 |
| J. S. Meresmaa: Hämäränsäteet 151 s. Robustos 2018 Kirjastosta |
"Neiti, passi, olkaa hyvä."
Ursiininuoret Säde ja Anttoni ovat tottuneet koodien purkamiseen, eivät vakoilijan kenttätyöhön. Onnettomien sattumusten vuoksi juuri heidät on kuitenkin pakko lähettää vaihtoehtohistorian vuonna 1903 Imatralle salakuuntelemaan tärkeää tapaamista fennomaanien ja kareliaanien edustajien välillä. Paikalle on yllättäen kutsuttu myös kolmas osapuoli, jonka läsnäolo sekoittaa nuorten pakan kokonaan. Heidän on ylitettävä itsensä selviytyäkseen tukalasta tilanteesta, jossa ihmisten lisäksi uhkana on myös hyytävän kylmä talvi.
Lukaisin Naakkamestarin viime marraskuussa ja sarjan maailma jäi kiehtomaan niin paljon, että halusin ehdottomasti lukea jatkonkin. Nyt haluan lukea heti-tänne-nyt myös trilogian tulevan päätösosan, koska täytyyhän minun saada tietää miten tässä käy. Mietin kyllä miten ihmeessä kaikki nämä langanpäät saa koottua mitenkään järkevästi yhteen kirjaan, etenkin jos se tulee olemaan yhtä ohkainen kuin nämä kaksi muuta. Toivottavasti onnistuu!
Pidin taas paljon kirjan kertojasta, joka tällä kertaa on 16-vuotias Säde. Hän on tomera ja neuvokas, mutta tietää itsekin olevansa aivan väärässä tehtävässä. Säteen ja Anttonin vahvuudet liittyvät Naakkamestarin keräämän tiedon purkamiseen, eivät puskissa piileskelyyn ja salaisuuksien selvittämiseen. Pidin siitä, että he kompuroivat ongelmasta toiseen oman taitamattomuutensa vuoksi. He olivat myös tuskallisen tietoisia tästä. Virkistävää nähdä hahmoja, jotka ovat näin rehellisiä itselleen sekä sellaisia heikkouksia, joilla on oikeasti seurauksiakin.
Kirjan kerronta oli vetävää ja oikeaa tapahtumatykitystä. En olisi pannut pahakseni vaikka Säde ja Anttoni olisivat saaneet vetää välillä henkeä vähän pidempäänkin. Tykkäsin oikein erityisesti siitä, että tämäkin osa oli vapaa niistä melkein pakollisista nuortenkirjallisuuden romanssikuvioista. Ei puuduttavaa tykkää/ei tykkää angstia tai turhaa kolmiodraamaa, jonka tuloksen kaikki tietävät kuitenkin välittömästä, jee!
Suosittelen muuten pitämään karjalanpiirakoita hollilla tätä lukiessa. Ette sitten jää katsomaan surullisena karjalanpiirakattomaan jääkaappiin kuten minä tein.
Omaan suuhunsa [Säde] parhaillaan tunki kolmatta karjalanpiirakkaa. Piirakat olivat tuoreita. Niiden reunukset rapsahtelivat hampaissa levittäen paahtuneen rukiin huumaavaa tuoksua ja vaalea keskiosa suli kielelle kuin kuohkea voi.
(s. 78)
Luettu myös mm:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 37. pienkustantamon julkaisu [1/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti