perjantai 31. tammikuuta 2020

Tammikooste

Alkuvuoden haastehuuma vei mukanaan. Ihan kuin Helmetissä ja Popsugarissa ei olisi jo tarpeeksi...

Ilmoittauduin mukaan Jokken rauhan haasteeseen, jossa luetaan toiseen maailmansotaan liittyviä kirjoja. Tavoite ei ole mitenkään korkealla, koska en tarkoituksella lue sotiin liittyviä kirjoja, mutta jospa näitäkin kertyy matkan varrella.

Kirjahyllyn aarteet -haaste päättyi ja sain luettua kymmenen kirjaa omasta hyllystäni. Ilmoittauduin saman tien mukaan haasteen jatko-osaan.

Päätin myös osallistua ensimmäistä kertaa Pohjoiseen lukuhaasteeseen. En oleta, että saisin ainkaan Kalle Päätaloa luettua, mutta katsotaan tapahtuuko vuoden aikana tällainenkin ihme.


Luettu & blogattu

Kansikuvat.


Sanna Isto: Sirpale
Aikamatkalla vuoteen 1939. Nopealukuinen ja kiva idea, josta ei kuitenkaan otettu kaikkea irti.

Josh Malerman: Lintuhäkki
Älä avaa silmiäsi. Kauhukirjasta tehty leffa oli parempi, mutta ahdistava tämäkin.

Sydämeni kissa: kertomuksia toivosta, viisaudesta ja kehrrräävästä rakkaudesta
Pieniä kissajuttuja. Sinänsä kivat tarinat loppuivat liian masentavasti omaan makuuni.

Markus Ånäs: Kärsimysten kirja: karvaiden urheilutappioiden vuosikymmenet
Kansalliset käysimysnäytelmät. Hauska tuskallisesta aiheestaan huolimatta, kiva kun oli useita lajeja edustettuna.

Don Rosa: Roope Ankan elämä ja teot
Ankanpoikasesta visukintuksi. Ikuinen Don Rosa -fani eli minä ilahduin suuresti tästä Roope-eepoksesta.


Luettu & bloggaamatta

Alice Oseman: Heartstopper vol. 1 & 2
Teinipojat tapaavat koulutunnilla, ystävystyvät ja ihastuvat. Söpöinen tarina, jossa on kuitenkin vakavampiakin juonenkäänteitä kuten koulukiusaamista ja oman seksuaalisen suuntautumisensa pohdiskelua. Kerrankin koin olevani selvästi liian vanha tälle tarinalle, mutta uppoaa varmasti nuoriin sanotaan nyt vaikka 13 vuodesta ylöspäin.

Sekä muutama muu kirja, joiden suhteen elättelen vielä bloggaustoiveita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti