Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Öinen lehto lumen alla: tällaisiin paikkoihin tultiin vainajia kohtaamaan ennen kuin tämä maa rakennettiin kirkkoja täyteen, ja monesti sen jälkeenkin salaa.

Emmi Itärannan Lumenlaulaja oli minulle yksi niistä kirjoista, joita oikein odotin. Hänen aiemmat kirjansa ovat olleet hyviä ja kiinnostavia, ja todella erilaisia keskenään.

Lumenlaulaja vie Kalevalan maailmaan, tällä kertaa Louhen kertomana. Nuoren Lauhan koti Pohjolassa jää valloittajien alle ja menetysten jälkeen Lauha löytää kodin Metsänpeitosta, naisten turvapaikasta. Vuosien kuluessa Lauha kasvaa ja lopulta hän on Louhi, valmis ottamaan takaisin paikkansa Pohjolan valtaistuimella.

Onneksi olin jo lukenut tästä muutaman lukijan fiilikset, kirjan alku nimittäin tuntui hieman hitaalta. Mikä oli sinänsä ihme, koska tarinassa itse asiassa tapahtui aika paljon! Ehkä se johtui miljööstä, Tuonelan naapurusto ja Metsänpeitto kun ovat verrattain rauhallisia paikkoja.

Jossain sadannen sivun paikkeilla vauhti alkoi kiihtyä ja sitten oltiinkin täysillä mukana Kalevalan tapahtumissa.

Ne ovat minulle sen verran tuttuja, että Louhen tarinan loppu ei yllättänyt, mutta kyllähän se silti sydämeen kävi. Itäranta kirjoitti Louhen hienosti kolmiulotteiseksi hahmoksi, joka on paljon muuta kuin Kalevalan kuvaama harvahampainen, ilkeä noita. Louhi rakastaa ja haluaa ja suojelee kansaansa, ja sokeutuu lopulta sille, mikä on oikein ja kohtuullista.

Tarina asettaa vastakkain Pohjolan matriarkaatin ja Kalevanmaan patriarkaatin. Pohjolassa naista ei alisteta ja jokainen saa tehdä asioita, joissa on hyvä. Pohjola ja Metsänpeitto ovat myös suvaitsevaisia ja tarina onkin ilahduttavan sateenkaareva. Täydellinen paikka ei Pohjolakaan ole ja Louhi on uskottavan sokea sen kipupisteille kuten palkollisten kohtelulle.

Tykkäsin todella paljon Itärannan maalailevasta kielestä, joka sopi hyvin niin tunnetilojen kuin maisemienkin kuvailuun.

Halla lähestyi maan sisältä, se syöksyi rosoisen kallion ja louhikkoisen maan poikki, keräsi itseensä kivien terävää voimaa ja kasvoi, kunnes vyöryi suustani niin väkevänä, että oli kuin talvimyrsky olisi puhaltanut lävitseni ja repinyt minut kappaleiksi. Sade luisui lumeksi, jähmettyi jääksi, putosi kirkkaina terävinä sirpaleina, hyytyi puikoiksi puiden oksiin ja kivien reunoihin. Kuura peitti kuuset ja männyt, taukosi valkoisena aaveena koivujen ja pihlajien vihreisiin, suonikkaisiin lehtiin.

(s. 146)

Kirjan tiedot:

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja | Teos 2025 | 409 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Jorman lukunurkka ynnä muut

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Kärsimys

Anu Holopainen: Salome

Santeri latoi buffapöydästä rivin sushipaloja lautaselleen, koukkasi nokareen wasabia ja nappasi puikot telineestä.

Anu Holopaisen Salome ilmestyi viime vuonna ja ajattelin jo silloin, että pitääpä lukea tuo joskus. Se joskus oli nyt ja tämä olikin kiinnostava kirja, vaikka perheellistyminen ei olekaan aihe, josta erityisesti tykkään lukea.

Tässä perhettä alettiin kuitenkin perustamaan astetta erikoisemmasta lähtökohdasta. Ollaan lähitulevaisuudessa, jossa Santeri haaveilee isyydestä. Hänellä on naisystävä, tavallaan. Salome on aippi, tekoälypersoona, mielipiteitä rankasti jakava robottikumppani. Koska Salome ei voi kantaa lasta, Santerin on etsittävä sijaissynnyttäjä, Milja.

Hahmoina sekä Milja että Santeri olivat aika epämiellyttäviä, mutta kiinnostavilla tavoilla. Miljan näkökulma ei tuonut mielestäni tarinaan mitään suurta lisäarvoa ja ilman sitä tarinaan olisi jäänyt enemmän tulkinnanvaraa. Eniten sympatiaa sai ehdottomasti Salome, jonka tietoisuuden kehittymisestä olisin lukenut mielelläni lisääkin!

Tarinassa tulevat koko ajan esille moraaliset kysymykset ja itsemäärämisoikeuden rajat. Santerilla on mielestään toimiva parisuhde. Ulkopuolisten mielestä parisuhde ei voi olla sen enempää toimiva kuin parisuhdekaan, koska toinen on miellyttämään ohjelmoitu tekoälypersoona.

Tykkäsin siitä, että eri ihmiset näkevät aipit eri lailla. Ei koko maailma voi koskaan olla samaa mieltä mistään, joten tässäkin osa ihmisistä näkee aipit säälittävien inceleiden panonukkeina, osa taas kokoontuu aippiensa kanssa kotoisiin parisuhdeiltoihin.

Salomen kasvava tietoisuus itsestään jäi sikäli kiehtovasti kesken, että ei selvinnyt onko hän uniikki yksilö, vai ovatko muutkin aipit alkaneet havahtua ulos ohjelmoinnistaan. Milloin ne/he ovat niin inhimillisiä, että voivat itse määrätä omista asioistaan?

Kysymys itsemääräämisoikeudesta tulee esiin ennen pitkää myös Santerin ja Miljan välillä. Milja on luvannut sopimuksella antaa kehonsa Santerin lapsen kasvupaikaksi, mutta miten paljon oikeuksia Santerilla loppujen lopuksi onkaan?

Kaiken kaikkiaan siis mielenkiintoinen ja nopealukuinen kirja. Tuntui vähän siltä, että tällaisia asioita voi periaatteessa tulla tulevaisuudessa vastaan oikeassa elämässäkin.

Kirjan tiedot:

Anu Holopainen: Salome | Karisto 2024 | 334 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robottikumppani

Hannele Klemettilä: Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia

Valencia, marraskuun 1. päivä vuonna 1441.

True crime ei ole ollenkaan minun juttuni, paitsi näköjään jos se on historiallista true crimea. Silloin tapauksiin liittyvät henkilöt, niin omaiset kuin syyllisetkin, ovat varmasti manan majoilla.

Hannele Klemettilän Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia kertoo juuri siitä, mitä kirjan nimikin sanoo. Kirjaan on koottu 11 murhatapausta, tai ainakin murhatyyppiä. Kattaus on laaja ja tästä löytyy niin mustasukkaisuusmurhia ja attentaatteja kuin eläimistä johtuvia kuolemantapauksiakin.

Aihe oli kiinnostava ja kirja on hyvin kirjoitettu, mutta mietin lukiessani, että tästä olisi saanut oikeastaan kaksi kirjaa. Yhdessä kerrottaisiin oikein perinpohjaisesti näistä ja muista samanlaisista tapauksista, koska keskiajalla ei näköjään säästelty arsenikissa ja terävissä puukoissa.

Toisessa kirjassa voitaisiin perehtyä tarkemmin keskiajan oikeuskäsitykseen ja siihen, mistä se juontaa juurensa. Kalman karamellienkin tapaukset asetetaan laajempaan konseptiin ja kun syyllinen saa rangaistuksen, kirjassa selitetään, miksi rangaistus oli sellainen kuin oli. Jotkut näistä olivat minulle nykylukijalle todella outoja (sika puettiin ihmiseksi?? ja hetkinen, sika joutui oikeuteen??), mutta ne olivat aivan järkeenkäypiä aikalaisten mielestä.

Minusta nämä osuudet olivat itse asiassa kirjan parasta antia, koska eri aikojen ja maiden kulttuurit ovat aina kiehtovia! Olisin voinut lukea paksummankin kirjan aiheista “näin katolinen uskonto vaikutti rangaistuksiin”, “näin vankeja kohdeltiin”, “millaiset murhat koettiin jopa hyväksyttäviksi” ja “tätä kummalliset teloitusrituaalit tarkoittivat keskiajan ihmisille”.

Kokonaisuutena tykkäsin kyllä tästä ja se sai haluamaan lisää samankaltaisia kirjoja.

Kirjan tiedot:

Hannele Klemettilä: Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia | Docendo 2024 | 256 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Thildan kuvasto

R.S. Burnett: Whiteout

This is the Wartime Broadcasting Service from the BBC in London.

Mikäpä sen rattoisampaa kuin lukea tarina selviytymisestä ääriolosuhteissa. Tykkään näistä sekä faktana että fiktiona, joten R.S. Burnettin Whiteout kuulosti lupaavalta.

Tarinan alussa brittiläinen jäätikkötutkija Rachael on yksin Antarktiksella. Radiosta toistuu BBC:n tiedotus alkaneesta ydinsodasta, mutta muuta elämää ei jäätiköltä löydy. Rachael päättää lähteä uhkarohkeasti kohti isompaa tukikohtaa katsomaan, onko hän tosiaan yksin maailmassa.

Rachaelin tarpomista jäätiköllä ja lumimyrskyssä oli kiva ja jännittävääkin lukea tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen ei voinut kuin todeta, että hän on ilmeisesti jotain sukua Hannu Hanhelle, niin uskomattoman hyvä onni hänellä oli.

Tällaisissa tarinoissa tykkään enemmän siitä, että vaikeuksista selvitään voittoon nokkeluudella. Oli tässä sitäkin, mutta silti suurimmat vastoinkäymiset ratkesivat harmillisesti silkalla hyvällä tuurilla.

En myöskään oikein tykännyt “yllättävästä” juonenkäänteestä, jonka näki tulevan kilometrin päästä. Ja kaiken lisäksi en oikein jaksa sitä, miten nainen on jonkun mielestä (itsensä, puolisonsa) heti huono äiti kun valitsee työn kotiäitiyden sijaan. Rachaelin siippa olisi joutanut roskiin.

Mutta! Se mistä yllätyin ja suorastaan pidin oli se, miten avoimen kriittinen tämä kirja oli Yhdysvaltojen nykyistä ilmastopolitiikkaa kohtaan. Oikeastaan politiikkaa ylipäätään, mutta ilmastonmuutoksen ja lähestyvän, USA:n aiheuttaman jäätikkökriisin vuoksi Rachael Antartiksella on.

Burnett suomii USA:n ja etenkin sen presidentin välinpitämättömyyttä ja ahneutta oikein antaumuksella. Koska olen samaa mieltä hänen kanssaan, tätä oli suorastaan ilahduttavaa lukea.

Kirjan tiedot:

R.S. Burnett: Whiteout | HarperCollins 2025 | 278 sivua | Kirjastosta

Elokooste

Fantastinen kesä -lukuhaaste päättyy nyt elokuun lopussa. Sain sen suoritettua täydellä bingoruudukolla ja haastekoonti on täällä.

Noin kokonaisuutena elokuu oli lukuisa kuukausi, mutta käytännössä lukeminen kyllä painottui vahvasti pariin ensimmäiseen viikkoon. Tämän viimeisen viikon olen ollut suorastaan saamaton ja postannut viimein parista aiemmin lukemastani kirjasta. 

Epäilen vähän joutuneeni jonkinlaisen lukuähkyn kouriin Eddings-maratonien jälkeen, mutta eiköhän se tästä. Lähden parin päivän reissulle ja elän toivossa, että saan ainakin reissukirjan luettua. Reissukirja on R. S. Burnettiin Whiteout ihan vain sillä perusteella, että se on ohut pokkari. Jep, korkeat kriteerit!

Elokuun paras kirja oli Marie Brennanin Voyage of the Basilisk. Minulla on selvästi jokin henkinen blokki sarjan suhteen, koska en vain saa tartuttua seuraavaan osaan vaikka se on hyllyssä ja tykkää sarjasta todella paljon. Taidan pelätä, että se loppuu.

Luettu & blogattu

David Eddings: Eleniumin taru
Teinivuosieni fantasiasarja veti edelleen hyvin.

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

Leppoisaa maalaisromantiikkaa, turha mustasukkaisuusdraama oli kyllä rasittava.

Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Suomalaisen mytologian tunnelmaa, mutta myös selvää jatko-osa -fiilistä.

Maiju Markkanen & Tero Tiittanen: Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia

Teknisesti ottaen tämä on tietokirja, mutta sopisi hyvin myös aikuisten vitsikirjojen joukkoon. Lyhyitä, enimmäkseen muka-hauskoja mokia ja noloja tilanteita työpaikalla. Meni nopeana välipalakirjana, mutta jäi sellainen olo, että hohhoijaa, nämä on kuultu ennenkin.

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk
Kunnon seikkailu ihanan luonnontutkijan matkassa.

Jane Austen: Kasvattitytön tarina
Klassikko tai ei, tylsä tämä ainakin oli.

David Eddings: Tamulin taru

Jatkosarjankin parissa viihtyi ihan hyvin.

Kayoru: Rakastunut robottiin
Kaksiosainen shoujo-mangasarja ei ollut turhan syvällinen.

Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Feel good -kirja, jossa tavallista duunarimpi ote.

Lee Welch: Mr Collins in Love

Sateenkaarevassa uudelleentulkinnassa Collins on myös neuroepätyypillinen.

Kamila Shamsie: Ystävistä parhain

Pakistaniin sijoittuva tarinan ensimmäinen osa oli kiinnostavampi kuin Lontoosen sijoittuva toinen osa.

Kamila Shamsie: Ystävistä parhain

Ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen.

Elokuussa Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin kirja kirjailijalta, joka on Aasian maasta, jonka nimi loppuu -stan. Luin tähän pakistanilaissyntyisen Kamila Shamsien kirjan Ystävistä parhain.

Haastekohta oli sikäli erinomainen, että tarkoitukseni on ollut lukea Shamsielta jotain jo vuosien ajan. Vitkuttelu ja lukujonossa roikkuminen päättyivät siis viimein!

Ystävistä parhaimman tarina on jaettu kahteen osaan. Ensin ollaan Pakistanin Karachissa vuonna 1988. Teini-ikäiset Zahra ja Maryam ovat bestiksiä, jotka kipuilevat paitsi teini-iän myös Pakistanin hirmuhallinnon kanssa. Tytöt tekevät huonon valinnan, jonka seurauksia puidaan vielä tarinan toisessa osassa Lontoossa vuonna 2019.

Tykkäsin enemmän kirjan ensimmäisestä osasta. Shamsie kuvaa hyvin paitsi tyttöjen teini-ikää myös pakistanilaisia luokkaeroja. Maryamin perhe on rikas ja hän odottaa perivänsä isoisänsä johtavan yrityksen. Heidän seurapiireissään huolet ja rikokset maksetaan pois. Hämäräbisneksistään huolimatta isoisä yrittää takoa vastuuntuntoa ja johtajuuttaa Maryamiin.

Zahran perhe ei ole yhtä varakas ja toimittaja-isän ura ja elämä ovat vaakalaudalla hänen poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Hirmuhallinto on huomattavasti enemmän läsnä Zahran elämässä ja hän tekee kaikkensa elääkseen moitteetonta elämää. Vain siten hän voi varmistaa saavansa stipendin ulkomaiseen yliopistoon.

Yksi väärä päätös ja tytöt joutuvat kantamaan sen seurauksia loppuelämänsä ajan.

Tuo Lontooseen sijoittuva osuus viehätti minua vähemmän, koska aikuisina naisina Zahra ja Maryam oli kuvattu vieläkin stereotyyppisemmiksi. Minun oli myös todella vaikea uskoa, että kumpikin olisi hautonut kaunojaan 30 vuotta puhumatta niistä koskaan toisilleen. Eivät he olleet aikuisina sellaisia ihmisiä.

Mutta kokonaisuutena kirja oli kyllä kiinnostava ja luin sen mielelläni loppuun. Teksti oli sujuvaa ja vaikka tarina hidastelikin välillä paikoillaan, minä pidin niistä kohdista, joihin se jäi kiinni. Teini-ikää, salaisuuksia ja ystävyyttä kaikkine ongelmakohtineen kuvattiin hyvin.

Kirjan tiedot:

Kamila Shamsie: Ystävistä parhain | Gummerus 2023 | 336 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Best of Friends (2022) | Suomennos: Cristina Sandu

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kirja hyllyssä, Anun ihmeelliset matkat ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Elokuu: Kirjailija on Aasian maasta, jonka nimi loppuu -stan

Lee Welch: Mr Collins in Love

“Good, Mr Collins,” said my patroness, Lady Catherine De Bourgh. “That sounds most satisfactory.”

Harhauduimme Lauran kanssa Kasvattitytön tarinasta takaisin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan, koska silmiini sattui tämä sateenkaareva pienoisromaani. Lee Welchin uusi omakustanne Mr Collins in Love on vain 151 sivun pituinen, joten se oli nopea lukea.

Tämän tarina alkaa muutamaa kuukautta ennen Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Pääosassa on klassikon huvittava pappi herra Collins. Hänen suojelijansa Lady Catherine painostaa häntä naimisiin, mutta Collins ei halua ketään rikkomaan kotinsa rauhaa. Lisäksi kuvioon on palannut lapsuudenystävä Jem, joka saattaa hyvinkin olla muutakin kuin ystävä.

Tarinan romanssi ei suuremmin sytyttänyt ja tuntui enemmänkin sellaiselta FWB-suhteelta. Jem oli hahmona aika yhdentekevä eikä hänelle ollut kirjoitettu oikein muuta luonnetta kuin uskollinen ystävä. Tulimme Lauran kanssa siihen tulokseen, että romanssin tunnun puutteeseen vaikutti vahvasti se, miten Collins oli kuvattu.

Hän on nimittäin tarinassa neuroepätyypillinen henkilö. Seurapiirien normit ja säännöt ovat hänelle usein täysin käsittämättömiä, ja hän yrittää pärjätä matkimalla muita. Tämä autismin kirjon henkilön maskaus oli kuvattu hyvin, samoin Collinsin jatkuva epäonnistumisen pelko. Hän pelkää elämänsä tuhoutuvan jos joku saa selville, miten eri tavalla hän näkee maailman.

Neuroepätyypillisyydestä johtuen Collins ei myöskään näe suhdettaan Jemiin samalla tavalla kuin Jem ja mekin lukijoina sen näimme. Collins ei oikein ymmärrä, miksi puuhastelun Jemin kanssa pitäisi loppua, kun hän purjehtii avioliiton satamaan. Eihän niillä asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa? Vai onko? Miksi?

Joka tapauksessa tärkeäksi osoittautuu oikeanlaisen vaimon löytäminen ja tykkäsin keskustelusta, jonka Collins lopulta käy Charlotte Lucasin kanssa. Pidin myös siitä, että Welch ei sinänsä pehmentänyt Collinsia. Hänen käytöksensä on aivan samanlaista kuin klassikossakin, nyt sille vain tarjotaan toisenlaista selitystä kuin “onpahan vain sietämätön luonne”.

Kirjan tiedot:

Lee Welch: Mr Collins in Love | omakustanne 2025 | 151 sivua | eKirja