Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales (Emily Wilde #03)

If there is one subject upon which Wendell and I will never agree, it is the wisdom of attempting to drag a cat into Faerie.

Olen lykännyt Emily Wilde and the Compendium of Lost Talesin lukemista kuukausitolkulla, koska olen välillä päätösosapelkuri. Entä jos kirja olisikin huono ja pilaisi takautuvasti koko sarjan?

No ei pilannut, tämä oli oikein hyvä viimeinen osa. Tässä vietettiin hyvin vähän aikaan ihmisten maailmassa ja suurin osa ajasta seikkailtiin Wendellin haltiavaltakunnassa. Fawcett on kuvannut sen hyvin kiehtovaksi ja karmeaksi joka kantilta.

Todennäköisesti en missään toisessa kirjassa tule törmäämään pahaenteisiin ja uhkaaviin etanoihin, tai pikkuiseen voikeijuun. Kasvillisuuskin oli pelottavaa (tuijottavat puut!), haltia-asukkaista nyt puhumattakaan.

Juoni oli aluksi varsin suoraviivainen, mutta lopussa tuli vastaan yllättäviä kiemuroita, jotka sopivat sarjan maailmaan hienosti. Emily ja Wendell valloittavat takaisin Wendellin valtakunnan, mutta äitipuoli jättää jälkeensä mukavan pikku kirouksen. Sekään ei loppujen lopuksi ole suurin ongelma, joka Emilyn täytyy tarinassa ratkaista. Kansanperinteen tarinat kun pakottavat haltiamaan tapahtumille tietynlaisia loppuja, ja tätä loppua Emily ei halua.

Emily on ollut kerrassaan mahtava päähenkilö! Hän on aina ensisijaisesti tutkija eikä piilottele omaa osaamistaan. Miksi tehdä itsestään pienempää kuin on?

He rose, shaking the dew from his cloak. “You have that look.”

He had mirrored my own train of thought, which made me scowl at him irrationally. “Which?”

“The one you wear whenever you outsmart me in some area,” he said.

“Well,” I began with a shrug, then stopped. My magnanimity was wearing thin, I’m afraid. “Haven’t I?”

(s. 7)

Jäin miettimään kirjan lopussa, että mitähän Emily tekisi, jos Wendellin julmat haltiapiirteet alkaisivat ajan myötä ottamaan enemmän tilaa.

Yksi kirjan teemoista on ihmisten inhimillisyys vs. haltioiden epäinhimillisyys, ja sitä olisi voinut käsitellä vähän enemmän. Asia on kuitenkin aika relevantti Emilyn elämässä ja hän sitä pari kertaa kevyesti pohtiikin.

Kokonaisuutena sarja on ollut kivaa luettavaa! Vaihtoehtoinen maailma oli kiinnostava, tykkäsin tarinan hahmoista ja Emily tosiaan oli ihana.

Fawcettilta ilmestyy nyt keväällä uusi kirja, Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelter, jonka aion ehdottomasti lukea.

Kirjan tiedot:

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales | Orbit 2025 | 354 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 48. Trilogian kolmas osa

* Paha mieli, paras mieli : Yliluonnollinen paha

* Älä aloita uutta sarjaa : Sarjan viimeinen kirja

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on (Hanko-trilogia #02)

Stepan Ivanovitš istuu portailla tupakalla.

Uusi vuosi on aina hyvä aloittaa erinomaisella kirjalla. Karin Collinsin Hanko-trilogian toinen osa Sun luonas kaipuuni on oli ehdottomasti sellainen.

Vuotta ennen jatkosodan syttymistä seurataan tuttujen hahmojen kautta. Hankoniemi on luovutettu Neuvostoliitolle ja nyt selviää, minne Aino, Disa ja Hjalmar joutuivat. Yllättävän lähelle Hankoa ja heidän kauttaan nähdään myös, miltä tuo ajanjakso näytti Helsingissä, Tammisaaressa ja Bromarvissa.

Eniten tunteisiini meni Hjalmar, iäkäs kalastaja, joka ei viihdy Bromarvin maatilalla ollenkaan. Missä on meri, missä tuttu kalastajan elämä? Hjalmarissa tuntui vahvasti tuo kirjan nimessä mainittu kaipuu: hän kaipaa Hankoa, hän kaipaa Ruotsiin lähetettyä pojanpoikaansa ja hän kaipaa vaimoaan.

Saran asuu samassa saunakamarissa, mutta syyllisyyden, puhumattomuuden ja ikävän kuilu vain kasvaa. Hjalmarin epätoivon oli todella hyvin kirjoitettu.

Disa ei tässä herättänyt kovin suuria tunteita, joskin kohta, jossa hän näyttää eräälle epämiellyttävälle miehelle kaapin paikan, oli yksi suosikeista. Aino onnistui lähinnä ärsyttämään ensirakkaudessa räytymisellään, mutta epäilemättä se oli tarkoituskin. Hän on vasta 19-vuotias ja täytyy sanoa, että Berndt olisi voinut kohdella häntä paljon paremminkin.

Kirjassa kuvataan hyvin tuota lyhyttä ja kireää ajanjaksoa aktiivisten sotatoimien välissä. Kaiken keskuksena on Hanko, vaikka siellä vietetään hyvin vähän aikaa. Hankolaiset ovat tuuliajolla siinä missä evakkoon joutuneet karjalaisetkin. Hjalmar, Aino ja Disa haluavat palata sinne, ja Hangossa olevat neuvostoliittolaiset joukot ovat jatkuva ja hyvin konkreettinen uhka.

Täällä, matalassa järvivedessä, musiikki on toisenlaista. Hiljaisuus on sama, raskas ja painostava, mutta jää paukkuu kiväärinlaukausten tavoin. Yhä uudelleen, monta kertaa minuutissa se paukahtaa ja saa Hjalmarin polvet valahtamaan merkillisen veltoiksi. Viime viikolla venäläisistä ei kuulunut risahdustakaan, ja rajalle on matkaa, mutta silti. Koskaan ei voi tietää.

(s. 133-134)

Tykkäsin ajanjakson kuvauksesta noin yleensäkin. Kirjasta löytyy salakuljettajia, sodassa haavoittuneita nuoria miehiä, reippaita lottia, oikeasti ilmestyneitä sanomalehtiä oikeine uutisineen ja presidentti Risto Rytikin kuullaan radiossa puhetta pitämässä.

Kirjan tiedot:

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on | S&S 2024 | 432 sivua

Ruotsinkielinen alkuteos: Hos dig min längtnär förtöjd (2024) | Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom

Haasteet:

* Helmet 2026 : 47. Trilogian toinen osa

* Lukumatka menneisyyteen : 4. Haasteeseen sopiva kirja Kirjagramin top100 pitkältä listalta @akiespa :n profiilista

Joulukooste

Tässä kuussa päättyi kolme lukuhaastetta, joiden koontipostaukset ovat täällä: Helmet-lukuhaaste 2025, Lue maailma vuodessa ja Robotti-lukuhaaste. Sain kaikki ruudukot täyteen!

Tänäkin vuonna sainkin valmiiksi yllättävän monta lukuhaastetta, mutta luin toki myös niiden ulkopuolelta. Haasteet ovat kiva tapa lyhentää lukujonoa ja löytää ihan uusiakin kirjoja ja kirjailijoita. 

Joulukuun paras kirja oli vähän yllättäen Marc-Uwe Klingin QualityLand. Luen aika harvoin miesten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta, mutta tähän kannatti tarttua.

Tällä hetkellä minulla on kesken Karin Collinsin Hanko-trilogian toinen osa Sun luonas kaipuuni on. Luin ensimmäisen osan toukokuussa, joten oli jo aikakin tarttua tähän.

Näihin tunnelmiin ja hyvää uutta vuotta kaikille!

Luetut

Natalie Jenner: Jane Austenin talo
Austenin fanittamiseen keskittyvä lukuromaani, jossa teemana myös kulttuuriperinnön säilyttäminen.

Isaac Asimov: I, Robot
Kieltenopiskelijan versio klassikosta, toimi näinkin.

Eeva Tenhunen: Mustat kalat

Perusdekkarissa oli ihanan 1960-lukuinen tunnelma.

Ali Hazelwood: Mate

Pölvästit, himokkaat ihmissudet eivät oikein uponneet.

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Synkkä ja koskettava kuvaus Somalian sisällissodasta.

Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain

Kiinnostava tietokirja Japanin parisuhdekulttuurista.

Marc-Uwe Kling: QualityLand

Hauskan kammottava tarina kapitalismidystopiasta.

Itaru Kinoshita & Shin-ichi Fujiwara: Dinosaur Sanctuary 06 & 07

Dinosaurusmangan uusimmat osat olivat yhtä mukavaa luettavaa kuin edellisetkin. Nämä ovat sekä leppoisan kotoisia että tieteellisiä. Pidän siitä, että tarinoissa korostuu eläinten hyvinvointi ja se, että eläinpuistojen pyörittämiseen menee aikaa ja vaivaa. Näissä osissa tuli hyvin esiin myös sponsorien ja etenkin sosiaalisen median kautta saatavan näkyvyyden tärkeys.

Aku Ankka: untuvikosta hurjapääksi

Tämä olikin eräänlainen Aku Ankan historiikki eikä ihan perussarjakuva-albumi. Eri vuosikymmeniltä olevien Aku-sarjisten välissä on kerrottu hahmon kehityskaaresta eri piirtäjien kautta. Yllättävän kiinnostavaa luettavaa! Näköjään tämä on myös sarjan ensimmäinen osa ja voi hyvinkin olla, että luen toisenkin osan jahka se ilmestyy.

Laurie Gilmore: The Cinnamon Bun Book Store

Kevyt hyvän mielen romantiikka.

Laurie Gilmore: The Cinnamon Bun Book Store (Dream Harbor #02)

Hazel Kelly loved a good story.

Luin tuossa parisen kuukautta sitten Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan ensimmäisen osan, joka oli vallan viihdyttävää kevyttä viihdettä. Kaipasin sitä taas, joten vuoron sai jatko-osa The Cinnamon Bun Book Store.

En oikein osaa sanoa kumpi näistä oli hattaraisempi, mutta kepeitä ja viihdyttäviä olivat molemmat. Tälle toki lisäpisteitä siitä, että päähenkilö Hazel on töissä kirjakaupassa.

(Se, miten kirjakauppa pysyisi pystyssä pienessä rantakaupungissa, on asia, jota ei kannata pohtia sen enempää.)

Dream Harborissa ikänsä asunutta Hazelia uhkaa lähestyvät kolmikymppiset ja tunne siitä, että hän ei ole koskaan rellestänyt kunnolla. Kun myytäviin kirjoihin alkaa ilmestyä huomiokynällä tehtyjä yliviivauksia (Hazelkin paheksuu!), Hazel päättää seurata niiden antamia ohjeita. Pienimuotoiseen seikkailuun lyöttäytyy mukaan kalastajakomistus Noah.

Olihan se hieman tuskastuttavaa lukea kahdesta henkilöstä, jotka eivät sitten millään meinanneet huomata rakkauden olevan molemminpuolista. Pidin kyllä molemmista, mutta jestas sentään mitä toopeja.

Tässäkin osassa juoni ja troopit olivat hyvin kotoisia, eivätkä ne seikkailutkaan olleet mitenkään eksoottisia. Toisaalta ne sopivat hyvin Hazelille, joka viihtyy ennemmin sohvalla kirjan kanssa kuin vuorikiipeilemässä Alpeilla. Arkikin voi olla kivaa ja rantapäivä mukavan erilainen.

Tykkäsinkin kirjan sanomasta, siitä, ettei jokaisen tarvitse olla se vuorikiipeilijä tai villi bilettäjä. Hazel viihtyy omassa elämässään ja kaipaa pientä vaihtelua, ei radikaaleja muutoksia. Huomattavasti menevämpää elämää viettänyt Noahkaan ei muuttaisi hänessä mitään.

Plussaa muuten kirjalle siitä, että Noah on itse asiassa Hazelia nuorempi. Vain viisi vuotta, mutta kun mies on käytännössä aina se vanhempi osapuoli, tuo oli yllättävää ja mukavaa vaihtelua.

Lisätietoiskuna se, että tässä oli huomattavasti enemmän seksiä kuin Pumpkin Spice Caféssa.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Cinnamon Bun Book Store | One More Chapter 2024 | 371 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa : Kirjastosta lainattu sarjan osa

Haastekoonti: Robotti-lukuhaaste

Robotti-lukuhaaste päättyy vuoden lopussa ja sain sen valmiiksi juuri ajoissa. Kiitos kivasta haasteesta, @neriumblack!

Itse asiassa yllätyin vähän siitä, että haasteen suorittaminen vei näinkin kauan. Tässä kuitenkin oli vain yhdeksän kohtaa! Lisäksi etsimällä etsin suurimman osan kirjoista, eli ne eivät tulleet vastaan lukulistaltani ihan vain ohimennen.

Tästä voi helposti päätellä, että en tosiaan lue kovin paljoa kirjallisuutta, jossa on robotteja tai tekoälyä mitenkään merkittävässä osassa.

Helpoin kohta taisi olla “robottikumppani”, koska olin aikonut lukea Anu Holopaisen Salomen muutenkin.

Vaikein oli “robotiikan kolme lakia”, koska se ei tuntunut tulevan vahingossa vastaan missään. Luin siihen tarkoituksella Isaac Asimovin I, Robot -klassikon lyhennelmän, ja kuinkas sitten kävikään? Seuraavassa haastekirjassa, kohtaan “lähitulevaisuus” laittamassani Marc-Uwe Klingin QualityLandissa, ne kirotut robotiikan lait mainittiin muistaakseni sivulla 176. Olisi pitänyt lukea se aiemmin!

Mutta kokonaisuutena tämä oli kiinnostava haaste hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta.

Haasteeseen luetut kirjat:

Kaukainen tulevaisuus: Peter Brown: The Wild Robot

Kyborgi/transhumanismi: Lars Wilderäng: Tähtisade

Tekoäly: Ari Haasio: Tekoäly ja kirjastot

Androidi/gynoidi: Kayoru: Rakastunut robottiin

Robottikumppani: Anu Holopainen: Salome

Klassikko: Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Robotti rikkoo sääntöä: Peter Brown: The Wild Robot Escapes

Robotiikan kolme lakia: Isaac Asimov: I, Robot

Lähitulevaisuus: Marc-Uwe Kling: QualityLand

Marc-Uwe Kling: QualityLand

“Tule sinne, missä laatu asustaa! Tule QualityLandiin!”

Marc-Uwe Klingin QualityLand on vuonna 2017 ilmestynyt satiirinen dystopia kapitalismista, markkinoinnista ja tekoälystä. Luin sen tässä joulunaikaan ja täytyy sanoa, että kirja ei ole vanhentunut teemoiltaan ollenkaan.

Tässä siis ollaan tulevaisuuden Saksassa, nyt nimeltään QualityLand. Ihmiset on jaoteltu tasoihin ja algoritmit ohjaavat heidän elämäänsä ostoksista parisuhteisiin. Romuttamon omistava Peter saa droonin mukana tuotteen, jota ei halua, ja palautusprosessin myötä hän ymmärtää miten pieni ja avuton ihminen QualityLandissa onkaan.

Kirjan rakenne kuvaa sen sisältöä hyvin, tässä on nimittäin tummilla sivuilla merkattuja mainoskatkoja ja uutisia kommenttikenttineen. Uutisetkin ovat konsernien mainoksia ja klikkiotsikointi on itse asiassa aivan samanlaista kuin nykyään. Eihän sen sisältöä tarvitse vastata, kunhan joku vain klikkaa artikkelin auki, eikä totuudellakaan ole mitään väliä.

Tarinan edetessä Peter havahtuu huomaamaan, miten algoritmit tekevät oletuksia ja ohjaavat ihmisen elämää sen mukaan. Kun olet kerran tykännyt asiasta X, algoritmit tuovat sen varmasti eteesi jatkossakin ja pian kuvittelevat valitsevasi itse X:n.

Ihmiset eivät edes huomaa elävänsä vaikkapa nyt äärioikeistokuplassa, koska algoritmit ovat valinneet heille vain tätä maailmaankuvaa tukevia ystäviä ja uutisvirtaa. Tuli heti mieleen useita esimerkki tosielämästä.

Kirjan maailma oli kaikessa kammottavuudessaan kiehtova ja sitä kuvattiin monen kertojan kautta. Pidin Peteristä, joka on jo lähtökohtaisesti vähän erilainen kuin monet muut. Kapitalistisessa yhteiskunnassa asioiden korjaaminen on lailla kielletty, mutta Peter on salaa pelastanut monia tekoälyllä toimivia laitteita.

Kalliope saa tutustua vielä kolmeenkymmeneen kahteen koneeseen, joiden joukossa on muun muassa leikkausavustaja, joka ei kärsi nähdä verta, pakko-oireisesta hamstraamisesta kärsivä robotti-imuri, pomminpurkurobotti, jonka tarttumakädet alkavat vapista jännittävissä tilanteissa, sekä sähköinen asianajaja, joka ei enää kykene harjoittamaan ammattiaan, koska sille on alkanut kehittyä omatunto.

(s. 77)

Tarinan taustalla kulkee myös kysymys siitä, kuinka pitkälle tekoäly on jo kehittynyt ja olisiko se päättäjänä loppujen lopuksi yhtään sen huonompi vaihtoehto kuin ihmisten itsekäs typeryys.

Yllättävän hyvä ja hauska kirja, johon en välttämättä olisi tarttunut ilman Robotti-lukuhaastetta!

Kirjan tiedot:

Marc-Uwe Kling: QualityLand | Like 2021 | 349 sivua | Kirjastosta

Saksankielinen alkuteos: QualityLand (2017) | Suomennos: Sanna van Leeuwen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Lähitulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa lennetään

* Paha mieli, paras mieli : Terrori-isku

Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain

Kiotolainen verkkainen ja viipyilevä elämänasenne on juurtunut minussa syvälle.

Kirjaston eräpäivä kolkuttelee oven takana, joten oli viimein aika lukea tämä Minna Eväsojan Rakkauden merkit. Rakkauden ja parisuhteen kuvailu japanilaisen kulttuurin kontekstissa kuulosti niin kiinnostavalta, että varasin tämän muistaakseni joskus keväällä.

Eväsoja kertoo kuuden esimerkin kautta rakkaudesta Japanissa. Tai oikeastaan siitä, millaisia parisuhdemalleja hänen lähipiiristään on vuosien (vuosikymmenten) varrella löytynyt. Se, onko parisuhteessa alusta alkaen rakkautta, ei ole useinkaan kynnyskysymys avioliiton solmimiselle.

Kirja oli kiinnostavaa ja osittain hyvinkin surullista luettavaa. Tositarinat kuvasivat sitä, miten hatara tukiverkko esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa kohtaavilla naisilla usein on. Kasvojen säilyttäminen on tärkeämpää kuin turvallisuus ja vanhemmat kehottavat pysymään naimisissa, vaikka tilanne olisi kaikin tavoin kauhea.

Sekin tuntui pysäyttävältä, että Eväsoja on joutunut miettimään, mitä kertoa tuttavilleen omasta perheestään. Tuntuu kurjalta, että omaa onnellisuutta ja Suomen vapaampaa elämäntapaa pitää piilotella ja sensuroida kulttuurierojen vuoksi.

Kurjistelun lisäksi kirjassa on toki onnellisempiakin tarinoita, mutta se onni ei aina lähde samoista lähtökohdista kuin esimerkiksi Suomessa. Japanilaisen avioliiton ei tosiaan tarvitse lähteä rakastumisesta, vaan järkiavioliitto on ollut monille oivallinen valinta. Luotetaan siihen, että kumppaniin rakastutaan ajan myötä, tai ainakin pystytään elämään yhdessä toisiaan sietäen.

Kirja päättyy optimistisista kertoen nuoresta Sakurasta. Japanilainen kulttuurikin on pakosta alkanut muuttua ja se näkyy myös parisuhdemarkkinoilla. Perheen perustaminen ei ole enää etenkään naisten ykkösprioriteetti ja yhteiskunnan on pakko hyväksyä lapsettomat sinkkunaiset. Sakuralla on enemmän mahdollisuuksia kuin hänen äidillään oli ja vaikka tytön omat valinnat ovatkin vanhemmille kova paikka, ne ovat kuitenkin mahdollisia aivan eri tavalla kuin sukupolvi(a) sitten.

Kokonaisuutena tämä oli sujuvaa ja kiinnostavaa luettavaa, jos kohta samoja, etenkin Eväsojan opintoja koskevia, asioita toisteltiin välillä turhan paljon. Tuli kyllä selväksi miten tärkeä Sensei oli, mikä Eväsojan väitöskirjan aihe oli ja millaisia asuinpaikkaan perustuvia stereotypioita japanilaisilla on toisistaan.

Kirjan tiedot:

Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain | Gummerus 2025 | 208 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Sensuuri