maanantai 13. tammikuuta 2025

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #04)

Kansikuva.

Mikäli Beatrice Hyde-Clare oli hetkeäkään ajatellut korkea-arvoisen lordin kiintymyksen voittamisen estävän häntä kohtaamasta sen seuraamuksia, että oli paljastanut murhaajan loisteliaassa seurapiiritapahtumassa, hänet vapautti kuvitelmasta välittömästi hänen tätinsä, joka oli niin kauhistunut sukulaistyttönsä julkeudesta, että hädin tuskin kykeni pitämään arvokkaan hymyn kasvoillaan.

Tämä neljäs osa Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare -sarjaa odotteli lukemista monta kuukautta. Olen tykännyt tästä sarjasta tosi paljon, mutta jotenkin ei vain ollut aiemmin sopiva lukufiilis pienelle historialliselle murhalle.

Kohtalokas kihlaus jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa Murhatun rakastajan tapaus jäi. Bea on saanut murhaajan kiinni kesken seurapiirijuhlien ja onnistunut sen tuoksinassa kihlaamaan Kesgraven herttuan. Se on tuo jälkimmäinen, joka järkyttää ihmisiä enemmän. Miten ihmeessä mitäänsanomaton Beatrice on hurmannut seurapiirien tavoitelluimman poikamiehen?

Bea itse ei ole varsinaisesti hämmästynyt, mutta lähestyvän avioliiton realiteetit alkavat painaa hänen mieltään. Laajat tilukset, suuri palveluskunta ja herttuattaren asema eivät oikein houkuta vaatimattomampaan elämään tottunutta Beaa.

Lisäksi on se pikkujuttu, että avioliitossa hän on jos ei Kesgraven omaisuutta niin melkein kuitenkin. Entä jos herttua kieltää Beaa harrastamasta murhatutkimuksia tai tekemästä mitään muutakaan hauskaa? Kun oma elämä on nyt viimeinkin löytynyt, Bea joutuu pohtimaan olisiko valmis luopumaan siitä edes herttuan vuoksi.


Vuosikymmenten ajan Bea oli vetänyt itseään yhä tiukemmalle kerälle, tehden itsensä pienemmäksi ja vähemmän tärkeäksi säilyttääkseen tätinsä ja setänsä hyvän tahdon, mutta hän tunsi vain aavistuksen kiintymystä heitä kohtaan. Kuinka paljon pahempi tilanne voisi olla Kesgraven kanssa, jota hän rakasti epätoivolla, joka melkein kauhistutti häntä?
(s. 128)


Tämän osan murhajutussa sukelletaan vielä syvemmälle historiaan. Bea nimittäin selvittää omien vanhempiensa murhaa. Ainoat tietolähteet tuntuvat olevan niiden henkilöiden muistot, jotka tunsivat hänen vanhempansa, ja jokainen heistä on nähnyt Claran ja Richardin eri tavalla. Tämä oli itse asiassa ihan kiinnostava juttu, jos kohta loppukohtaus tuli vähän turhan äkkiä.

Kokonaisuutena tämä oli sellainen välikirja. Niitä sarjan osia, joissa paketoidaan ensimmäisten kirjojen kantava juoni (Bean ja Kesgraven rakastuminen) ja siirrytään kohti seuraavaa (heidän avioliittonsa onnistuminen). En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin muista osista, mutta sarja saanee lisää vauhtia viidennessä osassa.

Tähän oli muuten vaihtunut suomentaja. Edelliset osat suomensi Nelli Hietala, tämän Meri Kapari.


Kirjan tiedot:
Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus | Aula & Co. 2024 | 276 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: A Nefarious Engagement (2018) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:
* Helmet 2025 : 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia
* Lukumatka menneisyyteen : 12. Kirjassa muistellaan tai käsitellään muistoja

lauantai 11. tammikuuta 2025

Samantha Harvey: Orbital

Kansikuva.

Rotating about the earth in their spacecraft they are so together, and so alone, that even their thoughts, their internal mythologies, at times convene.

Samantha Harveyn Orbital voitti äskettäin Booker-palkinnon. Muuten en olisi kirjasta tiennytkään ja se kuulosti sen verran kiinnostavalta, että päätin lukaista sen.

Mutta eipä tätä niin vain lukaistukaan. 

Kirjassa on vain 136 sivua, mutta lukemiseen meni monta päivää ja näin jälkikäteen ajatellen hieman ihmettelen, että en jättänyt sitä kesken. Kirjassa kun ei oikeastaan ole juonta, minkäänlaista konfliktia tai muuta ratkaistavaa asiaa, tai edes kovin kiinnostavia päähenkilöitä.

Päähenkilöt ovat kansainvälisellä avaruusasemalla kököttäviä astro- ja kosmonautteja, joilla on eturivin paikat ihastella maapalloa. Se kirjan pointti onkin, Maan hauras ihmeellisyys. Harvey kuvailee kauniisti Maata, luontoa ja ihmisiäkin, ja kaunis kieli onkin se syy, jonka vuoksi halusin lukea kirjan loppuun.


The planet is shaped by the sheer amazing force of human want, which has changed everything, the forests, the poles, the reservoirs, the glaciers, the rivers, the seas, the mountains, the coastlines, the skies, a planet contoured and landscaped by want.
(s. 75)


Kokonaisuutena kirja on hyvin, hyvin hidas. Se on jaettu 16 lukuun, koska avaruusasema kiertää Maan 16 kertaa vuorokauden aikana. Siinä ajassa astro- ja kosmonautit toimittavat arkisia työtehtäviään, joista he eivät näköjään selviydy ilman loputtomia sisäisiä monologeja enemmän tai vähemmän filosofisista aiheista. Jos he eivät jaarittele, sen tekee kaikkitietävä kertoja.

Hahmot jäivät oletettavasti tarkoituksellakin etäisiksi, koska etäisiä he ovat muille kuin ehkä toisilleen. Avaruus on se, joka heitä vetää puoleensa, ja kaikki muu jää takavasemmalle, ei kunnianhimon vaan uteliaisuuden vuoksi. Heidän kertojaäänensä olivat aivan identtisiä, mikä ei oikein toiminut minulle.

Eli tämä oli tällainen tulipahan luettua -kirja. Jos pidät oikein verkkaisista kirjoista, saatat pitää tästäkin.


Kirjan tiedot:
Samantha Harvey: Orbital | Vintage 2024 | 136 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2025 : 40. Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys
* Luonto sivuilla : Henkeäsalpaava
* Kohti ääretöntä : Maapallo

tiistai 7. tammikuuta 2025

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Kansikuva.

Vauva on kuollut.

Lue maailma vuodessa -haasteen tammikuun aihe on pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, ja tämä Kehtolaulu on täsmäluku siihen. Leïla Slimani on ranskalais-marokkolainen ja muutti Marokosta Pariisiin 17-vuotiaana.

Slimanilta on suomennettu useampikin teos ja valitsin tämän nimenomaan sillä perusteella, että tarinan keskiössä ei ole maahanmuuttotaustaisuus tai kirjailijan oman ei-eurooppalaisen suvun historia. Kovin usein maahanmuuttajataustaisilta kirjailijoilta suorastaan odotetaan tällaisia kirjoja ja niinpä ajattelin lukea jotain ihan muuta.

Kehtolaulu on pesunkestävä psykologinen trilleri. Keskiluokkainen pariisilaispariskunta palkkaa lastenhoitajan voidakseen keskittyä omiin uriinsa. Louise onkin täydellinen lasten- ja kodinhoitaja, kunnes ei sitten olekaan.

Heti kirjan alussa selviää, että Louise on tappanut molemmat perheen lapset. Miksi? Tarinaa aletaan keriä auki ja jännitys tiivistyy sivu sivulta.

Se ei harmi kyllä kantanut kirjan loppuun saakka. En mitenkään vastusta avoimia ja tulkinnanvaraisia loppuja, mutta tässä tarinassa se ei mielestäni oikein toiminut. Äkillisen hirmuteon motiivi jäi hieman liikaa kysymysmerkiksi, vaikka syitä Louisen kasvavaan ahdistukseen kasautuikin.

Kirja on kuitenkin hyvä kuvaus ranskalaisten lastenhoitajien elämästä ja luokkayhteiskunnasta. Välillä oli todella kiusallista lukea siitä, miten Louisea muka pidetään “melkein kuin perheenjäsenenä”, mutta kuitenkin käsivarren mitan päässä. Myriam ja Paul tiedostavat itsekin kuilun heidän ja palkollisen välillä, mutta koska asia on heistä niin kovin vaikea, he sulkevat silmänsä Louisen yhä oudommaksi muuttuvalta käytökseltä.

Oikeasti, sen broilerin kohdalla olisi hälytyskellojen pitänyt viimeistään soida.

Vaikka maahanmuuttajataustaisuus ei olekaan tässä suuri teema, se on mukana tarinassa. Myriam on arabitaustainen, ehkäpä juuri Marokosta, ja haluaa ehdottomasti valkoisen lastenhoitajan. Leikkipuistossa on kuitenkin selvää, että suurin osa pariisilaisten lastenhoitajista on Afrikasta ja arabimaista, eivätkä työnantajat ole niin tarkkoja siitä, onko heillä papereita vai ei.

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja jännittävä kirja, vaikka loppu vähän lätsähtikin.


Kirjan tiedot:
Leïla Slimani: Kehtolaulu | WSOY 2018 | 237 sivua | Kirjastosta
Ranskankielinen alkuteos: Chanson douce (2016) | Suomennos: Lotta Toivanen

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2025 : 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja
* Paha mieli, paras mieli : Mielenterveyden haasteet
* Lue maailma vuodessa : Tammikuu: Pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Deya Muniz: The Princess and the Grilled Cheese Sandwich

Kansikuva.

No olipa tämä Deya Munizin The Princess and the Grilled Cheese Sandwich söpöinen YA-sateenkaarisarjis! Nimi on höpsömpi kuin raikkaan tuntuinen sisältö, joka ei muuten pyöri voileipien ympärillä.

Nuori lady Camembert ei missään tapauksessa halua aviomiestä, mutta suvun perinnön saa vain miespuolinen henkilö. Niinpä isä kannustaa Camia pukeutumaan mieheksi ja ottamaan itselleen lordin tittelin jahka isästä aika jättää. Valeasuinen Cam muuttaakin pääkaupunkiin, jossa asuu tietenkin ihastuttava kruununprinsessa Brie.

Kuvassa Cam kumartuu suutelemaan Brien kättä.


Tarinan juoni ei yllättänyt, mutta sepä ei haitannut. Tykkään jo lähtökohtaisesti tästä valeasutroopista, jossa naisen on olosuhteiden pakosta otettava miehen identiteetti. Tässä tapauksessa ne olosuhteet olivat Fromagen valtakunnan vanhoilliset lait. Kukaan tarinan hahmoista ei ole homofobinen, mutta yhteiskunnallisiin rakenteisiin se on upotettu, samoin kuin misogynia. 

Mutta koska tämä oli ilahduttava ja hauska feel good -kirja, näihinkin ongelmiin löytyy tietenkin ratkaisu. Onhan Brie sentään prinsessa, joka vastustaa jo valmiiksi turkiksia. Hänen ystävänsä saa hänet ymmärtämään, että aktivismilla voi auttaa myös ihmisiä. Tavan kansalainen ei voi mitään epäoikeudenmukaisille laeille, mutta Brie voi.

Kirjassa oli paljon hauskoja kohtauksia, kivoja hahmoja ja romanssi oli herttainen. Tarina eteni nopeasti ja tykkäsin myös piirrostyylistä, joka oli selkeä ja juuri oikeissa paikoissa liioitteleva. Tässä on paljon kauniita asuja, koska muoti kiinnostaa oikeastaan kaikkia päähenkilöitä ja sen tiimoilta Cam ja Brie alun perin tutustuvatkin.

Erityisplussa juustoteemaisista nimistä, jotka hymyilyttivät koko ajan.


Kirjan tiedot:
Deya Muniz: The Princess and the Grilled Cheese Sandwich | Little, Brown and Company 2023 | 235 sivua

Haasteet:
* Helmet 2025 : 17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira
* Paha mieli, paras mieli : Homofobia
* Herkulliset kirjat : Kirjan kannessa on syötävää

perjantai 3. tammikuuta 2025

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

Kansikuva.

Valkoiseen pintaan on kirjoitettu sinisiä kirjaimia.

Taisin lukea joskus syksyllä Hesarin arvostelun Terhi Törmälehdon kirjasta He ovat suolaa ja valoa, ja varasin sen kiinnostavan aiheen vuoksi. Surullista kyllä aiheesta eli Israelista ja Palestiinasta on tullut nyt vieläkin ajankohtaisempi.

Kirjassa kaksi suomalaisnaista matkustaa Israeliin. Rovaniemeläinen opettaja Anu on saanut Jumalalta merkkejä siitä, että Israeliin on mentävä, ja siellä hän ihastuu juutalaismieheen. Ihastus onkin sitten uskonkriisin alku. Onko mies Jumalan vai Saatanan lähettämä? Mikä oikeus Anulla on sanoa, millainen juutalaisen pitäisi olla tai mitä kaikkien juutalaisten pitäisi ajatella Israelin toimista?

Helsinkiläinen lääkäri Susanna puolestaan on suorastaan raivopäinen fundamentalisti, joka tukee sokeasti Jumalan luvattua maata kaikissa sen toimissa. Siinä missä Anu alkaa pohtia, ovatko kaikki Israelin toimet oikeutettuja, Susanna seuraa omaa uskoaan karmivaan loppuun saakka.


Mutta kun Susanna tuntee kämmenensä alla ihmisen otsan tai ranteen, hän ajattelee että ne ovat vähemmän kuin viinipuiden oksat. Vanhan testamentin profeetat eivät puhuneet muukalaisista, jotka hoitavat valitun kansan kuumetta ja särkyä sen raajoissa. Profeetat puhuivat viiniviljelmistä. Muukalaisista pelloilla.
(s. 193)


Että tärkeämpää olisi oksia puita kuin hoitaa sairaita ihmisiä, koska vain oksiminen mainitaan Raamatussa. Harvemmin tulee vastaan niin vastenmielisiä ja hyvin kirjoitettuja päähenkilöitä kuin Susanna oli. 

Naiset tarjoavat kurkistuksen siihen, millaisia muotoja fundamentalistinen kristillisyys Suomessakin on ottanut. Loppujen lopuksi juuri Susanna jäi kirjasta parhaiten mieleeni hirvittävän ehdottomuutensa vuoksi.

Kirja on hyvin verkkaisesti kerrottu, välillä liiankin. Samalla se kuitenkin antaa tilaisuuden upota päähenkilöiden maailmankuvaan oikein kunnolla. Tällaiselle riviateistille kiihkeiden uskovaisten maailma on aika vieras. Ymmärsin kyllä logiikan (jos sitä siksi voi kutsua), jonka varassa Anu ja Susanna toimivat, mutta samalla en vain voinut ymmärtää, miten joku voi toimia niin. Se oli mielenkiintoinen paradoksi pohdittavaksi kirjaa lukiessa.

Tarinaa ajaa ja sen taustalla on koko ajan Israelin pyrkimys ajaa palestiinalaiset pois Raamatun luvatusta maasta. Sitä Susannakin lomallaan tekee, työskentelee Länsirannikon alueilla, joilla hän ei edes saisi olla. Kirja ei tarjoa valmiita vastauksia, mutta saa pohtimaan kysymyksiä, joita ei välttämättä ole ennen pohtinut.

Tai no, ei ehkä ollut ennen pohtinut. Sota alkoi vasta kirjan kirjoittamisen jälkeen ja melko varmasti jokaisella on nyt jonkinlainen mielipide alueen poliittisesta tilanteesta.


Kirjan tiedot:
Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa | Otava 2024 | 349 sivua

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2025 : 43. Kirjan nimessä, kannessa tai kuvauksessa on jokin mauste
* Luonto sivuilla : Lämpö
* Herkulliset kirjat : Kirjan nimessä on ruokaan liittyvä sana

tiistai 31. joulukuuta 2024

Joulukooste

Joulukuuhun päättyi kolme lukuhaastetta: Helmet-lukuhaaste 2024, Elämänkertabingo sekä Tiiliskiven neljä vuoden aikaa. Sain luettua kaikkiin kaikki kirjat, joten hyvä minä!

Tänä vuonna olen osallistunutkin aika moneen haasteeseen ja vaikka välillä tuntuikin tulevan viime hetken paniikki lukemisen suhteen, ne ovat mielestäni kiva tapa innostua lukemisesta ja erilaisista kirjoista. Ne inspiroivat kaivautumaan vähän syvemmällekin lukulistaani ja osallistuminen jää aina plussan puolelle. 

Tämän kuukauden parhaaksi kirjaksi sanoisin Pénélope Bagieun Layers-sarjakuvan. Se oli hyvä ja ajatuksia herättävä omaelämäkerta, jonka kuvituksesta pidin.

Tällä hetkellä kesken on Terhi Törmälehdon He ovat suolaa ja valoa, jonka lukeminen jatkuu ensi vuonna eli huomenna.

Hyvää uutta vuotta siis kaikille!


Luetut

Maija Kajanto: Kardemummajoulu
Hyvän mielen joulukirjaksi tästä ei kuitenkaan jäänyt kovin hyvä mieli.

Vetävästi kirjoitettu dekkari, mutta sankaripoliisit olivat kyllä ihan mulkeroita.

Kiinnostava sarjakuva erikoisesta aiheesta.

Tämä Järjen ja tunteiden jatko-osa ei kyllä suurta vaikutusta tehnyt.

Ihan kiinnostava fiktiivinen elämäkerta.

Kivoja lastenrunoja öisestä maailmasta ja iltahämärästä.

Hieno omaelämäkerrallinen sarjakuva.

Hyviä jos kohta melko melankolisia novelleja.

Rankka omaelämäkerta ja somalitytön kasvutarina.

Kiinnostava omaelämäkerta surusta ja kanahaukoista.

Uuden-Seelannin uudisasukkaat kiinnostivat, jatkuva seksuaalisen väkivallan uhka ei.

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja 07
Tässä osassa riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja kiva että asiat alkoivat viimeinkin selvitä. Tarinaa on kyllä vähän vaikea seurata, kun osien lukemisen väliin jää viikkoja tai kuukausia...

Kansikuvakollaasi.

Haastekoonti: Tiiliskiven neljä vuodenaikaa

Haasteruudukko.

Vuoden viimeinen haaste eli Tiiliskiven neljä vuodenaikaa valmistui viime hetkellä, mutta valmistuipa kuitenkin. Kiitos kivasta haasteesta, @raparperitarha_reads ja @kirja_jos_toinenkin !

Haasteessa oli siis tarkoitus lukea neljä tiiliskiven kokoista kirjaa vuoden aikana. Määrittelin itselleni tiiliskiven vähimmäispituudeksi 600 sivua, koska yleensä pysyttelen siinä 200-400 sivun mukavuusalueella. Pitemmissä kirjoissa tulee monesti se tunne, että tätä olisi kyllä voinut lyhentää reippaasti.

En valinnut itselleni mitään teemaa, mutta näköjään luin neljä historiallista romaania. Niissä seikkaillaan esihistoriallisessa Euroopassa, 1800-luvun Uudessa-Seelannissa ja 1800-luvun alun Englannissa.

Yhteistä kirjoille ovat naispäähenkilöt, jotka yrittävät selvitä eri tavoin haastavissa maailmoissaan. Milloin uhkaavat miehet, milloin ympäröivä luonto, milloin taas kamppaillaan oman luonteen ja ympäristön odotusten kanssa.

Haaste oli kiva ja ihan hyvät kirjatkin siihen päätyivät. Tylsemmät olisin jättänyt tylysti kesken.


Luin haasteeseen nämä kirjat: