 |
| Beth Lewis: Suden tie (The Wolf Road, 2016) 410 s. Like 2017 Kirjastosta |
Istuin korkealla tammenoksa polvien välissä ja katsoin, kuinka tatuoitu mies kahlasi lumessa.
Tämäkin on niitä kirjoja, joita ahneet käpäläni hivelivät heti sen saavuttua kirjastoon. Sillä hetkellä minulla oli kuitenkin muutakin luettavaa, joten kirja jäi odottamaan sopivaa hetkeä. Se oli eilen. Jos olisin tiennyt miten koukuttava tämä on, olisin aloittanut lukemisen aiemmin päivällä enkä vasta illalla. Nyt tätä tuli luettua yli puolen yön kunnes järki ilmoitti, että aamulla on muuten herättävä töihin. Onneksi iltavuoroon joten sain luettua tämän aamusella!
Kirja sijoittuu näennäisesti post-apokalyptiseen Amerikkaan, joka pommitettiin maan tasalla ilmeisesti kolmannessa maailmansodassa. Sanon näennäisesti koska oikeastaan tuolla ei ole mitään merkitystä. Kirjassa ei suuremmin scifistellä tai selitetä tilannetta, mutta miljöö antaa mahdollisuuden päästä helposti villakoiran ytimeen eli ihminen vs. luonto kamppailuun. Kun suuret kaupungit on jyrätty maan tasalle, ei tarvitse selitellä niiden tai teknologian puutetta sen kummemmin. Tarina olisi melkein yhtä hyvin voinut sijoittua 1800-luvun lopulle Klondiken kyltaryntäyksen tienoille.
Luonto varmaan miettii, että ihmiset eivät enää ansaitse sen antimia, ja totta puhuakseni luulen, että se on oikeassa. Tuijotin maaperää, joka oli revitty ja raastettu kuin silla ei olisi arvoa, kuin se ei olisi elossa ja hengittäisi, kuin se olisi pelkkä muurahaiskeko, jonka voisi tallata. Helvetti, näky melkein särki sydämeni.
(s. 223)
Olen salaisesti suuri robinsoncrusoiluviihteen eli luonnossa selvitymistarinoiden ystävä, joten kirjan tarina upposi minuun kuin veitsi peuran kurkkuun. Tarina alkaa kun 7-vuotias tyttö tempautuu rajumyrskyn mukana teille tuntemattomille. Hän päätyy tatuoidun miehen, Ansastajan (jonka luin muuten valitettavan monta kertaa Anastasiana), mökkiin. Tyttö saa nimen Elka ja Ansastaja opettaa hänet selviämään ankarassa luonnossa. Kymmenkunta vuotta myöhemmin Elkalle selviää, että Ansastaja metsästää muutakin kuin peuroja. Alkaa pakomatka pohjoiseen, jossa Elka toivoo tapaavansa kauan sitten kullan perään lähteneet vanhempansa.
Matkan varrella Elka tapaa toisen nuoren naisen, Penelopen, jonka kanssa hän jatkaa metsissä juoksentelua. Kirja keskittyykin Elkan suhteisiin Ansastajaan ja Penelopeen, villiin luontoon ja sivistykseen. Ansastaja edustaa kaikkea sitä, minkä normaali ihminen tietää hirvittäväksi ja epäinhimilliseksi. Ansastaja on se, joka Elkasta oli huomaamattaan ja kovaa vauhtia tulossa. Armoton psykopaatti, jolle peura ja ihminen ovat täsmälleen sama asia. Penelope taas on ihmisyys ja sivistys, mutta hänenkään kohdallaan ei ole kyse mistään perihyvyydestä ja itkevien sydänten lempeydestä. Penelopekin osaa olla armoton ja häikäilemätön, mutta hän tietää mikä ero on ihmisellä ja peuralla.
Robinsoncrusoilun lisäksi kirjassa pohditaankin syntyjä syviä. Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Missä on ihmisen ja pedon, ihmisen ja hirviön raja? Miten ihminen voi sietää ja osallistua hirvittäviin tekoihin tajuamatta mitä on tekemässä? Totuus Elkan kuvottavasta lapsuudesta selviää lukijalle ennemmin kuin Elkalle itselleen. Odotinkin suurella mielenkiinnolla sitä hetkeä, jolloin Elkan mieli ei enää kyennyt vääristelemään hänen muistojaan ja todellisuus iski vasten hänen kasvojaan.
Juonellisesti ja teemallisesti tykkäsin kirjasta todella paljon. Pidin myös siitä, että kirja oli täynnä rautaisen tahdon ja selkärangan omaavia naishahmoja. Yleensä tällaiset post-apokalyptiset kirjat ovat täynnä raakoja raiskauksia ja naiset ovat niissä miesten omaisuutta. Kiinnostukseni tällaiseen on jossain siellä absoluuttisen nollapisteen paikkeilla. Tällä kertaa naiset ovat ihan yhtä vahvoja kuin miehetkin, tärkeitä ja aktiivisia yhteiskunnan osia. Sukupuoli ei selvästikään hidasta ketään tässä kirjassa, koska naisia löytyy niin lainvartijoista kuin esimerkiksi sahatavaran työstäjistäkin eikä kukaan pidä sitä mitenkään ihmeellisenä. Toki niitä hyväksikäyttäjiäkin löytyy, mutta sekään ei ole vain miesten aluetta.
Eli tämä oli sitä omasta mielestäni parempaa dystopiakirjallisuutta. Suosittelen jos et ihan pienistä tai suuremmistakaan raakuuksista hätkähdä.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 33. selvitymistarina [13/50]
Tämä on kyllä semmoinen kirja, joka koukuttaa lukemaan.
VastaaPoistaTodellakin!
Poista