maanantai 11. marraskuuta 2019

Jouni Tikkanen: Lauma: 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa

Jouni Tikkanen:
Lauma : 1880-luvun lastensurmat
ja susiviha Suomessa

272 s.
Otava 2019
Kirjastosta

Toukokuussa 2018 tein virheen, ja toisin kuin monet hyödylliset virheet, joita myös olen tehnyt, tämä oli pelkästään typerä.

Vuosina 1880-1881 sudet tappoivat 22 lasta Turun seudulla. Biologi ja toimittaja Jouni Tikkanen lähti selvittämään, mitä tuolloin oikein tapahtui. Tai oikeastaan hän lähti selvittämään Suomen susien historiaa, mutta jäi sitten kiinni näihin esimerkkisusiin. Susien historiasta on vaikea sanoa mitään muuten kuin ihmisten kirjoittamien juttujen perusteella. Ne sudet, jotka päätyvät otsikoihin ja kirjojen sivuille, tekevät aina jotain poikkeuksellista. Ei kukaan kirjoita niistä susista, jotka elävät tavallista suden elämää eivätkä tee mitään erikoista.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, että se nimenomaan ei pyri esittämään susia pahoina olentoina vaan kuvaamaan millaisissa oloissa ne tuolloin elivät. Miltä maailma näytti suden näkökulmasta? Ne eivät syöneet lapsia pahuuttaan vaan siksi, että lapset olivat helppoja saaliita kun ruoka oli muuten vähissä. Tikkanen kuvaa ihmisen ja suden yhteiseloa vuosituhansien aikana ja kun päästään 1880-luvulle, se on maatalouden myötä muuttunut kokonaan. Petoeläimille ei ollut tilaa karjan rinnalla. Riistaeläimillekään ei ollut aina tilaa mikä johti osaltaan susien nälkään ja uhkarohkeuteen. Kun hirvet on metsästetty pois, ravintoa on saatava muualta.

Tapahtumaketjun syy-seuraus-suhde oli todella kiinnostavaa luettavaa, samoin aikalaiskuvaukset Turun seudun traagisista tapahtumista. Veriroiskeiden lisäksi näki selvästi sen, miten eri tavalla lapsiin suhtauduttiin reilut sata vuotta sitten. En siis hae sitä, että lapsia ei olisi rakastettu, vaan sitä, että käytännössä kaikki saaliiksi joutuneet lapset olivat tekemässä töitä. Alle 10-vuotiaat olivat ajamassa karjaa, metsässä marjassa, oksimassa puita... Ihan ilman aikuisen valvontaa, koska sitä ei mitenkään riittänyt kaikille pihassa pyöriville lapsille, joiden oli autettava vanhempiaan kotipihan töissä. Tikkasen kirjasta piirtyy selvästi kuva siitä, millaista elämä tuohon aikaan oli sekä susille että ihmisille.

Kirjana tämä oli nopea lukea ja tykkäsin sen huumorista. 


Tai se voi tarkoittaa sitä, että susi oli harvinainen saalis: ei tarvitse kuin kuvitella itsensä kaarijousen ja keihään kanssa susimetsälle, kun keksii äkkiä järkevämpiäkin harrastuksia.
(s. 28)


Asiat etenevät loogisesti asiasta toiseen, joskin Topeliuksen osuuden olisi melkein voinut jättää pois tai ainakin lyhentää. Sinänsä se toki asetti sudet taas uuteen kontekstiin nousevan suomihengen uhreiksi. Mikäpä yhdistäisi ihmisiä paremmin kuin yhteinen vihollinen, karjaa ja lapsia kärkkyvä susi? Kaiken kaikkiaan tämä oli vähän sellainen ajatuksia herättävä pahan mielen kirja: jäin miettimään susien surkeutta ja ihmisten aiheuttamaa ahdinkoa, joka ajoi ne lopulta tuhoon. 

Susivihalla on pitkät perinteet ja kuten Tikkanen tuo esille, sitä perustellaan usein juuri näillä harvinaisilla lastensurmilla. Sinänsä ymmärrän kyllä sen, että jos pihapiirissä pyörii susi niin siitä halutaan eroon, mutta kuten kirjassakin todetaan, jahti saa välillä täysin absurdeja piirteitä. Kun susia jahdataan lentokoneella ja ammutaan niistä ihan vain siksi, että ne ovat olemassa, tehdään jotain väärin.

2 kommenttia:

  1. Tämä kirja kiinnostaisi minua ja olenkin sen jo kirjannut loputtomalle lukulistalleni, vaan en vielä varannut. Hyvin kirjoitettu tästä kirjasta, taidanpa nostaa tätä lukulistallani hieman ylemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva (...sanan jossain merkityksessä) tietää, että muillakin on loputon lukulista! Omani liikkuu esim. kirjaston varausten mukaan ja koska tästä oli varaus, se pomppasi listan kärkeen. Hyvä niin, tämä oli hyvä lukukokemus ja myös hyvä syyskirja, eli suosittelen!

      Poista