sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Therese Oneill: Unmentionable: The Victorian Lady's Guide to Sex, Marriage and Manners

Therese Oneill:
Unmentionable: The Victorian Lady's
Guide to Sex, Marriage and Manners

307 s.
Little, Brown and Company 2016
Kirjastosta

Thank you for coming.

Therese Oneill asettaa lukijan aikamatkailijan asemaan. Mitä jos sinä heräisit viktoriaanisen ajan naisena, ylempään luokkaan kuuluvana toki? Romanttiset kuvat upeista mekoista ja tanssiaisista karisevat nopeasti. Ensimmäiseksi saat selville, että alusvaatteissasi ei ole kangasta haarojen kohdalla. Miksi vulvasi saa tuulettua vapaasti hameiden alla? Koska potalla käynti on paljon helpompaa kun ei tarvitse nykiä alushousuja sivuun valtavan kangasmäärän alla. Ja tästä se elämäsi alamäki sitten alkaakin.

Kirjassa käsitellään niin vessa-asiat kuin kuukautiset, täydelliset päivälliskutsut ja seksikin. Nimenomaan naisten elämään kuuluvina asioina, miesten elämähän oli kovin toisenlaista. Nämä ovat sellaisia asioita, joita ei juuri elokuvissa tai kirjoissa näy vaikka ne 1800-luvulle sijoittuisivatkin (kirjassa painopiste on vuosisadan loppupuolella). Saamme näistä kovin puhtoisen ja ihanteellisen kuvan aikakaudesta, jolloin naisilla oli korkeakorkoiset saappaat kaduilla vellovan jätemäärän vuoksi ja jokaisen sängyn alla piileskeli potta.

Oneill kirjoittaa hauskasti ja kirja onkin nopealukuinen. 


Right, then. If you are married, you cannot attend any social function without a husband or a crone. If you do not possess a crone, you may ask the hosts of the social function if they might lend you one. If they do not have a crone and you are married, you may disregard all of the above and just walk by yourself, though to do so is still risky. If you are unmarried, you may not walk unescorted with other unmarried girls, as you will be perceived as a sort of a roaming brothel gang.
(s. 242)


Sen sisältö on silti kokonaisuutena surullista luettavaa. Naisten täytyi olla putipuhtaita niin sielultaan kuin ruumiiltaankin ja tietenkin juuri miehet määrittelivät puhtauden. Kirjassa on runsaasti lainauksia ajan tiedemiesten ja lääkäreiden naisia koskevista olettamuksista ja "tiedoista", ja nämä saivat verenpaineeni kohoamaan. Järjellä ymmärrän ettei viktoriaaninen lääketiede ollut niin pitkällä kuin nykyään, mutta silti. Kun lääkäri pohtii voiko vaimolle kertoa, että tämän kivuliaat oireet johtuvat miehen häneen tartuttamasta sukupuolitaudista, savu nousi korvistani. Toisaalta esimerkiksi masturboinnin turmiollisuutta koskevat saarnat koskivat niin naisia kuin miehiäkin, enemmän jopa miehiä. Eihän moinen synnillisyys olisi juolahtanut naisten  viattomaan mieleenkään. Oli myös lääkäreitä, joiden mielestä äidin velvollisuus oli kertoa tyttärilleen mitä hääyönä tapahtui suurempien traumojen välttämiseksi.

Seksin ja henkilökohtaisen hygienian lisäksi sukelletaan myös viktoriaanisiin tapoihin ja arkeen. Hyvä vaimo oli toki säyseä ja hyväksyi aviomiehensä rakastajattaren (parempi se kuin lukuisat tautiset prostituoidut), mutta hän tiesi myös tasan tarkkaan kuka sai istua lähimpänä takkatulta ja mihin talouden rahat menivät. Hän tiesi kenelle kadulla kävellessä sai puhua ja kenelle ei, ja kuinka monta haarukkaa pöydälle tuli kattaa. Viktoriaaninen lady saattoi hyvinkin elää savun, sonnan ja seksismin keskellä, mutta ei hän tyhmä ollut. Juuri hän alkoi taistella naisten oikeuksien puolesta.


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 11. kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [2/50]
Olisi mennyt myös helposti tabuja käsittelevään kohtaan 15.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti