Topi Borg: Normaaliusrodeo

Kasvaessani haaveilin normaaliudesta samalla tavoin kuin muut haaveilivat rikastumisesta, suosituksi tulemisesta tai bileisiin pääsystä kansainvälisten vesien luksusjahdeille.

Aivan, minäkin olen katsonut Kirjolla-sarjan pari ensimmäistä kautta. Topi Borg on tuttu ennen kaikkea sarjasta ja koska hän vaikutti kovin herttaiselta henkilöltä, halusin lukea tämän omaelämäkerran.

Normaaliusrodeo kertoo siis Topin elämästä hänen omin sanoin kertomanaan. Pääpaino on siinä, millaista on olla autisti neurotyypillisten maailmassa. Arjessa selviytyminen on haastavaa, kun ympäröivä maailma tuntuu usein puhuvan aivan vierasta kieltä.

Topi kertoo elävästi kohtaamistaan haasteista ja miten on selvinnyt niistä. Joskus neurotyypillisten maailma ahdistaa ja masentaa, ja ihmisiä nyt vain on vaikea ymmärtää. Suurena tukena on ollut oma perhe, ja perheenjäsenten välinen rakkaus ja ymmärrys on selvästi kantanut häntä läpi vaikeidenkin hetkien.

Kerroin pitkäaikaistyöttömänä työhakemuksissa aina olevani autisti, koska uskoin järkkymättömästi rehellisyyden arvoon ihmiselämässä. Lopulta ymmärsin, että minut oli todennäköisesti sivuutettu autistisuuden vuoksi.

(s. 165)

Vastoinkäymisistä huolimatta kirja oli läpeensä positiivinen lukukokemus ja siitä jäi hyvä mieli. Kaikesta huolimatta Topi on todella positiivinen luonne, joka pyrkii pyyteettömästi parantamaan myös muiden mieltä ja maailmaa. Minusta oli niin kiva lukea henkilöstä, joka on oikeasti hyväsydäminen ja suvaitsevainen, ja joka nauttii elämästään. Ei kai onnen tarvitse olla sen konstikkaampaan kuin elokuvamaraton hyvässä seurassa?

Tätä oli jännä lukea myös sen vuoksi, että Topin autismi näkyy suoraan tekstissä. Oikeastaan voisi sanoa, että kirja kuulostaa täsmälleen siltä, miltä Topi kuulostaa televisiossa. Suoraviivainen, avoin ja teeskentelemätön, hieman erilaisella logiikalla rakennettua tekstiä, jota oli ilo lukea. Vähän jopa harmittaa, että en kuunnellut tätä äänikirjana, se kun on ilmeisesti Topin itsensä kertoma.

Kirjan tiedot:

Topi Borg: Normaaliusrodeo | Tammi 2025 | 320 sivua | Kirjastosta

Janne Toriseva: Valas

 

Nuori Ishmael haluaa pestautua laivalle merimieheksi. Yöpyessään majatalossa hän tutustuu terävähampaiseen Queequegiin, joka on kokenut harpuunamies. Varoituksista huolimatta kaksikko pestautuu yhdessä kapteeni Ahabin valaanpyyntialukselle. Ahabilla ja siten koko miehistöllä on vain yksi päämäärä: löytää tarujen valkoinen kaskelotti ja surmata se.

Kyseessä on siis sarjakuvasovitus Herman Melvillen Moby Dick -klassikosta. Tunnustan heti, että en ole lukenut kirjaa, enkä edelleenkään tunne mitään intoa siihen. Näissä hyvin tehdyissä sarjakuvasovituksissa onkin se erinomainen puoli, että klassikkokirja tulee luettua hieman helpomman kautta. Tunnen saaneeni itselleni sopivan Moby Dick -annoksen ja sivistyneeni hieman lisää.

Tiesin juonesta etukäteen lähinnä sen, että nyt seilataan merellä ja etsitään valkoista valasta, ja että jonkinlainen tragedia on luvassa. En voi verrata sarjakuvaa kirjaan, mutta mielestäni tässä on kuvattu hienosti valaapyyntialuksen arkea 1800-luvulla. Merimiehet ovat vankina laivassa monta kuukautta ja heidän huvinsa ovat usein vähintäänki kyseenalaisia. Kohtaus, jossa yksi miehistön jäsen tappaa lokin muiden nauraessa ympärillä, jäi mieleeni erityisen epämiellyttävänä. Verellä mässäilemättä kuvitus kertoo, miten brutaalista huumorista ja millaisista ihmisistä nyt on kyse.

Ishmael lähtee matkaan sinisilmäisenä maakrapuna, jonka ruusunpunaiset kuvat merenkäynnistä, merimiehistä ja valaanpyynnistä karisevat nopeasti. Valaanpyynti on raakaa hommaa, jossa kuolee myös ihmisiä. Enemmän minua kyllä säälittivät valaat, joita pyydetään edelleen vaikka mitään syytä ei olisi. Sarjakuva ei ole mikään valaanpyyntiprotesti, mutta kuvitus tekee hyvin selväksi, miten raakaa ja turhaa se on.

Sääliksi käy valaita.

Kuten Ishmaelkin pian huomaa, kapteeni Ahab on selvästi järjiltään. Laivalla kapteenin sana on kuitenkin laki. Tämä pätee myös miehistön kuritukseen, josta on kirjassa useampikin esimerkki. Laiva on oma julma pienoismaailmansa, jossa toisaalta annetaan myös tilaa erilaisuudelle (ainakin niin kauan kuin se ei haittaa muita). Esimerkiksi Queequeg on tatuoitu kannibaali, joka herättää epäluuloja. Taito harppuunan kanssa tekee hänestä silti arvostetun miehistön jäsenen. Miehistöön kuuluu myös muita kansallisuuksia ja uskontoja edustavia hahmoja.

En pitänyt siitä, miten esimerkiksi Queequeg ja miehistön intiaanijäsen Tash oli piirretty. Edellinen näyttää lähinnä demonilta ja jälkimmäinenkin on kirjaimellisesti punainen. Kaikki rodullistetut hahmot on piirretty hyvin karrikoidusti toisin kuin kirjan valkoiset miehet. Kirjassa toistuu myös rumasti särähtävä sana, jolla miehistön mustia jäseniä kutsutaan. Melville lienee itse käyttänyt sitä kirjassa, mutta oliko sitä pakko toistaa niin monta kertaa tässä sarjakuvassa? Kyllä ne ajan asenteet olisivat tulleet selväksi ilman demonikuvastoa ja tiettyjen sanojen runsasta viljelyäkin.

Mies vai paholainen?

Mutta, joka tapauksessa kyseessä on meriseikkailu, jossa pointti ei oikeastaan ole seikkailu. Tarinassa kuvataan erilaisia pakkomielteitä, ystävyyttä ja vihaa. Suljettu yhteisö tuo esiin niin miesten parhaimmat kuin huonoimmatkin puolet. Loppu onnistui jopa olemaan synkempi kuin odotin.


Kirjan tiedot:
Janne Toriseva: Valas | Arktinen Banaani, Basam Books & Zum Teufel, 2019 | 204 sivua | Kirjastosta
a
Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Kirjojen pyörteissä, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 4. joku kertoo kirjassa omista muistoistaan [5/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 22. kirja, jossa eläimellä on merkittävä rooli [1/25]

Magne Hovden: Saamelandia

"Jäitä."

Kolmikymppiset kaverukset Roy ja Leif saavat loistoidean. Rahavirta on varma, kun pieneen Pohjois-Norjan kaupunkiin perustetaan saamelaisteemainen elämyspuisto. Mitäpä väliä sillä on, että kumpikaan miehistä ei ole saamelainen, eiväthän turistit erota aitoa väärennöksestä. Kun Roy ja Leif puuhailevat projektinsa parissa, heidän kaverinsa ryöstää rahankuljetusauton ja anti-saamelaisaktivisti sahailee lipputankoja.

Totta puhuen valitsin tämän siksi, että tämä ja Mika Mäkeläisen Kimlandia (vielä lukematta) kuittaavat nätisti Helmet-lukuhaasteen kohdat 47 ja 48  eli kaksi kirjaa, joilla on samankaltaiset nimet. Jos en olisi lukenut tätä haasteeseen, olisin jättänyt kirjan kylmästi kesken. Takakannessa kirjaa kehutaan "absurdiksi ja hysteerisen huvittavaksi", ja kyllä se absurdi olikin. Projekti Saamelandia toteutetaan mitä oudoimmilla tavoilla ja päähenkilöt ajautuvat mitä kummallisempiin tilanteisiin.

Postissa työskentelevät Roy ja Leif saavat päähänsä jos jonkinlaisia bisnesideoita, joista Saamelandia on vain viimeisin. He järkeilevät sinänsä hyvin perustellusti, että turistit haluavat Elämyksen isolla Eellä. Elämyksen aitoudella ei ole mitään väliä kunhan se on sopivan erikoinen ja eksoottinen. Sellainen, josta on kiva kertoa kotona. Niinpä Saamelandiaan tarvitaan stereotyyppisiä saamelaisjuttuja kuten poroja, lapinpukuja, viinaa ja rumpua villisti hakkaava shamaani. 

Hovden osuu kyllä napakymppiin siinä, miten hän kuvaa täysin tietämättömien ja arjen rasististen ihmisten käytöstä ja mielikuvia saamelaisista. Samoin hän pääsee turistielämysten ytimeen korostamalla sitä, että aitoutta tärkeämpää on elämys. Ei sillä ole väliä, että joulupukkilelun pohjassa lukee Made in China, jos se vain on ostettu Lapista.

Saamelandian perustamisen lisäksi kirjassa kerrotaan miesten kaoottisesta arjesta, joka pyörii pitkälti heidän oman napansa ympärillä. Kaikki tarinan miehet ovat saamattomia nyhväkkeitä, jotka haluavat päästä mahdollisimman helpolla elämästä. He kaikki haluavat naisen tai ainakin naista, ja elämä pyörii työn ja sen välttelyn sekä seksijuttujen ympärillä. Etenkin seksiä haluavat ei niin nuoret, ei niin täydelliset naiset ovat kirjassa yksi suuri vitsi.

"Ensin tässä, Leif."

Gerdin ääni oli himosta käheä.

"Ensin tässä ja sen jälkeen näyttämöllä. Minulla on aasiasu, jonka pitäisi istua sinulle täydellisesti."

(s. 183)

Minuun huumori ei uponnut ollenkaan, saati sitten ollut hysteerisen huvittavaa. Tunsin pikemminkin oloni kiusaantuneeksi, koska tätä huumoria oikein alleviivataan joka kohdassa. "Eikö vaaleanpunaiseksi kaniksi pukeutunut mies ryöstämässä rahalähetystä ole tarpeeksi hauska? Lisätään vielä pumpattava seksinukke! Ja miehen piti ajaa kaikki ihokarvansakin! Asia josta muistutan yhä uudelleen ja uudelleen, koska onhan se hauskaa!" No, makuja ja huumorintajuja on monia. Minun tutustumiseni Hovdenin tuotantoon taisi kuitenkin olla tässä.

Kirjan tiedot:

Magne Hovden: Saamelandia | Otava 2012 | 253 sivua | Kirjastosta

Norjankielinen alkuteos: Sameland (2010) | Suomennos: Outi Menna

Luettu myös mm.:

Kirjojen keskellä, Kirsin kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 47. kaksi kirjaa, joilla on hyvin samantapaiset nimet [36/50]

Toinen on Mika Mäkeläisen Kimlandia.

David Suchet sanoin ja kuvin: omaelämäkerta

Minulta on usein kysytty, olenko koskaan harkinnut omaelämäkerran kirjoittamista.

Mikäli minulta ja monilta, monilta muilta kysytään, David Suchet syntyi näyttelemään Hercule Poirot'a. Kuka muu pystyisi herättämään belgialaisetsivän henkiin yhtä hurmaavalla tavalla? Tästä roolista hänet tunnetaan maailmalla ja muistetaan hyvin pitkään.

Totuushan on kuitenkin se, että Suchet'lla on takanaan 50 vuoden teatteriura ja toki muutakin elämää. Tartuin tähän elämäkertaan kiinnostuksesta tätä muuta kohtaan ja tutustuakseni mieheen viiksien takana. Suchet on kirjoittanut kirjan itse ja pidin paljon hänen kirjoistustyylistään. Hänellä on huumorintajua ja tekstistä paistaa läpi optimistinen elämänasenne. Suchet kertoo kirjassa lähestyneensä poikavuosinaan ihailemaansa näyttelijää nimikirjoituksen toivossa ja saaneensa jääkylmän vastaanoton. Siksi hän pyrkii itse olemaan aina kohtelias ja lämmin, oikeasti läsnä faniensa kanssa. Tämäkin asenne tuntuu kirjan sivuilla ja näkyy sen kuvituksessa.

Kirjan kuvat ovat Suchet'n itsensä ottamia. Valokuvaaminen on hänelle rakas harrastus ja minusta kuvat olivat melkein yhtä kiinnostavia kuin itse teksti. Ne todellakin saivat miettimään, miksi juuri tämä kuva on otettu ja millaisen tunteen se on kuvaajassa herättänyt. Suosikkejani olivat kuvat Sheilasta, jonka kanssa Suchet on ollut naimisissa yli 40 vuotta. Kuvista huomaa, että kohde on rakas ja rakkaudella kuvattu.

Elämäkerta ei etene kronologisesti vaan erilaisesta aihepiiristä toiseen liikkuen. Työnsä lisäksi Suchet puhuu paljon perheestään. Äidinisä Jimmy saa paljon sivutilaa, samoin tietenkin Sheila. Suchet kertoo perheen olevan tärkein asia elämässään ja suurin voimavara, ja olikin mielenkiintoista lukea millaiselle pohjalle hänen elämänsä rakentuu. Kahdessa luvussa Suchet kertoo suhteestaan uskoon ja uskontoon, ja onneksi ote ei ollut mitenkään saarnaava tai "tämä on ainoa oikea tie" -henkinen.

Suchet kertoo muistakin elämäänsä ohjaavista ajatuksista ja siitä, miten hän valitsee roolinsa ja uppoutuu aina uuteen hahmoon. Olen joskus pohtinut näitä jälkimmäisiä joidenkin (etenkin mielestäni hyvien) näyttelijöiden kohdalla, joten kirja oli siinäkin suhteessa mielenkiintoinen. Suchet tapasi Harold Guskinin, arvostetun näyttelijöiden opettajan ja valmentajan, vasta kuudenkympin tienoilla ja oppi häneltä uudenlaisen työskentelytavan. Minulle tämä jäi mieleen taas yhtenä osoituksena siitä, että koskaan ei ole liian vanhan oppimaan uutta.

Kaiken kaikkiaan kirja oli viihdyttävä, nopealukuinen ja vastasi siihen kysymykseen, mihin se lupasikin. Kuka on David Suchet?

Jos olemme liian riippuvaisia muiden mielipiteistä - etsimme jatkuvasti itsellemme hyväksyntää - tulemme varmasti pettymään. Jossain vaiheessa sitten oivallamme, keitä me todella olemme; meidän ei tarvitse elää sen mukaan, keitä haluamme tai luulemme olevamme. Ja muut ihmiset saavat joko torjua tai hyväksyä meidät. Se kuuluu elämään. 

(s. 309)

Harryn roolissa näytelmässä Muotinäytös.
(s. 319)

Kirjan tiedot:

David Suchet: David Suchet sanoin ja kuvin: omaelämäkerta | Minerva 2020 | 320 sivua | Kirjastosta

englanninkielinen alkuteos: David Suchet: Behind the Lens. My Life (2019) | suomennos: Sirpa Saari

Luettu myös mm.:

Leena Lumi

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 25. kirjassa ollaan saarella [34/50]

Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.): Sinua on petetty: kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta

Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.):
Sinua on petetty: kirjoituksia
sukupuolten tasa-arvosta
203 s.
Like 2019
Kirjastosta

Tapasimme vuonna 2015 tasa-arvoteemojen parissa.

Kymmenen esseen kokoelma käsittelee tasa-arvoa ja etenkin sen puutetta Suomessa. Kokoelmaan on valittu mielenkiintoinen ja keskenään erilainen joukko kirjoittajia, joista jokainen on kirjoittanut itselleen tärkeästä tasa-arvoon littyvästä aiheesta. Pidin siitä, että esseet avasivat erilaisia näkökulmia aiheeseen ja nostivat esiin pari sellaistakin puolta, joita ei yleisessä keskustelussa juuri näe. Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen ja Koko Hubaran esseet käsittelivät kahta enimmäkseen vaiettua aihetta, vammaisuutta ja ei-valkoisuutta suhteessa tasa-arvoon ja feminismiin. Etenkin edellinen oli minusta mielenkiintoista luettavaa.

Suurimmalla osalla ihmisiä on toimintarajoitteita  jossain elämänsä vaiheessa. Teknologian aikakaudella rajoitteet muuttuvat vammoiksi vasta silloin, kun yhteiskunnan rakenteet jättävät eri tavoin toimivat ihmiset yhteisten asioiden ulkopuolelle.

Epäkohtien korjaaminen on arvovalinta. Kaikki tieto ja tekniikka siihen on olemassa. 

(s. 89)

Useimmat esseet eivät sinänsä tarjoa mitään uutta. Ne toteavat pitkälti samoja asioita, joista on keskusteltu muutenkin. Suomen asepalvelus ei ole tasa-arvoinen. Myrkylliset "kiltit tytöt" ja "pojat ovat poikia" -ajatusmaailmat jylläävät kotona ja koulussa. #metoo toi tervetulleita muutoksia. Aggressiivinen feministi on feministi, josta tehdään pilkkaa. Sukupuolten jako vain miehiin ja naisiin sekä sen mukanaan tuomat vanhanaikaiset stereotypiat ja oletukset ovat edelleen vahvoilla. Naiselta odotetaan yhtä, mieheltä toista. Näistä asioista on puhuttu, puhutaan nyt ja puhutaan vielä tulevaisuudessakin, koska tasa-arvon toteutumiseen on meilläkin vielä pitkä matka.

Eli noin kokonaisuutena kirjassa käsitellään tuttuja aiheita, mutta toisaalta niistä ei voi puhua liikaa.  En koe hukanneeni aikaani kirjaa lukiessani ja pysähdyin välillä miettimään, miten esseessä käsitelty aihe on ja/tai on ollut relevantti omassa elämässäni. Pidin myös siitä, että jokainen essee oli kirjoitettu helposti ymmärrettävästi ilman turhaa kapulakieltä. Jos on kiinnostunut aiheesta (ja pitäisi olla, koska se koskee kaikkia!), kirja on hyvä perustietopaketti tämän hetken tasa-arvokeskustelusta sekä aikuisille että miksipä ei yläasteikäisellekin. Useammassakin esseessä todetaan nimittäin, että ihmisoikeudet, feminismi ja tasa-arvo kiinnostavat nuoria, jotka haluavat myös olla aktiivisesti mukana tekemässä parempaa maailmaa meille kaikille.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 34. kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia [20/50]

Ari Turunen: Mulkerot: patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja

Ari Turunen:
Mulkerot:
patsaalle korotettujen
suurmiesten elämäkertoja
320 s.
Into 2019
Kirjastosta

Maailman ensimmäinen tunnettu historiallinen dokumentti on silttikiveen kaivettu piirros, jossa hallitsija lyö nuijalla hänen eteensä polvistunutta vankia.

Mutta oikeasti kirja alkaa tutulla lainauksella Jean Rostandin Thoughts of a biologist -kirjasta (1938). 

Tapa yksi ihminen ja olet murhaaja. - - Tapa jokainen ja olet jumala.

(s. 11)

Näin iloisella mielellä lähdetään tutustumaan helvetinmoisiin mulkeroihin, joiden ansiosta maailma muuttui ja lukemattomia ihmisiä tapettiin, raiskattiin, kidutettiin, orjuutettiin ja muuten vain piinattiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, joita ei tekisi mieli edes ajatella. Jokaista näistä miehistä kunnioitetaan edelleen heidän kotimaissaan patsailla ja juhlapuheilla sekä heidän mukaansa nimetyillä rakennuksilla, kaduilla ja lapsilla. On varmasti ihan mahtavaa saada nimensä mielipuolisen diktaattorin mukaan.

Päätin laittaa tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan 8 eli kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen. Perusteena se, että jokaisen olisi hyvä ymmärtää se, mihin tällä kirjalla loppujen lopuksi pyritään. Yhden isänmaallinen sankari on hyvin todennäköisesti toisen raaka orjuuttaja. Välillä on hyvä astua toisen saappaisiin ja pohtia millaiselta jokin asia tai joku henkilö näyttää hänen näkökulmastaan. Taisinkin pitää eniten siitä, että kirjaan oli valittu myös Martti Luther ja Che Guevara. Tutussa narratiivissa heidän esitetään enemmän tai vähemmän vapauden puolesta  sädekehä kiiltäen taistelevina rohkeina kapinallisina. Vähemmän tutussa narratiivissa tapaamme suu vaahdossa vihapuhetta syytävän panettelijan ja tappamista rakastavan teloittajan, josta on tehty populaarikulttuurin kulttihahmo.

Kirjassa on myös koko joukko mulkeroita, jotka meille tutussa tarinassa ovat juurikin narsistisia teurastajia, mutta jotka ovat kotimaassaan yhä juhlittuja sankareita. Näkökulma kääntyy nyt toisin päin, meille tutumpaan ja mukavampaan suuntaan. Totta kai Vlad Seivästäjä oli seivästäjä ja Iivana Julma oli julma, kuka edes yrittäisi ajatella heistä mitään oikeasti kivaa? No esimerkiksi  ne romanialaiset, joille Vlad merkitsi ja merkitsee veressä rypevän kansanmurhaajaseivästäjän lisäksi miestä, joka taisteli kerettiläisiä ja osmaanien uhkaa vastaa. Valtaan päässeen mulkerot ovat aina muokanneet maailmaa haluamaansa suuntaan oli se sitten hyvä tai paha asia aikalaisten ja jälkipolvien mielestä.

En suosittelisi kirjaa kaikkein herkkätunteisimmille, sen verran raakaa todellisuutta siinä kuvataan. Mulkeroiden maailmassa kuolema ja kärsimys ovat arkipäivää heidän uhreilleen. Tsingis-kaani sukulaisineen syyllistyi kymmenien tuhansien naisten raiskaukseen. Atsteekkien kuningas Ahuitzotl järjesti verikekkerit, joissa neljän päivän aikana ainakin 20 000 ihmisen yhä sykkivä sydän revittiin heidän rinnastaan. Uzbekistanin perustajana pidetyn Timur Lenkin armeija tappoi 1300-luvulla 17 miljoonaa ihmistä, noin viisi prosenttia koko maapallon väestöstä. Kirjassa näillä tiedoilla ei mässäillä, mutta niitä ei myöskään kaunistella tai yritetä oikeuttaa kootuilla selityksillä. Numerot tuovat lukijan eteen sen, mitä jonkin yksittäisen kauheuden kuvailu ei tuo: mulkeroiden aiheuttaman kärsimyksen valtavan määrän ja heidän vaikutuksensa koko maailmaan.

Mulkeroiden huono puoli on myös se, että niitä ponnahtaa esiin kuin sieniä sateella eri puolella maailmaa ja että uudet mulkerot saavat inspiraatiota edellisistä. 

Uhri tunsi 2 000 vuotta tai 10 000 vuotta sitten aivan samanlaista kauhua ja tuskaa kuin tänäänkin. Uhri ei ole kiinnostunut siitä, onko vainoamisessa kyseessä maan tapa ja normaalisotimiseen liittyvät rutiinityöt. Uhrit ovat aina uhreja.

(s. 308)

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 8. kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [18/50]