sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Sydämeni kissa: kertomuksia toivosta, viisaudesta ja kehrrräävästä rakkaudesta

Kansikuva.


Kenenkään ei pitäisi haaskata aikaansa yrittämällä määritellä ihmiskunnan suhdetta kissaan.

Michael Capuzzon ja Teresa Banik Capuzzon toimittamaan kirjaan on koottu runsaasti lyhyitä kissatarinoita. Eri-ikäiset ja kaikin puolin erilaiset ihmiset muistelevat kissoja, jotka ovat olleet osa heidän elämäänsä tavalla tai toisella. Käsittääkseni Capuzzo on toimittaja, joka on koonnut kirjan toimitukseensa lähetetyistä kirjeistä ja valikoimalla mukaan jo julkaistuja kissakertomuksia. Niinpä kirjoittajien joukossa on sekä ihan tavallisten ihmisten tekstejä että muutama julkkisjuttu.

Ilokseni mukana oli pari juttua James Herriotilta, jonka näköjään tunnistan edelleen jo kirjoitustyylistä. Yksi kappale tarinaa ja mielessäni soi heti herriotkello.


En muista joulupäivää jona en olisi joutunut töihin, sillä eläimet eivät ole vielä käsittäneet sitä lomapäiväksi, mutta vuosien saatossa entisen epämääräisen karsaudentunteeni tilalle on astunut filosofinen hyväksyntä. Kun taivalsin kukkulanrinteiden tallien ympäri pakkassäässä, hankin loppujen lopuksi vain parempaa ruokahalua kalkkuna-aterialle kuin kaikki ne miljoonat jotka lojuivat vuoteessa tai löhöilivät takan ääressä. Ruokahalua edesauttoivat ne luvuttomat aperiitiivit joita sain vieraanvaraisilta tilallisilta.
(s. 206)


Koska tämän kirjan takana on hintalappu, olen kohtuullisen varma siitä, että olen ostanut tämän itse. Oletan, että näin vannoutuneen kissaihmisenä ajattelin se sisältävän kivoja hyvän mielen tarinoita. Ostohetki oli joskus vuonna miekka ja kivi, jonka jälkeen kirja on ollut lukemattomana hyllyssäni. Näin vuosia myöhemmin voin todeta olleeni väärässä. 

Kirjassa on toki kivoja ja ihania tarinoita rakkaista kissoista, jotka ovat perheenjäseniä ja jotka pelastavat ihmisiä sekä fyysisesti että henkisesti. Todella monet tarinat kertovat kissoista, jotka tulivat taloon tilanteessa, jossa ihminen oli juuri menettänyt jonkun läheisen tai kärsi vakavasta sairaudesta. Kissat toivat iloa ja toivoa elämään, joka näytti kovin synkältä. Joissakin tarinoissa kissa oli ainoa asia, josta ihminen kykeni enää välittämään. Mieleeni jäi esimerkiksi kertomus laitapuolen kulkijasta, joka tappoi miehen, joka yritti hukuttaa hänen kissansa. Kaikista tarinoista paistaa läpi syvä rakkaus kissoja kohtaan.

Mutta ikävä kyllä noin 90% näistä tarinoista päättyy kissan kuolemaan, joten ei minulle niistä erityisen hyvä mieli jäänyt. "Tämä ihana kissa oli suurena apuna tässä elämäntilanteessa ja rakastin sitä niin paljon... ja sitten se jäi rekan alle/kuoli syöpään/katosi/naapuri ampui sen." Realistista, koska suurin osa näistä on muisteluita, mutta tällainen nyyhkylukija olisi pitänyt kokonaisuudesta enemmän jos tarinat olisivat päättyneet siihen kohtaan, jossa kaikki oli vielä hyvin. Monet tarinat myös kertovat hylätyistä kissoista, jotka joku sentään onneksi pelasti. Hylättyjen kissojen määrä on Suomessakin niin valtava, että ihan itkettää ja tekee pahaa ajatella. 

Kissa ei ole lelu. Jos otat kissan, huolehdi siitä loppuun saakka kuten näiden tarinoiden kertojat parhaansa mukaan tekivät.


Kirjan tiedot:
Sydämeni kissa: kertomuksia toivosta, viisaudesta ja kehrräävästä rakkaudesta (toim. Michael Capuzzo & Teresa Banik Capuzzo) | Otava 1999 | 271 sivua | Omasta hyllystä
englanninkielinen alkuteos: Cat Caught My Heart: Stories of Wisdom, Hope and Purrfect Love (1998) | suomennos: Marja Alopaeus

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 30. kirjassa pelastetaan ihminen [3/50]
* Pohjoinen luuhaaste 2020 - 5. kirja, johon tarttumista olet suunnitellut jo pitkään [1/25]
* POPSUGAR Reading Challenge 2020 - 11. an anthology [3/50]
* Kirjahyllyn aarteet 2 [kirja 1]

2 kommenttia:

  1. Voi, kirja kuulosti alkuun sellaiselta, jonka voisin lukea, mutta enpä sittenkään tiedä. Olen viime vuosien aikana saatellut niin monta kissaa viimeiselle matkalleen, että en tiedä pystyisinkö tätä lukemaan. Kissat ovat ihania ja rakkaita perheenjäseniä, ja niistä luopuminen on elämän hirveimpiä hetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun piti tätä lukiessani silitellä ja sylitellä omaa seniorikissaani, jonka kuolevaisuudesta tarinat koko ajan muistuttivat. Olet ihan oikassa siinä, että luopumiset ovat elämän hirveimpiä hetkiä. :( Sinänsä kivoja tarinoita, mutta suurin osa teki surulliseksi.

      Poista