S. K. Rostedt: Kahden veren tytär (Moorna #01)

Romantasia, tuo hittigenre, joka on minulle melko tuntematon. Sattui siis melko sopivasti, että se kiinnosti myös paria kaveriani. Pistimme pystyyn romantasia-lukupiirin ja ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui tämä trilogian aloittava Kahden veren tytär. Tiesimme tästä etukäteen tasan sen, että se on kotimaista romantasiaa.

Niillä eväillä hypättiin Kuninkaankaupunkiin, jossa parikymppinen Moorna toimii maksettuna seuralaisena. Moornaa halveksitaan ja himoitaan hänen perimänsä vuoksi, onhan puolihaltia harvinaista ja eksoottista herkkua. Moornan haluaa myös kaupunkiin ilmestynyt komea, lihaksikas, upea, häikäisevä, seksikäs jne. Caidas, joka ostaa Moornan ja vie hänet mukanaan kohti seikkailuja.

Tätä lukiessamme kävi ilmi, että jakauduimme lukijoina kahteen kategoriaan: niihin, jotka jäävät jumiin fantasiamaailman verotukseen ja pohtivat, mikä hiivatin puulaji on niin vankka, että kestää oksistossaan hyppelehtivän bodarihaltian, sekä niihin, joita se ei kiinnosta pätkääkään.

No okei, ei sentään verotukseen vaan etenkin seuralaisten huutokauppaan, jossa ei ollut mitään järkeä. Yhtäkkiä nämä määräaikaisen sopimuksen välittäjänsä kanssa tehneet tyypit pistetään myyntiin uuden omistajansa ikuiseen orjuuteen. Anteeksi kuinka? Juonen kannalta olisi ollut aivan yhdentekevää valita se loogisempi vaihtoehto, eli se, että sopimuksen sisältö säilyy samana vaikka toinen osapuoli vaihtuikin.

Jäin nillittimään tätä koko kirjan ajaksi, joskaan en niin paljon kuin lempinimeä torttunen, joka meni ehdottomasti kategoriaan Ei.

Tarina sinänsä alkoi hyvin hitaasti ja suurin osa tapahtumista oli jätetty viimeiselle sadalle sivulle. Sitä ennen lähinnä jaariteltiin kaupungissa ja käveltiin metsässä. Plussaa tarinalle siitä, että Moorna ei ollut ollenkaan erähenkinen eikä hänen fyysinen kuntonsa ollut heti loistava. Kuten tarinassa todetaan, sänkykamarin atleettisuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että hän jaksaa tarpoa päiväkausia pitkin maita ja mantuja.

Caidas kääntyi ja veti kätensä puuskaan. “Miten sinä olet noin kömpelö? Eikö Satakieli opettanut teitä tanssimaan Punaisessa hovissa?”

“Vain vaakavalssia”, Moorna ärähti ja varoi astumasta oikealle jalalleen.

(s. 233)

Hahmojen ja maailman käsittely ei ollut kovin syvällistä, mutta toisaalta tämähän on sarjan ensimmäinen osa. Lopun paljastukset huomioon ottaen oletan, että kaikkeen ihmisistä haltioihin ja demoneihin syvennytään paremmin seuraavassa osassa.

…Jonka päätimme lukea, koska eihän sarjaa voi kesken jättää etenkään cliffhanger-lopun jälkeen! Ehkä seuraavassa osassa on myös niitä spicy-kohtauksia, joita tässä ei ollut. En yleensä kaipaa kirjaan seksiä, mutta tällä kertaa oikein odotin niitä ihan vain kirjan genren vuoksi.

Kirjan tiedot:

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär. Otava 2024. 506 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen

Caro Claire Burke: Yesteryear

Tunnustus: en juurikaan pitänyt tästä kirjasta, niin hypetetty kuin se onkin.

Joiltain osin tämä johtuu varmasti siitä, että onnistuin aivan vahingossa spoilaamaan itseni kirjan suurimmille juonenkäänteille. Ehkä olisin lukenut tätä eri tavalla, jos en olisi ollut koko ajan niin tuskallisen tietoinen siitä, miksi jotkin asiat kuvattiin tietyllä lailla ja mihin tarina oli menossa.

Mutta tuskinpa tämä olisi tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta ilman spoilereitakaan, aihetta nimittäin käsiteltiin harmillisen pinnallisesti. Mentiin mysteeri edellä sen sijaan, että oltaisiin pureskeltu tradwife-ilmiötä oikein kunnolla.

Jutun juju on siis se, että Natalie elää kiiltokuvatäydellistä, periamerikkalaista farmielämää siippansa ja lapsilaumansa kanssa. Hän on tehokas somettaja, jolla on miljoonia seuraajia. Ja sitten eräänä päivänä hän herääkin omassa talossaan, mutta vuosi vaikuttaa olevan 1855. Mitä on tapahtunut? Natalien tarinaa seurataan kahdella aikatasolla, joista toinen kertoo missä ollaan ja toinen miten sinne on päädytty.

Natalie on epäluotettava ja vastenmielinen kertoja, eikä minulla ole mitään sellaisia vastaan. Hän on ylpeä ja tekopyhä kontrollifriikki, joka tuomitsee lähimmäisensä kunnon äärioikeistolaisen kristityn tavoin. Hänestä ei ole tarkoituskaan pitää, mutta olisin silti halunnut ymmärtää häntä. Miksi hänestä tuli tuollainen? Oliko hän narsisti ja sosiopaatti jo syntyessään? Ilmeisesti.

Minulle suurin ongelma Natalien suhteen oli siinä, että hänen uskoaan ei taustoitettu kovin hyvin. Missään vaiheessa ei selviä, mitä uskonnollista suuntausta hän seuraa ja mihin hän tarkkaan ottaen uskoo paitsi epämääräiseen kuvitelmaan siitä, millainen konservatiivinen perinteinen kristillinen perhe on. Hänen suhteensa jumalaansa on oudon seksuaalinen, mutta miksi? Mitä hänen kirkossaan saarnattiin paitsi yleistä tulta ja tulikiveä nykyajan moraalittomuutta kohtaan?

Harvemmin nimenomaan haluan kirjan olevan uskonnollisempi, mutta tämän kirjan olisi tematiikkansa puolesta pitänyt olla.

Kirja on satiiri ja koko valitettavan tradwife-ilmiön käsittely jäi tässä tosiaan mielestäni kovin kevyeksi. Ketä tässä on loppujen lopuksi tarkoitus pilkata? Somevaikuttajia? Tekopyhiä? Tradwifeja? Rikkaita? Konservatiiveja? Äitejä? Miehiä? Naisia? Kaikkia? Koska Natalie halveksii kaikkea ja kaikkia, hänen ja kerronnan satiirilla ei ollut kovinkaan terävää kärkeä.

Olisin oikeasti halunnut pitää tästä enemmän ja melkein toivoisin, että joku muu kirjoittaisi kirjan samasta lähtökohdasta, mutta ilman niitä yllätyskäänteitä. Aikamatkustamaan pakotettu tradwife on nimittäin kiinnostava idea! Tai vaihtoehtoisesti ei-satiirinen kuvaus siitä, millainen ahdas loukko sellainen elämä loppujen lopuksi on.

This is the best we homemakers can hope for in this life: a man whose freakishness is not unspeakably violent or technically illegal, and therefore is something we are able to bear.

(s. 129)

Se täytyy kyllä myöntää, että luultavasti katson tästä tehdyn elokuvan jahka se valmistuu, koska Anne Hathaway.

Kirjan tiedot:

Caro Claire Burke: Yesteryear. 4th Estate 2026. 391 sivua.

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä (Harhateiden lapset #01)

Tämä Ovi joka sydämessä niitti ilmestyessään palkintoja (Hugo, Locus, Nebula jne.) ja jäi siksi mieleeni kirjana, jonka voisi joskus ehkä lukeakin. Se suomennettiin sopivasti tämän vuoden Helmet-lukuhaastetta ajatellen, siinä kun etsitään yhteen kohtaan kirjaa, jonka nimessä on talon osa.

Joten, tämä sai nyt olla täsmäkirja siihen kohtaan. Muuten olisin ehkä jättänyt tämän kesken, koska olen harvoin törmännyt niin kertakaikkisen ärsyttävään hahmoon kuin Sumi tässä oli. Onneksi hän ei ollut päähenkilö ja hänestä päästiin eroon melko pian. Loppukirja olikin sitten ihan kiva lukea.

Kirjan loistava idea on siis se, että erääseen kouluun kerätään lapsia, jotka ovat joskus menneet jonkinlaisen portin läpi toiseen maailmaan. Kun heidät on syystä tai toisesta palautettu omaan maailmaansa, sopeutuminen on ollut lievästi sanoen hankalaa. Useimmat ovat olleet poissa vuosia ja monet palautuvat silti sen ikäiseen kehoon, joka heillä lähtiessään oli.

Varsinainen päähenkilö on Nancy, joka on ollut Manalassa ja tottunut olemaan siellä itseään tarkasti kontrolloiva, liikkumaton patsas. Vaikka kirja kuinka paljon väittää, että Nancylla ei ole syömishäiriötä, niin kyllä hänellä sellainen kuitenkin selvästi oli.

Kulttuurishokin lisäksi varsinainen juoni oli yksinkertainen murhamysteeri, joka ei kovin kummoinen mysteeri ollut.

Kokonaisuutena tässä oli minusta hyvä idea, mutta en oikein lämmennyt toteutukselle. En saanut otetta McGuiren kirjoitustyylistä, jonka olisi periaatteessa pitänyt olla kaunista, mutta joka silti tuntui minusta usein teennäiseltä ja tekemällä tehdyltä. Hahmot samoin, vaikka olikin kiva, että kirja oli niin sateenkaareva.

“Sydämeni valittu on poika, joka viljelee karkkimaissia Kuningaskunnan kaukaisilla laitamilla, ja hän on tosirakkauteni ja me aiomme mennä vielä joskus naimisiin. Tai aioimme, mutta sitten otin ja jouduin karkotetuksi. Nyt hän hoitaa peltojaan yksin, ja minä kasvan aikuiseksi ja päätän, että hän oli vain unta, ja kenties eräänä päivänä tyttärentyttäreni kantaa hänen haudalleen lakritsankukkia ja vie huulillaan rukouksen edesmenneille.”

(s. 41, puhujana uuvuttava Sumi)

Tämä oli lyhyt ja nopealukuinen, joten luultavasti luen seuraavan osan nähdäkseni, miten sarja etenee. Ehkäpä seuraavissa osissa päästään tutustumaan näihin muihin fantasiamaailmoihin?

Kirjan tiedot:

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä. Hertta 2025. 188 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Every Heart a Doorway (2016). Suomennos Kaisa Ranta.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 19. Kirjan nimessä on jokin talon osa

Heinäkooste

Heinäkuu hujahti ohi ja luin sen aikana kymmenen kirjaa, joista peräti seitsemän oli sarjakuvia. 

Kolmeen proosateokseen mahtui kuukauden suosikkini, Karin Collisin Tuo aika mieleen palaa. Se oli hieno loppu upealle Hanko-trilogialle, jota olen yrittänyt suositella muillekin aina kun tilaisuus tulee. 

Tällä hetkellä lukupiiritän kahta kirjaa (Humiseva harju ja Kahden veren tytär) ja luen myös Seanan McGuiren YA--fantasiaa Ovi joka sydämessä. Otin sen alun perin töissä lounaslukemiseksi ja halusin ottaa sen viikonlopuksi kotiin sille varalle, että saan sen luettua loppuun. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato...

Luettu

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino
Sateenkaarimangan pääosassa oli vaihteeksi aivan aikuisia.

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa
Hanko-trilogian toiveikas päätösosa.

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

Herttainen tarina hetkestä lapsuuden ja nuoruuden rajalla.

Kore Yamazaki: Velhon morsian #21

Tämän sarjan lukeminen kärsii siitä, että albumeita ilmestyy niin harvoin. Hahmoja ja juonta on paljon, enkä millään muistanut nytkään missä ollaan menossa. Ehkä annan jatkossa ilmestyä useamman osan ennen kuin luin ne samalla kertaa. Voi olla, että kokonaisuus pysyy siten paremmin hallussa.

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died #07

Tässä sen sijaan on hallittu ja hillitty määrä hahmoja, ja juonta on helpompi seurata. Tykkään sarjan painostavasti tunnelmasta ja pelottavista mönkiäisistä rajan toiselta puolen. Tämän osan paras tyyppi oli Asako, joka löysi rohkeutensa hirveässä tilanteessa.

Alix E. Harrow: The Everlasting

Ritareita ja aikamatkustusta, idea hyvä, mutta toteutuksesta en niin innostunut.

Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love

Söpöjä strippisarjakuvia pitkästä parisuhteesta.

Noji: The (Pet) Detective Agency

Kiva yksiosainen, sateenkaareva manga (lemmikki)etsivistä.

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat

Kunnianhimoisista naisista kertova viihdyttävä historiallisen duologian aloitus.

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat (Ylämaan tyttäret #01)

Tässä Sarah Larkin tiiliskivessä on yli 600 sivua, mutta se ei oikeastaan tuntunut niin pitkältä. Teksti on mukavan kokoista ja rivivälikin hitusen isompi, ja ennen kaikkea mielenkiintoiset tapahtumat rullaavat koko ajan eteen päin.

Muiden lukemieni Larkien tavoin tämäkin on sukusaaga. Tällä kertaa seurataan kolmea aatelista skottiserkusta sekä heidän ystäväänsä 1800-luvun lopulla. Serkusten tiet erkanevat tyttökoulusta joksikin aikaa, mutta lopulta kaikki löytävät tiensä Yhdysvaltoihin.

Eniten tykkäsin siitä, miten paljon tämä olikaan kunnianhimoisten naisten tarina. Ailis, Donella, Haily ja Emily haluavat kaiken, mikä naisten oli tuohon aikaan mahdollista saada ja vielä enemmänkin. Perhe-elämä on toissijaista muiden unelmien rinnalla, ja miehet ovatkin tarinassa nostamassa naisia ylöspäin. Romanttista viihdettähän tämä toki on, mutta silti tuntui siltä, että romanssi ei ollut naisten elämien tai juonen keskipiste.

“- - Todennäköisesti minun on kyllä rakennettava hänelle ilmalaiva osoittaakseni, että rakastan juuri häntä. Hän sanoi jo rakastavansa minua. - -”

(s. 631, puhujana Donella)

Tykkäsin myös siitä, miten erilaisia naisten unelmat olivat. Ailis haluaa tutkia tähtiä ja Emily puolestaan lintujen käyttäytymistä. Haily haluaa näyttämölle ja Donella antaa ihmiskunnalle siivet ilmalaivojen ja  lentokoneiden kautta. Moderni maailma tekee tuloaan ja tarinassa mainitaan muun muassa puhelin ja automobiilit, lentokoneiden rakentaminen ja uudenlaiset valokuvausvälineet.

Yhdysvaltojen sisällissota on tuoreessa muistissa ja rasismi tulee tarinaan mukaan kun eräs naisista rakastuu tummaihoiseen mieheen. Aihetta ei käsitellä erityisen syvällisesti, mutta ei sitä myöskään lakaista maton alle ja teeskennellä, että pariskunnan elämä on helppoa.

Yllätyin positiivisesti niinkin oudolta kuulostavasta asiasta kuin raiskausten puutteesta. Larkin muissa kirjoissa on aivan väistämättä raiskattu nainen tai useampikin, mutta tässä oli vain yksi raiskausyritys. Ilo se on pienikin ilo, olin henkisesti valmistautunut paljon pahempaan.

Isompi ilo oli se, että tämäpä ei ollutkaan niin hetero kirja kuin aiemmat Larkini. Sateenkaarevuutta tarinaan toivat niin Pariisin huikentelevat taiteilijapiirit kuin yksi päähenkilökin. Pienenä yksityiskohtana pidin siitä, että oman identiteetin sanoittaminen ei ollut ihan yksinkertaista kun ei edes tiennyt, että sille on olemassa sanoja.

Kirjalle on tulossa jatkoa vielä tämän vuoden puolella ja aion kyllä lukea senkin. 

Kirjan tiedot:

Sarah Lark: Tähtien tavoittelijat. Bazar 2026. 640 sivua.

Saksankielinen alkuteos: Himmelstürmerinnen (2024). Suomennos Sanna van Leeuwen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 21. Kirjassa käydään museossa

Catana Chetwynd: Still Smitten ja Noji: The (Pet) Detective Agency

Kaksi sarjakuvaa yhdellä postauksella!

Catana Chetwynd: Still Smitten: Short-Form Comics about Long-time Love. Andrews McMeel Publishing 2026.

Herätelaina! Tämä pikkuinen ja somakantinen sarjakuva sattui silmiini kirjaston hyllyssä, ja lainasin sen puhtaasti söpöyden vuoksi. Joskus se on ihan hyvä perustelu.

Tämä paljastui omaelämäkerralliseksi strippisarjakuvaksi. Catana Chetwynd kuvaa stripeissä parisuhteensa arkea. Ote on humoristinen ja kuvaa nimenomaan arjen kevyempiä juttuja ja sitä, miten hyvin pariskunta tuntee toisensa.

Alaotsikko onkin “Short-Form Comics about Long-time Love” ja kokonaisuutena kirjan pointti onkin se, miten hyvin nämä pitkäaikaisessa parisuhteessa olevat henkilöt ovat hitsautuneet yhteen. Konflikteja ei kuvata, vaan esimerkiksi luonne-eroihin suhtaudutaan stripeissä pitkämielisesti ja ymmärtäen.

Mukava pieni kirjanen, joka viihdytti hetken vaikkei tässä kuvattu elämä olekaan omaa arkeani.

* Sarjakuvabingo: Tekijä nainen tai muunsukupuolinen

Noji: The (Pet) Detective Agency. Käännös Mike Wolfe. Denpa Books 2023.

Tämän taas lainasin siksi, että kyseessä on sateenkaareva manga, joka ei ole sarjaa ja jolla oli lupaava nimi. Lemmikkietsivätoimisto? Täytyy ainakin vilkaista.

Oikeastaan kyseessä on ihan vain etsivätoimisto, joka ihmisiä koskevien juttujen lisäksi etsii myös kadonneita lemmikkejä. Ihmisjutut hoitaa lähinnä entinen poliisi Fumika ja lemmikeistä huolehtii hänen nuori apulaisensa Rou, josta eläimet tykkäävät niiiiin paljon.

Kokonaisuutena tämäkin oli söpöinen juttukokoelma, jonka punaisena lankana on Roun ihastus Fumikaan ja sen odottaminen, milloin Fumika antaa viimein periksi. Jokainen luku on oma etsiväjuttunsa paria viimeistä lukuun ottamatta. Kevyeltä tuntuvissa jutuissa on kuitenkin pohjalla sellaisia aiheita kuin työelämän paineet, kodittomuus ja eläinten hylkääminen sen jälkeen, kun ne eivät enää olekaan someen sopivan suloisia.

Tässä ei sen suurempia yllätyksiä ollut, mutta olipahan nopea ja kiva luettava.

* Sarjakuvabingo: Alkuteoksen kotimaa ei ole Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska tai Belgia

Alix E. Harrow: The Everlasting

The begins where it ends; beneath the yew tree.

Hoksasin tämän kirjan muistaakseni Goodreadsista, jossa tämä oli ehdokkaana lukijoiden viime vuoden suosikiksi. Kuvaus jäi mieleeni kiinnostavana (ritarinainen! aikamatkustus!) ja kun kirja kerran löytyi kirjastosta, halusin lukea sen.

Minusta tämän suurin ongelma oli ehdottomasti se, että päähenkilön, historioitsija Owenin, olisi pitänyt olla nainen. Mies tuntui aivan turhalta tässä nimenomaisessa tarinassa ja suorastaan ärsyttävältä aina, kun hän oli sopivasti nokkelampi kuin naiset ja ritari Una antoi elämänsä hänen käsiinsä.

Tarinan idea on siis se, että tässä fantasiamaailmassa Owen asuu maassa, jolla on pitkä historia vaikuttavista naishallitsijoista. Owen on erityisen kiinnostunut ensimmäisen kuningattaren ritarista, Sir Una Everlastingistä. Ja kun sanon kiinnostunut, niin tarkoitan, että hänellä on pakkomielle tuhat vuotta sitten kuolleeseen naiseen.

Owen pakotetaan matkustamaan menneisyyteen, jossa hänen tehtävänsä on kirjoittaa Unan legenda. Owen kohtaa Unan jonkin aikaa ennen legendan veristä loppua ja ehtii tutustua naiseen sen takana. Ja sitten tarina alkaa kirjaimellisesti uudestaan, koska tapahtumien on juostava tarinan pahiksen tarvitsemalla tavalla eikä sooloilua sallita.

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja sopii kyllä aikamatkustelujutuista tykkäävälle, mutta se on myös hyvin hidas. Vauhti kiihtyy vasta sivun 200 paikkeilla ja se on aika myöhään, kun kirjassa on 311 sivua.

Tässä on myös otettu yksi romanssin parityypeistä ja käännetty sukupuoliroolit päälaelleen. Una on se pitkä, karski ja rosoinen lihaskimppu, Owen hennompi tutkijatyyppi. Hyvä ja raikas ajastus, mutta sukupuoliroolien kääntäminen ei harmillisesti mene tämän pitemmälle. Missään tämän maailman versiossa ei käy niin, että päädyttäisiin sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai siihen, että Una ja Owen eivät ole kummajaisia omassa maassaan.

En myöskään pitänyt Owenista kovin paljoa. Unasta kyllä ja se, että hän sai sen romanssin ja romantasian karaistuneen soturin roolin, tuntui kivalta. Hänen elämänsä on kerta toisensa jälkeen tragedia, jolle hän ei voi itse mitään.

Was that not how you loved someone? By hammering your body into whatever shape they liked best, and handing yourself to them like a hilt?

(s. 150-151)

Lopputulema totesin itselleni, että pidin kyllä kirjan ideasta, mutta en oikeastaan toteutuksesta.

Kirjan tiedot:

Alix E. Harrow: The Everlasting. Tor 2025. 311 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan

Tämä norjalainen nuorten sarjakuva on voittanut useita palkintoja, mutta itse luin tämän(kin) työkaverin suosituksesta. Hän kehui erityisesti kuvitusta, joka olikin raikas ja hauskan oivaltava.

Tykkäsin myös päiväkirjamuotoisesta tarinasta. 12-vuotias Tuva aloittaa kuudennen luokan ja kaikki tuntuu äkkiä niin vaikealta. Ystävistä Bao tykkää edelleen leikkiä metsässä majaleikkejä, mutta Linnéa on löytänyt poikakaverin ja kiinnostunut meikkaamisesta. Tuva ei halua menettää kummankaan ystävyyttä ja yrittää tasapainoilla heidän välillään. Metsäleikit kiinnostavat edelleen, mutta entä kun Tuva ihastuu Mariamiin? Onko silloin pakko aikuistua?

Turva & Mariam.

Tarina onnistui vangitsemaan juuri tuon vaikean iän, jossa ei ole enää pieni lapsi, mutta ei vielä teinikään. Tuvan luokan tytöt jakautuvat kahteen leiriin sen mukaan, kumpi heitä kiinnostaa enemmän, leikit vai meikit. Välitilaa ei tunnu olevan.

Tuvan ihastusta Mariamiin käsiteltiin kivasti. Hänellä ei ole käynyt mielessä, että hän itse voisi ihastua tyttöön, joten menee hetki ennen kuin hän osaa sanoittaa tunteensa. Tuva etsii tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä netistä, mutta toteaa pian suurimman osan nettisivuista käsittelevän turhan paljon seksiä eli asiaa, joka ei todellakaan ole hänelle ajankohtainen. Kavereille kertominen jännittää ja siitä tuleekin vähän draamaa tarinan loppuun.

Isänsä reaktiota Tuva ei pelkää ollenkaan, onhan isä heilutellut sateenkaarilippuja mielenosoituksissa. Tuvan ja isän suhde oli muutenkin hyvin kuvattu. He eivät ole aina ihan samalla aaltopituudella, mutta yksinhuoltajaisä tekee parhaansa ymmärtääkseen tytärtään vaikka sitten vanhemmuuspodcastien avulla.

Kaiken kaikkiaan sarjakuva oli samaistuttava ja hauska, ja etenkin kuvitus toi huumorin esiin. Kukapa ei olisi joskus tuntenut itseään yksinäiseksi hylkybanaaniksi...

Kirjan tiedot:

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan. WSOY 2025. 256 sivua.

Norjankielinen alkuteos: Ti kniver i hjertet (2020). Suomennos Kati Valli.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 40. Kirja sijoittuu syksyyn

* Sarjakuvabingo: Lanu-sarjis

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa (Hanko-trilogia #03)

Pieni Hangon kaupunki Suomen eteläisimmällä niemellä joutuu kokemaan kovia, kun talvisota syttyy syksyllä 1939.

Viivyttelin tämän kirjan lukemista, koska olin aivan varma siitä, että se on hyvä. Sarjassamme outoja syitä olla lukematta kirjaa, mutta en halunnut kirjan ja sitä myötä koko Hanko-trilogian päättyvän. Nyt se on luettu ja haluaisin lukea lisää näistä hahmoista ja tunnelmasta, jotka Collins on tähän luonut.

Kirjan alussa on lyhyt kertaus edellisten osien tapahtumista. Sen jälkeen aloitetaan vuoden 1941 lopusta ja Hangon jälleenrakentamisen alusta. Venäläiset ovat poissa, mutta jälkeen on jäänyt tuhoa ja raunioita. Tutut hahmot Hjalmar, Disa ja Aino palaavat yksitellen kotiinsa katsomaan, voiko tuhkasta nousta mitään kaunista.

Koko trilogia on mennyt tunteisiin nimenomaan hahmojen vuoksi. Jokainen heistä kaipaa Hankoa ja kotia, ja tulevaisuutta, jossa on muutakin kuin sotaa. Hankoon palatessaan he joutuvat huomaamaan kukin tahollaan, että mikään ei voi koskaan olla kuten ennen.

Pidin kirjan tunnelmasta ja suorastaan päättäväisestä ilosta, joka päähenkilöistä hehkui. Arki on kovaa työtä ja puutetta, mutta samalla Hanko nousee raunioista ja kodit rakennetaan uudelleen. Myös ihmiset rakentuvat uudelleen ja yrittävät löytää uusia palasia korvaamaan kaiken menetetyn.

Pidin etenkin Ainon osuudesta ja siitä, miten epätyypillisesti hänen romanssinsa päättyi. Sodan jälkeen maailma on eri tavalla auki naisille, etenkin nuorille ja perheettömille, ja se näkyy tarinassa monen naisen kautta. Heillä on vaihtoehtoja ja tarinassa heillä on se onni, että heitä autetaan eteen päin, ei työnnetä alas päin.

Kokonaisuutena tarinan ja trilogian loppu oli valoisa ja toiveikas, mutta Collins kirjoitti siihen loppumetreillä yllättäen hyvin synkän pilvenkin. Se pilvi kuitenkin sopi tarinaan, aikakauteen ja elämään noin yleensäkin todella hyvin.

Tämä on hetki, jota ei saa olla olemassa.

Mutta hetki vain jatkuu jatkumistaan. Tulee ilta ja tulee yö ja kaiken aikaa he hengittävät, eikä hetki koskaan pääty.

(s. 414)

Mikään ei koskaan ole täydellistä ja valmista, ja tämän kirjan lopussa jäi tunne siitä, että näiden ihmisten tarina jatkuu vielä. 

Kirjan tiedot:

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa. S&S 2025. 426 sivua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Där jag har min hjärtans kär (2025). Suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino.

Heinäkuun lukemiset alkoivat sateenkaarevalla mangalla. Vau, kerrankin lukemani BL-mangan molemmat päähenkilöt olivat aikuisia. Teiniromansseja on tullut luettua enemmän.

Nozue on siis 39-vuotias toimistotyöläinen, jolla on keski-iän kriisi. Hänen elämänsä on jumissa kuin hamsteri juoksupyörässä eikä arjessa tapahdu mitään yllättävää. Kunnes hän eräänä päivänä menee haikailemaan teinityttöjen spontaaniudelle alaisensa, 10 vuotta nuoremman Togawan kuullen. Togawa raahaa Nozuen ulos sekä talosta että kuorestaan.

Ensimmäisessä osassa päädytään yhteen ja toisessa lähestytään pariskunnan puolivuotispäivää. Ikäkriisin sijaan Nozue löytää itsensä parisuhdekriisistä, jonka hän on itse aiheuttanut. On hänellä tosin syytäkin olla huolestunut, ei sillä.

Näistä tuo ensimmäinen osa oli tunnelmaltaan paljon kevyempi ja keskittyi leppoisampiin aiheisiin. Nozuen kriiseily oli hieman huvittavaa sikäli, että ei nelikymppinen sentään niin ikäloppu ole kuin hän kuvitteli. Se on yksi Togawan pointeista sen lisäksi, että kyllä niistä teinityttöjen jutuista saavat pitää muutkin. Vohveli kaikilla täytteillä on iästä riippumatta kivaa syötävää!

Ja siitä se sitten lähtee.

Toisessa osassa taas Nozue näytti noin 90 % ajasta huolestuneelta ja tuntui unohtaneen edellisen osan opit. En pitänyt tästä yhtä paljon, koska tunnelma ja ehkä vähän piirrostyylikin tuntui latistuneen. 

Joka tapauksessa ymmärrän, mitä tällä ajettiin takaa, ja pariskunnan aikuisiälle sopivat huolet olivat hyvinkin todellisia. Miten työpaikalla suhtauduttaisiin siihen, että pomo tapailee alaistaan? Saati sitten siihen, että molemmat ovat miehiä? Nozuen kipuilua käsiteltiin vakavasti ja väärinymmärryksetkin tuntuivat jokseenkin realistisilta.

Eli ei yhtään hassumpi kirjapari! Molempien osien kansissa on merkintä explicit content ja onhan näissä vähän seksiä. Enimmäkseen ekstrakappaleissa eikä kenenkään sensuroitu valosapeli vilahda kertaakaan.

Kirjan tiedot:

Sagan Sagan: Old-fashoned Cupcake & Old-fashioned Cupcake with Cappuccino. SuBLime Manga 2023. 250 & 218 sivua.

Japaninkieliset alkuteokset: Old fashion cupcake (2020) & Old fashion cupcake with cappuccino (2021). Englanninkieliset käännökset Adrienne Beck.

Haasteet:

* Sarjakuvabingo: Sateenkaareva & Manga

Kesäkooste

Kesäkuun alkupuoli meni melkein lukematta. Kävin hummailemassa/oppimassa Oulussa Kirjastopäivillä ja vaikka minulla oli kirja mukana, luin siitä vain muutaman sivun illalla hotellissa. Sen jälkeen lukeminen maistui taas paremmin.

Lukumatka menneisyyteen -haaste päättyi täydellä bingoruudukolla. Vähän meni viime hetkeen, mutta eipä se mitään. Haastekoonti on täällä.

Puolen vuoden jälkeen lukuhaasteista kesken ovat Helmet, Kolme kummaa kirjaa ja nyt kesäkuussa alkanut Sarjakuvabingo. Viimeisin motivoi tarttumaan viimeinkin niihin lukujonossa lojuneisiin sarjiksiin...

Kesäkuuhun osui monta kivaa kirjaa, joista suosikiksi valitsisin tällä hetkellä The Library Mule of Córdoban. Se oli jännä kirjallisuuteen liittyvä historiallinen seikkailu, joka vei 900-luvun lopun al-Andalusiin. Etenkin minulle vieraampi ajanjakso ja miljöö viehättivät!

Tällä hetkellä luen (taas) sateenkaarimangaa. Sagan Saganin Old-fashioned Cupcake ja sen jatko-osa pitäisi nimittäin palauttaa jo kirjastoon!

Luettu

Martha Wells: Platform Decay
Uusin Murhabotti oli kiva, joskin olisi ehkä kannattanut lukea edellinen osa uudelleen ensin.

Enni Mustonen: Pappilan piika
Kiinnostavaa ajankuvaa vuoden 1877 Lapualta, mutta murre teki lukemisesta turhankin haastavaa.

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset

Kirjenovelleihin sisältyi ihanan hauska Lady Susan.

Kiersten White [ja muut]: Hide

Sopivasti kauhua hylätyssä huvipuistossa.

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Kiinnostava biofiktio Maria Lönnrotista.

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

Keskiaikaan sijoittuva sarjakuva kirjarovioista ja sivistyksen tärkeydestä.

Sue Harrison: Jokien laulu

Vetävä kostotarina ja arjen kuvaus esihistoriallisesta Alaskasta.

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

Matkakertomuksen muotoinen romaani Japanin ja Taiwanin siirtomaa-ajasta.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01

Kauniin seikkailumangasarjan eka osa oli kiva lukea.

Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Sateenkaarimangassa oli rakastumisen lisäksi fantasiajuonikin.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier #01 ja Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01

Lukaisin vielä kesäkuun lopuksi kahden mangasarjan ensimmäiset osat. Molemmat ovat fantasiaa, mutta hyvin erilaisia.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier 01. Käännös Stephen Kohler. Kodansha 2019.

Tästä sarjasta tiesin etukäteen vain sen, että tästä on tehty vastikään ilmeisesti hyvinkin suosittu anime. Eipäs ihme, että tästä tykätään, koska tämä oli kiva ja todella kaunis katsella.

Nuori Coco on aina haaveillut olevansa noita, mutta kyky ei olekaan ihan jokaisen taviksen käsissä. Vai onko sittenkin? Traagisen onnettomuuden seurauksena Coco päätyy hottisvelho Qifreyn oppilaaksi, ja siitä se seikkailu sitten alkaa.

Tämä oli juonellisesti aika tyypillinen sarjan avausosa. Tavataan päähenkilöt, tutustutaan maailmaan ja sen taikuuteen, asetetaan pelilauta ja vihjataan taustalla olevista salaisuuksista. Toimi hyvin ja tästä nyt vain jäi kokonaisuutena hyvä mieli. Hahmot ovat söpöjä ja kauniita, Coco ihanan innokas ja kekseliäs, ja kirja jää tietenkin jännään paikkaan.

Jatko-osa varaukseen!

* Sarjakuvabingo: Kannessa turkoosia

Qifrey ja Coco.

Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn 01. Käännös Riley Keenan. Tokyopop 2023.

Sateenkaarisarjikset ovat jo lähtökohtaisesti vilkaisun arvoisia ja kun työkaverini vielä erikseen kehui tätä ("siinä oli oikea juonikin poikarakkauden lisäksi"), lainasin tämän luettavakseni.

Elva on kannagi, jumaluuksien valitsema suojelija, joka taistelee öisin merestä nousevia hirviöitä vastaan ja jonka keho mustuu ajan kuluessa. Kyläläiset pelkäävät häntä kunnes nuori Alto päättää ystävystyä hänen kanssaan. Vuosien vieriessä Elvan kirous näyttää hälvenevän ja Alto haluaa selvittää, miten hänet voisi pelastaa kokonaan.

Tässäkin oli samoja ensimmäisten osien teemoja kuin Witch Hat Atelierissa. Hahmot, tapahtumapaikka, synkät menneisyydet ja niin edespäin. Tunnelmaltaan tämä on kuitenkin synkempi ja aivan, tästä löytyi jännältä vaikuttavaa juontakin. Rakastumisen lisäksi Alto alkaa kaivella esiin salaisuuksia, jotka koko joukko epäilyttäviä hahmoja pitäisi mieluummin piilossa.

Sarjana jatkoon myös, kiinnostaa tietää, mitä tapahtuu!

* Sarjakuvabingo: Fantasia, scifi tai kauhu

Elva ja Alto.

Haastekoonti: Lukumatka menneisyyteen

Lukumatka menneisyyteen -lukuhaaste päättyy nyt kesäkuun lopussa. Meni vähän viime minuutille, mutta sainpahan taas koko bingoruudukon täyteen. Kiitos taas kivasta haasteesta, @paulan_lukunurkka! Tähän on aina niin kiva osallistua.

Kuten viime vuonna, tänäkin vuonna kauimmaksi historiaan pääsin Sue Harrisonin mukana. Jokien laulu sijoittui noin vuoteen 6440 eaa., joten aika kaukana menneisyydessä oltiin. Lähimpänä nykyhetkeä taisin olla jatkosodassa Anni Polvan Elettiin kotirintamalla -muistelmien mukana, tai vaihtoehtoisesti Juha Hurmeen Anni Polvasta kertovassa elämäkerrassa Suomen nuijituin nainen.

Silmäilin ruudukkoa tilastot mielessäni, ja lopputulema oli tämä:

Kotimaisia: 9/16

Suomennoksia: 6/16

Alkuperäiskielellä: 1/16

Tuo ainoa alkuperäiskielinen (englanti) oli myös joukon ainoa sarjakuva, vallan mainio The Library Mule of Córdoba. Suosittelen sitä lämpimästi!

Oman kirjamakuni ja lukutapani huomioon ottaen en yllättynyt siitä, että suurin osa lukemistani oli naiskirjailijoiden kirjoittamia. Mieskirjailijoita edustivat vain nuo mainitut Suomen nuijituin nainen ja The Library Mule of Córdoba. 

Eli tässä lukuhaasteessa dominoivat selvästi kotimainen historiallinen kirjallisuus sekä naiskirjailijat. Meillä kirjoitetaan hienoja historiallisia ja historiasta kertovia kirjoja, ja etenkin naiskirjailijat kirjoittavat aiheista, joita minua henkilökohtaisesti kiinnostaa lukea.

Ensi vuonna uudestaan? Ehdottomasti jos haaste järjestetään!

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:

1. Kirjassa on epämiellyttävä henkilö: Jane Austen: Arkaileva sydän

2. Aasialaisen kirjailijan historiallinen romaani: Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

3. Kirja, jonka lukemista olet odottanut: Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa

4. Haasteeseen sopiva kirja Kirjagramin top100 pitkältä listalta: Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on

5. Tapahtumat sijoittuvat Lappiin: Virpi Vainio: Petsamon enkeli

6. Kirjassa on kevät: Laura Lähteenmäki: Marian kirja

7. Kirjan nimessä on sana, jolla viitataan historiaan tai aikaan: Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

8. Kirjan kansikuvassa on ihminen: Celia Rees: Noitalapsi

9. Kirjan päähenkilö ei osaa lukea eikä kirjoittaa: Sue Harrison: Jokien laulu

10. Kirjassa joku varastaa jotain: Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

11. Kirja sijoittuu Eurooppaan rautakaudelle tai keskiajalle: Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

12. Kirjassa on kissa tai koira: Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

13. Kirjassa on henkilö, joka on oikeasti ollut olemassa: Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

14. Kirjassa on tietäjä, shamaani tai noita: Celia Rees: Näkijä

15. Kirjassa on kirjailija: Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

16. Vuonna 2026 julkaistu kotimainen historiallinen romaani: Enni Mustonen: Pappilan piika

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista

Saatesanat uuteen kiinankieliseen käännökseen.

Joskus niin sanottujen asiantuntijoiden munauksilla on mukaviakin seurauksia. Jolleivat Ylen aamun asiantuntijat olisi kämmänneet niin lahjakkaasti 21.5., olisin ehkä jättänyt tämän lukematta ja se olisi ollut harmillista.

Kyseisessä kirjallisuuskeskustelussa voivoteltiin muun muassa sitä, että tätä nimenomaista teosta, vuoden 2026 Booker-palkinnon voittajaa, ei varmaankaan ikinä suomenneta. Ehkäpä pitäisi tarkistaa faktat ennen kuin menee sanomaan tuollaista televisiossa?

Matkapäiväkirja Taiwanista ilmestyi jo kuukaisia aiemmin Rauno Sainion ansiokkaana suomennoksena Aulan kustantamana.

Tämä on siis matkakertomukseksi naamioitu romaani, joka sijoittuu vuosiin 1938-39. Kirjailija Aoyama Chizuko matkustaa Taiwaniin kirjoittamaan juttusarjaa matkoistaan, ja saa tulkikseen ja oppaakseen taiwanilaisen Chizurun. Ah niin ihanan Chizurun, joka valaisee Chizukon elämää kuin aurinko, kuu, tähdet, tulikärpäset ja mitä näitä nyt on.

Jokin kuitenkin hiertää naisten välejä, mutta menee melkein vuosi ennen kuin Chizuko ymmärtää missä ongelma on.

En ole perehtynyt Japanin ja Taiwanin väliseen siirtomaahistoriaan, joten surumielisen viihteen lisäksi tämä oli informatiivinen teos. Lukijana huomaa kyllä kolonisaation vaikutukset, vaikka etuoikeutetun naiivi ja itsekäs Chizuko ei niitä havaitsekaan. Hän porskuttaa milloin minkäkin keskustelun läpi huomaamatta ollenkaan, miksi taiwanilainen kuulija ehkäpä jopa loukkaantuu hänen sanoistaan. Onhan se nyt kuitenkin itsestäänselvyys, että japanilaisten mukanaan tuomat muutokset ovat parannuksia ja takapajuiselle saarelle loistava sivistyksen valo...

Chizuko oli raivostuttava ja kiinnostava hahmo. Hän kuvittelee lähestyvänsä etenkin paikallista ruokakulttuuria ennakkoluulottomasti, mutta ei millään malta olla olematta, no, oman kasvatuksensa ja kulttuurinsa tuote. Hän ei ollenkaan ymmärrä, millaista päänvaivaa hän oppaalleen tuottaa ja miksi Chizuru ei voi nähdä heitä tasavertaisina sydänystävinä.

Miten asetelma, jossa toisella on kaikki valtarakenteiden tuomat edut puolellaan, voisi olla tasa-arvoinen?

Juonellisesti tämä oli hyvin rauhallinen kirja, eikä suuria dramaattisia tapahtumia ollut. Kaikki draama oli pienissä asioissa ja naisten välejä kaihertavissa, usein sanoittamatta jäävissä tunteissa. Matka- ja ihmissuhdekuvausten lisäksi tässä on todella paljon ruokakuvauksia. Chizukolla on pohjaton ruokahalu ja taiwanilaisia ruokia syödään ja kuvaillaan oikein antaumuksella.

“Onko tuo ruovikko?”

“Ei”, Chi-chan vastasi pehmeästi. “Se on eräs sokeriruokolaji, jota kutsutaan taiwanin kielessä apinaruo’oksi tai villiruo’oksi. Laji sekoitetaan usein järviruokoon ja norsunheinään.”

“Hienoa, se on siis syötävää!”

(s. 145)

Kirjan tiedot:

Yang Shuang-zi: Matkapäiväkirja Taiwanista. Aula & Co 2026. 352 sivua.

Kiinankielinen alkuteos: 臺灣漫遊錄 (2020). Suomennos: Rauno Sainio.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 2. Aasialaisen kirjailijan historiallinen romaani

Sue Harrison: Jokien laulu (Tarinankertoja #01)

Kipu oli ollut hirveä, mutta sitä K’os ei muistanut,

Luin melkein täsmälleen vuosi sitten Sue Harrisonin Ensimmäiset ihmiset -trilogian. Sen olin lukenut aiemminkin kauan sitten, mutta en ole koskaan tullut lukeneeksi tätä hänen toista sarjaansa. Veikkaan, että olen kyllä yrittänyt aloittaa tämän joskus, mutta heti kirjan alussa käy selväksi, miksi nuorempi minä on jättänyt lukemisen siihen paikkaan.

Jokien laulu alkaa nimittäin joukkoraiskauksen jälkimainingeissa. Nuori K’os on runneltu pahoin ja teko saa aikaan tapahtumaketjun, jota aletaan puida tosissaan parikymmentä vuotta myöhemmin. Kosto, ahneus ja väärinkäsitykset seuraavat toisiaan Alaskan niemimaalla vuonna 6460 eaa.

Raa’asta alusta huolimatta luin kirjaa eteen päin ja tälläkin kertaa esihistoriallinen maailma vei mukanaan. En osaa sanoa, miten paljon uutta tietoa historiantutkimus on paljastanut kirjan kirjoittamisen jälkeen. Ehkä monet kirjassa esitetyt asiat onkin todettu jo täysin vääriksi? Kirjan maailma kuitenkin tuntui uskottavalta ja rikkaalta, ja yhtä aikaa tutulta ja vieraalta.

Hänen kasvojaan peittää paksu rasvakerros. Hän sanoo vihaavansa hyttysiä, vaikka ei niitä niin paljon ole. Kädellä voi pyyhkäistä silmien edestä ja nähdä eteensä. Kuka sen enempää tarvitsee?

(s. 261)

Kosto ja vallanhimo eivät ole sukupuolisidonnaisia ominaisuuksia ja tässä niitä pääsevät harjoittamaan kaikki tasapuolisesti. Jotkin asiat eivät muutu oli aikakausi mikä hyvänsä.

Tykkäsinkin kirjassa Harrisonin rakentamista ihmissuhdedraamoista. Ennenkin on himoittu ja rakastettu siinä missä nytkin, mutta nämä hahmot pystyvät ja joutuvat erottamaan rakkauden ja käytännöllisyyden toisistaan. Kaikilla on teoriassa valinnanvapaus, mutta käytännössä valinta voi olla epämieluisan puolison ja sosiaalisen häpeän tai jopa nälkäkuoleman välillä. Tämä koskee niin naisia kuin miehiäkin.

Monesta kertojaäänestä huolimatta tarinalla on oikeastaan kaksi päähenkilöä. On Chakliux, kampurajalkaisena syntynyt poika, joka on joku kirottu tai siunattu riippuen siitä, keneltä kysytään. On myös Aqamdax, orpo nuori nainen, joka hänkin kasvaa tarinankertojaksi. Tarinankerronta ja suullisen perimätiedon tärkeys oovat osa molempien identiteettiä ja koko tarinaa. Kun kirjoitettua tekstiä ei ollut, avainasemassa olivat ne, jotka muistivat vanhat tarinat ja kulttuuriperinnön.

Tämä sarja sijoittuu aivan samaan maailmaan kuin Ensimmäiset ihmiset, mutta myöhempään aikakauteen. Sen päähenkilöt ovat nyt myyttisiä hahmoja, niitä, joista tarinat kertovat.

Tarinana tämä alkoi vähän hitaanpuoleisesti, mutta vauhtiin päästyään juoni kulki mukavasti eteen päin. Kirja jäi melkoiseen cliffhangeriin, joten täytyy lukea ne kaksi muutakin osaa!

Kirjan tiedot:

Sue Harrison: Jokien laulu. WSOY 1999. 472 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Song of the River (1997). Suomennos Anu Niroma.

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen : 9. Kirjan päähenkilö ei osaa lukea tai kirjoittaa

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba

En tiedä muista, mutta minulle tulevat keskiajasta mieleen ennen kaikkea linnat, sotakarkelot, valtataistelut, kristinusko ja poliittinen juonittelu noin ylipäätään. Olen myös juuttunut hyvin länsimaiseen näkökulmaan ja vuoden 1000 tälle puolelle.

Siksipä tämä The Library Mule of Córdoba -sarjakuva olikin erityisen valaiseva ja kiehtova löytö. Tässä ollaan kyllä keskiajalla, mutta vuodessa 976. Paikka on teknisesti ottaen Espanja, mutta aikansa todellisuudessa Al-Andalusin kalifaatti. Córdoban kaupunki on länsimaisen sivistyksen keskus, jonka ovat rakentaneet muslimihallitsijat.

Sivistys romahtaa rytinällä, kun sitä rakentanut kalifi kuolee. Hänen perijänsä Hisham II on vain 10-vuotias ja Almanzor-nimelläkin tunnettu visiiri näkee tilaisuutensa tulleen. Valtaa saa alistamalla, tietoa pimittämällä ja sotimalla, ja niinpä kirjaroviot alkavat roihuta.

Ja tähän taitekohtaan sijoittuu sarjakuvan tarina. Kun Córdoban kirjasto alkaa näyttää kovin helposti syttyvältä, vastuussa oleva kirjastonhoitaja, eunukki Tarid, varastaa niin paljon kirjoja kuin aasi pystyy kantamaan. Hän suuntaa kristityille maille, joissa tietoa ehkä vielä arvostetaan (hah!).

Tarid ja Lubna hiippailemassa.

Tarinana tämä on seikkailullinen matkakertomus, jossa kirjojen, tiedon ja tutkimuksen tärkeys on olennaisessa osassa. Tarid on elänyt ja hengittänyt kulttuuriperintöä melkein koko ikänsä ja hänen sieluunsa sattuu ajatus siitä, että se hävitetään järjestelmällisesti. Tarinassa mainitaan nimeltä monia tekstejä ja tutkijoita, joiden oletan olleen oikeasti olemassa.

Taridilla on kaksi matkakumppania ja yllätyin siitä, että ainakin kirjastossa työskennellyt kirjuriorja Lubna perustuikin oikeaan henkilöön. Päädyin vähän googlaamaan asiaa ja kas vain, naiset olivat aivan oikeasti olleet Córdobassa tärkeässä asemassa kopioimassa ja kirjoittamassa ylös tieteellisiä tekstejä. Ilmeisesti kalifit luottivat naisten tarkkuuteen enemmän kuin miesten.

Tykkäsin hahmoista ja tarinasta, jossa huumori ja vakavat aiheet menivät iloisesti sekaisin. Ennen kaikkea tykkäsin tästä kuitenkin siksi, että tässä oli niin paljon uutta. Ei-länsimainen näkökulma Euroopan keskiaikaan ja arabikulttuuriin oli kiinnostavaa luettavaa. Kirja oli myös hyvä muistutus siitä, että niin sanotun länsimaisen sivistyksen ja ennen kaikkea tieteen juuret ovat idässä.

Suosittelen! Tämä löytyy helpohkosti netistäkin luettavaksi jos ei kaihda pientä piratismia.

Kirjan tiedot:

Wilfrid Lupano & muut: The Library Mule of Córdoba. ABLAZE 2024. 263 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 11. Kirja sijoittuu Eurooppaan rautakaudelle tai keskiajalle

* Sarjakuvabingo: Kannessa on eläin

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Maria ei kuullut, mitä piirilääkäri puhui.

Jopas oli taas mielenkiintoinen kotimainen historiallinen kirja. Marian kirja on biofiktio Maria Lönnrotista, viiden lapsen äidistä ja Eliaksen vaimosta.

Lienee pakko tunnustaa, että en olisi osannut edes nimetä Elias Lönnrotin vaimoa ennen tätä. Maria, kuten muutkin suurmiesten vaimot, on jäänyt kovin vähälle huomiolle, ja käsittääkseni tässä kirjassa onkin jouduttu ottamaan paljon taiteellisia vapauksia hänen elämänsä suhteen. Minkäs teet, kun Mariaa koskevia tekstejä ja faktoja ei ole juuri jäänyt.

Tarina alkaa vuoden 1848 keväältä, jolloin Elias tulee hakemaan uimakopin avainta. Sitä vartioi miestä parikymmentä vuotta nuorempi Maria, joka on Kajaanissa töissä serkkunsa sahalla. Pian Maria rakastuu ja huomaa olevansa piirilääkärin vaimo.

Tarina kattaa koko Lönnrotien suhteen, vuodet 1848-1868, aina Marian aikaiseen kuolemaan saakka. Marian elämä on pitkälti porvarisarjen pyörittämistä, jossa hän joutuu ottamaan enemmän vastuuta kuin vaimon ehkä olisi pitänyt. Elias ei ole niin käytännön ihminen, että osaisi esimerkiksi ohjata talonrakentajia tai ymmärtäisi, miksi nälkään kuihtuvat köyhät eivät vain kipaise metsään keräämään jäkälää ruoakseen.

On siinä ollut Marialla kestämistä.

Kokonaisuutena kirja tuntui hyvin melankoliselta eikä vain siksi, että perheen esikoinen kuolee pienenä. Maria on matkustanut nuoruudessaan merillä lankonsa laivassa ja vaikka hän sopeutuukin elämäänsä Eliaksen vaimoa, haikeus puskee välillä läpi. Miehensä rinnalla hän tuntee olonsa usein mitättömäksi, eihän hän aina edes ymmärrä, mistä mies puhuu ja mitä hänen käyttämänsä sanat tarkoittavat.

Tarinan ydinkysymys ja Marian paljon pohtima asia onkin se, kuka hän pohjimmiltaan on. Mihin hänen rahkeensa riittävät ja onko hän ikinä kyllin hyvä kenellekään?

Joku sanoi, että ihminen eli niin pitkään kuin hänet muistettiin, ja sitten hänen muistonsa ylle putosi hiljaisuus. Ennen pitkää tulisi päivä, jolloin kukaan ei enää muistaisi, että hekin olivat eläneet näillä main, puhuneet lapsilleen, laskeneet suksillaan Haarikan jäälle, nostaneet kuusenoksaa kesäpäivänä, piirtäneet taloja, haudanneet, toisiaan.

(s. 336)

Hyvä kirja herättää tunteita ja tämä kyllä herätti. Minua aivan suututti Marian puolesta ja hänen kauttaan myös muiden meitä edeltäneiden naissukupolvien puolesta. Mariakin suree sitä, että hänen tyttärensä eivät pääse yliopistoon ja samaan aikaan nuoret miehet haaskaavat omat mahdollisuutensa opiskella. Elämän epäreiluus kaikilla akseleilla näkyy tarinassa, koska vaikka Marialla ei olekaan kaikkea, hänelläkin on kuitenkin paljon enemmän kuin suurimmalla osalla Suomen kansasta 1800-luvulla.

Kirjan tiedot:

Laura Lähteenmäki: Marian kirja. WSOY 2025. 358 sivua.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : 6. Kirjassa on kevät

Kiersten White [ja muut]: Hide

Olen joskus pyöritellyt käsissäni Kiersten Whiten kauhukirjaa Kaikki pois piilosta. En ole saanut aikaiseksi lainata sitä, mutta nyt sattui silmääni siitä tehty sarjakuvamukaelma Hide. Luin sen töissä tauoilla ja ihan hyvää viihdettä se olikin.

Tarina sijoittuu hylättyyn huvipuistoon, jonne joukko nuoria aikuisia saapuu Nälkäpeli-tyyppiseen tosi-tv-kilpailuun. Tai niin he ainakin kuvittelevat, mutta totuus onkin sitten aivan eri.

Olen oikeastaan tyytyväinen siihen, että luinkin tämän sarjakuvana. Näkökulmahenkilöitä on nimittäin melko monta, joskin he harventuvat epäluonnollisen poistuman kautta tarinan edetessä. Kirjamuodossa tämä olisi ehkä ollut sekavampi kuin sarjakuvana, jossa jokainen hahmo oli selvästi omanlaisensa.

Päähenkilö on kuitenkin selvästi Mackenzie, jolla on tietenkin sopivan traaginen menneisyys eikä nykyisyydessäkään ole juuri kehuttavaa. Huvipuistokisan palkinto, 50 000 dollaria, takaisi hänelle uuden alun. 

Tykkäsin Mackista päähenkilönä, joka yrittää voittaa yksinäisyytensä ja luottaa pitkästä aikaa toisiin (olisi ehkä kannattanut valita toinen ajankohta tälle yritykselle...). Hänen ja toisen kilpailijan, Avan, kautta tarinassa oli myös sateenkaarevuutta. 

Ava ja Mack.

Oikeastaan suosikkini tarinassa olikin juuri Ava, joka on päättäväinen ja luottamusta herättävä badass.

Tykkäsin myös värikuvituksesta, jossa hahmot oli tosiaan helppo erottaa toisistaan. Kovin uhkaavalta kuvitus ei kuitenkaan vaikuttanut sen enempää piirrosten kuin värityksensä osalta, joten ehkä kauhuaspekti jäi hieman puutteelliseksi vaikka verta ja suolenpätkiä tarinassa lensikin. Minulle kauhua oli kuitenkin sopivasti.

Kirjan tiedot:

Kiersten White [ja muut]: Hide. Ten Speed Graphic 2023. 240 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto

* Kolme kummaa kirjaa : Kauhukirja

* Sarjakuvabingo: Kokonaan väritetty

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset

Rakas Fannyni,

olet jäljittelemätön, vastustamaton.

Saimme Lauran kanssa suoritettua loppuun Jane Austen operaatiomme! Tämän myötä olemme lukeneet läpi hänen koko tuotantonsa.

No, ainakin melkein. Päätimme jättää lukematta kaksi hänen keskeneräistä teostaan (Tavat ja tunteet sekä Leikkiä ja totta), koska tuntui paremmalta lukea vain sellaiset tarinat, jotka julkaistiin sellaisina kuin hän halusi.

…Tosin kävi ilmi, että tässä Uskollisessa ystävässänne on myös viimeistelemättömiä kertomuksia, joten jouduimme taipumaan tuon suhteen.

Joka tapauksessa Uskolliseen ystäväänne on koottu neljä Austenin kertomusta. Kaikki muodostuvat kirjeenvaihdosta enimmäkseen naisten kesken. Teoksen aloittaakin suomentaja Inkeri Koskisen esipuhe, jossa hän selittää kirjeiden merkitystä sekä Austenille että hänen aikansa naisille noin ylipäätään. Se oli kiinnostavaa luettavaa ja taustoitti koko teosta.

Emme ihan vakuuttuneet Austenin taidoista kirjoittaa näin lyhyitä tarinoita, joskin on sanottava, että ne ovatkin hänen varhaistuotantoaan. Austen kehittyi selvästi paremmaksi kertojaksi hieman vanhempana ja pitempien romaanien myötä.

Kokoelman viimeisenä oli kuitenkin pienoisromaani, josta tuli ylivoimainen suosikkimme. Lady Susan oli aivan hillittömän hauska tarina naisesta, jota sellaiset pienet asiat kuin moraali ja kohtuus eivät turhia pidättele. Hän pyörittää miehiä kuin pesukone pyykkejä eikä epäröi huijata, valehdella, vääristellä ja tyrannisoida lähipiiriinsä eksyneitä ihmisiä.

Ylipäätään pidän omaa käytöstäni tässä asiassa suuressa arvossa ja katson, että harkitsevaisuus ja hellyys sekoittuvat siinä oivallisesti toisiinsa. Jotkut äidit olisivat vaatineet tytärtään hyväksymään niin edullisen tarjouksen heti, kun se esitettiin. En kuitenkaan kyennyt pakottamaan Fredericaa avioliittoon, jota vastaan hänen sydämensä kapinoi.

Joten sen sijaan, että olisin ryhtynyt niin häikäilemättömiin toimenpiteisiin, aion saada hänet myöntymään tekemällä hänen elämästään kauttaaltaan epämukavaa, kunnes hän hyväksyy miehen.

(s. 147-148)

Jäimme miettimään, mitä aikalaiset ovat tykänneet tästä tarinasta. Jäi vähän sellainen olo, että naiset ovat luultavasti pitäneet siitä enemmän kuin miehet.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Uskollinen ystävänne: kootut kertomukset. Helmi 2007. 230 sivua.

Suomennos: Inkeri Koskinen.