keskiviikko 23. syyskuuta 2026

Haastekoonti: Sarjakuvabingo

Bingoruudukko.

Tämähän kävi äkkiä! Sarjakuvabingolla oli suoritusaikaa joulukuun puoleen väliin saakka, mutta näinpä se on jo bingoruudukko täynnä. Kiitos kivasta haasteesta, @neriumblack!

Haaste sattui jotenkin täydelliseen aikaan ja olen nyt taas aivan innoissani sarjakuvista. Niitä on aina lukulistallani, mutta aina ne tahtovat hautautua sen pohjalle. Haasteen innostamana kaivelin niitä ylöspäin ja löysin siinä ohessa sellaisiakin sarjiksia, jotka eivät listalla olleetkaan.

Minitilasto:

Suomenkielisiä: 7/16, joista kotimaisia 3/16
Englanninkielisiä: 9/16, joista alkujaankin englanniksi ilmestyneitä 3/16

Tästä päätellen luen hyvin vähän kotimaisia sarjakuvia ja englanniksi enemmän kuin suomeksi. Ei oikeastaan yllätä, koska sarjiksia ilmestyy englanniksi niin paljon enemmän. Tähän haasteeseen osui myös viisi mangaa, joihin kuului myös ihanainen Witch Hat Atelier. Siihen tarttumisesta olen erityisen iloinen.

Valitsenkin sarjikseni sekä aiheen kiinnostavuuden että piirrostyylin perusteella, ja jälkimmäisellä on minulle todella suuri merkitys. Vaikka aihe olisi kuinka mielenkiintoinen, sarjis jää lukematta jos en tykkää piirrostyylistä ollenkaan. En myöskään erityisesti pidä kiemurafonteista, joskin olen oppinut sietämään niitä etenkin feminististen sarjakuvien kanssa. Haluan lukea niitä vaikka sitten fontteja vihaten.

Joka tapauksessa, mukava haaste, joka todellakin innosti sarjakuvien pariin! Minulla on niitä tälläkin hetkellä lainassa toistakymmentä, joten ehkä tämä jopa lähti vähän lapasesta.


Kaikki haasteeseen lukemani sarjakuvat:

Kokonaan väritetty: Kiersten White [ja muut]: Hide
Fantasia, scifi tai kauhu: Ichika Yuno: Lullaby of the Dawn #01
Alkuteoksen kotimaa ei ole Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska tai Belgia: Noji: The (Pet) Detective Agency
Tieto tai elämäkerta: Pinja Meretoja: Tissilogia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti