Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Elizabeth Acevedo:
Runoilija X
(The Poet X, 2018)
368 s.
Karisto 2019
Suomennos: Leena Ojalatva
Kirjastosta

Kesä on tehty rapulla istuskeluun,

ja koska on viimeinen viikko ennen koulun alkua,

Harlem katsoo jo kohti syyskuuta.

15-vuotias Xiomara Batistalla on liikaa pituutta, muotoja, vihaa ja sanoja, jotka ovat vankina hänen sisällään. Kotona valvoo ankara ja uskonnollinen äiti, jonka mielestä jo Xiomaran kurvikas vartalo  yksinään tarkoittaa, että hän on synnin polulla. Xiomara on tottunut pitämään puoliaan kun miehet yrittävät koskettaa ja tekevät ehdotuksiaan, ja lisäksi hän on aina valmis nostamaan nyrkkinsä kaksoisveljensä Xavierin puolesta. Äitiään vastaan Xiomara ei kuitenkaan uskalla nousta ennen kuin hän saa biologian tunnilla parikseen Amanin ja kutsun koulun runokerhoon opettajaltaan neiti Galianolta.

Tämä säeromaani on lavarunoilija Elizabeth Acevedon kirjoittama ja käsittelee vakavia aiheita. Seksismi, seksuaalinen häirintä, rasismi, vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta, homofobia, naisten asema uskonnollisessa yhteisössä... Luulen, että romaanina tämä olisi ollut todella raskasta luettavaa, mutta säeromaanina tämä tempaisi täysillä mukaansa ja luin tämän ahmimalla. Iso kiitos kuuluu varmasti kääntäjä Leena Ojalatvalle, jonka jäljiltä suomenkielinen teksti soljuu sujuvasti eikä alkukieli näy käännöksen takaa ollenkaan.

Tarinan päähenkilö Xiomara on siis toisen polven amerikkalainen maahanmuuttaja, jonka etniset juuret ovat Dominikaanisessa tasavallassa. Hän on tuskallisen tietoinen kurvikkaisiin latinonaisiin liitetyistä rasistisista stereotypioista ja kohtaa seksuaalista häirintää päivittäin. Hän puolustaa raivoisasti niin itseään kuin heiveröisempää ja syvällä kaapissa olevaa kaksoisveljeäänkin, mikä ei paranna ollenkaan suhdetta hänen vanhempiinsa. Xiomara on liian pitkä, liian väkivaltainen, liian kaikkea. Hän ei ole ollenkaan sellainen tytär, jota etenkin ankaran uskonnollinen äiti toivoi.

Xiomara yrittää parhaansa, mutta hän ei ole koskaan tarpeeksi hyvä. Tarinassa tuodaan esille uskonnollisen kasvatuksen seksistinen puoli. Xiomaralta odotetaan toisenlaista käytöstä kuin hänen kiltiltä veljeltään. Jos Kaksonen toisi kotiin tyttöystävän, se olisi hienoa. Kun Xiomara suutelee poikaa, hänen äitinsä pakottaa hänet väkivaltaisesti polvilleen kotialttarin ääreen anelemaan anteeksiantoa Neitsyt Marialta. Äiti teki jopa Xiomaran ensimmäisistä kuukautisista traumaattisen kokemuksen tytön ollessa viidennellä luokalla.

Panin tamponin väärin. Se meni vain puoliksi sisään,

ja veri sotki jalkovälini.

Kun Mami tuli kotiin, minä itkin.

Osoitin ohjelehtistä;

Mami ojensi kätensä, muttei tarttuakseen ohjeeseen.

Hän läimäytti minua kämmensyrjällä niin että huuli halkesi.

"Kunnon tytöt eivät tamponeja käytä.

Oletko yhä koskematon? Oletko ollut suhteissa?"

(s. 45-46)

Taustalta löytyy myös äidin omia traumoja. Hän oli viittä vaille nunna kun hänet naitettiin miehelle, saamaan parempi tulevaisuus Amerikassa. Mies osoittautui pettäjäksi, joka ei pysynyt kotona ennen kuin lapset syntyivät silloin jo iäkkäille vanhemmille. Yksi niistä kohdista, jotka jäivät kummittelemaan mieleeni oli se, kun Xiomara kuulee isänsä nimittävän häntä lutkaksi suudelman takia. Samalla sanalla tyttöä on haukuttu murrosiästä lähtien ja nyt sen sanoo isä, joka on oikea - kirjaa lainatakseni - mieshuora. Vaikka eihän niin voi sanoa, Xiomara toteaakin kyynisesti. Nainen on huora ja lutka, mies on vain mies.

Xiomaran tarinan pointti ei kuitenkaan ole synkän angstinen murheiden laakso. Hänellä on lapsuudenystävä Caridad, joka on aina tukena siitäkin huolimatta, että Caridad itse on hyvinkin uskonnollinen. Kaksonen on Xiomaran paras ystävä ja pahin vihollinen, se joka ymmärtää parhaiten, mutta ei uskalla nostaa sormeaan Xiomaraa auttaakseen. Kumpikaan ei tiedä mitä tapahtuisi, jos vanhemmille selviäisi se, että Kaksonen tykkääkin pojista. Katolinen isä Sean osoittautuu yllättävän empaattiseksi ja Xiomara löytää aivan uudenlaista tukea runokerhosta. Amanista tulee tuki ja poikaystävä, mutta suhteessa on muitakin ongelmia kuin Xiomaran pelko kiinnijäämisestä.

Xiomara sanoo jo kirjan alussa totuuden, johon hän kasvaa tarinan kuluessa. Hän on soturi ja taistelija, joka ei anna kenenkään lannistaa itseään. Tarinan aikana hän kasvaa omaan rohkeuteensa ja uskaltaa olla oma itsensä kaikkien edessä, häpeilemättä. Siinäpä sanoma, jonka soisi välittyvän kaikille nuorille naisille.

Seison lavalla ja lausun runon. Sanassa on voimaa.

(s. 359)

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 17. kirjassa on kaksoset [4/50]