Ke haluaa selvittää jumalten kielen ja ikuisen elämän salaisuuden laskemalla piin desimaalit.

Tämä sijoittui yllättäen kokonaan menneisyyteen ja oli näistä kahdesta se tarina, josta pidin enemmän. Ne piin laskentaan liittyvät matemaattiset kaaviot eivät kiinnostaneet kyllä yhtään, mutta vaihtoehtohistoriana ajatusleikki oli kiinnostava.

Tässäkin on sivukaupalla äijämeininkiä sotimisen merkeissä, joskin valtava armeija valjastetaan myös vähän eri puuhaan. Mutta niiden äijien joukossa oli jopa pari, kolme naishahmoakin ja pidin myös siitä, että tarinassa arvostettiin oppineisuutta vähintään yhtä paljon kuin miekalla sivaltelua.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus ja kuvitus Xavier Besse ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 70 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 33. Kirjassa ratsastetaan

For the Benefit of Mankind

Tämä olikin sitten niin miehekästä machoilua, että voi elämä.

Maapalloa uhkaavat avaruuden muukalaiset, jotka haluavat planeetan omaan käyttöönsä. Ihmiset on tarkoitus kärrätä Australiaan, jossa jokaiselle luvataan samanlainen elintaso kuin maailman köyhimmällä ihmisellä on. Rikkain eliitti joutuu jakamaan vaurauttaan ja palkkaa salamurhaaja Smoothboren niittaamaan ne köyhimykset, jotka eivät suostu vastaanottamaan miljoonia.

Mielenkiintoinen idea, joka vesittyi siihen etten piitannut Smoothboresta pätkääkään. Kaltoinkohdellusta pojasta kasvoi armoton kiduttaja ja murhaaja, voi kyynel. Oikein toivoin, että joku kalauttaisi hänet hengiltä.

Kiinnostavin juoni oli sen kuvaus, miksi ne muukalaiset saapuivat Maahan. Sekin vain pilattiin sillä, että juonta veti toinen ärsyttävä mieshahmo. Pisteenä iin päälle hänestä tuli porukan johtohahmo, koska johtajanainen otettiin hengiltä. Mitäpä jos seuraavalla kerralla nainen saisi elää ja johtaa? Ihan vain tällaisen villin ajatuksen heitän.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus Sylvain Runberg ; kuvitus Miki Montlló ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 120 sivua.

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille

Juna - aikakauden ihme, kunnianosoitus ihmisen nerokkuudelle ja hänen loppumattomalle pyrkimykselleen hallita maapalloa.

Aioin ensin lukea tämän Sarah Brooksin Harkitsevaisen kulkijan matkaoppaan Takamaille englanninkielisenä, mutta suomennos ehtikin ilmestyä ennen kuin sain aikaiseksi. Ei harmita yhtään, koska suomennos on sujuva ja juuri sen verran kekseliäs kuin tähän tarvitsi ollakin.

Kyseessä on siis vaihtoehtohistoria, jossa Trans-Siperian rata kulkee vähän erilaisten ja karmivimpien takamaiden halki. Vuonna 1899 juna lähtee Pekingistä kohti Moskovaa pitkän tauon jälkeen. Mukaan nousee muun muassa Marija, joka ei ole ollenkaan se, joka hän teeskentelee muille olevansa. Weiwei puolestaan on jo junassa, joka on ainoa koti, jonka hän on ikinä tuntenutkaan.

Tämä menee minulla kategoriaan fantasiakirja, jota suositella ihmisille, jotka eivät ole lukeneet fantasiaa, mutta joita genre kiinnostaisi. Historiallinen aikakausi on vahvasti läsnä, mutta Takamaiden outoudet tuovat tarinaan sopivasti kummallisuutta. 

Itse asiassa tästä tuli mieleen vuoden 2018 Hävitys-elokuva, jossa luonto on myös muuttunut vallan merkilliseksi. Tähän junaan nousevat eivät poistu kesken matkaa eikä ole suotavaa katsoa liian kauaa ulos ikkunoistakaan. Ties mikä sieltä tuijottaa takaisin.

Minua kiehtoi myös se, että koko tarina tapahtuu junassa. Suljettu tila tiivistää tunnelmaa, joka on jo alusta alkaen sopivan ahdistava. Pekingissä ihmiset suhtautuvat junaan kuin hirviöön ja ovat suunnilleen järjestämässä hautajaisia sen matkustajille. Takamaihin, junaan ja sen matkustajiin liittyy mysteeri, jota tarinassa ratkotaan ihan loppuun saakka. Alku tuntui hieman hitaalta, mutta tykkäsin kirjasta todella paljon kunhan lukeminen pääsi vauhtiin.

Pidin myös etenkin Marijasta ja Weiweistä, jotka olivat hyvin erilaisia vahvoja hahmoja. Kummallakin on omat salaisuutensa ja molemmat ovat nokkelia nuoria naisia. Haluaisin myös lukea esiosan, jossa kerrotaan junan Kapteenista!

Jos jostain tätä kritisoisin niin siitä, että käytännössä kaikki vähänkään isomman roolin saavat hahmot ovat ensimmäisestä luokasta. Kolmatta luokkaa ja sen matkustajia käytetään lähinnä kurjempien matkustusolojen kuvaamiseen. 

Kirjan tiedot:

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille | Gummerus 2025 | 432 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Cautious Traveller's Guide to the Wastelands (2024) | Suomennos: Terhi Leskinen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 2. Fantasiakirja

* Luonto sivuilla : Erämaa

* Lukumatka menneisyyteen : 25. Kirjassa on yliluonnollisia elementtejä

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Viisikymmentä vuotta sitten, jouluaattona 1968 Apollo 8 vei ensimmäistä kertaa historiamme aikana ihmisiä Kuuta kiertävälle radalle.

Äsken lukemani Jane Goodallin ja Douglas Abramsin Kirja toivosta herätti kiinnostuksen kasveihin ja kasveista kertovaan kirjallisuuteen. Mikäs sen parempi valinta kuin italialaisen kasvitieteilijän Stefano Mancuson Kasvien tasavalta! Mikä voisi mennä pieleen?

No, siinä missä Kirja toivosta oli toiveikas, tämä oli masentava.

Mancuso lähestyy kasvikuntaa tässä tasavaltana ja kirja on rakennettu tämän tasavallan kuvitteellisen perustuslain kahdeksan pykälän mukaan. Nämä pykälät olivat aika yleismaailmallisia ja itsestään selviä. Mutta ei siinä mitään, ei joka sivun tarvitse olla innovaatioita täynnä.

Harmillisesti Mancuso ei oikein pysy itse asettamissaan raameissa, vaan kirjan sisältö poukkoilee vähän sinne ja tänne. Välillä tuntui siltä, että en oikeastaan edes lue kasvikeskeistä kirjaa, koska sivutilaa käytetään niin paljon kaikkeen muuhun.

Etenkin ihmiskunnan halveksuntaan ja vihaamiseen. Siinä missä Jane Goodall jaksaa uskoa ihmisen älyyn ja empatiaan, Mancuso uskoo ihmisen itsekkyyteen ja ahneuteen. Ei sillä, ettei syytä olisi, mutta oli aika synkkää lukea sivutolkulla tekstiä siitä, miten olemme tuhoamassa maapallon.

Aihehan on toki ajankohtainen ja tosi, mutta ei ihan sitä, mitä tältä nimenomaiselta kirjalta odotin. Sinänsä se, mitä kirjalla on sanottavana kasvikunnan sitkeydestä ja mukautuvaisuudesta ja koko eliökunnan monaisuudesta oli kyllä kiinnostavaa. Se nyt vain jäi ihmisvihan alle.

Lisäksi on kyllä pakko sanoa, että olen ihan eri mieltä Mancuson ilmeisen vankkumattomassa uskossa siihen, että koko maailmankaikkeudessa vain maapallolla on elämää. Ei sitä voi tietää noin varmasti!

Pidin enemmän aiemmin lukemastani Mancuson Kasvien vallankumouksesta, jota voin kyllä suositella.

Kirjan tiedot:

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta | Aula & Co. 2022 | 152 sivua | Kirjastosta

Italiankielinen alkuteos: La Nazione delle Plante (2019) | Suomennos: Laura Lahdensuu

Haasteet:

* Helmet 2025 : 37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä

* Luonto sivuilla : Monimuotoisuus

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants

Tässäpä dystooppinen sarjakuva, joka ei ole aivan täynnä surkeutta ja toivottomuutta. Sitäkin löytyy, mutta tarinan pääpaino on sitkeydessä, ystävyydessä ja yksilöiden välisessä kommunikaatiossa.

We Called Them Giants alkaa, kun teini-ikäinen Lori herää tyhjään maailmaan. Suurin osa ihmisistä on mystisesti kadonnut ja harvojen jäljelle jääneiden on vain yritettävä pärjätä. Lori löytää pian ikäisensä Annetten, jonka kanssa hän välttelee nopeasti muotoutunutta, väkivaltaista jengiä.

Ja sitten saapuvat jättiläiset.

Pidin paljon sijaiskotitaustaisesta Lorista, josta elämä on tehnyt kovapintaisen jo kovin nuorella iällä. Hän on rohkea yhdellä tavalla, toiveikkaampi Annette toisella. Yhdessä he ovat vahvempia ja kummankin ominaisuuksia tarvitaan selviytymiseen.

Apokalyptisen skenaarion lisäksi tässä oli myös avaruusolento-juoni. Hyvin olennaisena myös! Taivaalta tipahtaa maahan kaksi jättimäistä olentoa, joista Punainen jää hengailemaan tyttöjen lähistölle. Olento on pelottava eikä yhteistä kieltä vain tunnu löytyvän. Mitä se haluaa ihmisistä?

Tykkäsin hahmoista, heidän välisistään jännitteistä, seikkailuhenkisestä juonesta ja kirjan teemoista. Vaikka tarina on aika synkkä, sen loppu on toiveikkaasti avoin. Se, millä on todella väliä, on aika joka meillä on toistemme kanssa.

Kirjan tiedot:

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants | Image Comics, Inc 2024 | 104 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Seikkailu