Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas

Mikko-Pekka Heikkinen:
Betoniporsas
220 s.
Johnny Kniga 2018
Kirjastosta

Kanahaukan kynnet upposivat oravaan.

Pikkuisen tulevaisuuteen tai rinnakkaismaailman hypätessämme olemme Suomessa, jossa matut uhkaavat Helsinkiä. Partavahayrittäjä Waltteri T. Finnéä puistattaa. Böndelättäpäitä Kaivopuistossa? Punavuoren hipsterit on nostettava kapinaan tätä luonnottomuutta vastaan! Myös Kajjjaanista kotoisin olevan toimittaja Jyry Pesiön erämaaelämä häiriintyy kun maaltamuuttajat tunkeutuvat parhaille citykaniapajille. Pian Kaivopuisto on Punaisen Ristin pakolaisleiri, jossa Meri Rantatorppa organisoi käytännön asioita ja taistelee byrokraatteja vastaan. Suomussalmelainen Suikkari-Moilanen puolestaan mittailee itselleen Kainuun kravattia, mutta oksasta roikkumiselle ei näytä olevan aikaa. Jonkun täysjärkisen on katsottava Jyryn ja Merin perään.

Asuin Kainuussa sen aikaa, että ehdin tutustua sikäläiseen sielunelämään, joka ei oikeastaan poikkea juurikaan lappilaisen sisäisistä maisemista.

Kainuulaissyntyinen oli geneettisesti ohjelmoitu sietämään olematonta arpaonnea ja neljänkymmenen asteen pakkasia, mutta ei märkää vihreää nurmikkoa tammikuussa.

(s. 39)

Ehkäpä siitä syystä kajaanilaisen Heikkisen huumori osui ja upposi, ja naureskelin itsekseni kirjaa lukiessani. 

Perusajatushan on satiiri hallitsemattomasta maahanmuutosta ja rasismista, joka tässä nousee toista suomalaista vastaan. Stadilaiset hipsterit vs. maalaiset eli kaikki kehä kolmosen ulkopuolella asuvat. Stadivegaani syö vain Helsingissä kasvatettuja kasviksia, mutta toisaalta Kreikasta tilatuista partavahan ainesosista huolimatta kyseinen tuote on 100% stadilainen. Hipsteri ei erota Savoa Uudestamaasta, mutta samaa sivistymätöntä erämaata eli ei-Helsinkiä se varmasti on. Sinne matut kuuluvat lehmiä paimentamaan ja traktoreita ajamaan. Mitä siitä, vaikka maatalous on painettu alas tai että matu voi olla koulutukseltaan peliohjelmoija. Lukiessa ei tarvitse pinnistellä huomatakseen Waltterin retoriikalla olevan yhtenäisyyksiä maahanmuuttovastaisuuden kanssa.

Kirja tarjoaa runsaasti huumoria ja hipsterikritiikkiä 

[Hipsterien] huolelle luonnosta hän joutui antamaan arvostusta, mutta äärihipsterien valinnoissa ei ollut enää kyse siitä, Ne tavoittelivat erikoisuutta. Siinä kaikki.

(s. 172)

eikä se teeskentele olevansa muuta kuin mitä se on. Hauska kirja, joka leikittelee vakavalla aiheella. Rasismi ja maaseutujen tyhjeneminen ovat todellisia ongelmia, mutta tarina ei tarjoa niihin ratkaisuja. Kirjassa tilanne ratkeaa (hetkellisesti) sille sopivalla yliampuvalla tavalla, jollaista odotellessa ei kannata pidätellä hengitystä siellä kotisohvalla. 

Luettu myös mm:

Kirjallisia

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 36. runo on kirjassa tärkeässä roolissa [36/50]

Ilmari Kiannon Nälkämaan laulu tietenkin kun kainuulaisista on kyse.

Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia

Mikko-Pekka Heikkinen:
Poromafia
382 s.
Johnny Kniga 2016
Kirjastosta

Vieras tuli tupaan kivääri kädessä.

Ja antoi sen lahjaksi sylivauvalle. Tästä vauvasta kasvaa Jouni-Sammeli Nelihanka, Jyppyrä näin kavereiden kesken. Innokas kehonrakentaja, vielä innokkaampi somettaja, moottorikelkkajengi Ahma SC:n johtaja, saamelaisen pororuhtinaan poika. Piikki isänsä vanhassa lihassa. Rouku pitää Utsjokea rautaisessa otteessaan ja odotteli jo innolla eläkepäiviään, mutta sitten tuo esikoispoika otti ja lähti. Jäljelle jäi gangsteriksi kykenemätön Pieti, josta Rouku ei ole onnistunut koulimaan johtaja-ainesta. Mitä isän pitäisi tehdä kun pojat ovat noinkin kelvottomia? Kaiken huipuksi Jyppyrällä on Suunnitelma isolla ässällä, ase, jolla hän aikoo muuttaa koko saamelaisen elämäntavan...

Varasin ja lainasin tämän ihan vain siksi, että koko asetelma kuulosti niin älyttömältä ja hillittömän hauskalta. Kummisetä goes Utsjoki, Lapin oma poromafia ja moottorikelkka-kautta-mönkijäjengi! Siitä oli näin lappilaisena (vaan ei saamelaisena taikka edes utsjokelaisena, tämä lienee syytä mainita) vaikea olla kiinnostumatta kun lehdissäkin tästä oli juttua. Ennakko-odotuksina oli hauskuus ja sellainen "no saa nyt nähdä"-tunne.

Nyt lukemisen jälkeen täytyy heti sanoa, että tämä oli aikamoinen äijäkirja. Ainakin minun päälleni ryöppysi testosteronia ja selvästi mieheksi tunnistettavaa kertojaääntä. Jossain sivun 40 tienoilla lakkasin kiinnittämästä siihen huomiota, koska tarina alkoi viedä niin vahvasti mukanaan. Eli kyllä tämä on naisenkin makuun sopivaa luettavaa, vaikka kirjassa itsessään ei paljon naisia näkynyt ja ääni oli kovin miehinen. Toki Heikkinen teki tästä äänestä armotta pilaakin. Jyppyrä esimerkiksi on selkeästi naimisissa hauislihastensa ja selfiekuvien kanssa. Ainoa syy sille, miksi hänellä ei ole selfiekeppiä, on kaiketi se, ettei sellaista sovi käyttää jengiliivit päällä. Sehän olisi tyylitöntä.

Tykkäsin erityisesti Heikkisen huumorista. Kirjassa se kumpuaa paitsi suoraan taitavasta kielestä, myös rikollisuudesta ja erityisesti rikollisen käytännöllisestä mielestä.

Sitten naaman eteen työntyi Aku, kehaisemaan että hän se on sotilaidensa kanssa tehostanut rahankiskontaa. Konsti on dognappaus. Kun kaappaa mieheltä jahtikaverin, ei tarvita kuin yksi nimetön uhkausviesti, niin johan ilmestyy setelinippu haluttuun paikkaan. Esimerkiksi vaimo olisi panttivangiksi väärä valinta. Silloin lunnaita joutuisi odottelemaan.

(s. 136)

Myönnän auliisti nauraa räkättäneeni myös sille kuvalle, joka kirjassa annetaan eteläsuomalaisista eli kaikista suunnilleen Oulun alapuolella asuvista. Poliitikkoja viilataan linssiin minkä ehditään saamelaisuuden varjolla ja Rouku pudistaa päätään nähdessään etelän ihmisen pinkovan Nelostien laitaa juoksutrikoissa keskellä lumituiskua. Moottorikelkkajengiläisiä uhkaava ankarin rangaistus ei suinkaan ole kuolema vaan karkotus Etelä-Suomeen. Ei ole tuntureita joita kiivetä, ei maastoa jota ajaa mönkijällä, ei paikkaa olla vapaa. Hirveä ajatus.

Myönnän ilomielin senkin, että porotalous ja poronhoito ovat minulle melkolailla vieraita asioita. Sen verran minäkin niistä kuitenkin ymmärrän, että en missään kohtaa pysähtynyt miettimään mistä tässä nyt onkaan kysymys. Osa syynä myöskin se, että Heikkinen esittää vieraatkin asiat helposti ymmärrettävällä tavalla. Olisi kiinnostava tietää mitä poroja oikeasti kasvattava ajattelee kirjasta. Tai saamelainen, kirjassahan ruoditaan saamelaista kulttuuria ja etenkin nykyelämää oikein urakalla. Satiirin ja pilkan kohteina eivät kuitenkaan ole saamelaiset tai poronhoitajat sinänsä, vaan pikemminkin tämä maailma, joka on mahdollistanut Roukun kaltaisen porokummisedän nousun. Mitä valitset kun vaihtoehtoja on vain yksi, ja sillä on tiukka ote kurkustasi?

Mutta siis, suosittelen kaikille! Äijämeininkiin ja rikolliseen mielenlaatuun tottuu äkkiä! Pohjimmiltaan tämä on tarina perheistä ja siitä, saako niitä valita. Ja nyt kiinnostuin muistakin Heikkisen kirjoista, tämä oli nimittäin ensimmäinen jonka häneltä luin.

Haasteet:

*Reading Challenge 2016 - 38. a satirical book [21/40]