 |
| Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo 429 s. Otava 2018 Kirjastosta |
Laskeva aurinko oli jo punannut pilvet kattojen yläpuolella, kun sain ommelluksi viimeiseen neulepuseroon Elsan nimilapun.
Postittaessani yllä olevan kuvan eilen Instagramiin totesin, että tätä sarjaa on tässä vaiheessa selvästi parasta lukea ajattelematta liikoja. Jos vain luen pysähtymättä miettimään lukemaani, kirja on erittäin vetävä. Jos taas tietoisesti kiinnitän huomiota tekstiin, monet asiat alkavat ärsyttää minua. Luin kirjan yhteen putkeen eilen ja huomasin valvoneeni ihan liian pitkään ottaen huomioon, että minun piti nousta aamulla töihin. Kerronpa siis ensin millainen tämä oli tuollaisena lukukokemuksena ja sitten valitan valikoidusti niistä asioista, joita ajattelin vasta lukemisen jälkeen.
Taiteilijan vaimo jatkaa suoraan siitä mihin Ruokarouvan tytär jäi. Kirsti (muotitalon ompelija) ja Iivo (kuvanveistäjän oppipoika) asuvat susiparina Pariisissa, mutta Kirstin kaipaa perhettään ja Suomea. Sinne he pian lähtevätkin päästäkseen naimisiin ennen kuin juorut heidän yhdessä asumisestaan ennättävät kotipuoleen. Pari vihitäänkin yhdessä hujauksessa ja realististen vaihtoehtojen puutteessa nuoripari asettuu asumaan Albergaan Idan hoiviin. Kirsti päättää toteuttaa haaveensa ja perustaa muotitalon edellisistä kirjoista tutun Miilin kanssa. Pikkuinen puoti menestyy hyvin eikä edes tyttären saaminen estä Kirstiä elämästä unelmaansa, etenkin kun perheen tulot ovat pitkälti hänen varassaan. Iivon ura kun ei etene toiveiden mukaan ja pian Kirstillä onkin käsissään sekä yritys, vauva että mököttävä mies.
Se, mistä tässä pidin ehdottomasti eniten, oli Kirstin rohkeus ja sekä tavallisen arjen että hänen työnsä kuvaus. Kirjassa eletään vuosia 1927-1930 ja minusta oli kiva lukea ajan naisista, muodista ja yhteiskunnasta. Tehdessään kauppaa muotitalostaan Kirsti esimerkiksi ymmärtää ensimmäistä kertaa tarvitsevansa nyt Iivon luvan siihen ja moneen muuhunkin asiaan. Naimaton Miili sen sijaan saa hoitaa liikeasiansa ja omaisuutensa ihan miten itse haluaa.
- Jos ne sen lainan myöntävät, niin siihen tarvitaan sitten Iivolta lupa. - -
- Mihin siinä Iivoa tarvitaan? ihmettelin. - Minähän olen täysi-ikäinen!
- Niin mutta nyt olet naimisissa, äiti selitti. - En minäkään ole saanut hoitaa omia asioitani ilman Eliaksen lupaa sen jälkeen kun me naimisiin mentiin. Olihan se järkytys ensi alkuun, mutta nyt siihen on jo tottunut. Kai siihenkin nyt tulee jokin tolkku, kun saadaan se uusi avioliittolaki, mutta pahoin pelkään, ettei se koske meitä vanhan lain aikaan naineita.
- Me Iivon kanssa eletään kyllä taatusti uuden lain mukaan, vaikka pykälät mitä sanoisivat, puuskahdin äidille. Tuskinpa Iivokaan tässä asiassa heittäytyisi poikkiteloin.
Laki muuten uusittiin vuonna 1929, mutta ei sitä taidettu kirjassa mainita. Tähän puoleen naisen arjesta olisi voinut syventyä vähän enemmänkin, koska minua kiinnosti mikä Iivon näkemys asiaan oikeasti oli. Ylipäätään minusta oli kiva lukea tuollaista aikakauteen sopivaa ajatuksenkulkua. Kirsti oli eniten itsensä ja sitten naisten puolella kuulostamatta kuitenkaan liian modernilta ja nykyajan retoriikkaan nojaavalta.
Samasta syystä Kirstin muotitalon ympärillä pyörivä maailma vei mukanaan. Omistajat, työntekijät ja asiakkaat olivat kaikki naisia, joilla oli samanlaisia ongelmia kuin nykyäänkin. Kirstin kantavana ajatuksena on tehdä tyylikkäitä vaatteita tavallisille naisille. Valitettavasti tästä kyllä lipsutaan kerronnassa aika paljonkin ja puodin asiakkaina nähdään lähinnä varakkaita rouvia. Joka tapauksessa ne mainitut ongelmat ovat sellaisia, joihin on helppo löytää esimerkkejä tästäkin päivästä. Mistä isompi nainen saa mieleisensä uimapuvun? Entäpä raskaana oleva nainen? Onko molempien tyydyttävä muodottomiin säkkeihin vai saako syystä tai toisesta isomahainen nainen olla tyylikäs? Miten Kirsti ehtii pysyä muodin perässä ja mitä sellaista hänen puotinsa voi tarjota, mitä ei voi saada massatuotantovaatteista? Miten hän pystyy tasapainoilemaan perheen ja työn välissä? Tähän löytyy tosin heppo vastaus Idasta, joka hoitaa mielellään ensimmäistä lastenlastaan, mutta ongelma on hyvin tuttu nykynaisellekin.
Eli kirja on tapahtumallisesti kiinnostavaa luettavaa ja antaa hyvän kuvan ajan elämästä. Tai sanotaan nyt, että ajan elämästä tiettyyn yhteiskuntaluokkaan ja sosiaaliseen piiriin kuuluvan naisen näkökulmasta. Kirstillä ei ole puutetta mistään paitsi ehkä järkevistä aviopuolisoista.
Ja sitten tämän hetken Top 3 niistä asioista, joita yritin olla ajattelematta liian tarkasti lukiessani:
Erityismainintana rasismilta kovasti tuntuvat kohtaukset. Kaikki Kirstin Pariisissa näkemät tummaihoiset ihmiset ovat joko eksoottisia viihdyttäjiä, usein suoranaisessa lavapornossa, tai suoraan prostituoituja. Sympaattisia ja moniulotteisia he eivät ikinä ole. Saksaan menevässä junassa Kirsti ja Iivo tapaavat kliseisen köyhän ja nuoren juutalaisviulistin, ja Kirsti saa olla sopivan järkyttynyt (miten voi olla??) ja ylemmyydentuntoinen (ei meillä Suomessa!!) kun hänelle kerrotaan maan voimakkaasta juutalaisvastaisuudesta. Lisäksi hän saa olla Hyvä Ihminen jättäessään köyhälle perheelle vähän rahaa piirongin päälle. Ja sitten asiaa ei mainita uudelleen koko tarinan aikana, koska ilmeisesti kiintiö tuli kerrasta täyteen.
Epäilen kyllä Josef Blumenthalin (uudelleensyntynyt Joseph von Blumenthal?) palaavan kuvioihin Sotaleskessä, koska toinen maailmansota. Lisäennustuksia: Iivolla on suhde joko Madame Craucheriin tai johonkin toiseen lapualaisliikkeen naiseen (mahdollisesti hän vinkuu ettei Kirstillä ole hänelle aikaa yrityksensä vuoksi ja onkin itse asiassa Kirstin vika, että Iivo ajautuu toisen naisen syliin huomiota hakemaan) ja toinen kaksospojista kuolee sodassa (suurempi klisee olisi tietenkin jos taiteellisempi veli kuolisi). Ennemmin tai myöhemmin Viena menee naimisiin joko Esterin pojan kanssa, tai sitten sen poikavauvan jota Kirsti imetti sairaalassa.
Toivottavasti olen väärässä kaikessa, mutta pakkohan se on sitten lukea Sotaleski niin tiedän!
Taiteilijan vaimo jatkaa suoraan siitä mihin Ruokarouvan tytär jäi. Kirsti (muotitalon ompelija) ja Iivo (kuvanveistäjän oppipoika) asuvat susiparina Pariisissa, mutta Kirstin kaipaa perhettään ja Suomea. Sinne he pian lähtevätkin päästäkseen naimisiin ennen kuin juorut heidän yhdessä asumisestaan ennättävät kotipuoleen. Pari vihitäänkin yhdessä hujauksessa ja realististen vaihtoehtojen puutteessa nuoripari asettuu asumaan Albergaan Idan hoiviin. Kirsti päättää toteuttaa haaveensa ja perustaa muotitalon edellisistä kirjoista tutun Miilin kanssa. Pikkuinen puoti menestyy hyvin eikä edes tyttären saaminen estä Kirstiä elämästä unelmaansa, etenkin kun perheen tulot ovat pitkälti hänen varassaan. Iivon ura kun ei etene toiveiden mukaan ja pian Kirstillä onkin käsissään sekä yritys, vauva että mököttävä mies.
Se, mistä tässä pidin ehdottomasti eniten, oli Kirstin rohkeus ja sekä tavallisen arjen että hänen työnsä kuvaus. Kirjassa eletään vuosia 1927-1930 ja minusta oli kiva lukea ajan naisista, muodista ja yhteiskunnasta. Tehdessään kauppaa muotitalostaan Kirsti esimerkiksi ymmärtää ensimmäistä kertaa tarvitsevansa nyt Iivon luvan siihen ja moneen muuhunkin asiaan. Naimaton Miili sen sijaan saa hoitaa liikeasiansa ja omaisuutensa ihan miten itse haluaa.
- Jos ne sen lainan myöntävät, niin siihen tarvitaan sitten Iivolta lupa. - -
- Mihin siinä Iivoa tarvitaan? ihmettelin. - Minähän olen täysi-ikäinen!
- Niin mutta nyt olet naimisissa, äiti selitti. - En minäkään ole saanut hoitaa omia asioitani ilman Eliaksen lupaa sen jälkeen kun me naimisiin mentiin. Olihan se järkytys ensi alkuun, mutta nyt siihen on jo tottunut. Kai siihenkin nyt tulee jokin tolkku, kun saadaan se uusi avioliittolaki, mutta pahoin pelkään, ettei se koske meitä vanhan lain aikaan naineita.
- Me Iivon kanssa eletään kyllä taatusti uuden lain mukaan, vaikka pykälät mitä sanoisivat, puuskahdin äidille. Tuskinpa Iivokaan tässä asiassa heittäytyisi poikkiteloin.
(s. 280)
Laki muuten uusittiin vuonna 1929, mutta ei sitä taidettu kirjassa mainita. Tähän puoleen naisen arjesta olisi voinut syventyä vähän enemmänkin, koska minua kiinnosti mikä Iivon näkemys asiaan oikeasti oli. Ylipäätään minusta oli kiva lukea tuollaista aikakauteen sopivaa ajatuksenkulkua. Kirsti oli eniten itsensä ja sitten naisten puolella kuulostamatta kuitenkaan liian modernilta ja nykyajan retoriikkaan nojaavalta.
Samasta syystä Kirstin muotitalon ympärillä pyörivä maailma vei mukanaan. Omistajat, työntekijät ja asiakkaat olivat kaikki naisia, joilla oli samanlaisia ongelmia kuin nykyäänkin. Kirstin kantavana ajatuksena on tehdä tyylikkäitä vaatteita tavallisille naisille. Valitettavasti tästä kyllä lipsutaan kerronnassa aika paljonkin ja puodin asiakkaina nähdään lähinnä varakkaita rouvia. Joka tapauksessa ne mainitut ongelmat ovat sellaisia, joihin on helppo löytää esimerkkejä tästäkin päivästä. Mistä isompi nainen saa mieleisensä uimapuvun? Entäpä raskaana oleva nainen? Onko molempien tyydyttävä muodottomiin säkkeihin vai saako syystä tai toisesta isomahainen nainen olla tyylikäs? Miten Kirsti ehtii pysyä muodin perässä ja mitä sellaista hänen puotinsa voi tarjota, mitä ei voi saada massatuotantovaatteista? Miten hän pystyy tasapainoilemaan perheen ja työn välissä? Tähän löytyy tosin heppo vastaus Idasta, joka hoitaa mielellään ensimmäistä lastenlastaan, mutta ongelma on hyvin tuttu nykynaisellekin.
Eli kirja on tapahtumallisesti kiinnostavaa luettavaa ja antaa hyvän kuvan ajan elämästä. Tai sanotaan nyt, että ajan elämästä tiettyyn yhteiskuntaluokkaan ja sosiaaliseen piiriin kuuluvan naisen näkökulmasta. Kirstillä ei ole puutetta mistään paitsi ehkä järkevistä aviopuolisoista.
Ja sitten tämän hetken Top 3 niistä asioista, joita yritin olla ajattelematta liian tarkasti lukiessani:
- Ihmeelliset Sattumat, joita taas viljellään niin että sadolla ruokkisi vähintään Albergan väen. Jos on mahdollisuus nähdä jotain merkittävää tai törmätä vahingossa kuuluisuuteen, Kirsti on varmasti paikalla. Charles Lindberghin yksinlento, Laimi Leidenius synnytyslääkärinä, Gunnar Finnen Topelius-patsas, Kirsti saa olla osana kaikkea vaikka tarinan pitäisi tehdä millaisia kiemuroita sen mahdollistamiseksi. Sarjan nimi on toki Syrjästäkatsojan tarinat, mutta rajansa kaikella.
- Kieliongelma. En edelleenkään voi sietää Mustosen tapaa kirjoittaa kaksikielistä dialogia ja mielestäni sitä oli nyt enemmän kuin aiemmin. Valitin asiasta jo Emännöitsijää lukiessani.
- Kirjan nimi, johon kiinnitin huomiota myös Ruokarouvan tyttäressä. En pidä siitä, että Kirsti määritellään nimessä toisen henkilön kautta, ensin äidin ja sitten aviomiehen. Koko tarinahan kertoo siitä, miten hän on oma itsensä ja tekee omat valintansa. Näistä osista olisi ihan hyvin voinut tehdä vaikka Hatuntekijän ja Ompelijan/Muotisuunnittelijan/minkä vain Kirstistä itsestään kertovan jutun. Hänen tärkein ominaisuutensa kirjassa ei ole Iivon vaimona oleminen. Yhteishyvän viimeisimmässä numerossa kerrottiin jo sarjan seuraavan osan nimi. Sotaleskikin on sana, jolla nainen määritellään miehen kautta.
Erityismainintana rasismilta kovasti tuntuvat kohtaukset. Kaikki Kirstin Pariisissa näkemät tummaihoiset ihmiset ovat joko eksoottisia viihdyttäjiä, usein suoranaisessa lavapornossa, tai suoraan prostituoituja. Sympaattisia ja moniulotteisia he eivät ikinä ole. Saksaan menevässä junassa Kirsti ja Iivo tapaavat kliseisen köyhän ja nuoren juutalaisviulistin, ja Kirsti saa olla sopivan järkyttynyt (miten voi olla??) ja ylemmyydentuntoinen (ei meillä Suomessa!!) kun hänelle kerrotaan maan voimakkaasta juutalaisvastaisuudesta. Lisäksi hän saa olla Hyvä Ihminen jättäessään köyhälle perheelle vähän rahaa piirongin päälle. Ja sitten asiaa ei mainita uudelleen koko tarinan aikana, koska ilmeisesti kiintiö tuli kerrasta täyteen.
Epäilen kyllä Josef Blumenthalin (uudelleensyntynyt Joseph von Blumenthal?) palaavan kuvioihin Sotaleskessä, koska toinen maailmansota. Lisäennustuksia: Iivolla on suhde joko Madame Craucheriin tai johonkin toiseen lapualaisliikkeen naiseen (mahdollisesti hän vinkuu ettei Kirstillä ole hänelle aikaa yrityksensä vuoksi ja onkin itse asiassa Kirstin vika, että Iivo ajautuu toisen naisen syliin huomiota hakemaan) ja toinen kaksospojista kuolee sodassa (suurempi klisee olisi tietenkin jos taiteellisempi veli kuolisi). Ennemmin tai myöhemmin Viena menee naimisiin joko Esterin pojan kanssa, tai sitten sen poikavauvan jota Kirsti imetti sairaalassa.
Toivottavasti olen väärässä kaikessa, mutta pakkohan se on sitten lukea Sotaleski niin tiedän!
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 14. kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan [29/50]
* Kirjankansibingo - perhe
Kiitos kirjan esittelystä. Kirja odottaa minulla kirjahyllyssä, mutta varmasti luen sen joskus. Ruokarouvan tytärkin on vielä lukematta.
VastaaPoistaNämä onkin oikeastaan hyvä lukea perätysten, Taiteiijan vaimon tarina jatkuu nimittäin melkein suoraan Ruokarouvan tyttären viimeiseltä sivulta. :)
PoistaHei, Tietokirjahaasteen päättymispäivä on tänään ja olen tekemässä koontia ensi viikolla. Koontiin olisi tulossa osaltasi ainakin ne viisi teosta, jotka olet listannut haasteet-välilehdelle. Jos jokin vielä puuttuu, ilmoitathan.
VastaaPoistaYksi kirja vielä puuttuu, kirjoitin siitä juuri. Viimeistelen vielä haastekoonnin, toivottavasti joskus tänä iltana kun vuorokausi näköjään juuri vaihtui, ja sitten haaste on kokolailla paketissa. :) Kiitos kivasta haasteesta!
Poista