sunnuntai 8. elokuuta 2021

Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on : nuoren lääkärin jouluiset päiväkirjat

 Kansikuva.


Joulu on kuusentuoksuista, hopeanauhoin koristeltua aikaa, jolloin - halusi tai ei - kaikki vain... pysähtyy.

Pari vuotta sitten suomennettiin brittiläisen Adam Kayn ensimmäinen muistelmateos, Kohta voi vähän kirpaista. Kirja oli niin viihdyttävää ja raivostuttavaakin lukemista, että halusin lukea tämän toisenkin. Heinäkuu ei ehkä ollut otollisin lukuaika juuri tälle kirjalle, mutta no, ei se niin tarkkaa ole.

Tähän on siis koottu Kayn päiväkirjamerkintöjä nimenomaan sairaalan jouluvuoroista, joihin oman erikoisen lisänsä tuovat erinäisiin aukkoihin tungetut joulukoristeet ja taustalla uhkaavat joulujuhlat.

Kay työskenteli naistentautien, urologian ja synnytysten parissa, ja näissäkin tarinoissa näkyy koko elämänkaari. Kayn mukaan näitä juttuja ei huolittu mukaan edelliseen kirjaan, koska ne ovat paitsi jouluteemaisia myös liian rosoisia. Hauskuutta, kummallisuuksia ja eritteitä riittää kyllä, mutta mukana on myös todella vakavia tapauksia. Merkintöjen kautta kohdataankin kuolemaa, lapsettomuuden aiheuttamaa epätoivoa ja Kayn mieleen iäksi painunut raskaudenkeskeytys. Pidin todella paljon siitä, miten Kay ei tuominnut viimeisen tapauksen naista, jonka henkeä raskaus uhkasi.


Olin lukenut siitä, että jos potilas valitsee pitkälle edenneen raskauden keskeyttämisen kirurgisesti lääkkeellisen keskeyttämisen sijaan, osa henkisestä kuormasta siirtyy potilaalta lääkärille. Yhtäkkiä ymmärsin mitä se tarkoitti. Sitten tunsin syyllisyyttä siitä, että olin edes hetken ajatellut, että tässä olisi kyse minusta. Koko asialla ei ollut mitään tekemistä minun kanssani. 
(s. 66)


Vaikka Kay päivitteleekin ihmisten tyhmyyttä, päiväkirjamerkinnöistä välittää kuitenkin tunne siitä, että hän välittää. Jokainen potilas, vaikka kuinkakin typerä, ansaitsee tulla hoidetuksi ja kuulluksi.

Kuten edellisessäkin kirjassa, Kay nostaa tässäkin esiin sen, miten heikosti hoitajia ja lääkäreitä tuetaan työssään. Heiltä vaaditaan joustoa, mutta vastakaikua ei saa koskaan. En ihmettele, että hän irtisanoi lopulta itsensä ja lähti aivan uusille urille. Kirjan lopussa Kay pyytääkin jokaista auttamaan sairaalan henkilökuntaa edes joulunaikaan. Lähetä kortti, lahjoita rahaa tai jätä ainakin tunkematta jouluvalot sinne, minne aurinko ei paista.


Kirjan tiedot:
Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on : nuoren lääkärin jouluiset päiväkirjat | Art House 2020 | 130 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: 'Twas The Nightshift Before Christmas (2019) | Suomennos: Ari Jaatinen

Luettu myös mm.:
Kirjojen keskellä, Kirjat kertovat, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 1. kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa [32/50]
Tarkkaan ottaen kirja on itse asiassa jo kirjoitettu päiväkirja eikä siinä itsessään kirjoiteta sitä, mutta hyväksyn sen nyt tähän.

2 kommenttia:

  1. Adam Kay on kirjoittanut aiemmankin päiväkirjan Kohta kirpaisee, joka on lukulistallani. Tykkäsin tästä joulun aikaan liittyvästä päiväkirjasta tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin ne juuri toisin päin ja tykkäsin molemmista! Huumorin alla oli vakavaakin asiaa.

      Poista