Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

Yaa Gyasi:
Matkalla kotiin
(Homecoming, 2016)
380 s.
Otava 2017
Kirjastosta

Sinä yönä, jolloin Effia Otcher syntyi fantiheimon maiden myskinhajuiseen kuumuuteen, metsäpalo raivosi aivan lähellä hänen isänsä pihapiiriä.

Muistelen lukeeni tästä Otavan kuvastosta joskus vuonna miekka ja kivi, mutta koska kirja ei ollut vielä hankinnassakaan kirjastossani, en varannut sitä. Jotenkin unohdin koko kirjan kunnes se sitten oli viikoittaisen uutuuslähetyksen mukana. Muistin heti kauniin kannen, lukaisin uudelleen takakansitekstin ja sitten taistelin itseni voittajaksi "kuka kirjastotädeistä saa lukea tämän ensin" -kisassa.

Matkalla kotiin on sukuromaani orjuudesta ja sen seurauksista. Tarina alkaa 1700-luvun Ghanassa (sanon Ghana, vaikka sitä ei silloin ollut olemassakaan), jossa nuori Effie myydään Cape Coastin linnoituksen brittikomentajalle jalkavaimoksi. Hän pääsee kiinni mukavaan elämään rakastettuna joskaan ei virallisena vaimona kohtuullisen mukavan oloiselle miehelle. Samaan aikaan Esi, sisarpuoli jonka olemassa olosta Effie ei edes tiedä, seisoo nilkkojaan myöten paskassa linnoituksen vankityrmässä. Effien mies vastaa linnoituksen orjakaupasta ja Esi viedään muiden vankien mukana Amerikkaan raatamaan plantaaseille. Kirja seuraa heidän sukuhaarojensa vaiheita sukupolvi kerrallaan nykypäivään saakka. 

Jokaisella kirjan luvulla on oma kertojansa: ensin Esi ja Effie, sitten heidän lapsensa, sitten heidän lapsensa jne. Yhteensä kertojia on neljätoista mikä on sekä kirjan vahvuus että sen heikkous. Onneksi alkusivuilla on sukupuu, koska ainakin minun piti välillä tarkistaa kumman sukuhaaran mukana nyt oltiinkaan. Tämä johtui siitä, että henkilöiden elämää ei suinkaan seurattu kohdusta hautaan. Effien ja Esin elämän alkupuoli käsitellään yksityiskohtaisemmin kuin heidän jälkeläistensä, mutta toisaalta heidän tarinansa katkeaa varhaisemmin. Jälkeläisten kohdalla Gyasi on valinnut yhden tai kaksi elämän mullistanutta hetkeä, joita kirjassa kuvataan. Esimerkiksi Effien elämän jälkipuoli selviää sivulauseessa kun on hänen lastensa ja lastenlastensa vuoro puhua. 

Vahvuus tämä on siksi, että näin päästiin tekemään näppäriä aikahyppyjä ja mahduttamaan yli 200 vuoden tapahtumat Atlantin molemmin puolin alle 400 sivuun. Jokainen kerrottu tarina tapahtuu eri ajassa. Oikeastaan kirjan voisi nähdä myös novellikokoelmana, jonka punaisena lankana on sukulaisuus ja orjuus. Minä pidin etenkin alkupään luvuista. Liekö se historian ystävä minussa vai mikä, mutta ne olivat kiehtovampia kuin 1900-luvun tarinat. Niissä tuli hyvin vahvasti esiin ajankuva ja kulttuurierot, miten erilaista mustien elämä oli Ghanassa verrattuna Yhdysvaltoihin. Orjuus ja sen edelleen näkyvät seuraukset kuvataan kaunistelematta sekä yksittäisten hahmojen kohdalla että vallitsevissa yhteiskunnallisissa asenteissa.

- - Ness seisoi huoneen keskellä ja siveli alastonta ruumistaan hyvillään sen rumuudesta. Hän tiesi paljaissa olkapäissään risteilevien arpien säikäyttäneen Margaretin ja Stockhamit, mutta jälkiä ei ollut pelkästään niissä. Ei, vahingoittuneesta ihosta näytti muodostuvan toinen ihminen - mies, joka oli kiertänyt kädet takaapäin hänen kaulalleen. Arvet nousivat rinnoilta pyöreille olkapäille, jatkuiuvat koko ylvään selän pituudelta ja nuolivat pakaroita ennen kuin hävisivät. Hänen ihonsa ei oikeastaan ollut enää ihoa vaan pikemminkin hänen menneisyytensä näkyväksi ja kouriintuntuvaksi muuttunut haamu.

(s. 97-98)

Orjuuttaminen ei ole kirjassa vain valkoihoisten valloittajien tekemä hirvittävä vääryys. Ghanan alueella asuvat heimot harjoittivat orjakauppaa myös keskenään ja myivät vihollisiansa myös valkoisille. Orjakaupan kuvauksessa tuodaan esin vahvemman miehen "oikeus": oli ihonväri mikä hyvänsä, vahva mies saa ja voi tehdä mitä vain heikommalleen. Koko suvun tragedia alkaa siitä, kun Effien ja Esin isän käyttää vahvan miehen oikeutta orjatyttöönsä. Esin sukuhaara tuntee suoraan nahoissaan valkoisten orjanomistajien ruoskan iskut, Effien sukuhaara taas heimosodat, joita valkoisten harjoittama orjakauppa lietsoo entistä pahemmaksi.

Monien kertojaäänten ongelma tuli mielestäni esiin kirjan loppupuolella juuri noissa 1900-luvulle sijoittuvissa tarinoissa. Gyasi halusi sijoittaa tarinat ajan ongelmakohtiin ja merkittäviin tapahtumiin. Jotenkin minulle jäi sellainen olo, että näissä luvuissa tuo ongelma tai tapahtuma meni kirjan henkilöiden edelle. Heidät oli kirjoitettu tilanteisiin sopiviksi hahmoiksi ja osittain kirjoittajan mielipiteiden äänitorviksi hyvin näkyvällä tavalla. Eri kirjassa tuo olisi varmasti toiminut paremmin, mutta tämän kirjan se jakoi ikään kuin kahtia. Aiemmissa luvuissa tapahtumat olivat taustalla ja henkilöt keskiössä, sitten asetelma pyörähtikin ympäri. Tai ainakin sellainen olo minulle jäi.

Joka tapauksessa kirja on hyvin kirjoitettu ja koukuttavaa luettavaa. En malttanut laskea sitä käsistäni ennen kuin kello eilen lähenteli puolta yötä ja oli jo aivan pakko mennä nukkumaan. Hahmot ovat kukin oman aikansa tuotoksia ja jokaisella sukupolvella on omat haasteensa omassa maailmankolkassaan. Vaikeudet joko voitetaan tai sitten ei. Iloinen kirja ei ole. Onnelliset elämät ja loput ovat kortilla, ja onnesta on aina maksettava tavalla tai toisella. 

Luettu myös mm.

Kartanon kruunaamaton lukija, Reader, why did I marry him?, Mummo matkalla

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 26. sukutarina [9/50]