sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Bea Uusma: Naparetki: minun rakkaustarinani


Bea Uusma:
Naparetki: minun rakkaustarinani
(Expeditionen. Min kärlekshistoria, 2013)
290 s.
Like 2015
Kirjastosta


Minä vihaan palelemista.

Edellinen lukemani kirja oli pettymys, mutta tämän suhteen olen aivan myyty. Että olikin mahtavaa lukea Lukurauhan päivänä jotain näin hienoa! Tätähän on kehuttu joka paikassa ilmestymisestään saakka, mutta enpä saanut tartuttua asiaan ennen kuin nyt. Sitten se olikin menoa ja uppouduin kirjaan ihan täysin.

Kirja on sikäli surullista luettavaa, että lopputuloksen tietää jo ennalta. Pohjoisnavalle pyrkinyt ruotsalainen Andreé-retkikunta kuolee vuonna 1897 Valkosaarella. Salomon August Andreén, Nils Strinbergin ja Knut Frænkelin ruumiit ja jäljellä olevat tavarat löydetään saarelta vuonna 1930. He eivät koskaan pääse lähellekään Pohjoisnapaa ja kuolevat ...niin mihin? Sitä Bea Uusma tässä selvittää ja kertoo samalla huikean tarinan selviytymistaistelusta arktisissa olosuhteissa.

Retkikunta lähtee niin sanotusti soitellen sotaan. Heillä ei ole paljoakaan tietoa arktisista alueista. He eivät suostu muuttamaan mieltään vaikka käykin ilmi, että heidän varusteensa ovat puutteelliset. Heidän aikomuksenaan on lentää Pohjoisnavan yli vetykaasupallolla eikä kenenkään mielessä käy vakavissaan epäonnistumisen mahdollisuus. He, kolme herrasmiestutkijaa, luottavat tuulen puhaltavan yhteen suuntaan ja pallon pysyvän vaivatta ilmassa. Tottahan he selviävät leikiten pienestä lennosta jäätikön yli.


Nyt he seisovat jäällä ja kaikki, mitä he näkevät, joka puolella, on valkoista. Horisonttiviiva on sulautunut taivaaseen. Kolme miestä, joilla on mahdollisimman vähän tietoa arktisista olosuhteista, on äkillisesti keskellä valkoista painajaista.
(s. 60)


Kirja on äärettömän mielenkiintoinen ja myös visuaalisesti upea kirja. Uusma ei vedä tarinaa ja johtopäätöksiään hatusta. Miesten selviytymistaistelua seurataan heiltä jääneiden todisteiden valossa. Kirjassa on heidän ottamiaan valokuvia, heidän kirjoittamiaan kirjeita ja otteita päiväkirjoista. Kamppailua hyisissä oloissa voi siis seurata eturiviltä. Lukijalle selviää täsmälleen minä päivänä he ampuivat ensimmäisen jääkarhun ja millainen arktinen sää oli 28.9.1897. Surullisinta luettavaa olivat ne toiveikkaimmat päiväkirjamerkinnät ja Strinbergin kirjeet rakkaalle Annalleen. He kaikki uskoivat vakaasti selviävänsä vielä pakkolaskun tehtyäänkin. Kukaan heistä ei tullut elävänä takaisin.

Kirjassa on myös kuvia paikasta, josta heidän jäänteensä löydettiin sekä itse jäänteistä. Uusma analysoi kaiken niin tarkasti kuin voi, koska retkikunnan kohtalo riivaa hänen mieltään. Kuolemaan johtaneista syistä on esitetty arvailuja vuodesta 1930 saakka, mutta mikään niistä ei tunnu oikealta. Mitä tutkijoilta on mennyt ohi silmien ja korvien? Tutkimusmateriaaliin perehtyessään Uusma on kuin paraskin dekkarisarjan rikostutkija ja tempaa lukijan mukaansa salaisuutta paljastamaan.

Pokkaripainoksesta on ilmeisesti jätetty kuvitus pois? En osaa kuvitellakaan miten kirja toimii ilman niitä. Tässä kirjaston kovakantisessa niteessä on kaikki herkut tallella ja mielestäni kuvitus on ratkaisevassa osassa jos nyt ei kuolinsyyn selviämisessä niin ainakin tunnelman luomisessa. Tämä on kopio kuvasta, joka on otettu Kotkasta, vetykaasupallosta johon retkikunta nousi ja joka koitui heidän kohtalokseen. Tässä on kuvia retkikunnan päiväkirjoista, näytteitä heidän omin käsin kirjoittamistaan sanoista. Tässä puhuvat kuolleet miehet.

Uusman teoria kuolinsyistä on niin hyvin perusteltu, että ainakin minä päätän uskoa siihen.

Kerrassaan mahtava kirja!


Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 24. surullinen kirja [15/50]
* Tietokirjahaaste 
YKL pääluokka 4, kirjastossa luetteloitu luokkaan 48.61

7 kommenttia:

  1. Heino bloggaus. Varmasti on mielenkiintoinen kirja hienosta aiheesta. Tällaisia kirjoja lukiessa miettii, että onpa hyvä kun tällainen kirja on kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli juurikin tuollainen kirja! Aihe oli minulle ihan vieras ja luettuani mietin, että opinpas jotain uutta ja vielä näin upeassa formaatissa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli kyllä, just sopiva talven kylmyyteen! :)

      Poista
  3. Tämä on ollut jo kauan lukulistallani mutta en vain ole saanut kirjaa käsiini hankittua. Pitääpä muistaa valita itselle kovakantinen versio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea! En siis ole itse selannut tuota pokkariversiota, mutta kuvathan ne ovat jotka helposti tippuvat pois kun tarinaa tiivistetään pokkarimuotoon...

      Poista