 |
| Genevieve Cogman: The Invisible Library 329 s. Tor 2015 Kirjastosta |
Irene passed the mop across the stone floor in smooth, careful strokes, idly admiring the gleam of wet flagstones in the lantern-light.
Kirjastoon liittyvää kaunokirjallisuutta ei taida kovin paljoa löytyä, ja se mikä löytyy on suurimmaksi osaksi sidottu tiukasti tähän todellisuuteen. Harmillista, kyllä kirjastosta olisi myös jännittävien seikkailujen näyttämöksi! Terry Pratchettin Keikkomaailma-kirjoissa on sentään Näkymättömän Yliopiston kirjasto, jossa on niin paljon tietoa, että se vääristää todellisuutta.
Hieman samaan tapaan toimii tämän kirjan Näkymätön Kirjasto. Se sijaitsee todellisuuksien välissä ja nuoremmat (eli siis vielä juoksukuntoiset) kirjastonhoitajat keräävät sinne harvinaiskirjoja erilaisista rinnakkaistodellisuuksista. Yksi näistä kirjastonhoitajista on Irene, joka tarinan alussa moppaa poikakoulun lattiaa palvelijan valeasussa. Oikeasti hän on paikalla kähveltääkseen tärkeäksi katsotun kirjan. Irene selviää varkaudesta kunnialla, ja saa heti Kirjastoon palattuaan sekä uuden tehtävän että ikioman oppipojan, Kain. Kaksikon on matkustettava steampunkhenkiseen Lontooseen varastamaan ainutlaatuinen Grimmin satukirja. Paikalla selviää, että kirjan ostanut vampyyriylimys on murhattu ja kirja on hukkateillä. Irenen ja Kain lisäksi sitä jahtaavat Liechensteinin haltiasuurlähettiläs, Lontoon poliisi, Irenen verivihollinen Bradamant sekä kyseisen todellisuuden oma Sherlock Holmes, Peregrine Vale. Kilpajuoksua hidastavat niin kyborgialligaattorit kuin legendaarinen Kirjaston petturikin.
Voi että tämä olikin aivan mahtava kirja! Jos suosituksia voisi heitellä kuin serpentiiniä, tekisin niin juuri nyt. Tarina lähti käyntiin sikäli hitaasti, että ensimmäinen luku ei liittynyt juoneen mitenkään. Sen tarkoitus oli antaa lukijalle kuva Irenestä ja se onnistuikin siinä, mutta itse pidin sitä turhan irtonaisena. No, onneksi luku oli lyhyt ja sitten päästiin itse asiaan.
Tykkäsin paljon Cogmanin rakentamasta mailmasta. Kirjasto itsessään on oma pieni maailmansa, jossa aika on pysähtynyt. Siellä on lukemattomia siipiä ja matka niiden välillä voi kestää päiviä jollei peräti viikkoja. Kirjastosta johtaa ovia rinnakkaismaailmoihin, joissa historia ja teknologia ovat kehittyneet milloin mitenkin. Kirjastonhoitajat keräävät harvinaiskirjoja, jotka ovat ilmestyneet vain tietyissä todellisuuksissa. Esimerkiksi Grimmin satuja on miltei joka todellisuudessa, mutta Irenen & Kain haluamassa kappaleessa on tarinoita, joita ei ole painettu missään muussa maailmassa. Täytyy sanoa, että Irenen työ on paljon jännittävämpää kuin omani!
Tykkäsin todella paljon myös kaikista kirjan henkilöistä ja etenkin Irenestä. Hän on fiksu, tervejärkinen, utelias ja perin kirjastonhoitajamainen.
There was nothing wrong with being curious about how a story turned out, after all, She was a Librarian. It went with the job. And she didn't want great secrets of necromancy, or any other sort of magic. She just wanted - had always wanted - a good book to read. The being chased by hellhounds and blowing things up was a comparatively unimportant part of the job. Getting the books, now that was what really mattered to her.
(s. 15-16)
Irenen unelma on päästä muutaman vuosisadan kuluttua vanhemmaksi kirjastonhoitajaksi. He nimittäin saavat omistaa aikansa tutkimiseen ja lukemiseen. Tarinan edetessä Irenen mielessä herääkin koko joukko kysymyksiä, joihin Kirjasto ei suostu antamaan vastausta.
Se, mistä pidin aivan erityisesti oli- tai no oikeastaan näitä asioita on kaksi. Ensimmäinen on se, että tässä kirjassa ei ole minkäänlaista romanttista juonta. Jatko-osissa päädytään melko varmasti jonkinlaiseen romanttiseen kuvioon, mutta keitä siihen kuuluu jää tässä avoimeksi. Irene torjuu jämäkästi Kain ainoan yrityksen, koska heillä on tärkeämpääkin tekemistä ja totta puhuen Kai on hänen silmissään usein kuin nyrpeä teinipoika.
Toiseksi, Irenen ja Bradamantin välinen vihamielisyys on kuvattu erinomaisesti. Irene vetää selvän rajan henkilökohtaisen ja ammatillisen välille. Hän ei pidä Bradamantista ihmisenä, mutta myöntää avoimesti tämän olevan erittäin hyvä ja tehokas kirjastonhoitaja. Naisten välinen kilpailu tulee esiin monin tavoin, mutta se ei mitenkään liity miehiin ja Irene kunnioittaa aina Bradamantin tehokkuutta jos ei tämän toimintatapoja. Pidin siitä, että Irenen vihamielisyyteen sekoittuu perustellun kaunan lisäksi turhanpäiväistä pikkumaisuutta ja kateutta. On mahtavaa kun päähenkilö ei ole täydellinen.
Jatko-osa on aivan pakko lukea jahka saan sen käsiini!
Luettu myös mm.:
Haasteet:
*Reading Challenge 2016 - 24. a book with a protagonist who has your occupation [7/40]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti