Maja Lunde: Sininen : romaani (Ilmastokvartetti #02)

Maja Lunde:
Sininen : romaani
(Blå, 2017)
350 s.
Tammi 2019
Suomennos: Katriina Huttunen
Kirjastosta

Vettä ei pysäyttänyt mikään.

Vuonna 2017 Signe palaa norjalaiseen kotikyläänsä huomatakseen, että hänen entinen heilansa on myynyt tunturiylängön jäätikön kellumaan rikkaiden drinkkeihin. Veneessä asuva ilmastoaktivisti ja toimittajan näkee punaista, ryöstää mukaansa palan jäätikköä ja suuntaa paatillaan kohti Ranskaa kosto mielessään. Pitkän matkan varrella Signe kohtaa niin raivoavan myrskyn kuin oman menneisyytensäkin.

Vuonna 2041 David pakenee kuivuuttaa ranskalaiselle ilmastopakolaisleirille pienen tyttärensä kanssa. Parivaljakko joutui eroon perheen äidistä ja pikkuvauvasta kotikylän tuhonneessa tulipalossa. Päivät leirillä ovat hitaita, tylsiä ja kuumia kunnes David ja Lou löytävät läheisestä, lähes autiosta kylästä veneen. Eihän sillä mihinkään pääse ilman vettä, mutta vene tarjoaa vaihtelua ja ennen kaikkea keinon paeta Davidia repiväsa syyllisyyttä.

Luin Maja Lunden Mehiläisten historian näköjään kolmisen vuotta sitten. Niin se aika vierii jne., en oikeasti huomannut, että siitä on niinkin kauan. Kirjat näköjään kuuluvat Lunden ilmastokvartettiin, joten luvassa on vielä pari kirjaa varsin ajankohtaisesta teemasta ilmastonmuutos ja sen dystooppiset seuraukset.

Muistan Mehiläisten historian ihan mukavana, mutta ei mitenkään tajuntaa räjäyttävänä lukukokemuksena. Sama pätee Siniseenkin. Pidin kirjan ideasta enemmän kuin sen toteutuksesta. Davidin tarina oli mielenkiintoisempi ja ajatus ilmastopakolaisten leiristä oli monella tavalla ajankohtainen. Leirin karuja oloja ja jatkuvasti paahtavaa, hulluuteen asti ajavaa kuumuutta kuvattiin hienosti. Jostain syystä pidin myös erityisesti Davidin ammatista. Ennen katastrofia hän työskenteli tehtaassa, jossa suola eroteltiin merivedestä, jotta siitä tulisi juomakelpoista. Tarinassa se ei ole mikään jännä ammatti vaan tavallaan tylsää tehdastyötä, mutta ajatelkaapa miten tärkeää sellaista.

Signen tarina ei ollut minun mielestäni yhtä kiinnostava, mutta toisaalta pidin hänestä henkilöhahmona enemmän kuin Davidista. Signe on vanheneva nainen ja riuska aktivisti, joka ei anna pätkääkään periksi omista periaatteistaan. Pidin enemmän Signen nykyhetken kuvauksesta kuin hänen menneisyytensä muistelemisesta. Hänen katkeruutensa ja pettymisensä ihmiskuntaan kokonaisuutena oli ymmärrettävää. Siksi en oikein pitänytkään hänen tarinansa lopusta. Ikään kuin hän olisikin kaiken aikaa vain kaivannut miestä rinnalleen tuomaan merkitystä elämäänsä. Höh.

Se, miten Signen ja Davidin tarinat lopulta kietoutuivat yhteen oli aika ennalta-arvattavaa, mutta eipä se ainakaan minua haitannut. Sen sijaan minua haittasi kyllä se, että heidän kertojaäänensä olivat hyvin samanlaiset. Kun on kaksi hyvin erilaista ihmistä hyvin erilaisissa tilanteissa, toivoisi heidän ääntensäkin olevan erilaiset.

Mutta, jatkoa odotellessa!

Luettu myös:

Taikakirjaimet, Kirjakaapin kummitus ynnä ehkä muutkin

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 22. ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [38/50]