maanantai 11. elokuuta 2025

Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Kansikuva.


Ennen kuin päivä sarasti, Mai nousi.

Luin jokunen vuosi sitten Katri Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut, ja veikkasin sitä sarjan ensimmäiseksi osaksi. Niinhän se olikin ja jatko-osa Laulunpunojat ilmestyi tänä vuonna.

Vaikka tätä kutsutaankin takakannessa itsenäiseksi jatko-osaksi, tässä oli silti selvää jatko-osan tuntua. Harmittelinkin lukiessani, että muistin ensimmäisestä osasta niin vähän. Tässä ainakin sampon funktio jäi aika epäselväksi ja esimerkiksi Main perhesuhteet olisivat varmasti olleet ymmärrettävämpiä, jos lukijalla olisi tietoa edellisestä osasta.

No, kuitenkin, tässä siis on pääosassa Mai, yksi Aavan kylän miekoista eli taistelijoista. Aavan pitkä perinne väkivaltaisena valloittajana ei kuitenkaan tunnu omalta, ja Mai käyttäisi aikansa mieluummin etsimällä niin lauluja kuin sampoakin.

Matkallehan siinä lähdetään ja ennen pitkää Mai päätyy ah niin utopistiseen Lintukotoon. Main (ja vähän minunkin) silmissä se oli oikeasti niin leppoisa, että sitä oli vaikea uskoa todeksi. Lintukotokaan ei silti ole vailla ongelmia ja uhka tuleekin yllättävästä suunnasta.

Pidin kirjan maailmasta, joka nostaa tunnelmaa muinaissuomalaisesta mytologiasta. Runonlaulantaperinne on vahva ja sisämaan Maille vesi on pelottava elementti. Yksi kirjan teemoista onkin omien pelkojen kohtaaminen ovat ne sitten vellovaa merta tai epävarmuutta suurien päätösten edessä.

Kirjassa oli myös kivasti sateenkaarevuutta. Mailla on eri kohdissa tarinaa sekä tyttö- että poikaheilat, eikä tämä näytä olevan kenellekään ongelma. Tarinassa on pari sänkykamarikohtausta, joita ei ole kerrottu mitenkään yksityiskohtaisesti ja jotka tuntuivat lempeän turvallisilta.


Kirjan tiedot:
Katri Kauppinen: Laulunpunojat | Otava 2025 | 254 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Kotimainen fantasiakirja
* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on legendaarinen aarre tai taikaesine

tiistai 5. elokuuta 2025

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi (Jylhäsalmi #02)

Kansikuva.

Anna heilautti kättään hopeanvärisen maasturin kuljettajalle, istahti pieneen siniseen Toyotaansa ja starttasi.

Ennakoin jo kesän alussa, että jossain vaiheessa saattaa iskeä vähän maalaisromanttinen olo. Sitä silmällä pitäen lainasin valmiiksi Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan toisen osan Jylhäsalmella salamoi.

Olin oikeassa ja se olo tuli nyt, näköjään samoihin aikoihin kuin Ylen toimittajalle, joka teki genrestä ihan jutunkin. Ajallisesti tämä kirja sattui samaan saumaan, tarina nimittäin alkaa elokuun alussa.

Juoni on käytännössä sama kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Kiinteistövälittäjä Anna muuttaa vanhaan puutaloon ja haaveilee oikeasta maalaisidyllistä. Siihen piti kuulua miesystäväkin, mutta tyyppi päättääkin jäädä Englantiin. Onneksi Jylhäsalmelta löytyy salskeita miehiä jokaisen sinkkunaisen tarpeisiin.

Sen suurempia yllätyksiä ei kirja tarjoile, mutta eihän sen ole tarkoituskaan. Kaikki on tuttua ja turvallista, ja draama on tasoa naapuri yrittää hiippailla marjavarkaisiin. Lopussa on vähän isommat kierrokset ja genretyypillisiä typeriä väärinkäsityksiä, mutta tunnelma on siitäkin huolimatta laiskan leppoisa. Mikäpä se on maalaismaisemista ja oman pihan antimista nauttiessa.

Luulen, että jatkan näiden lukemista silloin tällöin. Nämä ovat sujuvasti kirjoitettuja ja nopeasti luettuja, joten maalaisromantiikan kaipuuseen ne toimivat mainiosti.

(Mutta nyt kun asia tuli puheeksi, niin en oikein kestä noita genretyypillisiä väärinkäsityksiä. Enkä etenkään sitä, miten oletus on, että sympatiani ovat aina päähenkilön puolella.

Jos vetäiset itkupotkuraivarit ja stalkkerimoodin päälle heti, kun ihastuksesi puhuu tuntemattomalle naiselle, ongelma olet sinä, ei ihastus tai tämä toinen nainen. Vähän hei jäitä hattuun, saa ihmisellä ystäviä olla ja noin kahden viikon tuntemisen jälkeen et voi olettaa tunnistavasi joka ainoaa henkilöä, jonka ihastuksesi tuntee.

Olisi kiva, jos tästä troopista päästäisiin eroon eikä jokainen ihastukselle puhuva nainen saa heti päähenkilön vihoja niskaansa…)


Kirjan tiedot:
Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi | Karisto 2018 | 197 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

lauantai 2. elokuuta 2025

David Eddings: Eleniumin taru

Kansikuvat.

Aikojen aamunkoitteessa, kauan ennen kuin Styricumin heimon kantaisät rahjustivat kyyryssä selin, turkiksiin kietoutuneina ja nuijia puristaen alas Zemochin vuorilta ja metsistä aina keskisen Eosian tasangoille, asusti luolassa syvällä pohjoisen Thalesian ikilumien alla kääpiökasvuinen ja muotopuoli peikko nimeltä Ghwerig.

Sanoinkin tuossa jo aiemmin, että @olipakerrankirja innosti tarttumaan uudelleen David Eddingsiin. Aina voi syyttää toisia lukujonon kasvamisesta!

Eddingsin kirjat olivat teiniminälleni portti fantasiakirjallisuuteen heti Dragonlance-kirjojen jälkeen. Dragonlanceista ei koskaan tullut suosikkejani, mutta Eddingsin Garion- ja Sparhawk -sarjoista tuli. Ne löytyvät omasta hyllystäni ja olen aina silloin tällöin lukenut niistä valittuja paloja. Koko sarjojen uusintaluvusta on kuitenkin piiiitkä aika, joten muistikuvat eivät olleet enää kovin tarkkoja.

Toisin kuin noissa Garion-kirjoissa, Sparhawkeissa päähenkilöt ovat aikuisia, useimmat vähintäänkin keski-ikäisiä. Nämä eivät ole sellaisia nuoren pojan kasvutarinoita kuin Belgarionin taru on, vaan enemmänkin Mallorean-tyyppisiä kaveriporukan miekka ja magia vaelluksia.

Eleniumin taru -sarja alkaa, kun Sir Sparhawk palaa maanpaosta huomatakseen, että hänen nuori kuningattarensa on kuolemaisillaan. Timanttivaltaistuimessa säntäillään pitkin ja poikin mannerta selvittämässä, millä Ehlanan voisi pelastaa. Rubiiniritarissa säntäily jatkuu ja Sparhawkin sekalaisen seurakunnan tähtäimessä on legendaarinen Bhelliom, jonka edessä vapisevat niin kuolevaiset kuin jumalatkin. Trilogian päättää Safiiriruusu, jossa syvennytään kirkon politiikkaan ja lähdetään jumaljahtiin.

Näissä kirjoissa vietetään rutkasti aikaa hevosten selässä Sparhawkin ja kumppaneiden kiitäessä valtakunnasta toiseen. Eri asioiden etsiminen onkin näppärä keino esitellä Eosian mannerta ja valtakuntia, joiden kansat toistavat meidän maailmastamme nostettuja kliseitä ja stereotypioita. Pohjoisen thalesialaiset ovat viikinkejä, peloi-kansa mongoleja jne. Näiden kansojen parissa ei myöskään paljon individualisteja ole, vaan kaikki ovat tyypillisiä eleenejä ja tyypillisiä styrikkejä ja tyypillisiä muita heimoja.

Kansojen kuvauksissa ja etenkin naishahmoissa olisi ollut paljonkin toivomisen varaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että minulle nämä olivat edelleen aivan erinomaisen luettavia kirjoja. Tiiliskivimäisyydestään huolimatta luin nämä nopeasti ja suorastaan ahmimalla. Tarina rullasi eteen päin kuin juna ja käytännössä kaikkien harrastama nokkela sanailu nauratti kerran jos toisenkin.

