Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Mari Manninen:
Yhden lapsen kansa:
Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
205 s.
Atena 2016
Kirjastosta

Varoitus: tätä kirjaa lukiessa voi välillä kuristaa kurkkua.

Olinpa kerrankin niin ajoissa liikkeellä, että varasin Finlandia-voittajan ennen kuin varausjono oli nälkävuoden pituinen. Vähän niin kuin vahingossa vieläpä, koska en edes tiennyt tämän olevan ehdokkaana varausta tehdessä. En lue kirjapalkintoehdokkaita tai -voittajia vain siksi, että ne ovat palkintoa havittelemassa. Aiheen täytyy olla kiinnostava ja tässä kirjassa oli.

Olen lukenut Kiinasta ja yhden lapsen politiikasta aika paljonkin, joten sinänsä kirjassa ei ollut minulle mitään uutta. Pakkoabortit, ostetut vaimot ja Kiinasta adoptoidut lapset ovat tuttuja asioita niin muista kirjoista kuin uutisistakin. Ei haitannut lukukokemusta yhtään! Pidin erityisesti Mannisen tavasta kirjoittaa ja lähestyä aihetta. Tietokirjallisuudella on harmillisen usein taipumusta kompastua omaan tieteellisyyteensä. Akateemisille ja asiaan oikein hyvin perehtyneille sillä ei ole väliä, mutta tällaisena tavallisena lukijana en tykkää jos lukiessa täytyy olla sivistyssanakirja vieressä. Tällä kirjalla ei sitä ongelmaa ole. Kieli on ymmärrettävää ja Manninen kirjoittaa niin viihdyttävästi, että tämän lukee helposti yhdessä illassa. 

Manninen on haastatellut kirjassa useita perheitä, joita yhden lapsen politiikka on koskettanut. Tai no, tietenkin politiikka on koskettanut tavalla tai toisella jokaista kiinalaista perhettä. Kirjaan on haettu erilaisia näkökulmia aiheeseen. Ääneen pääsevät niin nainen, jonka lapsi tapettiin kohtuun raskauden viime hetkillä, kuin mies, joka joutui ostamaan pojalleen vaimon Thaimaasta kotiseudullaan vallitsevan naispulan vuoksi. Tavallaan tuttuja tragedioita enemmän minua kiinnostivat tarinat, joissa yhden lapsen politiikasta on koettu olevan henkilökohtaista hyötyä itselle. Esimerkiksi Veljettömät-lukuun Manninen on haastatellut naisia, joilla menee todella hyvin siksi, että heillä ei ole veljiä kilpailemassa vanhempien huomiosta. He ovat saaneet kaiken sen rahan ja vaivannäön, joka Kiinan kulttuurissa annetaan perinteisesti poikalapselle. Armottomat-luvussa haastatellaan naista, jonka tehtävänä oli valvoa kylänsä raskauksia ja jopa naisten kuukautiskiertoja. Hän piti pientä perhekokoa hyvänä, koska se vapautti naiset alituisista raskauksista ja lastenhoidosta. Erityisen mielekäs osa hänen työtään olikin naisten valistaminen pienen perheen positiivisista puolista naisten itsensä kannalta. Tällaisia tarinoita kuulee harvemmin.

Kokonaisuutena pidin kirjasta paljon. Hyvä ja monipuolinen tietopaketti etenkin jos yhden lapsen politiikka ei ole tuttu aihe.

Luettu myös mm.:

Hemulin kirjahylly, Pieni kirjasto, Himekamin kirjoja ynnä muut