Lokakooste

Olen vähän hämmästynyt siitä, että lokakuu on jo ohi. Ilmeisesti nukahdin syysunille ja aika juoksi pikavauhtia ohi? 

En oikein tiedä, mihin aika meni, mutta joka tapauksessa luin tässä kuussa yhdeksän kirjaa, joista kaksi oli sarjakuvia. Yli puolet eli viisi oli englanninkielisiä, mikä oli ehkä vähän epätavallista. Yritin tässä kuussa lukea erityisesti kirjoja, jotka ovat olleet lainassa kirjastosta jo pitempään tai joihin oli varaus. Esimerkiksi tuo Marja-Leena Lempisen Siivet ja juuret ehti kököttää lainarivissä kesästä asti... Mutta onpahan nyt luettu ja tykkäsin kyllä.

Lokakuussa tykkäsin eniten Nicola Griffithin Ammonitesta. Se näyttää olevan harmillisen vähän tunnettu scifi-kirja, jonka toivoisi useamman lukevan. Vain naishahmoja! Paimentolaisia! Selviytymistä lumimyrskyssä! Sateenkaareva!

Tällä hetkellä mikään kirja ei ole kesken, mutta luultavasti lukaisen huomenna Mokumokurenin The Summer Hikaru Died -sarjan viidennen osan. Siihenkin on nimittäin varaus ja haluaisin siksi palauttaa sen mahdollisimman pian.

Luetut

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands
Ihanan Emilyn seikkailut jatkuivat ilahduttavassa kirjassa.

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja
Hyvä sarjakuva talouskasvusta ja naisena olemisen vaikeudesta.

Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret

Hyvä loppu kanadansuomalaisista kertovalle trilogialle.

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Kummallinen kuvaus ihmislajin lopusta.

Nicola Griffith: Ammonite

Upea scifiseikkailu naisten planeetasta.

Piia Leino: Hämärän laulu

Kiinnostava tulevaisuuden maailma, lopussa yksi inhokkitroopeistani...

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

Hieno kirja kurjaakin kurjemmasta pikkukylästä.

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys

Toimiva sarjakuvasovitus ja urbaani fantasiaseikkailu.

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café

Sopivan makeaa vaahtokarkkia syysiltaan.

Laurie Gilmore: Pumpkin Spice Café (Dream Harbor #01)

Jeanie Ellies had never killed a man before, but tonight might be the night.

Halusin lukea jotain kivaa ja kevyttä takuuvarmalla onnellisella lopulla, ja mikäs sen sopivampaa kuin pikkukaupunki ja kotoisa kahvila. Laurie Gilmoren The Pumpkin Spice Cafésta on ilmestynyt jo suomennoskin. Päädyin lukemaan alkukielisen kirjan ihan vain siksi, että varausjono tuohon suomennokseen oli huomattavasti pitempi.

Tähän on pinottu kotoilutrooppeja oikein torniksi asti, mutta ei se haitannut ollenkaan. Sattuivat nimittäin olemaan trooppeja, joista pidin.

Bostoniin ja kuluttavaan toimistotyöhön kyllästynyt Jeanie saa hoitaakseen tätinsä kahvilan Dream Harborin pikkukaupungissa. Ah miten ihanaa onkaan löytää ystäviä ja uusia harrastuksia, parrakkaasta könsikäsjörrikästä puhumattakaan. Logan on paikallinen maajussi, koko kaupungin rakastama orpopoika, joka vallan häikäistyy Jeanien positiivisuudesta.

No siinä se juoni olikin. Pientä leppoisaa sabotaasia ja äkkiä selvitettyä väärinymmärrystä lukuun ottamatta kirja oli niin makean söpöinen, että hattaralla päällystetty vaahtokarkkikin jää toiseksi. Eli juuri sitä, mitä tältä halusinkin.

Omassa elämässäni en kestäisi näitä uteliaita ja toisten asioihin sekaantuvia naapurin ullataalasmaita ollenkaan. Realistisesti Jeanien pitäisi tehdä töitäkin, jotta kahvila pysyisi pystyssä. Loganin maatilakin hoitaa itse itsensä jossain taustalla nimettömien työntekijöiden avustuksella.

Mutta kun unohdetaan tosielämä, niin saadaan kiva syksyinen viihdekirja, jossa on mausteena vähän seksiäkin. Tämän luki todella nopeasti ja kirja jätti niin hyvän mielen, että laitoin jo varaukseen seuraavankin osan.

No okei, kaksi seuraavaa osaa.

Ja nimensä Wolverine-mielleyhtymästä johtuen Logan oli mielikuvissani Hugh Jackmanin näköinen. Ai että.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café | One More Chapter 2023 | 361 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakaapin avain ja Kotona kirjassa

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Lempi vuodenaikasi

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys

Maggie Stiefvaterin The Raven Boys on yksi niitä YA-kirjoja, joiden olen tiennyt olevan olemassa, mutta eipä ole tullut luettua. Nyt siitä on ilmestynyt Stephanie Williamsin mukauttama ja Sas Milledgen kuvittama sarjakuva, ja siihen sain aikaiseksi tarttua.

Tätä oli kiva lukea jo ihan siksikin, että tykkäsin piirrostyylistä. Se on selkeä ja värikäs, ja hahmot ovat ilmeikkäitä. Heidät on helppo erottaa toisistaan ja heidän erilaiset taustansa näkyvät muun muassa vapaa-ajan vaatetuksessa.

Ainoa minua vähän kiusannut asia oli se, että päähenkilö Blue näyttää vuosia nuoremmalta kuin poikanelikko, johon hän tutustuu. Oletin heidän olevan jokseenkin saman ikäisiä.

Blue siis asuu äitinsä ja tämän parin ystävän kanssa, jotka kaikki ovat meediota. Bluella ei tätä kykyä ole, sen sijaan hän vahvistaa muiden kykyjä pelkällä läsnäolollaan. Lisäksi joka ainoa hänen tapaamansa meedio on sanonut, että jos Blue suutelee rakastamaansa poikaa, tämä kuolee. Että sellainen tulevaisuus.

(s. 19)

Samaan aikaan rikkaiden yksityistä poikakoulua käyvä nelikko etsii tarujen kuningas Glendoweria, joka on legendan mukaan haudattu lähistölle. Sikarikkaan Ganseyn johtama porukka ja Blue kohtaavat sattumalta, ja pian Blue liittyy etsintään.

Eli tämä on urbaani fantasiatarina etsintäretkineen, mutta samalla se myös kuvaa ystävyyttä ja luokkaeroja. Gansey on niin rikas, että hänen vitsaillaan omistavan ystävänsä. Ronan asuu hänen kanssaan, koska ei voi sietää perhettään. Adam taas asuu asuntovaunussa äitinsä ja väkivaltaisen isäpuolensa kanssa. Ja Noah on sitten aivan oma yllättävä tarinansa.

Välillä tarina tuntui eksyvän vähän sivuraitelle eikä tässä loppujen lopuksi tultu kovinkaan kummoiseen lopputulokseen. Mutta, sarjan ensimmäinen osa tämä olikin ja jätti auki monia juonenpäitä, jotka saanevat loppunsa myöhemmissä osissa.

Toivottavasti niistäkin tehdään sarjakuvat jatkoksi tälle! Jos ei, voi olla että joudun lukemaan ne kirjoina.

Kirjan tiedot:

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys | Penguin Books 2025 | 247 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Nuortenkirja

* Paha mieli, paras mieli : Hautajaiset

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

He saapuivat kanavalle joen törmää laskevaa polkua pitkin, ritsat viritettyinä taisteluun ja silmät viiruina keskipäivän kirkkaudessa.

Lue maailma vuodessa -haasteeseen luettiin lokakuussa Väliamerikan tai Karibianmeren valtion kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tähän meksikolaisen Fernanda Malchiorin kirjan Hurrikaanien aika.

Tämä oli itse asiassa yllättävän haasteellinen kohta, koska halusin tähänkin naisen kirjoittaman suomennetun kirjan. Sitä etsiessä tulin siihen tulokseen, että Väliamerikasta ja Karibianmeren valtioista on suomennettu lähinnä kurjuuskirjallisuutta. Huumeita, köyhyyttä ja väkivaltaa niin kauas kuin silmä kantaa.

En väitä, että suomennettavaksi olisi valittu huonoja kirjoja, mutta kovin kapean kuvan alueen kirjallisuudesta ne kyllä antavat. Missä ovat esimerkiksi kevyt romantiikka, dekkarit ja spefi-kirjat?

Hurrikaanien aikakin on kurjaakin kurjempaa kurjuuskirjallisuutta. Yllättävä kyllä pidin kirjasta ja se oli todella taitavasti rakennettu. Hatunnosto myös suomentaja Emmi Ketoselle: Melchorin hengästyttävän pitkien ja polveilevien lauseiden suomentaminen on varmasti ollut vaativa urakka.

Sisältökin on niin rajua, että tämä tarvitsisi suunnilleen kaikki sisältövaroitukset. Ollaan kurjassa ja köyhässä La Matosan pikkukylässä, joka on oikea helvetti maan päällä. Epätoivoiset ihmiset yrittävät selvitä päivästä toiseen kuka mitenkin, yleensä huumeiden ja irstailun voimalla.

Tarina alkaa kylän Noidan runnellun ruumiin löytymisestä. Kuka hänet surmasi ja miksi? Ja ketä edes kiinnostaa?

Vastauksia etsitään monien näkökulmien kautta. Ne punoutuvat tiukasti yhteen ja niiden kautta lukija näkee miten eri tavalla eri ihmiset näkevät toisensa ja ympäröivän maailman. Tarina ja hahmot uppoavat välillä suorastaan kuvottaviin syvyyksiin enkä ikimaailmassa suosittelisi tätä kenellekään, joka ei ole valmis lukemaan ihmismielen ja machokulttuurin mustaakin mustemmista puolista.

En yleensä lue näin kurjaa kurjuuskirjallisuutta ja tämän lukemisesta jäi vähän likainen olo. Mutta kuitenkin, kirja on todella hyvin kirjoitettu ja masentava totuushan on se, että maailmassa on monia, monia La Matosan kaltaisia kyliä. Melchor sai inspiraation kirjaan oikeasta murhatapauksesta, mutta kirjoitti sen fiktioksi oman turvallisuutensa vuoksi.

Kirjan tiedot:

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika | Aula & Co 2021 | 210 sivua | Kirjastosta

Espanjankielinen alkuteos: Temporada de huracanes (2017) | Suomennos: Emmi Ketonen

Luettu myös:

Kirjojen kuisketta, Kirja vieköön, Kirjarouvan elämää ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Lokakuu: Väliamerikan tai Karibianmeren valtion kirjailijan kirjoittama kirja

* Paha mieli, paras mieli : Rakkaudettomuus

Piia Leino: Hämärän laulu

Lean viha oli taas notkahtanut sameaksi sumuksi.

Olen tykännyt Piia Leinon aiemmista scifi-kirjoista, joten odotukset olivat korkealla myös Hämärän laulun suhteen. Leinolla on kyky ottaa yhteiskuntaa puhuttava huoli tai kehityssuunta, ja punoa siitä kiinnostavan pelottava maailma.

Hämärän laulun takakansi lupaa matkan Marsiin ja ihmismieleen. Lea on eronnut kumppanistaan ja koneterapeutti ohjaa asian kanssa kipuilevan naisen kohti Marsia. Mikäs sen terapeuttisempaa kuin toinen planeetta, jossa alkaakin sitten tapahtua kummia.

Maailma oli tässäkin kirjassa kiehtova. Ollaan utopiassa, jossa koneoptiot on jaettu tasan ihmiskunnan kesken ja vain kaikken lahjakkaimmat tekevät työtä. Muut saavat tehdä mitä huvittaa kansalaispalkan myötä ja niinpä luovuus kukoistaa.

Kun koneet tekivät useimmat työt, jäi ihmisten työksi pohtia, mitä oli olla ihminen, ja sitä he totisesti tekivät. Ihmistaiteen merkitys syntyi ihmettelystä, kömpelyydestä ja keskeneräisyydestä siinä missä koneälyn taide oli aina jo valmista.

(s. 137)

Lännen utopian rinnalla on kuitenkin olemassa Idän utopia, joka meneekin sitten dystopian suuntaan. Idässäkin pyritään ihmisten onnellisuuteen, mutta sitä ohjataan ja säädellään hallinnon taholta. Ole onnellinen tai itke ja ole onnellinen.

Tätä maailmaa olisin mielelläni kiertänyt enemmänkin katselemassa miten se käytännössä toimii.

Harmillisesti en kuitenkaan pitänyt kirjasta ja tarinasta, joka siinä sitten kerrottiin. Ilman suuria juonipaljastuksia en oikein voi sanoa muuta kuin että lopussa paljastuu yksi inhokkitroopeistani, joka sitten hapatti koko lukukokemuksen.

Ja vaikka unohdetaan tuo henkilökohtainen voi eini, niin en siltikään pitänyt kirjan lopetusta kovin vahvana. Se tuntui jotenkin äkkinäiseltä ja keskeneräiseltä, vaikka toisaalta se kyllä sopi ajatukseen siitä, ettei Lean (tai kenen tahansa) matka itseensä voi olla koskaan valmis.

Kirjan tiedot:

Piia Leino: Hämärän laulu | S&S 2025 | 318 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kulttuuri kukoistaa

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Ero

Nicola Griffith: Ammonite

Marghe’s suit was still open at neck and wrist, and the helmet rested in the crook of her left arm.

Jos joskus kaipaat scifiä, jossa ei ole ainoatakaan mieshahmoa, tässäpä kirja sinulle! Ainoa kirjan sivuilla näkyvä mies Nicola Griffithin Ammonitessa on päähenkilö Marghen isä, jonka kanssa käymäänsä keskustelua Marghe muistelee noin sivun verran.

Muuten ollaan täysin vapaita miehistä, koskapa he kuolevat virukseen jos erehtyvät naisten asuttamalle Jeep-planeetalle. Marghe on antropologi, joka saapuu planeetalle selvittämään muun muassa sitä, miten ihmeessä naiset hedelmöittävät itsensä ja/tai toisensa Jeepissä.

Melkein jätin tämän lainaamatta, koska kansi on ruma ja kirjan nimi melko mitäänsanomaton. Onneksi kuitenkin otin tämän, koska tämä olikin aivan loistava sateenkaareva seikkailu!

Jeepissä Marghe lähtee yksinään reissun päälle tutustumaan paikallisiin yhteisöihin ja löytää matkan varrelta niin itsensä kuin rakkaudenkin. Tykkäsin paljon siitä, miten lähellä luontoa tarinassa ollaan. Etenkin pohjoisen kylmyys on hyytävää ja jännäsin Marghen selviytymisen puolesta. Matkakertomuksena tämä olikin jännittävä ja kuvauksena erilaisista kulttuureista kiehtova.

Jeep ei ole mikään rauhaisa utopia, koska naisetkin ovat ihmisiä. He osaavat olla julmia ja sotaisia, ja toisaalta myös suvaitsevia ja rakastavia. Naispareja ei tietenkään ihmetellä Jeepin paikallisten keskuudessa (heillä ei edes ole käsitystä siitä, mikä mies on), mutta myös planeetalle saapuneet tutkijat ja sotilaat ovat sateenkaarevia.

Taustalla häärii kapitalistinen Yhtiö, jonka palkkaamana Marghekin Jeepiin saapuu. Yhtiö haluaa vain kääriä voittoa ja virus, joka surmaa kaikki miehet ja osan naisistakin on heidän kannaltaan ongelma. Marghella on mukanaan kokeellista lääkettä, mutta mitä pitempään hän Jeepissä on, sitä vähemmän hän haluaa Yhtiön saavan jalansijaa siellä.

Ammonite ilmestyi alun perin vuonna 1992. Ainakin minusta se on kestänyt hyvin aikaa ja sitä oli miellyttävä lukea. Tarina etenee koko ajan ja pidin sekä Marghesta että sotilaita johtavasta Dannerista.

Kirjan tiedot:

Nicola Griffith: Ammonite | Gollancz 2012 (1. p. 1992) | 400 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan toisella planeetalla

* Paha mieli, paras mieli : Juurettomuus

* Luonto sivuilla : Kosketuksissa luonnon kanssa

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Let’s go to the baths today, Miss Ikuko said, so we all got ready.

Hiromi Kawakamin Under the Eye of the Big Bird oli yksi tämän vuoden International Booker Prize -ehdokkaista. Ei se palkintoa voittanut, mutta kiinnosti silti sen verran, että halusin lukea tämän kun kirjastosta kerran löytyi.

Ja olipas merkillinen kirja. En oikein tiedä pidänkö tästä vai en. Luulen, että pidän kirjan ideasta enemmän kuin toteutuksesta.

Tässä siis ollaan post-apokalyptisissa maisemissa. Ihmiskunta on sukupuuton partaalla ja hajaantunut pienehköihin yhteisöihin, jota etsivät erilaisia tapoja selvitä. Löytyy vauvatehdasta, ihmisen ja eläimen risteytymiä, kloonausta, erilaisia erikoisia kykyjä ja kas vain, nuohan ovatkin kasvi-ihmisiä.

Kokonaisuutena tarina kattaa kymmeniä jos ei peräti satoja tuhansia vuosia, ja minun oli aika vaikea pysyä kärryillä siitä, oltiinko eri luvuissa vain eri yhteisöissä vai lisäksi aivan eri vuosituhannella. Kertojia on siis monta, joskin samoja tai ainakin saman nimisiä hahmoja esiintyy useassakin luvussa.

Yhteisinä hahmoina taustalla ja joskus kertojinakin hiippailevat vahdit ja äidit. Vahdit pitävät silmällä eri yhteisöjä ja määrittävät milloin niiden toimintaan olisi syytä puuttua ulkoapäin. Äidit taas ovat jotain muuta kuin ihmisiä ja heidän tehtävänään on kasvattaa lapsia. Lisääntyminen on kirjassa muutenkin yksi keskeinen teema ilmeisistä syistä.

Tarina oli helppo lukea, mutta se ei loppujen lopuksi herättänyt kovin suuria tunteita. Se taas johtuu siitä, että oikeastaan kukaan hahmoista ei tuntenut kovin suuria tunteita, tai toisinaan edes niitä pieniä.

Minulla oli lopussa vähän sellainen “mitä minä juuri luin? ja miksi?” -olo. Tässä kirjassa ihmiskunnan tulevaisuus ei ole valoisa ja aivan lopussa oleva eräänlainen toivonkipinä kyseenalaisti sen, mikä “ihminen” edes on.

Kirjan tiedot:

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird | Granta 2025 | 278 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Ōkina tori ni sarawarenai yō (2016) | Englanninkielinen käännös: Asa Yoneda

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin muualta kuin länsimaista

* Paha mieli, paras mieli : Toivottomuus

* Luonto sivuilla : Jonkin uuden syntyminen