Nnedi Okorafor: The Desert Magician’s Duology

You again.

Tarkoitukseni on ollut lukea tämä Nnedi Okoraforin The Desert Magician’s Duology jo pitemmän aikaan ihan vain komeiden kansien vuoksi. 

Tarina sijoittuu pääasiassa Nigeriin. Ollaan muutaman vuosikymmenen päässä tulevaisuudessa, ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa etenkin sodan jälkeen syntyneissä nuorissa ilmenee erikoisia kykyjä. Vähän siis dystopiaa, mutta käytännössä nämä ovat kuitenkin fantasiaa, jossa käväistään toisissa maailmoissakin.

Ensimmäisen osan eli Shadow Speakerin kertoja on Ejii, jolla on kultaiset silmät ja kyky keskustella varjojen kanssa. Kyky on itse asiassa monimutkaisempi ja Ejii oppiikin itsestään uutta matkan varrella. Tässä osassa pelastetaan maailmaa yrittämällä estää murha rauhanneuvotteluissa.

Like Thunder jatkaa tarinaa Ejiin matkakumppanin Dikéogun kertomana. Tällä kertaa hän oppii lisää voimistaan ja tarinan pääjuoni on palauttaa tasapaino maailmaan tavalla tai toisella. Like Thunder on tunnelmaltaan vieläkin synkempi kuin Shadow Speaker.

Luin kirjaparin vähän väkisin sinnillä ja koska maailma sinänsä oli kiehtova. Se on täynnä aivan satunnaisia ihmeellisyyksiä ja magiaa, eikä koskaan voinut arvata mihin tarinassa seuraavaksi törmäisi.

Oli myös virkistävää lukea aivan toiseen kulttuuripiiriin sijoittuvaa fantasiaa, ja nimenomaan Afrikkaan. Aasiakin on minulle tutumpi fantasiamaailmojen tausta! Tarinassa nigerilainen kulttuuri on normi, jota vastaan päähenkilöt heijastavat tapaamiaan ihmisiä.

Patriarkaalinen yhteiskunta ja islamin vaikutus tulevat esille etenkin naisten asemassa, mutta ei sekään suoraviivaista ole. Joillain alueilla ollaan tasa-arvoisempia kuin toisilla ja hieno esimerkki toiminnan naisesta on legendaarinen Sarauniya Jaa, sankari ja johtaja, joka esimerkiksi hujautti Ejiin diktaattori-isän vallan päättömäksi. 

Jaalla on myös kaksi aviomiestä ja kylläpä minua harmittaa se, että tarina ei mennyt siihen suuntaan nuoremman sukupolven kanssa. Oikeasti, Jaan manttelinperijänä Ejii olisi aivan hyvin voinut ottaa molemmat hänestä kiinnostuneet nuoret miehet. Satunnaiset ohikulkijatkin olettivat heidän olevan kolmistaan.

Kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta kirjapari oli minusta työläs lukea. Juoni harhaili sinne tänne eikä oikein tiennyt, mihin keskittyä. Asioita tapahtui pikavauhtia eikä niissä viivytty silloinkaan, kun olisin sitä kaivannut. En myöskään oikein lämmennyt Okoraforin kirjoitustyylille, joka oli turhan töksähtelevä omaan makuuni.

Mutta tulipahan luettua!

Kirjan tiedot:

Nnedi Okorafor: Shadow Speaker & Like Thunder | DAW Books 2023 | 325 & 327 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Mielenkiintoinen sivuhenkilö & Naiskirjailija

Enni Mustonen: Matriarkka (Rouvankartanon tarinoita #03)

-Mamma, täällä on vielä yksi kauhean pölyinen, Hedda ilmoitti kyykistyessään ottamaan pärekorin pohjalta viimeisen kirja ja pyyhkäisi siitä liinalla pahimmat tomut.

Enni Mustosen Rouvankartanon tarinoita -sarja päättyy tähän Matriarkkaan. Tykkäsin sarjan edellisistä osista ja odotinkin tämän lukemista. Loppujen lopuksi tämä oli sarjan kirjoista heikoin, mutta kuvasi kyllä mielenkiintoista ajanjaksoa.

Tarinassa hypätään vuoteen 1807. Hedda Noora on jo viisikymppinen ja vanhimmat lapsetkin ovat aikuisia. Kartanon pyörittämisen vastuu tuntuukin nyt siirtyvän 24-vuotiaalle naimattomalle Hedda-tyttärelle, joka on ehkä vielä äitiäänkin tomerampi tapaus.

Ajallisesti pääosa tarinasta sijoittuu aikaan, jolloin Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta osaksi Venäjää. Hedda Nooralle tämä tarkoittaa pelkoa Adolfin ja poikien puolesta. He ovat sotimassa kuninkaansa puolesta eikä ole mitenkään sanottua, että heistä kuulee mitään kuukausiin tai jopa vuosiin.

Tiedonkulun hitaus on punottu hyvin osaksi tarinaa, samoin se, miten miehet eivät vaivaudu kertomaan naisille valtakunnan poliittisesta tilanteesta. Jako miesten ja naisten elinpiireihin on vielä vahvasti voimissaan.

Tunnelmaltaan tiivein kohtaus kertoo siitä, miten sota tuleekin naisten alueelle. Venäläiset joukot ovat liikkeellä eikä Frugårdin kartanokaan säästy heidän vierailultaan. Hedda Noora jäi tässäkin sivustakatsojan rooliin sikäli, että Heddan ja Jureenin muorin neuvokkuus ne tilanteen pelastavat.

Kun sota on ohi, tarinassa siirrytään identiteettikriisiin, mikä oli kiinnostavaa ja mitä olisi voinut käsitellä vähän syvemminkin. Yhtäkkiä Hedda Noora onkin venäläinen ja hänen vanhimmat poikansa jääneet Ruotsiin. Entä jos hän ei enää koskaan näe heitä? Matkustaminen rajan yli ei ole itsestään selvä asia.

Kirjan lopussa kiidetään läpi vuosien turhankin nopeasti, ja Adolfin kiinnostus okkultismiin oli aika kummallinen juonenkäänne. Ehkäpä se vastaa todellisen Adolfin elämää, mutta tarinaan se ei oikein istunut. Etenkään kun lukijan oli mitä ilmeisemmin tarkoitus uskoa, että hän tosiaankin sai yhteyden henkimaailmaan...

Vaikka tämä osa ei kaikin osin niin vakuuttanutkaan, kokonaisuutena sarja oli kiinnostava ja hyvä kuvaus elämästä vuosisatojen taitteessa. Painopiste oli nimenomaan arjen kuvauksessa ja siitä, millaista oli olla nainen tuona aikana. Elämä rajoittui pieneen tilaan, mutta se tila oli täynnä vastuuta ja työtä vuoden ympäri.

Kirjan tiedot:

Enni Mustonen: Matriarkka | Otava 2025 | 365 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakaapin avain ja Kirsin Book Club

Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Kirjatunnustus: minä ja Ursula K. Le Guin emme vain sovi yhteen. Olen yrittänyt lukea häneltä yhtä sun toista, mutta kun ei nappaa niin ei vain nappaa.

Siksipä odotin tämän sarjakuvan lukemista. Viimeinkin voisin sivistää itseäni fantasiaklassikolla! Odotukset olivat siis korkealla Fred Fordhamin A Wizard of Earthsea -mukautuksen suhteen vaikka en voikaan verrata sitä alkuperäisteokseen.

Esipuheen mukaan teksti on nostettu käytännössä kokonaan kirjasta sellaisenaan ja se toimi mielestäni hyvin sarjakuvassa. Jotain on jätetty pois, mutta sitä ei tätä lukiessa huomannut. Sitäkään ei huomannut, että osa repliikeistä on alun perin ollut niin sanottua leipätekstiä. Hyvä adaptaatio siis sen suhteen.

Tarinan nuorelle Gedille kerrotaan vuosien ajan, että hänestä tulee mahtava velho, jolla on verrattomat voimat. Ylpistyy siinä vähemmästäkin. Ged kuvittelee olevansa parempi kuin onkaan ja hupsista vain, niin sitä tuli kokeiltua vähän henkien manaamista ja laskettua vapaaksi uhkaava varjo-olento.

Sen jälkeen Ged oppii aimo annoksen nöyryyttä ja alkaa oikeasti kasvaa siksi velhoksi, joka hänestä povattiin tulevan.

Tarinassa yhdistyvät seikkailu ja Gedin kasvutarina. Sitä höystää varsin kiinnostava magiasysteemi, jossa kaikilla ja kaikella on tosinimi. Sen tietämällä asiaa voi hallita, ja velho-oppilaiden aika kuluukin rattoisasti sanastoa opetellessa.

Tarina toimii siis sarjakuvanakin, mutta!

Ja se onkin iso mutta.

Minusta on nimittäin kiva nähdä, mitä sarjakuvassa tapahtuu. Tässä en aina nähnyt. Näköjään tarvitsen kuvitukseen enemmän tumman ja vaalean kontrastia kuin tässä oli.

Suurin osa tarinasta on piirretty niin tummaksi, että en saanut siitä mitään selvää, mikä oli harmillista. Hämärät sisätilat, yöt ja myrskyt on aivan mahdollista piirtää niin, että ruutujen tapahtumat voi oikeasti nähdä hukkaamatta silti tunnelmaa!

Sai tästä sen verran selvää, että luin loppuun saakka, mutta lopputulema menee kyllä miinuksen puolelle.

Kirjan tiedot:

Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea | HarperCollins Publishers 2025 | 270 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 36. Kirjassa opiskellaan sisäoppilaitoksessa

* Fantastinen kesä : Taistelukohtaus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan saarella tai veden alla

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries (Emily Wilde #01)

Shadow is not at all happy with me.

Voi että olikin ihana kirja! Tykkäsin oikeastaan kaikesta tässä Heather Fawcettin Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries -kirjassa, ja aivan erityisesti Emilystä. Hänestä tuli mieleen Marie Brennanin The Memoirs of Lady Trent -sarjan Isabella, eli jos tykkää tästä niin suositus Brennanin kirjoille ja päinvastoin!

Isabellan tapauksessa kiinnostavaa ovat lohikäärmeet, Emilyn puolestaan haltiaväki. Hän saapuu pohjoiselle Ljoslandin saarelle kartoittamaan sen haltialajeja ja niihin liittyviä kansantapoja ensyklopediaansa varten. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan ja pian kilpaileva tutkija Wendell Bambleby on pienin Emilyn huolista.

Tarina sijoittuu nimellisesti vuoteen 1909, mutta sinänsä tällä ei ole mitään tekemistä meidän vuoden 1909 kanssa. Kirjan maailma on vaihtoehtoinen: maat ovat suurin piirten samat, mutta haltiaväki on Emilyn maailmassa aivan totta ja dokumentoitua. Maailma tuntui myös naisjohtoiselta ja suvaitsevaiselta ainakin sateenkaaripariskuntien osalta. Seuraavassa osassa selvinnee oliko kyseessä vain Ljosland vai onko koko Emilyn maailma tällainen.

Emilyn tutkimat haltiatkin olivat jännää porukkaa. Niitä on tosiaan eri lajeja, joista osa on ihmismäisempiä ja osa mielletään eläimiksi. Yhteistä niille ovat aina jonkinasteinen magia ja pahantahtoisuus. Ihmisnahasta saa käteviä viittoja ja mikäs haltiahovia huvittaisi enemmän kuin julma kosto. Jopa hyviskategoriaan asettuvat haltiat ovat kammottavia kostossaan ja ajattelemattomuudessaan.

Toisaalta haltiat eivät voi vastustaa tarinoita ja trooppeja, ja oli niin mainiota lukea siitä, miten Emily hyödynsi tutkimuksiaan heitä kohdatessaan. Kukaan ei tunne haltiamytologiaa Emilyä paremmin, eivät edes haltiat itse.

Emilystä pidin todella paljon! Oli kiva lukea fantasiamaailman naishahmosta, joka oli niin ammattivetoinen eikä pyydellyt sitä anteeksi. Tarinasta todellakin sai sellaisen tunnun, että Emily tekee juuri sitä, mitä rakastaa. Ongelmia toki koituu siitä, että haltiatiedon omaksuminen on mennyt ihmistiedon omaksumisen edelle. Emily on sosiaalisesti melko kömpelö ja tietää sen itsekin, ja sankaritekojen motivaatiokin on enemmän tiedon lisääntyminen kuin ihmisten pelastaminen.

Edes kirjan romanssi ei ärsyttänyt minua ollenkaan, jee! Oikeastaan pidin Wendellistä ja ennen kaikkea pidin siitä, että uskoin hänen ja Emilyn pitävän toisistaan. He ovat olleet pitkään ystävä-kilpailijoita, ja tämä onkin enemmän sellainen friends to lovers kuin enemies to lovers -romanssi. Ilahduin joka kerta kun Wendell aidosti ihaili Emilyä!

Eli siis, ihastuttava kirja, sarja menee ehdottomasti jatkoon ja Emily yhdeksi suosikkipäähenkilöistäni.

Kirjan tiedot:

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries | Orbit 2023 | 315 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirjassa on kirja

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan toisella aikakaudella

Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja

Jeongmin ei voinut unohtaa sitä hetkeä viime syksynä, kun kastanjanpiikki pisti häntä sormeen ensimmäistä kertaa.

Elämän pieniä iloja: Suuri keramiikkakisa -ohjelma! En ole ikinä harrastanut keramiikkaa, mutta tuo on niin herttainen hyvän mielen sarja, että sitä on silti mukava katsoa.

Yeon Sominin Pieni korealainen keramiikkapaja onkin mielestäni kirja, jota voi suositella etenkin keramiikan ja tuon kyseisen ohjelman ystäville. Koko tarina pyörii keramiikkapajan ja keramiikan valmistamisen ympärillä.

Kolmekymppinen Jeongmin on romahtanut töissä ja juuttunut masentuneena kotiinsa pitkäksi aikaa. Kun hän viimein lähtee ulos, hän löytää pienen Soyo-pajan ja sen lämpimän tunnelman. Uuden harrastuksen ja uusien tuttaviensa kautta Jeongmin saa taas otteen elämästään.

Loppujen lopuksi kirjassa ei ole kovin kummoista juonta, vaan tarina keskittyy Jeongminin toipumiseen ja itsensä uudenlaiseen ymmärtämiseen. Uusien alkujen feel goodia, jos sellainen alagenre on olemassa. Dramaattiset tapahtumat ovat jo tapahtuneet, nyt yritetään toipua niistä.

Keramiikkaintoilun lisäksi mielestäni mielenkiintoisinta tässä oli korealaisen kulttuurin kuvaus. Kohteliaisuussäännöt ovat selviä ja ainakin näille ihmisille ruoka ja tapaamiset ruoan ääressä ovat todella tärkeitä. Tarinassa tuodaan useammankin hahmon kautta esiin kilpailukulttuurin armottomuus. Työssä on annettava 200%, opiskelupaikoista käydään ankaraa kilpailua ja vanhemmat ovat suunnitelleet lapsen elämänpolun jo tämän syntyessä.

Tarinassa on myös mukana pieni romanssi, joka oli hyvin eri tavalla kerrottu kuin minulle tutummassa länsimaisessa kirjallisuudessa. Se oli niin vähäeleisesti ja rivien välissä kerrottu, että olisi mennyt ihan täydestä “pelkkänä” ystävyytenä. Oletan, että kirjan alkukielen, korealaisen kulttuurin ja sen median paremmin tuntevat lukijat näkivät tässä enemmän ilmiselvää romantiikkaa kuin minä?

Mutta, kokonaisuutena tosiaan leppoisaa feel goodia, joka oli kiva lukea.

Kirjan tiedot:

Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja | Otava 2025 | 250 sivua | Kirjastosta

Koreankielinen alkuteos: Gongbang-ui gyejeol (2023) | Suomennos: Taru Salminen

Luettu myös:

Ainakin Kirjasähkökäyrä