Safiiriruususta oli jo ennestään jäänyt mieleeni fantasiapaavin valinta. Tällaista uskonnollista politikointia, selkään puukottamista ja kieroilua näkee harvemmin etenkään fantasiakirjallisuudessa. Kirkonmiesten ahneutta ja pikkumaisuutta kuvataan piikikkäästi, ja ääntenlaskennasta saatiin aikaan jännitysnäytelmiä.

Muistin myös sen, että en ole koskaan suuremmin pitänyt jumalatar Aphraelista ja se piti paikkansa tälläkin kertaa. Rasittava tenava, ja se mitä hän teki lopussa Sparhawkille ja Ehlanalle olisi jo sopinut kauhukirjaankin.

En myöskään innostunut tuosta Sparhawkin ja Ehlanan romanssista. Muistaakseni se kuitenkin toimi jatko-osissa eli Tamulin taru -trilogiassa. Kieltämättä nyt houkuttaisi lukea myös se!


Kirjan tiedot:
David Eddings: Timanttivaltaistuin, Rubiiniritari & Safiiriruusu | Karisto 1996 | 503, 456 & 67 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkieliset alkuteokset: The Diamond Throne (1989), The Ruby Knight (1990) & The Sapphire Rose (1991) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Kirja, jonka luet uudelleen, Joku säilyttää salaisuutta & Monarkia

torstai 31. heinäkuuta 2025

Heinäkooste

Luin heinäkuussa yllättävän monta kertaa ottaen huomioon nuo infernaaliset helteet. Näin kuuma ilma ei sovi minulle ollenkaan ja olen ollut aivan vetämätön töiden jälkeen. Syksyä ja talvea odottaen...

Tämän kuun luetuista pidin erityisesti Heather Fawcett'n keijufantasiasta Emily Wilde's Encyclopaedia of Faeries ja Xian Jay Shaon dystopiasta Iron Widow. Kummatkin ovat sarjan aloituksia ja uskonpa lukevani jatko-osatkin. Emily Wildestä on tulossa suomennoskin, joten jos yhtään kiinnostaa eikä englanniksi lukeminen innosta, kannattaa kokeilla sitä!

Tällä hetkellä lopettelen David Eddingsin Safiiriruusua. Instassa @olipakerrankirja luki tuossa taannoin Belgarionin ja Mallorean tarut, ja siitä innostuneena päätin tarttua tähän Elenium-trilogiaan. 

Kirjahyllytunnustuksena: omistan sekä kaikki Garion-maailman kirjat että molemmat Sparhawk-trilogiat, ja vielä Althaluksenkin. Nämä olivat niitä teinivuosieni rakkaita kirjoja, joilla on paljon nostalgia-arvoa.


Luettu & blogattu

Leppoisaa korealaista keramiikkaa ja feel goodia.

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja 10
Dramaattisen taistelun loppu ja tyyntä oletettavan myrskyn edellä. Tykkään Jeannesta ja Dominiquesta enemmän silloin, kun he saavat muutakin tekemistä kuin roikkua Vanitaksen tai Noën hihassa. Tässä osassa päästiin siihen, miksi tulevaisuuden Noë kertoi jo ekassa osassa tappaneensa Vanitaksen (koska Vanitas pyytää).

Kore Yamazaki: Velhon morsian 20
Rauhallinen väliosa. Edellisen osan lukemisesta oli jo niin pitkän aikaa, että sen tapahtumat olivat kieltämättä vähän hämärän peitossa. Joka tapauksessa tämä oli sellainen kaikenlaisia ihmissuhteita käsittelevä osa, jossa oli sateenkaariedustustakin.

Ihanan päättäväinen tutkija haltioiden jäljillä.

Kaiketi ihan hyvä Maameren sarjakuvamukautus, mutta kuvitus oli aivan liian tummaa minun silmilleni.

Trilogian päätösosa oli sarjan heikoin, mutta kuvasi mielenkiintoista ajanjaksoa eli Suomen sotaa.

Fantasiatarinan sijoittuminen Nigeriin oli kiinnostavaa, miinusta kuitenkin sekavasta tarinasta.

Mechoja, naisen raivoa ja polyamoriaa sekoituksessa, joka vei mennessään.

Hieno yhdistelmä sukutarinaa ja Vietnamin historiaa.


keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kansikuva.

Mummi tapasi sanoa, etteivät kuolleet sukulaisemme katoa minnekään vaan jäävät varjelemaan meitä.

Heinäkuussa Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Valitsin tähän vietnamilaisen Nguyễn Phan Quế Main esikoisteoksen Vuorten laulu.

Päädyin tähän ihan vain siksi, että eräs työkaverini oli lukenut hänen toisen kirjansa Missä tuhka kukkii ja tykännyt siitä. Voi olla, että luen sen itsekin jossain välissä, koska pidin tästä.

Vuorten laulu yhdistää sukutarinan kertomukseen Vietnamin historiasta 1900-luvulla. Isoäiti Diệu Lan kertoo perheensä vaiheista tyttärentyttärelleen Hươngille, ja samalla he elävät historiaa 1960-luvulta eteen päin. Keskeistä on Diệu Lanin sinnikkyys jatkuvien vastoinkäymisten keskellä.

Yllätyin siitä, miten luontevasti perhedraama punoutui poliittisiin myllerryksiin. Tuntui, että juuri tämä tarina olisi hyvinkin voinut tapahtua jollekin perheelle. Kolonisaatio, vallankumoukset, nälänhätä ja sota heittelevät Diệu Lania kuin pikkuista venettä myrskyssä. Hänen perheensä kohtaa väkivaltaa niin japanilaisten ja amerikkalaisten kuin toisten vietnamilaistenkin taholta.

Vietnamin historia oli minulle ennestään tuttua lähinnä Vietnamin sodan kuvausten kautta. Niissäkin näkökulma on ollut pitkälti amerikkalainen ja useimmiten vielä miesten. Vuosikymmeniä kattava tarina naishahmojen kertomana oli siis jotain uutta ja, uskallanko sanoakaan, opettavaista.

Siitä huolimatta kirja oli todella sujuvaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Ahmaisin tämän yhdessä illassa, koska halusin koko ajan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Jotain menisi epäilemättä taas pieleen, mutta mitä, ja miten Diệu Lan siitä selviäisi? Vietnamilainen kulttuuri on koko ajan vahvasti läsnä esivanhempien kunnioittamisesta naisten hampaiden värjäämiseen asti.

Kirjailija kertoo loppusanoissa kirjan synnystä ja siitä, miksi päätti kirjoittaa nimenomaan englanniksi. Hänen äidinkielensä on vietnam ja oli kiinnostavaa lukea siitä, millaisia haasteita kielivalinta aiheutti. Monet asiat, jotka on helppo sanoa vietnamiksi, on vaikea sanoa englanniksi.

Kiinnostavaa oli myös se, että vaikka Vuorten laulun tarina on fiktiivinen, se pohjautuu todellisiin kertomuksiin. Kirjailija on kerännyt tarinoita ja kokemuksia niiltä, jotka ovat eläneet kaikissa Vuorten laulun tapahtumissa.


Jälkeenpäin olen miettinyt, mitä olisin ottanut mukaani, jos olisin tiennyt tulevasta. Ehkä vanhempieni mustavalkoisen hääkuvan. Kuolemanpelossa ei kuitenkaan ehdi heittäytyä nostalgiseksi.
(s. 18)



Kirjan tiedot:
Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu | Sitruuna 2022 | 348 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Mountains Sing (2020) | Suomennos: Elina Salonen

Luettu myös:

Haasteet:
* Lue maailma vuodessa : Heinäkuu: Etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

Xiran Jay Zhao: Iron Widow

Kansikuva.

The Hunduns were coming.

Olen muutaman vuoden myöhässä Xiran Jay Shaon Iron Widow -kirjan hypetyksestä, mutta eipä se haittaa. Ennakko-odotuksia se latoi sen verran, että tosiaan odotin tämän olevan hyvä ja ratkaisevan kerrankin sen pakollisen kolmiodraaman polyamorialla.

Oli hyvä ja ratkaisi!

Tarinassa ollaan siis tulevaisuudessa, jossa yhdistyvät alienit, valtavat mecha-robotit (ks. esim. Gundam-animet) ja keskiaikainen Kiina. Wu Zetian haluaa kostaa sisarensa kuoleman ja ryhtyy jalkavaimo-pilotiksi, joiden tehtävä on tukea Chrysalis-mechojen miespuolisia pilotteja. Toisin kuin miehenpuolet, jalkavaimot harvemmin selviävät taisteluista hengissä.

Tykkäsin Zetianista, joka on mahtavan kylmäverinen ja päättäväinen nuori nainen. Hänen ensimmäinen tavoitteensa on raaka murha ja kun se on suoritettu, hän päättää piru vieköön selvitä ja vapauttaa naiset kahleista, joihin patriarkaatti on heidät pakottanut.

Melko kirjaimellisestikin joissakin tapauksissa. Jalkavaimo-piloteilta ei kysellä, haluavatko he astua Chrysalikseen ja kuolla vai eivät. Perheet myyvät heidät kuin teuraskarjan ja naisen arvo voidaan määritellä rahassa.

Kirjan maailma olikin ahdistava ja naisia alistava. Esimerkiksi kuvottavasti runnellut lootusjalat ovat normi ja rajoittavat jo itsessään Zetianin elämää. Hän vaappuu hitaasti ja kivuliaasti, ei kävele saati sitten juokse. Taistelusta selvinneenä ja pilottinsa murhanneena tyttönä hän on pelottava uhka ja riski, jota yhtäältä halutaan hyödyntää ja toisaalta päästä eroon.

Pidin siitä, miten Zetianin itsevarmuus kasvaa ja hän pääsee eroon siitä häpeästä ja nöyryydestä, mikä häneen on istutettu. Tarinassa on hyvin kirjoitettuja hetkiä, jolloin hän huomaa toimivansa ja reagoivansa automaattisesti niin kuin naisen “kuuluukin”, ja jolloin hän pysähtyy kyseenalaistamaan tätä.

Juonen puolesta tarina oli vauhdikas, lopussa ehkä vähän liikaakin. Viimeisiin lukuihin oli ahdettu kaikkea mahdollista eeppisistä taisteluista draamaattisiin, maailmaa mullistaviin paljastuksiin.

Mutta, kokonaisuutena tykkäsin tästä tosi paljon! Ja aivan erityisesti plussaa siitä, että se kolmiodraama olikin sitten tosiaan ihan vain kolmio. Ei kahdesta hyvästä vaihtoehdosta ole aina pakko valita vain toista!


Kirjan tiedot:
Xiran Jay Zhao: Iron Widow | Penguin Teen 2021 | 394 sivua | Kirjastosta

sunnuntai 20. heinäkuuta 2025

Nnedi Okorafor: The Desert Magician’s Duology

Kansikuvat.

You again.

Tarkoitukseni on ollut lukea tämä Nnedi Okoraforin The Desert Magician’s Duology jo pitemmän aikaan ihan vain komeiden kansien vuoksi. 

Tarina sijoittuu pääasiassa Nigeriin. Ollaan muutaman vuosikymmenen päässä tulevaisuudessa, ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa etenkin sodan jälkeen syntyneissä nuorissa ilmenee erikoisia kykyjä. Vähän siis dystopiaa, mutta käytännössä nämä ovat kuitenkin fantasiaa, jossa käväistään toisissa maailmoissakin.

Ensimmäisen osan eli Shadow Speakerin kertoja on Ejii, jolla on kultaiset silmät ja kyky keskustella varjojen kanssa. Kyky on itse asiassa monimutkaisempi ja Ejii oppiikin itsestään uutta matkan varrella. Tässä osassa pelastetaan maailmaa yrittämällä estää murha rauhanneuvotteluissa.

Like Thunder jatkaa tarinaa Ejiin matkakumppanin Dikéogun kertomana. Tällä kertaa hän oppii lisää voimistaan ja tarinan pääjuoni on palauttaa tasapaino maailmaan tavalla tai toisella. Like Thunder on tunnelmaltaan vieläkin synkempi kuin Shadow Speaker.

Luin kirjaparin vähän väkisin sinnillä ja koska maailma sinänsä oli kiehtova. Se on täynnä aivan satunnaisia ihmeellisyyksiä ja magiaa, eikä koskaan voinut arvata mihin tarinassa seuraavaksi törmäisi.

Oli myös virkistävää lukea aivan toiseen kulttuuripiiriin sijoittuvaa fantasiaa, ja nimenomaan Afrikkaan. Aasiakin on minulle tutumpi fantasiamaailmojen tausta! Tarinassa nigerilainen kulttuuri on normi, jota vastaan päähenkilöt heijastavat tapaamiaan ihmisiä.

Patriarkaalinen yhteiskunta ja islamin vaikutus tulevat esille etenkin naisten asemassa, mutta ei sekään suoraviivaista ole. Joillain alueilla ollaan tasa-arvoisempia kuin toisilla ja hieno esimerkki toiminnan naisesta on legendaarinen Sarauniya Jaa, sankari ja johtaja, joka esimerkiksi hujautti Ejiin diktaattori-isän vallan päättömäksi. 

Jaalla on myös kaksi aviomiestä ja kylläpä minua harmittaa se, että tarina ei mennyt siihen suuntaan nuoremman sukupolven kanssa. Oikeasti, Jaan manttelinperijänä Ejii olisi aivan hyvin voinut ottaa molemmat hänestä kiinnostuneet nuoret miehet. Satunnaiset ohikulkijatkin olettivat heidän olevan kolmistaan.

Kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta kirjapari oli minusta työläs lukea. Juoni harhaili sinne tänne eikä oikein tiennyt, mihin keskittyä. Asioita tapahtui pikavauhtia eikä niissä viivytty silloinkaan, kun olisin sitä kaivannut. En myöskään oikein lämmennyt Okoraforin kirjoitustyylille, joka oli turhan töksähtelevä omaan makuuni.

Mutta tulipahan luettua!


Kirjan tiedot:
Nnedi Okorafor: Shadow Speaker & Like Thunder | DAW Books 2023 | 325 & 327 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Mielenkiintoinen sivuhenkilö & Naiskirjailija

perjantai 11. heinäkuuta 2025

Enni Mustonen: Matriarkka (Rouvankartanon tarinoita #03)

Kansikuva.

-Mamma, täällä on vielä yksi kauhean pölyinen, Hedda ilmoitti kyykistyessään ottamaan pärekorin pohjalta viimeisen kirja ja pyyhkäisi siitä liinalla pahimmat tomut.

Enni Mustosen Rouvankartanon tarinoita -sarja päättyy tähän Matriarkkaan. Tykkäsin sarjan edellisistä osista ja odotinkin tämän lukemista. Loppujen lopuksi tämä oli sarjan kirjoista heikoin, mutta kuvasi kyllä mielenkiintoista ajanjaksoa.

Tarinassa hypätään vuoteen 1807. Hedda Noora on jo viisikymppinen ja vanhimmat lapsetkin ovat aikuisia. Kartanon pyörittämisen vastuu tuntuukin nyt siirtyvän 24-vuotiaalle naimattomalle Hedda-tyttärelle, joka on ehkä vielä äitiäänkin tomerampi tapaus.

Ajallisesti pääosa tarinasta sijoittuu aikaan, jolloin Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta osaksi Venäjää. Hedda Nooralle tämä tarkoittaa pelkoa Adolfin ja poikien puolesta. He ovat sotimassa kuninkaansa puolesta eikä ole mitenkään sanottua, että heistä kuulee mitään kuukausiin tai jopa vuosiin.

Tiedonkulun hitaus on punottu hyvin osaksi tarinaa, samoin se, miten miehet eivät vaivaudu kertomaan naisille valtakunnan poliittisesta tilanteesta. Jako miesten ja naisten elinpiireihin on vielä vahvasti voimissaan.

Tunnelmaltaan tiivein kohtaus kertoo siitä, miten sota tuleekin naisten alueelle. Venäläiset joukot ovat liikkeellä eikä Frugårdin kartanokaan säästy heidän vierailultaan. Hedda Noora jäi tässäkin sivustakatsojan rooliin sikäli, että Heddan ja Jureenin muorin neuvokkuus ne tilanteen pelastavat.

Kun sota on ohi, tarinassa siirrytään identiteettikriisiin, mikä oli kiinnostavaa ja mitä olisi voinut käsitellä vähän syvemminkin. Yhtäkkiä Hedda Noora onkin venäläinen ja hänen vanhimmat poikansa jääneet Ruotsiin. Entä jos hän ei enää koskaan näe heitä? Matkustaminen rajan yli ei ole itsestään selvä asia.

Kirjan lopussa kiidetään läpi vuosien turhankin nopeasti, ja Adolfin kiinnostus okkultismiin oli aika kummallinen juonenkäänne. Ehkäpä se vastaa todellisen Adolfin elämää, mutta tarinaan se ei oikein istunut. Etenkään kun lukijan oli mitä ilmeisemmin tarkoitus uskoa, että hän tosiaankin sai yhteyden henkimaailmaan...

Vaikka tämä osa ei kaikin osin niin vakuuttanutkaan, kokonaisuutena sarja oli kiinnostava ja hyvä kuvaus elämästä vuosisatojen taitteessa. Painopiste oli nimenomaan arjen kuvauksessa ja siitä, millaista oli olla nainen tuona aikana. Elämä rajoittui pieneen tilaan, mutta se tila oli täynnä vastuuta ja työtä vuoden ympäri.


Kirjan tiedot:
Enni Mustonen: Matriarkka | Otava 2025 | 365 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

maanantai 7. heinäkuuta 2025

Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Kansikuva.

Kirjatunnustus: minä ja Ursula K. Le Guin emme vain sovi yhteen. Olen yrittänyt lukea häneltä yhtä sun toista, mutta kun ei nappaa niin ei vain nappaa.

Siksipä odotin tämän sarjakuvan lukemista. Viimeinkin voisin sivistää itseäni fantasiaklassikolla! Odotukset olivat siis korkealla Fred Fordhamin A Wizard of Earthsea -mukautuksen suhteen vaikka en voikaan verrata sitä alkuperäisteokseen.

Esipuheen mukaan teksti on nostettu käytännössä kokonaan kirjasta sellaisenaan ja se toimi mielestäni hyvin sarjakuvassa. Jotain on jätetty pois, mutta sitä ei tätä lukiessa huomannut. Sitäkään ei huomannut, että osa repliikeistä on alun perin ollut niin sanottua leipätekstiä. Hyvä adaptaatio siis sen suhteen.

Tarinan nuorelle Gedille kerrotaan vuosien ajan, että hänestä tulee mahtava velho, jolla on verrattomat voimat. Ylpistyy siinä vähemmästäkin. Ged kuvittelee olevansa parempi kuin onkaan ja hupsista vain, niin sitä tuli kokeiltua vähän henkien manaamista ja laskettua vapaaksi uhkaava varjo-olento.

Sen jälkeen Ged oppii aimo annoksen nöyryyttä ja alkaa oikeasti kasvaa siksi velhoksi, joka hänestä povattiin tulevan.

Tarinassa yhdistyvät seikkailu ja Gedin kasvutarina. Sitä höystää varsin kiinnostava magiasysteemi, jossa kaikilla ja kaikella on tosinimi. Sen tietämällä asiaa voi hallita, ja velho-oppilaiden aika kuluukin rattoisasti sanastoa opetellessa.

Tarina toimii siis sarjakuvanakin, mutta!

Ja se onkin iso mutta.

Minusta on nimittäin kiva nähdä, mitä sarjakuvassa tapahtuu. Tässä en aina nähnyt. Näköjään tarvitsen kuvitukseen enemmän tumman ja vaalean kontrastia kuin tässä oli.

Suurin osa tarinasta on piirretty niin tummaksi, että en saanut siitä mitään selvää, mikä oli harmillista. Hämärät sisätilat, yöt ja myrskyt on aivan mahdollista piirtää niin, että ruutujen tapahtumat voi oikeasti nähdä hukkaamatta silti tunnelmaa!

Sai tästä sen verran selvää, että luin loppuun saakka, mutta lopputulema menee kyllä miinuksen puolelle.


Kirjan tiedot:
Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea | HarperCollins Publishers 2025 | 270 sivua

Haasteet:
* Helmet 2025 : 36. Kirjassa opiskellaan sisäoppilaitoksessa
* Fantastinen kesä : Taistelukohtaus
* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan saarella tai veden alla

lauantai 5. heinäkuuta 2025

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries (Emily Wilde #01)

Kansikuva.

Shadow is not at all happy with me.

Voi että olikin ihana kirja! Tykkäsin oikeastaan kaikesta tässä Heather Fawcettin Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries -kirjassa, ja aivan erityisesti Emilystä. Hänestä tuli mieleen Marie Brennanin The Memoirs of Lady Trent -sarjan Isabella, eli jos tykkää tästä niin suositus Brennanin kirjoille ja päinvastoin!

Isabellan tapauksessa kiinnostavaa ovat lohikäärmeet, Emilyn puolestaan haltiaväki. Hän saapuu pohjoiselle Ljoslandin saarelle kartoittamaan sen haltialajeja ja niihin liittyviä kansantapoja ensyklopediaansa varten. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan ja pian kilpaileva tutkija Wendell Bambleby on pienin Emilyn huolista.

Tarina sijoittuu nimellisesti vuoteen 1909, mutta sinänsä tällä ei ole mitään tekemistä meidän vuoden 1909 kanssa. Kirjan maailma on vaihtoehtoinen: maat ovat suurin piirten samat, mutta haltiaväki on Emilyn maailmassa aivan totta ja dokumentoitua. Maailma tuntui myös naisjohtoiselta ja suvaitsevaiselta ainakin sateenkaaripariskuntien osalta. Seuraavassa osassa selvinnee oliko kyseessä vain Ljosland vai onko koko Emilyn maailma tällainen.

Emilyn tutkimat haltiatkin olivat jännää porukkaa. Niitä on tosiaan eri lajeja, joista osa on ihmismäisempiä ja osa mielletään eläimiksi. Yhteistä niille ovat aina jonkinasteinen magia ja pahantahtoisuus. Ihmisnahasta saa käteviä viittoja ja mikäs haltiahovia huvittaisi enemmän kuin julma kosto. Jopa hyviskategoriaan asettuvat haltiat ovat kammottavia kostossaan ja ajattelemattomuudessaan.

Toisaalta haltiat eivät voi vastustaa tarinoita ja trooppeja, ja oli niin mainiota lukea siitä, miten Emily hyödynsi tutkimuksiaan heitä kohdatessaan. Kukaan ei tunne haltiamytologiaa Emilyä paremmin, eivät edes haltiat itse.

Emilystä pidin todella paljon! Oli kiva lukea fantasiamaailman naishahmosta, joka oli niin ammattivetoinen eikä pyydellyt sitä anteeksi. Tarinasta todellakin sai sellaisen tunnun, että Emily tekee juuri sitä, mitä rakastaa. Ongelmia toki koituu siitä, että haltiatiedon omaksuminen on mennyt ihmistiedon omaksumisen edelle. Emily on sosiaalisesti melko kömpelö ja tietää sen itsekin, ja sankaritekojen motivaatiokin on enemmän tiedon lisääntyminen kuin ihmisten pelastaminen.

Edes kirjan romanssi ei ärsyttänyt minua ollenkaan, jee! Oikeastaan pidin Wendellistä ja ennen kaikkea pidin siitä, että uskoin hänen ja Emilyn pitävän toisistaan. He ovat olleet pitkään ystävä-kilpailijoita, ja tämä onkin enemmän sellainen friends to lovers kuin enemies to lovers -romanssi. Ilahduin joka kerta kun Wendell aidosti ihaili Emilyä!

Eli siis, ihastuttava kirja, sarja menee ehdottomasti jatkoon ja Emily yhdeksi suosikkipäähenkilöistäni.


Kirjan tiedot:
Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries | Orbit 2023 | 315 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Kirjassa on kirja
* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan toisella aikakaudella

torstai 3. heinäkuuta 2025

Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja

Kansikuva.

Jeongmin ei voinut unohtaa sitä hetkeä viime syksynä, kun kastanjanpiikki pisti häntä sormeen ensimmäistä kertaa.

Elämän pieniä iloja: Suuri keramiikkakisa -ohjelma! En ole ikinä harrastanut keramiikkaa, mutta tuo on niin herttainen hyvän mielen sarja, että sitä on silti mukava katsoa.

Yeon Sominin Pieni korealainen keramiikkapaja onkin mielestäni kirja, jota voi suositella etenkin keramiikan ja tuon kyseisen ohjelman ystäville. Koko tarina pyörii keramiikkapajan ja keramiikan valmistamisen ympärillä.

Kolmekymppinen Jeongmin on romahtanut töissä ja juuttunut masentuneena kotiinsa pitkäksi aikaa. Kun hän viimein lähtee ulos, hän löytää pienen Soyo-pajan ja sen lämpimän tunnelman. Uuden harrastuksen ja uusien tuttaviensa kautta Jeongmin saa taas otteen elämästään.

Loppujen lopuksi kirjassa ei ole kovin kummoista juonta, vaan tarina keskittyy Jeongminin toipumiseen ja itsensä uudenlaiseen ymmärtämiseen. Uusien alkujen feel goodia, jos sellainen alagenre on olemassa. Dramaattiset tapahtumat ovat jo tapahtuneet, nyt yritetään toipua niistä.

Keramiikkaintoilun lisäksi mielestäni mielenkiintoisinta tässä oli korealaisen kulttuurin kuvaus. Kohteliaisuussäännöt ovat selviä ja ainakin näille ihmisille ruoka ja tapaamiset ruoan ääressä ovat todella tärkeitä. Tarinassa tuodaan useammankin hahmon kautta esiin kilpailukulttuurin armottomuus. Työssä on annettava 200%, opiskelupaikoista käydään ankaraa kilpailua ja vanhemmat ovat suunnitelleet lapsen elämänpolun jo tämän syntyessä.

Tarinassa on myös mukana pieni romanssi, joka oli hyvin eri tavalla kerrottu kuin minulle tutummassa länsimaisessa kirjallisuudessa. Se oli niin vähäeleisesti ja rivien välissä kerrottu, että olisi mennyt ihan täydestä “pelkkänä” ystävyytenä. Oletan, että kirjan alkukielen, korealaisen kulttuurin ja sen median paremmin tuntevat lukijat näkivät tässä enemmän ilmiselvää romantiikkaa kuin minä?

Mutta, kokonaisuutena tosiaan leppoisaa feel goodia, joka oli kiva lukea.


Kirjan tiedot:
Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja | Otava 2025 | 250 sivua | Kirjastosta
Koreankielinen alkuteos: Gongbang-ui gyejeol (2023) | Suomennos: Taru Salminen

Luettu myös:

maanantai 30. kesäkuuta 2025

Kesäkooste

Lukumatka menneisyyteen -haaste päättyi ja sain koko bingoruudukon täyteen. Historiallisia kirjoja on aina kiva lukea ja tykkäänkin tästä haasteesta todella paljon. Haastekoonti on täällä.

Kuukauden parhaaksi taidan nimetä Jean-Marc Rochetten sarjakuvan The Last Queen. Se oli paljon parempi kuin kannen perusteella odotin!

Sain juuri luettua loppuun Yeon Sominin Pienen korealaisen keramiikkapajan. Korealainen kirjallisuus on ollut minulle aika vieras laji, mutta nyt olen lukenut lyhyessä ajassa suunnittelematta peräti kolme Koreaan liittyvää kirjaa. Chung Serangin Sisunin maailma ja tämä kirja ovat realistisia aikuisten kirjoja, Axie Oh'n The Girl Who Fell Beneath the Sea puolestaan korealaiseen kansantarinaan perustuva YA-fantasia.

Seuraavaksi luen luultavasti Heather Fawcettin Emily Wilde's Encyclopaedia of Fairies -kirjaan. Lähinnä siksi, että eräpäivä lähestyy uhkaavasti ja siihen on kirjastossa varaus.


Luettu & blogattu

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja #09
Vauhdikas osa, jossa selviää isoja asioita Vanitaksen menneisyydestä.

Maaza Mengiste: Varjokuningas
Kiinnostava aihe, mutta toteutuksesta en oikein pitänyt.

B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet
Niin paljon tapahtumia ja uusia hahmoja, että lopputulema oli sekavan oloinen.

P. D. James: Syystanssiaiset
Austen-lukupiirikirja olikin aika puuduttava ja mieskeskeinen dekkari.

Surullinen sukutarina saamelaisuudesta ja häpeästä.

Vakavat ja hempeät aiheet eivät kohdanneet kovin luontevasti tässä YA-fantasiassa.

Yoko Akiyama: My Hero Academia: Team-Up Missions vol. 6
Supersankarioppilaiden seikkailut jatkuvat. Tykkäsin tästä osasta, jossa tarinoiden pääosissa oli pitkälti omia suosikkihahmojani.

Vuotee 1920 sijoittuva kaunis ja surullinen rakkaustarina.

Yllättävällä tavalla onnettomasti päättyvää rintamaromantiikkaa.

Kiinnostava tarina punjabi-diasporasta ja sisaruudesta.

Vetävä jos kohta naisia kohtaan väkivaltainen tarina esihistoriallisista heimoista.

Kiva korealaiseen kansantarinaan perustuva YA-fantasia.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea

Kansikuva.

The myths of my people say only true bride of the Sea God can bring an end to his insatiable wrath.

Enpä ole ennen lukenut korealaiseen kansantarinaan perustuvaa kirjaa, mutta nyt tein senkin. Axie Oh’n YA-fantasia The Girl Who Fell Beneath the Sea perustuu The Tale of Shim Cheong -tarinaan.

Shim Cheong, valtakunnan kaunein neito, on tässä kuitenkin
sivuhenkilö. Häntä ollaan uhraamassa meren jumalalle, kun 16-vuotias Mina melko kirjaimellisesti tyrkkää hänet sivuun ja ottaa hänen paikkansa. Minan veli kun on rakastunut Shim Cheongiin ja Mina tekisi mitä tahansa perheensä eteen.

Meren armoille heittäytyminen ei kuitenkaan ole Minan loppu. Hänet kiskaistaan henkimaailmaan meren jumalan kaupunkiin, jossa hän päättää selvittää miksi jumala lähettää jatkuvasti raivoisia myrskyjä maan päälle.

Tämä oli oikein viihdyttävä tarina ja minuun vetosi etenkin tuo korealainen mytologia. Se on minulle aika vierasta, mutta tämän myötä nyt ehkä vähän tutumpaa. Kirjassa maalaillaan kauniita ja kiehtovia kuvia merellisestä henkimaailmasta, joka on eräänlainen välietappi ennen lopullisen kuoleman paikkaa (missä se ikinä onkaan, tarina ei pureudu siihen).


Lying on my back, I gaze up into the sky. It’s a clear day, with only a few fish, and what looks like a humpback whale in the distance.
(s. 173)


Olisi aika metkaa jos meidänkin sääennustukset olisivat mallia “odotettavissa vähän valaita, kalaparvi saattaa paikoin peittää auringon”.

Tykkäsin myös Minasta, joka on vakaasti päättänyt olla oman onnensa seppä. Kohtalo ja sielunkumppanit yhdistävä punainen lanka voivat sanoa mitä hyvänsä, Mina tekee omat päätöksensä.


I may be rash. Common, perhaps. But I am not weak.

“I chose myself.”
(s. 35)


Kirjan heikoin lenkki oli sen romanssi, mutta se ei suoranaisesti ole sen vika. Oman genrensä edustajana se toimi ihan ok, minun vain on hiukkasen vaikea uskoa näihin parin viikon pikarakastumiseen. Kiva romanssi, mutta toimiiko se tosiaan loppuelämänne? Tuskin.

Kuitenkin, kiva ja nopeatempoinen seikkailu vähän vieraammissa kulttuurimaisemissa! Jos kaipaa kepeää kesäfantasiaa niin tämä ei olisi hassumpi valinta.


Kirjan tiedot:
Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea | Feiwel & Friends 2022 | 330 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Näyttävä kansi
* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa matkataan jonkinlaisella aluksella

perjantai 27. kesäkuuta 2025

Haastekoonti: Lukumatka menneisyyteen

Bingoruudukko.

Lukumatka menneisyyteen -lukuhaaste päättyy kesäkuun lopussa. Sain bingoruudukon valmiiksi vähän etuajassa vaikka välillä tuntui, että ihan viime minuutille joudutaan. Kiitos taas kerran kivasta haasteesta, @paulan_kirjanurkka! Tähän on aina ilo osallistua.

Tällä kertaa kaukaisinta historiaa luin Sue Harrisonin Ensimmäiset ihmiset -trilogiasta. Siinä oltiin Aleuttien saarilla noin vuodessa 7000 eaa. Lähimmäksi tätä vuotta taisi sijoittua Malinda Lo’n Last Night at the Telegraph Club, vuoden 1954 San Franciscosta kertova sateenkaari-YA.

Annica Wennströmin Lapinkylä tosin sijoittui useaan aikakauteen, joista kaukaisin oli 1860-luku ja lähin vuosi 2002.

Jostain syystä luin tällä kertaa monta 1920-luvulle sijoittuvaa kirjaa. Ne kertoivat ensimmäisestä maailmansodasta ja sen jälkimainingeista eri tavoilla.

Haastavimmalta tuntui kohta 24., pienen kustantamon julkaisema kirja. En yleensä kiinnitä niin hirveästi huomiota kustantajiin, joten tähän piti ihan etsimällä etsiä luettavaa. Onneksi kohta oli kuitenkin ruudukossa, koska sen kautta löysin nuo Marja-Leena Lempisen kirjat. Naisten taivas ja Kaivosten kaupunki kertovat Suomesta Kanadaan 1920-luvulla muuttaneista naisista, ja tykkäsin niistä kovasti! Sarjan kolmas osa odottaa vielä lukemista.


Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

1. Kirjan alkukieli on jokin romaaninen kieli: Jean-Marc Rochette: The Last Queen
2. Kirja on kirjoitettu ennen syntymääsi: Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
3. Kirjassa on hotelli/majatalo/kievari: Ann-Christin Antell: Valkea lilja
5. Kirjassa tapahtuu katastrofi: Aura Koivisto: Mies ja merilehmä
6. Kirja liittyy saamelaisten historiaan: Annica Wennström: Lapinkylä: sukutarina
7. Historiallinen hyllynlämmittäjä: Sue Harrison: Sisar Kuu
8. Kirjassa on paikka, jota pidetään/on pidetty pyhänä: Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys
9. Historiallinen romaani, jossa nainen on aktiivinen toimija: Lynn Messina: Katala esitys
10. Kirjassa on esine, joka omistajalleen tärkeä: Roope Lipasti: Mikaelin kirja
11. Kirjassa on kirjasto tai kirjakauppa: Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu
12. Kirjassa muistellaan tai käsitellään muistoja: Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus
13. Kirja liittyy Afrikan historiaan: Maaza Mengiste: Varjokuningas
15. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja: Malinda Lo: Last Night at the Telegraph Club
16. Kirjassa ollaan metsässä: Petter Sandelin: Osuma
17. Kirja on tai on ollut kielletty jossain maassa: John Boyne: Kuudes mies
18. Kirjassa on susi tai mainitaan susi: Merja Mäki: Itki toisenkin
19. Kotimainen historiallinen romaani: Marja-Leena Lempinen: Kaivosten kaupunki
20. Kirjassa on linna: Kaisa Viitala: Klaanin vieraana
21. Kirjan tekijä on suomenruotsalainen: Karin Collins: Säilyt sydämessäin
22. Vuonna 2025 julkaistu historiallinen romaani: Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär
23. Kirjassa on vähintään kaksi sukupolvea: Janice Hadlow: The Other Bennet Sister
24. Pienen kustantamon julkaisema kirja: Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas
25. Kirjassa on yliluonnollisia elementtejä: Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille

torstai 26. kesäkuuta 2025

Sue Harrison: Ensimmäiset ihmiset -trilogia

Kansikuva.

Valaanluusauva tuntui kylmältä Shugananin kädessä kun hän nojasi siihen kulkiessaan, ja sauvan painalluksista jäi tummaan rantahiekkaan pieniä kuoppia.

No niin, nyt ollaankin niin nostalgiassa että! Luin tämän Sue Harrisonin Ensimmäiset ihmiset -trilogian joskus 1990-luvulla. Mitään sen kummempia muistikuvia ei tästä ollut, mutta edelleenkin historiallisten romaanien ystävänä nappasin nämä mukaani ota ja jätä -hyllystä parisen vuotta sitten.

Trilogiassa ollaan Aleuttien saarilla sellaiset 9000 vuotta sitten. Ei tarvitse googlata, voin kertoa saariston sijaitsevan Alaskassa ja tunnelma onkin ilmaston puolesta varsin hyinen. Heimojen elinehtona ovat hylje- ja valassaaliit, ja kirjoja lukiessa tuntuikin vähän siltä, että miehillä ei muuta virkaa ollutkaan kuin metsästää. Melkein kaikki muu jäi naisten tehtäväksi.

Tarina alkaa siitä, kun nuoren Chagakin koko kylä tuhotaan hänen ollessaan keräilemässä. Chagak pyrkii isoisänsä heimon luo, mutta matkaan tulee mutka jos toinenkin. Sarjan kahdessa muussa osassa hypätään vajaat parikymmentä vuotta ajassa eteen päin katsomaan, mitä Chagakin lapset ja eri heimot puuhaavat.

Sisältövaroituksena se, että miehet kohtelevat naisia kaltoin vähän joka käänteessä. Kulttuuriin kuuluu tarjota vaimoa tai tytärtä miesvieraille yöseuraksi, ja nainen on aina miehen omaisuutta.

Kiinnostava kyllä tarinan edetessä käy ilmi, että Chagakin kansa eli ensimmäiset ihmiset ovatkin sieltä konservatiivisemmasta ja naisvihamielisemmästä päästä. Muiden heimojen parissa naisillakin on jonkin verran sananvaltaa ja valinnanvapautta, eikä naisia saa hakata miten huvittaa. Ei tähän tarinassa kovin paljoa huomiota kiinnitetä, mutta kyllä se selväksi tulee.

Noin yleisesti ottaen sarja oli kiinnostava kuvaus esihistoriallisesta elämästä ankarissa olosuhteissa. Öljy ja rasva oikein tihkuvat kirjojen sivuilta, koska niitä käytetään runsain mitoin sekä sisäisesti että ulkoisesti. Vähän etoi lukea tuota rasvassa pyörimistä, mutta aivan täysin ymmärrettäväähän sen tärkeys on energian saannin ja säältä suojautumisen kannalta.

Ja ikään kuin kylmässä ei olisi ollut tarpeeksi, tulivuoretkin alkavat vihoitella. Sitä kautta päästäänkin sitten sujuvasti henkimaailman hommiin. Luonnonilmiöille, metsästysonnelle ja vähän kaikelle muullekin haetaan selitystä yliluonnollisesta ja se punoutuu osaksi heimojen arkea.

Kolmesta kirjasta pidin enemmän Äiti maa, isä taivaasta ja Sisar Kuusta. Trilogian päättävä Veli Tuuli ei ollut niin mieleeni, koska tarina saa enemmän (epämiellyttäviä) mieskertojia ja mieskeskeisiä tapahtumia. Ei minua äijäily niinkään kiinnostanut vaan naisten kiireisen arjen kuvaaminen.

Kokonaisuutena tämä kuitenkin veti hyvin ja oli tosiaan mielenkiintoista luettavaa! Sue Harrisonilta on suomennettu muutakin ja niitä kirjoja en olekaan lukenut. Ehkä pitäisi.


Kirjan tiedot:
Sue Harrison: Äiti maa, isä taivas & Sisar Kuu & Veli Tuuli | WSOY 1996 & 1997 &1998 | 328 & 407 & 475 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkieliset alkuteokset: Mother Earth, Father Sky (1990) & My Sister the Moon (1992) & Brother Wind (1994) | Suomennokset: Kaijamari Sivill

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen : 4. Paleofiktio & 7. Historiallinen hyllynlämmittäjä

maanantai 23. kesäkuuta 2025

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

Kansikuva.

Rakkaat lapsikultani.

Lue maailma vuodessa -haasteessa haettiin kesäkuussa kirjaa, jossa käsiteltiin maahanmuuttotaustaisuutta tai se oli diaspora-kirjallisuutta. Luin tähän Balli Kaur Jaswalin mainion Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut.

Päähenkilöt ovat intialaisten maahanmuuttajavanhempien lapsia ja kirjailija puolestaan kirjoittaa nimenomaan punjabi-diasporasta.

Tuo jälkimmäinen oli minulle uusi konsepti ja tuli hyvin esiin kirjan tarinassa. Sita Kaur Shergill kuolee ja hänen viimeinen toiveensa lähettää kolme aikuista tytärtä matkalle Intiaan. Vaikka vanhempien kulttuurinen tausta on heille tuttu ja näkyy jokapäiväisessä elämässä, Intia tarjoaa heille kuitenkin yllätyksiä ja järkytyksiä.

Tykkäsin kirjasta! Se oli nopealukuinen ja sujuvasti kirjoitettu kuvaus sisaruudesta ja punjabi-taustaisista henkilöistä. Siskosten välit eivät ole kovinkaan lämpimät ja ne hiertävät heitä eri lailla. Jokainen lähtee matkaan salaisuutta kantaen ja totta kai niistä selviäminen toisten tuella on kirjassa tärkeää.

Maahanmuuttajataustaisuuteen liittyen tärkeä asia oli se, että vanhin sisko Rajni on 10+ vuotta vanhempi kuin siskonsa. Hänen lapsuutensa oli erinäköinen kuin hänen siskojensa, koska maailma ja Englanti ehti muuttua siinä kymmenessä vuodessa. Siinä missä Rajnia kiusattiin hänen taustansa vuoksi, Jezmeen ja Shirina saattoivat olla siitä huolettoman ylpeitä.

Intiassa naiskolmikkoa järkyttää eniten maan patriarkaalinen kulttuuri. Älä pukeudu noin, älä liiku yksin, älä kuvittelekaan, että miesviranomaiset ottavat sinut vakavasti. Kirjassa viitataan muun muassa joukkoraiskauksiin ja naisten järjestämiin mielenosoituksiin, joista yhteen yksi siskoista vahingossa päätyy mukaan. Oli todella ankeaa lukea siitä, miten kapea naisen paikka on.

Kirjassa tuodaan myös esiin hyvin selvästi ja etenkin yhden siskon kautta se, että vanhoilliset asenteet ovat siirtyneet maahanmuuttajien mukaan myös Intian ulkopuolelle. Niitä eivät myöskään ylläpidä vain miehet, vaan myös vanhemman sukupolven naiset. Yhtä siskoa koskeva tuohon liittyvä juoni oli hyytävää luettavaa.

Kokonaisuutena siis hyvä ja mielenkiintoinen kirja, ja hyvin todennäköisesti luen kirjailijalta muutakin!


Kirjan tiedot:
Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut | Sitruuna 2022 | 371 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Unlikely Adventures of Shergill Sisters (2019) | Suomennos: Inka Parpola

Luettu myös:

Haasteet:
* Lue maailma vuodessa : Kirjassa käsitellään maahanmuuttotaustaisuutta tai se on diaspora-kirjallisuutta

perjantai 20. kesäkuuta 2025

John Boyne: Kuudes mies

Kansikuva.

Junavaunussa minua vastapäätä istuu iäkäs rouva kettupuuhka harteillaan ja muisteli vuosien varrella tekemiään murhia.

John Boynen Kuudes mies kuittaa kahdesta eri lukuhaasteesta hyvin samantapaiset kohdat. Se on nimittäin 2000-luvulla kirjoitettu kirja, joka on kielletty jossain maassa. Tässä tapauksessa maa on Venäjä ja syy kieltoon on vähemmän yllättävä: kirjan sateenkaariteema.

Tarina pyörii ensimmäisen maailmansodan ja jos ei kielletyn rakkauden niin ainakin kiellettyjen tunteiden ympärillä. Kertoja, Tristan Sadler, valehteli ikänsä ja värväytyi rintamalle vain 17-vuotiaana. Siellä hän tutustui Will Bancroftiin, jonka kirjeitä hän on nyt sodan jälkeen toimittamassa tämän sisarelle.

Kirjan takakansiteksti pilaa harmillisesti yhden tarinan juonenkäänteen, joka paljastuu vasta keskellä tarinaa. Toisaalta englanninkielinen nimi The Absolutist tekee sen myös, mutta enemmän tulkinnanvaraisesti. Absolutisteja, aseistakieltäytyjiä, on nimittäin tarinassa kaksi, ja periaatteessa nimi voisi viitata heistä kumpaankin.

Mutta siis, keskiössä ovat kuitenkin Tristanin tunteet Williä kohtaan sekä sota-aikana että sen jälkeen. Hauraan suhteen tekevät monimutkaiseksi sota ja tietenkin yleinen kielteinen asenne homoseksuaalisuutta kohtaan. Kenellä on rohkeutta olla oma itsensä, sekä identiteettinsä että periaatteidensa suhteensa?

Tarina pääsi yllättämään. Se kiertelee pitkään salaisuuksien ja häpeälliseksi koettujen asioiden ympärillä. Heti alusta on toki selvää, että ei tämä(kään) rintamaromantiikka onnellisesti pääty. Se, millä tavalla onnettomasti se päättyi, oli sitten ihan toinen ja se yllättävä juttu.

Kirjan luettuani mietin, että onko kukaan kirjoittanut tällaista sota-ajan sateenkaarikirjaa, jossa olisi onnellinen loppu? Jossa molemmat selviävät hengissä sodasta ja suhde jatkuu sodan jälkeen suhtkoht onnellisena molempien pitkän elämän loppuun saakka? Jos tulee mieleen, niin vinkatkaa!

Tämä oli joka tapauksessa hyvä ja nopealukuinen kirja, jos kohta hyvin synkkä. Tristan ei myöskään ole kovinkaan miellyttävä päähenkilö, mikä oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua.


Kirjan tiedot:
John Boyne: Kuudes mies | Bazar 2013 | 334 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Absolutist (2011) | Suomennos: Laura Beck

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2025 : 27. Jossain maassa kielletty kirja, joka on julkaistu 2000-luvulla
* Lukumatka menneisyyteen : 17. Kirja on tai on ollut kielletty jossain maassa

tiistai 17. kesäkuuta 2025

Jean-Marc Rochette: The Last Queen

Kansikuva.

Jean-Marc Rochetten sarjakuva The Last Queen menee kategoriaan “työkaveri suositteli”, ja hyvä että suositteli! Raskaasta aiheestaan huolimatta tämä oli nopeasti luettu ja todella hieno teos.

Tarina sijoittuu vuoteen 1920. Édouard Roux on loukkaantunut sodassa hirvittävällä tavalla ja olettaa viettävänsä loppuelämänsä yksin pussi päässään. Yllättäen hän saa uutta toivoa kuullessaan kuvanveistäjä Jeanne Sauvagesta. Jeanne luo kasvonsa menettäneille miehille naamioita, joiden ansioista nämä voivat taas liikkua julkisesti kauhistusta herättämättä.

Tässä oli monia hienosti kerrottuja puolia. Käväistään vähän Pariisin taitelijapiireissä, joissa vilahtaa monia tuttuja nimiä. Jeannen osa naispuolisena taiteilijana ei suinkaan ole helppo, mutta etenkin ne ihan tavalliset ihmiset arvostavat sitä, mitä hän tekee veteraanien hyväksi.

Ennen kaikkea tarinassa kuitenkin liikutaan luonnossa, Édouardin kotiseudulla. Hänellä on ollut hankala ja kiusattu lapsuus, mutta siitäkin huolimatta kotipaikka vetää aina puoleensa. Syrjäseudulla sekä Édouard että Jeanne löytävät vapauden olla niin kuin haluavat.

Pohjimmiltaan tarina onkin kaunis ja surumielinen rakkaustarina. Jeanne näkee Édouardin vamman taakse ja kumpikin ihailee toisessa hiljaista periksiantamattomuutta. Rauha, jonka he löytävät yksinkertaisesta elämästä, oikein huokuu sivuilta.

Mutta ei tämä kuitenkaan ole mikään hyvän mielen kirja. Édourdia painavat sekä sota- että lapsuusmuistot sekä etenkin se, mitä kotiseudun viimeiselle karhulle tehtiin. Kirjan nimi viittaakin viimeiseen naaraskarhuun ja myös salaisuuteen, jota Édouardin suku on suojellut lukemattomien sukupolvien ajan.

Loppu ei myöskään ollut mitenkään iloinen, mutta se tuntui tarinalle sopivalta. Oikein onnellinen loppu ei olisi tälle sopinutkaan, vaikka sitä olisin toivonutkin.

Lopputulema siis loistava sarjakuva! Pidin myös tyylistä, joka on selkeää ja vie tarinaa eteenpäin myös sanattomissa kohdissa.


Kirjan tiedot:
Jean-Marc Rochette: The Last Queen | SelfMadeHero 2024 | 238 sivua | Kirjastosta
Ranskankielinen alkuteos: La derniére reine (2022) | Englanninkielinen käännös: Edward Gauvin

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen : 1. Kirjan alkukieli on jokin romaaninen kieli

lauantai 14. kesäkuuta 2025

Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison

Kansikuva.

It was Bisma’s eighteenth birthday, which meant it was time for goodbye.

Bongasin tämän Aamna Qureshin A Witch’s Guide to Love and Poison -YA:n toisen kirjaston uutuushankinnoista. Kiva kansi kiinnitti huomion ja kun tiivistelmäkään ei kuulostanut hassummalta, päätin varata ja lukaista tämän.

Periaatteessa tarina kertoo siitä, mistä pitikin, mutta en kuitenkaan ihan lämmennyt tälle.

Puutarhanoita Bisha ja muutama muu eri-ikäinen Ei-Toivottu Tyttö asuu keskellä taikametsää suuressa puussa. Tytöt on hylätty eri syistä ja he kasvattavat toisiaan suuressa sisarparvessa. Bishan vuoro bajina eli joukon johtajana alkaa hänen 18-vuotissyntymäpäivänään. 

Hänen kautensa saa ikävän alun kun joku alkaa myrkyttää hänen siskojaan. Apua on haettava ah niin komealta apteekkarin pojalta Xanderilta.

Sisaruuden ja sisarusrakkauden kuvauksena tämä toimi. Sisarusparven ikäerot mahdollistavat sen, että Bisha joutuu ottamaan vastuuta niin taaperosta kuin nuoremmasta teinistäkin. Sisaret ovat toisilleen tärkeintä maailmassa, semminkin kun metsän laidalla olevassa kylässä heitä enimmäkseen halveksitaan.

Eniten minulla tökkäsikin se, miten hömppä ja vakavat aiheet tässä kohtasivat. Söpöisen romantiikan lomassa kerrotaan, miten Bisha valmistaa myrkkyjä, joilla kylän kaltoinkohdellut naiset tappavat aviomiehiään, ja että lainrikkojia hirtetään. Tytöt ovat kaiketi peräisin tuosta samasta kylästä ja ilmeisesti kyläläisten mielestä on ihan okei, että heidät on hylätty eri syistä.

Kepeä kansi, sanaileva romanssi, kotoilu, Ei-Toivottujen tyttöjen häpäisy ja pahoinpidellyt vaimot eivät siis kohtaa toisiaan tässä kovin luontevasti.

Kirjan maaginen maailma oli kuitenkin kiinnostava ja tykkäsin siitä, että Bisman ei tarvinnut olla kokematon punasteleva neitsyt sankarinsa saadakseen. Hänellä on ollut sutinaa ennenkin ja hän on aktiivinen toimija omassa elämässään.


Kirjan tiedot:
Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison | Hodder 2025 | 328 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä : Taianomainen luonto

torstai 12. kesäkuuta 2025

Annica Wennström: Lapinkylä: sukutarina

Kansikuva.

Oli kylmä.

Annica Wennströmin Lapinkylä: sukutarina oli täsmäkirja Lukumatka menneisyyteen -haasteeseen ja tulikin valittua hyvä kirja. Luin pokkaripainoksen joten oletan, että ensimmäinen kovakantinen painos myytiin loppuun ja lisäpainokselle oli tarvetta.

Lapinkylä on sukutarina, joka alkaa 1860-luvulta. Nuori Njenna kuuluu varakkaaseen metsäsaamelaisten sukuun, jonka asema on alkanut heiketä uudisasukkaiden myötä. Kun yksi heistä tekee väkivaltaa Njennalle ja hän tulee raskaaksi, seuraukset ovat todella kauaskantoiset.

Kirja kuvaa tuon väkivallan teon henkisiä seurauksia ja saamelaisten kohtaamaa rasismia noin 160 vuoden ajanjaksolta. Njennan aikana saamelaisilta vietiin maat ja vesialueet, eikä varakaskaan saamelainen ollut enää varakas muuttuneessa yhteiskunnassa. Saamelaisista tuli turistinähtävyyksiä, samoin heidän pyhistä paikoistaan.

Sitten alettiin kitkemään kulttuurista perimää ruotsalaistamalla lapsia. Kotoaan lähtenyt Njenna kieltäytyy puhumasta kipeästä menneisyydestään ja häpeä omasta taustasta iskostuu hänen tyttäreensä sitäkin vahvemmin. Ristin torjuu saamelaisuuden ja äitinsä, ja hänen kauttaan häpeä siirtyy taas seuraavalle sukupolvelle.

Tykkäsin kirjasta ja siitä, miten tässä kuvattiin vaikeita asioita. Njennan jälkeläisten keskuudessa on hyvin eriäviä näkemyksiä siitä, onko saamelaisuus hävettävä vai arvostettava asia. Kosketus omaan kulttuuriin katoaa vuosikymmenten vieriessä kun kukaan ei ylläpidä sitä. Kuka enää muistaa, missä heidän juurensa ovat?

Tarinassa on monta ajanjaksoa kronologisessa järjestyksessä. Ratkaisu toimi hyvin ja oli helppoa pysyä perillä siitä, missä ajassa ja kenen kanssa missäkin luvussa oltiin. Ainoa poikkeus oli nykyaika eli vuosi 2002. Nimettömäksi jäävä nainen selvittää löytämiensä kengänpaulojen ja oman sukunsa taustaa. Osio oli muuten hyvä, mutta se oli ripoteltu muiden ajanjaksojen joukkoon. Olisin mieluummin lukenut sen kokonaan kirjan lopussa.

Kokonaisuutena tämä oli melko surullista luettavaa, koska menneisyyden taakka painoi jokaisen harteita. Kukaan ei myöskään ollut mitenkään täydellinen ihminen ja eri tavoin tulehtuneet ihmissuhteet raastoivat toisiaan ja lukijaakin.


Kirjan tiedot:
Annica Wennström: Lapinkylä: sukutarina | Bazar 2015 (1. p. 2012) | 335 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Lappskatteland. En familjesaga (2006) | Suomennos: Outi Menna

Luettu myös:

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen : 6. Kirja liittyy saamelaisten historiaan

sunnuntai 8. kesäkuuta 2025

P. D. James: Syystanssiaiset

Kansikuva.

Merytonin naisväen keskuudessa oltiin yhtä mieltä siitä, että Longbournin herra ja rouva Bennetillä oli ollut onnea, kun he olivat saaneet neljä viidestä tyttärestään naimisiin.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui P. D. Jamesin Syystanssiaisilla. Ei ihan vuodenaikaan sopiva, mutta no, se ei sentään haitannut lukemista. Kokonaisuutena tämä ei kuitenkaan oikein vakuuttanut meitä kumpaakaan.

Kirjan ensimmäinen kolmannes taisi olla se kiinnostavin, siinä kun tarkasteltiin Bennetin sisarusten nykytilannetta.

Syystanssiaiset alkaa nimittäin muutamaa vuotta Ylpeyden ja ennakkoluulon jälkeen. Darcyjen järjestämät perinteiset syystanssiaiset ovat ovella kun ne tönäisee syrjään katastrofi. Myrsky-yönä Pemberleyhin ilmestyy hysteerinen Lydia Wickham ja sitten hänen puolisonsa löytyy metsästä ystävänsä ruumiin vierestä.

Tämä on siis dekkari, jossa selvitetään kuka murhasikaan kapteeni Dennyn. Oikeastaan tämä tuntui oikeussalidraamalta, jotka noin yleisesti ottaen eivät ole mielilukemistani edes genren sisällä. Paljon puuduttavaa jaarittelua ja samojen asioiden toistamista, hohhoijaa.

Loppu olikin sitten ihan päinvastainen. Kummallinen yllätyskäänne seurasi toistaan ja vaikka näenkin, millaista palapeliä tässä pyrittiin rakentamaan, se ei minusta ollut kovinkaan toimiva.

Eniten minua kuitenkin haittasi tässä se, miten mieskeskeinen tarina oli. Alun jälkeen naiset tuupattiin taustalle ja tarinan kertojaksi asetettiin herra Darcy, joka lähinnä reagoi siihen mitä muut tekivät ja huomasivat. Austen on niin vahvasti naisista ja naisten elämästä kertovat kirjailija, että en oikein sulattanut tällaista äijäilyä.

En ole lukenut aiemmin P. D. Jamesin dekkareita ja luulen, että tässä oli ihan tarpeeksi kokeilua.


Kirjan tiedot:
P. D. James: Syystanssiaiset | Otava 2012 | 348 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Death Comes to Pemberley (2011) | Suomennos: Maija Kauhanen

Luettu myös: