Olen ehkä selvinnyt helmikuisesta lukujumista! Ainakin toistaiseksi, ei nyt vedetä vielä lippuja salkoon. Siitä kiitos tälle neliosaiselle saturomaanisarjalle, jonka luin kokonaan nyt viikonloppuna. Koko sarja oli sopivasti saatavilla ja olen silmäillyt sitä aiemminkin sillä mielellä, että pitääpä joskus kokeilla. No, kokeilin ja viihdyin.
Tarina kertoo nuoresta Mirandasta, joka on maailmansa paras helmensukeltaja. Mirandaa ei turha vaatimattomuus paina ja hän tietää tämän erittäin hyvin itsekin. Sukeltajat etsivät helmiä kuningatarkunnan hallitsijalle, joka käyttää ne kaupunkinsa ja itsensä koristeluun. Sukupolvien ajan kuningattaret ovat myös patistaneet sukeltajiaan etsimää legendaarista Silmäterää, joka tarinan mukaan antaa omistajalleen kaiken, mitä tämä ikinä kaipaa. Huono puoli on se, että kun etsintäreissuun kerran lähtee, sieltä ei takaisin tulla. Silmäterä valtaa sukeltajien mielen niin täysin, että he eivät enää mitään muuta haluakaan. Ainoastaan lapsen läsnäolon pitäisi ainakin teoriassa estää pakkomielteen synty. Mirandan onneksi hän saa kumppanikseen Sirkan, joka kuulee helmien laulun ja siten myös Silmäterän.
Totta kai tarinassa on mukana myös konna, Iberis, joka jahtaa Silmäterää keinoja kaihtamatta. Seikkailuna sarja oli jännittävä ja pidin myös kysymyksestä, joka sitä pyöritti. Onko maailma ilman kaipuuta hyvä paikka elää? Voiko jotain kaivata liikaa? Kun Silmäterä saa otteen Mirandasta, hän joutuu valitsemaan sen ja Sirkan välillä. Pidin siitä, että Mirandasta ei koskaan tullut maagisesti immuunia Silmäterän voimalle. Hän joutuu valitsemaan uudelleen ja uudelleen, ja joka valinnan myötä hän näkee heikkoutensa ja oman tärkeysjärjestyksensä entistä selvemmin.
Kirjan maailma avautuu jokaisen kirjan myötä enemmän kun Miranda ja Sirkka päätyvät seikkailuissaan eri puolille valtakuntaa. Maailma tuntui suuremmalta itse tarinassa kuin se takakansiaukeaman kartan perusteella oikeasti oli. En katsellut karttaa sen tarkemmin ennen kuin olin lukenut viimeisen kirjan ja yllätyin siitä, että suuri meri olikin itse asiassa aika pieni ja sisämaassa. Sitten aloin pohtimaan mihin ihmeeseen aiempien sukupolvien helmensukeltajat olivat muka voineet kadota. Ei siinä olisi suurta vaivaa tarvinnut nähdä jos olisi käynyt kyselemässä, onko missään näkynyt tämän näköistä naista tai miestä.
Joka tapauksessa kirjan maailma oli kiinnostava ja pidin aivan erityisesti siitä, että kyseessä tosiaan oli kuningatarkunta. Minun silmääni sukupuolet olivat sarjassa joko tasa-arvoisia tai sitten tilanne oli hieman kallellaan naisten eduksi. Ei ollut miesten tai naisten töitä, vaan töitä joita tehtiin asuinpaikan ja omien lahjojen mukaan. Kukaan ei yrittänyt pysäyttää Mirandaa ja Sirkkaa sen vuoksi, että he olivat tyttöjä.
Lisäksi pidin siitä, että sekä Miranda että Sirkka olivat vammaisia päähenkilöitä. Molemmilta puuttui toinen käsi, jonka pelottavat ruusuhait olivat raadelleet irti. Yksikätisyydellä ei mässäilty sen enempää, todettiinpahan vain, että sen vuoksi molemmat olivat keksineet hieman erilaisia keinoja selvitä joistain arjen askareista. Vamma oli ongelma lähinnä vuorikiipeilyssä ja siitäkin selvittiin.
En useinkaan haikaile toisen käteni perään, mutta vuorilla kiipeillessä olisi hyvä olla kaksi kättä. Ehkä minä en siedä vuoria siksi että ne muistuttavat minua siitä, mitä minulla ei ole.
(Vuorikiipeilijä, s. 40)
On mahtavaa, että lasten- ja nuortenkirjoihin uskalletaan kirjoittaa erilaisia päähenkilöitä, joiden erilaisuus ei määrittele heitä ihmisinä. Miranda ei ole yksikätinen helmensukeltaja, vaan erinomainen helmensukeltaja. Tyttöjen vammat huomataan, mutta muutkaan sarjan hahmot eivät viivy niissä tai jää kauhistelemaan niitä.
Sarjan maailma oli kivasti kuvattu ja juoni oli omaperäinen, mutta valitettavasti sarja ei ollut mielestäni tasalaatuinen. Avausosa Helmenkalastaja oli koukuttava, mutta toinen osa Linnunkesyttäjä junnasi paikoillaan. Loppujen lopuksi siinä tapahtui hyvin vähän ja epäilen, että osa nuoremmista lukijoista on jättänyt sarjan tähän. Harmi, koska tarina sai taas vauhtia Vuorikiipeilijässä, joka oli yhtä luettava kuin Helmenkalastajakin. Viimeinen osa Kukistaja puolestaan kärsi mielestäni siitä, että asiat tapahtuivat hyvin nopeasti eikä niissä viivytty lainkaan. Esimerkiksi Sirkan vanhemmat, Iberis ja Mirandan isän kohtalo ohitettiin lopulta vilauksessa.
Eli hieman epätasainen kokonaisuus, mutta kuitenkin nopealukuinen ahmimissarja. Olen iloinen siitä, luin tämän yhteen putkeen enkä kirja kerrallaan. Näin tarinalle sai koko ajan jatkoa ja muistin mainiosti, mitä edellisissä osissa oli tapahtunut.
Kirjojen tiedot:
Karin Erlandsson: Helmenkalastaja | S&S 2017 | 253 sivua
Karin Erlandsson: Linnunkesyttäjä | S&S 2018 | 317 sivua
Karin Erlandsson: Vuorikiipeilijä | S&S 2019 | 251 sivua
Karin Erlandsson: Kukistaja | S&S 2020 | 304 sivua
ruotsinkieliset alkuteokset: Pärlfiskaren (2017) | Fågeltämjaren (2018) | Bergsklättraren (2019) | Segraren (2019)
suomentanut: Tuula Kojo
Koko sarja kirjastosta
Haasteet:
*Helmet-lukuhaaste 2020
13. kirjassa eksytään (Vuorikiipeilijä) [7/50]
16. kirjalla on kirjassa tärkeä rooli (Helmenkalastaja) [8/50]
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana (Linnunkesyttäjä) [9/50]
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja (Kukistaja) [10/50]
*Pohjoinen lukuhaaste 2020
14. Kirja, jossa muutetaan tai matkustetaan pohjoiseen (Helmenkalastaja) [5/25]
*Popsugar Reading Challenge 2020
1. A book that's published in 2020 (Kukistaja) [7/50]
12. A book that passes the Bechdel test (Linnunkesyttäjä) [8/50]
21. A book featuring one of the seven deadly sins (ahneus, Helmenkalastaja) [9/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti