keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Heinäkooste

Heinäkuussa päättyi kirjagramin tämän vuoden Queer-lukuhaaste, jonka sain valmiiksi täydellä 16 kirjan ruudukolla. Haastekoonti on täällä.

Kuukauden paras kirja oli Jane Austenin Emma, ja siitä innostuneena kimppaluvussa on nyt sen epävirallinen jatko-osa, Rachel Billingtonin Emma & Knightley: Perfect Happiness in Highbury.  

Kesken on myös e-kirjana Marie Brennanin The Tropic of Serpents. Se on sarjan toinen osa ja on temmannut mukaansa ihan mukavasti. Jännä, että fantasia-aihetta eli lohikäärmeitä lähestytään tässä tieteen kautta! 

Elokuussa aionkin keskittyä Fantastiseen lukuhaasteeseen. Kesä, loma ja fantasiakirjallisuus sopivat yhteen vallan mainiosti ja tuossa vieressäni on pino kiinnostavan näköisiä kirjoja odottamassa. 


Luettu

Simon James Green: Heartbreak Boys
Ihan hauska ja kesäinen, sateenkaareva YA road trip romanssi.

Jarkko Vehniäinen & Marjo Lappalainen: Kamala luonto. Ilveksen oma kirja
Pieruvitsit eivät jaksa naurattaa, mutta tunnistan kyllä itseni ilveksen ikuisesta pessimismistä. Etukansiaukeamalla oli kiva aikajana, jossa näki hyvin miten hahmo on muuttunut reilun 20 vuoden aikana.

Sarjakuva juopottelevista merenneidoista kuivalla maalla oli ihan kiva ja hahmoiltaan todella monipuolinen.

Hidastempoinen YA-fantasia, mutta juonen sijasta tarinan pointti taisikin olla kertoa lipan-apassien taruista nykynuoria (toivottavasti) kiinnostavalla tavalla.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa, osa 5
Tässä osassa käytiin visiitillä Isabella Birdin menneisyydessä ja nähtiin, miten hänestä tuli maailmanmatkaaja. Samalla kirja oli katsaus sairauksiin ja niiden hoitoon 1800-luvun lopussa Japanissa ja Englannissa. Eniten raivostutti se, miten naisilla diagnosoitiin epämääräinen "hermosärky" milloin mihinkin. Isabellan tapauksessa kyseessä oli selkäsairauden ja kertakaikkisen tylsän elämän aiheuttama masennus. Onneksi astetta fiksumpi lääkäri määräsi lääkkeeksi ulkomaille reissaamisen.

Ihan ok kuninkaallinen hömppäsateenkaariromanssi, mutta poliittinen puoli ei kyllä toiminut minulle.

Murder Under the Sun
Klassiset kesäiset murhanovellit eivät tehneet sen suurempaa vaikutusta, mutta oli joukossa muutama ihan kivakin.

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja 4
Yllättävät liittolaiset, salaliitot ja muut juonenkäänteet kiinnostavat kyllä, ja Mochizukin piirrosjälki on tosi kaunista. Mutta en oikein innostu tuosta Vanitas/Jeanne -hommasta. Pitänee vain toivoa, että itselleen uskollisena Mochizuki kirjoittaisi siihenkin jonkin yllätyksen, joka saisi sen näyttämään ihan toisenlaiselta.

Oivallinen tietokirja avaa työelämän tyhjänpäiväistä jargonia. Tämän pitäisi oikeastaan olla pakollista luettavaa kaikille esihenkilöille...

Klassikko luettu ja totesin yllättävän hauskaksi! Emmaan kiintyi kummasti tarinan edetessä.

Klassikko tai ei, tämä oli kaikin puolin sekava teos.

Lempeä nuorten fantasiasarjakuva, jossa liikuttiin harvinaista kyllä öisissä maisemissa.

YA-sarjakuva käsittelikin vakavampaa aihetta kuin kannen perusteella oletin ja oli tosi kiva luettava.

Ylivieskaan ja Helsinkiin sijoittuva sateenkaarikirja ei sinänsä tarjonnut mitään uutta, mutta oli kiva lukea.

Emma Vieceli & Malin Rydén: Breaks, vol. 2
YA/sateenkaari/romanssi/lukio -sarjakuvasarjan toisessa osassa on mielestäni sama ongelma kuin ensimmäisessä: tarina tuntuu sirpaleiselta ja juonenlankoja on auki vähän joka suuntaan. Kaikenlaisten perheongelmien keskellä Ianin ja Cortlandin romanssi on niitä ainoita valopilkkuja. Tässä on vähemmän fyysistä väkivaltaa kuin ensimmäisessä osassa, mutta fyysisyys onkin sitten esillä makuukamarin puolella kun tuo romanssi etenee. Ilmeisesti sarja päättyy kolmenteen osaan ja kiinnostaa kyllä tietää, miten tarina siinä päätetään.

Kiinnostava queer-elämäkerta, joka ei oikeastaan ollut mikään hyvän mielen kirja.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa, osa 6
Tässä osassa tutustuttiin 1800-lopun japanilaiseen palokuntaan (tai oikeastaan sammutustoimenpiteisiin), paperin valmistukseen sekä hautajaisrituaaleihin. Olen oikein tykästynyt tähän sarjaan, se näyttää itselle vieraampaa osaa Japanin historiasta ja kulttuurista. Isabella Bird on hahmona kiinnostava, rohkea ja vierasta kulttuuria kunnioittava. Toivottavasti oli sellainen oikeastikin. Vähän tekisi mieli lukea se muistelmateos, johon tämä mangasarja perustuu.


Kansikuvakollaasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti