 |
| Kerstin Gier: Smaragdinvihreä (Smaragdgrün, 2010) 485 s. Gummerus 2014 Kirjastosta |
"Tästä jää ruma arpi," sanoi lääkäri päätään nostamatta.
Luin siis koko trilogian yhteen menoon, joka näin jälkikäteen ajatellen olikin ehkä paras tapa lukea se. Yksityiskohdat eivät päässeet unohtumaan ja koska kaikki tapahtuu parin viikon aikana, aika tosiaan tuntuu niin lyhyeltä. Yritän taas pitää juonipaljastukset minimissä, mutta jotain edellisistä osista on kuitenkin melkein pakko kertoa.
Tarina jatkuu taas täsmälleen siitä mihin se Safiirinsinessä jäi. Gwendolyn velloo sydänsuruissa Gideonin paljastuttua valehtelijaksi, joka vain leikitteli hänen tunteillaan. Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi, sillä aikamatkustuskultin palvomalla kreivillä ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Mitä kreivi haluaa, miksi aikamatkaajat Lucy ja Paul varastivat kronografin, ja mitä Gwendolynia koskevat ennustukset oikeasti tarkoittavatkaan?
Tokihan tuo romanttinen juoni päättyy juuri kuten arvata saattaa, joten ei siitä sinänsä sen enempää. Paitsi että! En tosiaankaan voinut sietää Gideonia, joten en aksanut tsempata nuorelle parille ollenkaan. Gier kirjoittaa kerrassaan mainioita naishahmoja, mutta päähenkilöiden poikakavereissa on parantamisen varaa. Luihuja tyyppejä kaikki.
Noin yleisesti ottaen pidin kuitenkin Gierin kirjoitustyylistä. Hänen kirjojensa hahmot vaikuttavat aidoilta teineiltä, jotka ovat toki nokkelia mutta joilla on vielä kosolti kasvamista edessään. Tämänkään trilogian juoni ei ollut kovinkaan syvällinen ja tiivistämällä sen olennaisimpaan tästä olisi tullut ehkä yksi kirja. Kuitenkin pidin eniten juuri niistä epäolennaisista kohdista. Gier kuvaa hauskasti tavallista arkielämää, jonka nämä aikamatkaseikkailut välillä katkaisevat. Gwendolyn ja Leslie puhuvat pojista, elokuvista ja koulusta, Gwendolynin perheen yhteiset ateriat ovat pakollisia ja huvittavia, ja kokonaisuuteen kuuluvat myös kotibileet ja äidinrakkaus. Lukisin Gierin kirjoittaman kirjan vaikka siinä ei fantasiaelementtejä olisikaan.
Pidän myös paljon hänen huumoristaan. Kaikki kirjan hahmot eivät heittele nokkelia lausahduksia ja mukaan mahtuu paljon tilannekomiikkaakin. Huumori on tavallaan hyvin arkista ja siksi hauskaa ja uskottavaa.
"Oh, Miss Gwendolyn, miksi te olette ottanut huivin silmiltänne? Se on määräysten vastaista."
"Luulin että se oli rotta," sanoin ja loin Gideoniin synkän katseen. "Enkä siinä tietysti varsinaisesti erehtynytkään."
(s. 116)
Keskitasoa parempia nuorten/nuorten aikuisten kirjoja, suosittelen! Tästäkin on tehty elokuva, traileri tässä:
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 15. palkitun kääntäjän kääntämä kirja [5/18]
Ilona Nykyri voitti Mikael Agricola-palkinnon vuonna 2014. Ei tosin tästä kirjasta, mutta sitäpä ei tähän kohtaan vaadittukaan! Tämäkin kirja on ilmeisesti käännetty suoraan aluperäisestä saksankielisestä kirjasta. Arvostan. En pidä siitä, että suomennos on tehty mutkan kautta niin, että se on ensin käännetty jostain kielestä esimerkiksi englanniksi ja siitä suomeksi. Siinä vaiheessa voi jo alkaa kyselemään kuinka paljon kääntäessä on mennyt hukkaan alkuperäistä tarinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti