Zeina Abirached: Pääskysen leikki

Lue maailma vuodessa -haasteen huhtikuun teemana oli Lähi-itään kuuluvan maan kirjailijan kirjoittama kirja. Valitsin tähän sarjakuvan, libanonilaisen Zeina Abirachedin Pääskysen leikin.

Sarjakuva on omaelämäkerrallinen kuvaus arjesta sisällissodan keskellä. Vuosi on 1984 ja paikka Itä-Beirut Libanonissa. Sittemmin Ranskaan muuttanut Abirached on sieltä kotoisin ja kasvoi tosiaan sodan repimässä maassa.

Tarina keskittyy yhteen paikkaan ja iltaan. Abirachedin vanhemmat joutuvat jäämään isoäidin luo pommitusten vuoksi. Perheen asunnon eteinen on koko kerrostalon turvallisin paikka ja niinpä naapuritkin kokoontuvat sinne aina pommitusten alettua. Lapsilla on siis turvanaan luotettavia aikuisia, mutta odottavien aika on pitkä.

Illan edetessä tarina kertoo naapurien kokemusten kautta siitä, millaista on elää jatkuvan pelon vallassa. Sala-ampujat vaanivat kaduilla, taloja pommitetaan ja ihmisiä katoaa kuin tuhkaa tuuleen. Abirachedin perheen elintila on kutistunut koko asunnosta eteiseen, koska muissa huoneissa ei uskalla olla.

Kaiken kauheuden keskelläkin sarjakuvan tarina on kuitenkin lämminhenkinen ja kauniskin. Eteinen on turvapaikka, jossa värjöttelevät ihmiset ovat tukena toisilleen. He ovat huolissaan toisistaan ja ovat oma pieni yhteisönsä. Libanonilainen kulttuuri ja kotimaa ovat tärkeitä, mutta sieltä pois haluavia ymmärretään.

Tapahtuma-aika ja paikkakin olivat minulle melko tuntemattomia, joten opinpa taas jotain uutta. Luin netistä vähän lisätietoa tästä sisällissodasta ja Libanonin kulttuurista, ja se tuki hyvin tarinaa, joka kyllä toimii ihan itsekseenkin.

Tykkäsin mustavalkoisesta ja selkeälinjaisesta kuvituksesta. Vaikka värejä ei olekaan, ne on helppo kuvitella tekstiileihin ja ympäristöön.

Kirjan tiedot:

Zeina Abirached: Pääskysen leikki | Like 2011 | 184 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: Mourir, partir, revenir - Le de jeu des hirondelles (2007) | Suomennos: Aura Sevón

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Huhtikuu: Lähi-itään kuuluvan maan kirjailijan kirjoittama kirja

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu (Maisie Dobbs #01)

Vaikka nainen ei olisikaan astunut Warren Streetin metroaseman kääntöportista viimeisenä, Jack Barkerilta tuskin olisi jäänyt huomaamatta pitkä, hoikka olento laivastonsinisessä, reisimittaisessa jakussa ja yhteensopivassa, siromuotoisen nilkan paljastavassa lyhyessä vekkihameessa.

Joskus lukiessani mietin, että millähän perusteella tämäkin kirja on päätetty suomentaa juuri nyt. Jacqueline Winspearin Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu ilmestyi nimittäin alunperin englanniksi vuonna 2003. Mikä siis sai kustantajan tarttumaan tähän sarjaan yli 20 vuoden jälkeen?

Ei sillä, että valittaisin, pidin nimittäin kirjasta. Maisie itse oli välillä niin täydellinen, että vähän teki mieli pyöritellä silmiä, mutta kirjan ajankuva oli todella mukaansatempaavaa.

Tuo rikosjuttu tapahtuu vuonna 1929, mutta kirjan keskellä on pitkä takaumajakso. Se kertoo, miten tavallisen työläisen nerokas tytär päätyi palvelijaksi ja sitä kautta työnantajiensa kirjastoon. Tietenkin salalukeminen paljastuu ja Maisie saa sponsoreita auttamaan häntä elämässä eteen päin.

Etsivätoimiston perustaessaan Maisie on jo yli kolmenkymmenen, mikä oli mielestäni kiva asia. Tarinan kannalta olennaista on se, että hän ei ole nuori ja huoleton tyttönen. Maisie on elänyt ensimmäisen maailmansodan aikana ja ollut hoitajana rintamalla, koska jokaisen oli tehtävä osansa.

Se Maisien ensimmäinen juttu vaikuttaa tavalliselta uskottomuusepäilyltä. Koko juoni kiertyy kuitenkin lopulta sodan ja sen aiheuttamien traumojen ympärille. Sotatantereille lähteneet pojat ja miehet olivat sankareita, mutta miten kohdellaan sieltä palanneita, jotka eivät ikinä toivu kokemastaan? Kuka auttaa hirvittäviä fyysisiä vammoja saaneita miehiä, tai niitä, joiden mieli ei kestänyt etulinjan kauhuja?

Tykkäsin kirjasta ja siitä, miten epätavallinen ja surullinen rikosjuttu lopulta olikaan. Oikeastaan mieltäisin tämän enemmän historialliseksi kirjallisuudeksi noin yleensä, en niinkään historialliseksi dekkariksi, vaikka tämä kirjastoissa dekkariosastolle päätyykin. Rikos oli enemmänkin väline kertoa tämä puoli sodanjälkeisestä Englannista, ei niinkään se pääasia itsessään.

Sarjana Maisie Dobbs näyttää olevan peräti 18 osaa pitkä. Saapa nähdä, suomennetaanko koko sarja.

Kirjan tiedot:

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu | Tammi 2025 | 345 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Maisie Dobbs (2003) | Suomennos: Tuulia Tipa

Haasteet:

* Helmet 2025 : 22. Kirjassa lomaillaan

* Lukumatka menneisyyteen : 11. Kirjassa on kirjasto tai kirjakauppa

Jean Giono: Mies joka istutti puita

On todellinen kunnia istua tässä ja kirjoitta esipuhetta Jean Gionon kirjaan.

Tämä Jean Gionon Mies joka istuttu puita oli vieläkin pikkuisempi kuin oletin. Kirjassa on 80 sivua, mutta novellin pituus on niistä vain 44. Loput sivut menevät Kaarina Davisin pitkähkölle esipuheelle ja lopussa kirjan suomentajan Tuukka Kangasluoman Kirjasta ja kirjailijasta -osuudelle.

No, ne 44 sivua sisälsivät kuitenkin merkittävän tarinan. Novelli kirjoitettiin 1950-luvulla ja se innoitti erilaisia metsänistutusliikkeitä eri puolilla maailmaa. Minähän en tästä ollut koskaan kuullutkaan, mutta tarina on siis kieltämättä ekokirjallisuuden klassikko.

Tarina on yksinkertainen ja kertoo täsmälleen siitä, mitä sen nimi sanoo. Erakoitunut lammaspaimen istuttaa tuhansia puita kotiseudulleen. Yhden miehen vuosikymmeniä ja kymmeniä tuhansia puita kestänyt projekti elvyttää paitsi luonnonympäristön, myös paikallisen ihmisyhteisön.

Tarinana tässä ei ollut mitään uutta, kertoohan tämä yhden miehen sitkeydestä ja luonnonsuojelun tärkeydestä. Aihe ei ole sen puoleen uusi kuin vanhentunutkaan, ja oikeastaan toivoisin, että tämä luetettaisiin esimerkiksi yläkouluissa.

Lyhyt kirja, helppoa tekstiä, ajankohtainen teema metsien suojelusta ja jokaisen ihmisen omien valintojen tärkeydestä. Elämänsä voisi omistaa huomattavasti hyödyttömimmillekin projekteille kuin lähiluonnon pelastamiselle.

Tässä nimenomaisessa vuoden 2014 painoksessa on kivana lisänä Sanna Pelliccionin herkkä ja kaunis kuvitus.

Kirjan tiedot:

Jean Giono: Mies joka istutti puita | Basam Books 2014 (1. p. 1994) | 80 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: L’homme qui plantait des arbes (1953) | Suomennos: Tuukka Kangasluoma

Luettu myös:

Kirjojen keskellä, Eniten minua kiinnostaa tie, Sheferijm ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 8. Kirjan kannen pääväri on vihreä tai kirjan nimessä on sana vihreä

* Luonto sivuilla : Luonnonsuojelu

Frank Herbert: Dyynin lapset

Luolan kivilattiaa peittävälle tummanpunaiselle matolle ilmestyi valotäplä.

Olen lukenut Frank Herbertin Dyyni-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja sain viimeinkin kahlattua läpi myös Dyynin lapset. Välillä oli vähän tuskallista, mutta selvisin koetuksesta.

Tämä siis alkaa kymmenkunta vuotta Dyynin Messiaan jälkeen ja on lopulta mittasuhteiltaan melkoisen eeppinen tarina. Tai sanotaan nyt, että sellaisen alkupiste. Kaikki tässä tarinassa tähtää yhteen lopputulemaan ja se on Mahtavan Matomiehen syntymä.

Minun oli vähän vaikea ottaa tuota aspektia vakavasti, sori nyt vain.

Tässä osassa Dyyni-versumista on tullut entistäkin tylympi paikka. Muad’Dibin nimeen on surmattu lukemattomia ihmisiä ja tunnettu maailmankaikkeus vapisee fremenarmeijan edessä. Tykkäsin tarinan poliittisista juonitteluista ja siitä, että niitä ajoivat eteen päin naiset.

Dyynin lapsissa Jessica palaa viimein Arrakikseen tsekatakseen lastenlastensa tilanteen ja huolestuu hiukkasen huomatessaan, että kaikkien ote todellisuudesta näyttää lipsuneen.

Tytär Alia on Dyynin sijaishallitsija, jonka mieltä vääristää paroni Harkonnenin muistoista rakentunut haamupersoona. Lapsenlapset, kaksoset Leto II ja Ghanima, ovat lapsia vain kehoiltaan. Kuten Alialla, heilläkin on ollut tietoisuus ja kaikki esivanhempiensa muistot syntymästään lähtien. Kaksosia uhkaa samanlainen tietoisuuden valtaus, jonka uhriksi Alia on joutunut.

Alian, Jessican ja Wensica Corrinon juonittelua oli jännä seurata ja pidin siitä, että naisilla oli tarinassa oma äänensä. Pidin myös Ghanimasta, joka alun jälkeen joutui tosin odottelemaan hattuhyllyllä aika kauan ennen kuin pääsi takaisin tarinan dramaattiseen loppuun.

Siksi minua ärsyttikin se, että lopulta kaiken ratkaisi se Mahtava Matomies eli Leto, josta tuli vielä isäänsäkin pahempi diktaattori herkässä noin kymmenen vuoden iässä. Jos voisin, kirjoittaisin kirjan uudelleen niin, että Leto ja Ghanima vaihtavat osia. Mutta näillä mennään.

Juonittelut, fremenien kulttuurinen kriisi ja koko Arrakista uhkaava ekologinen kriisi olivat joka tapauksessa mielenkiintoista luettavaa. Vehreä keidas, josta fremenit unelmoivat, osoittautuikin heidän kulttuurinsa ja planeettansa tuhoksi. Kirja otti yllättävänkin paljon kantaa siihen, millainen vaikutus ihmisen ajattelemattomalla luonnon muovaamisella onkaan ympäristöön.

Harmillisesti kiinnostavat osat oli kyllästetty pitkillä ja puuduttavilla filosofisilla jaaritteluilla, jotka oli onneksi helppo ohittaa pikavilkaisulla. Rajansa silläkin montako kertaa jaksan kuunnella Leton luennointia ajasta, ikuisuudesta ja omasta mahtavuudestaa

Mutta kyllä minulle jäi sellainen olo, että seuraaviakin osia voisi lukea. Englanniksi, koska niitä ei ole suomennettu.

Kirjan tiedot:

Frank Herbert: Dyynin lapset | WSOY 2023 | 586 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Children of Dune (1976) | Suomennos: Natasha Vilokkinen

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Klassikko

* Kolme kummaa kirjaa : Spekulatiivisen fiktion klassikkoteos

Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen

Istun hölmistyneenä tuijottamassa puhelimeni näyttöä.

Olen lukenut aiemmin pari muutakin Henna Karppinen-Kummunmäen tietokirjaa, joten pitihän se lukea tämäkin.

Sinkkuus kautta aikojen kertoo juuri siitä, mitä nimikin lupaa. Takakansi antaa hiukan väärän kuvan siitä, kenen sinkkuutta tässä kuvataan. Fokus on naisissa, ei miehissä, joskin myös naimattomia miehiä vilahtaa välillä sivuilla.

Sinkkuus määritellään kirjassa yksinkertaiseksi naimattomuudeksi. Se ei siis lähtökohtaisesti tarkoita villiä bilettäjää, vaan mukana on myös esimerkiksi leskiä. Olikin kiinnostavaa lukea siitä, millaisissa eri tilanteissa ihmiset ovat olleet naimattomia. Etenkin rengit ja piiat ovat voineet odottaa ensimmäistäkin avioliittoa pitkään, koska omaisuutta piti kerryttää ennen perheen perustamista.

Kirja keskittyy länsimaisiin sinkkuihin keskiajalta nykyaikaan. Sinkkuuden määritelmä sinänsä ei ole muuttunut, vaikka sitä on kutsuttukin eri nimillä. Se sen sijaan on muuttunut, miten naimattomiin suhtaudutaan. Säälittävä vanhapiika vai itsenäinen nainen? Riippuu siitä, milloin, missä ja keneltä kysytään.

Vaikka miehet eivät kirjassa kovin suurta osaa saakaan, käy kyllä selväksi myös se, miten sukupuolittuneita asenteet ovat olleet. Naimatonta miestä siedettiin usein paremmin kuin naimatonta naista, vaikka molemmat olivat kummallisuuksia perhekeskeisessä maailmassa.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta ja siitä, miten tieto oli siinä popularisoitu. Tämä oli nopea lukea, mutta välillä piti kyllä olla tarkkana siitä, minkä otsikon alla oli menossa. Vaikka lukujako sinänsä oli selkeä, niiden sisältö harhaili välillä hieman.

Mutta, kiva kirja ja hyvä tietoisku sinkkuudesta!

Kirjan tiedot:

Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen | Docendo 2024 | 261 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 29. Kirjailijan viimeisin teos

Maaliskooste

Maaliskuu hujahti ohi ja sain luettua aika paljon ja hyviä kirjoja. 

Olikin vaikea valita parasta kirjaa, mutta sanotaan nyt kuitenkin Tina Harneskin Lumeenkylväjät. Se oli hauska ja surullinen, ja käsitteli sekä saamelaisuutta että ajankohtaisena aiheena huonokuntoisten ikäihmisten pärjäämistä kotonaan. 

Tällä hetkellä luen Frank Herbertin Dyynin lapsia. Poliittiset juonittelut jees, puuduttavaa filosofointi ei oikein jaksa.

Luetut

Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Tähtisade & Tähtipöly
Liian äijäkirjoja omaan makuuni, mutta etenkin ensimmäisen osan dystopian kuvaus oli kiinnostavaa.

Tim Probert: Synkkiä aikoja

Lightfall-sarjakuvasarjan kolmas osa oli nimensä mukaisesti aika synkkä. Menetys ja menneisyyden valheet teemoina olivat kiinnostavia ja kuvitus edelleen hienoa. Voisin kuvitella, että kuvitus on ollut melkoisen haastavaa, melkein koko tarina nimittäin tapahtuu pimeässä. 

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Hauskasti kirjoitettu koskettava kuvaus vanhenemisesta ja perheen kaipuusta.

Ann-Christin Antell: Valkea lilja
Matkakuumetta herättävä historiallinen reissu Firenzen taidepiireihin.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 10

Isabella Bird kähveltää Iton takaisin itselleen ja suuntaa kohti ainujen maita. Aivan sama miten nyyhky tausta Charles Maries'lla oli, tyyppi oli ihan mulkero ja kohteli palvelijoitaan julmasti. Sarja jää harmillisesti tauolle, ilmeisesti siihen asti, että seuraava osa ilmestyy Japanissa. Toivottavasti pian!

Emily Carroll: A Guest in the House
Toimiva ja hienosti piirretty kauhusarjakuva kummituksista ja peloista.

Jane Goodall, Douglas Abrams & Gail Hudson: Kirja toivosta 

Toivottavasti Jane Goodall todella jaksaa edelleen toivoa, vaikka maailma on mennyt muutamassa vuodessa huonompaan suuntaan...

Richard Osman: Ratkomme murhia

Hauska ja toiminnallinen cozy crime, jatkan kyllä sarjan parissa kunhan jatkoa tulee.

Ari Haasio: Tekoäly ja kirjastot

Tiivis ja kansantajuinen kuvaus tekoälyn käytöstä ja mahdollisuuksista kirjastoissa.

Giovanni Di Grigorio & Alessandro Barbucci: Salaperäinen kartano

Sisarukset Grémillet sarjan kuudennessa osassa vietetään ökyhäitä saarella ja puidaan siskosten luonteiden nurjia puolia. Tämä tuntui jotenkin paljon osoittelevammin opettavaiselta kuin sarjan muut kirjat. Piirrokset olivat kuitenkin todella kauniita ja etenkin maisemat viehättivät.

Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas

Kiva tarina 1920-luvun siirtolaisuudesta.

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants

Harvinaisen toiveikas dystopiasarjakuva.

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Vähemmän kasveja ja enemmän ihmisvihaa kuin oletin.

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille

Kiva ja sopivan kummallinen fantasiajunamysteeri.

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja #08

Vanha juoni paketoitiin ja uusi aloitettiin. Alan jopa vähän lämmetä Jeanne/Vanitakselle.

Cixin Liu [ja muut]: The Circle & For the Benefit of Mankind

Vaihtoehtohistoriaa ja salamurhahommia kahdessa sarjakuvassa, joiden mieskeskeisyys ärsytti.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Klassikkojen klassikko oli ilahduttavaa luettavaa.

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton mies, jolla on huomattava omaisuus, on välttämättä vaimon tarpeessa.

Kirjaimia-blogin Lauran ja minun pieni Austen-lukupiiri tarttui nyt klassikkojen klassikkoon. Olen itse asiassa lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon aiemminkin, mutta siitä on parikymmentä vuotta.

Olen myös katsonut vuoden 1995 BBC-sarjan useamman kerran, yleensä joulunaikaan, koska se jotenkin sopii nimenomaan siihen. Juoni oli siis tiedossa, mutta eipä se estänyt nauttimasta tarinasta ja Kersti Juvan suomennoksesta!

Kiinnitimme Lauran kanssa paljon huomiota Bennetien kammottavaan perhedynamiikkaan. Ihme, että Jane ja Elizabeth olivat noinkin järkeviä ihmisiä ottaen huomioon tyttärien kasvatuksen. Yleensä kritiikki tuntuu kohdistuvan nimenomaan höpsöön ja tökeröön äitiin, mutta kyllähän perheen isäkin oli syypää kasvatuksen laiminlyöntiin ja Elizabethin avoimeen suosimiseen.

Eipä ihme, että Lydiasta tuli sellainen kuin tuli ja hänelle kävi niin kuin kävi. Ei sillä, että skandaali olisi mitenkään pysäyttänyt häntä tai äitiään. Sivuilta oikein huokui Elizabethin ja Janen tuntema häpeä, mutta nämä kaksi muuta sankaria + Wickham senkun porskuttivat eteen päin.

Elizabethin ja Darcyn kasvamista ihmisinä oli ihana seurata ja hitaasti etenevä rakkaustarina toimi hienosti. Elizabethin ja Darcyn toisiinsa ja itseensä kohdistamat moitteet olivat aivan oikeita ongelmia, eivät mitään vähäpätöisiä juttuja.

Suosikkini olikin Elizabeth, joka oli napakka ja hauska nuori nainen. Etenkin kirjan lopun kohtaus, jossa hän mittelee sanoja arvon Lady Catherinen kanssa, oli aivan mahtava.

“- - Minä en ole tottunut alistumaan muiden haihatuksille. Minulla ei ole ollut tapana suvaita pettymyksiä.”

“Se tekee armollisen ladyn tämänhetkisen tilanteen sitäkin surkuteltavammaksi, mutta minuun sillä ei ole vaikutusta.”

(s. 462)

Hah!

Mietin välillä lukiessani miten itse siirtäisin tarinan nykyaikaan enkä oikein onnistunut siinä. Tarinan ja juonen kannalta aika ja paikka ovat niin olennaisia, että ei niitä noin vain modernisoida. Ehkä siksi suhtaudun jo lähtökohtaisesti epäillen kaikenlaisiin “lue tämä, kuin moderni Ylpeys ja ennakkoluulo!” -mainostuksiin.

Lopputulemana kirja on siis ehdottomasti ansainnut paikkansa klassikkona ja oli kiva lukea se uudelleen.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo | Teos 2023 | 505 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Pride and Prejudice (1813) | Suomennos: Kersti Juva

Luettu myös:

Varmaan kaikkialla!

Haasteet:

* Helmet 2025 : 45. Kirjassa on isä ja tytär

* Lukumatka menneisyyteen : 2. Kirja on kirjoitettu ennen syntymääsi

Cixin Liu [ja muut]: The Circle & For the Benefit of the Mankind

Lukaisin taas pari Cixin Liun novelleihin perustuvaa sarjakuvamukaelmaa. Nämä ovat olleet nopeita luettavia ja Cixin Liulla on kyllä kiinnostavia ideoita tarinoilleen.

Mutta, vähän epäilen, että näiden lukeminen jää minulla tähän. Lennokkaat ideat ja (ainakin joissakin) kiva kuvitus eivät paikkaa sitä, miten paljon näiden mieskeskeinen maailma ärsyttää minua.

The Circle

Vuonna 227 eaa. Qinin valtakunnan kuningas vastaanottaa nero Jing Ken, jolla on yhtä suuria unelmia kuin Kiinaa valloittavalla kuninkaalla. Jing Ke haluaa selvittää jumalten kielen ja ikuisen elämän salaisuuden laskemalla piin desimaalit.

Tämä sijoittui yllättäen kokonaan menneisyyteen ja oli näistä kahdesta se tarina, josta pidin enemmän. Ne piin laskentaan liittyvät matemaattiset kaaviot eivät kiinnostaneet kyllä yhtään, mutta vaihtoehtohistoriana ajatusleikki oli kiinnostava.

Tässäkin on sivukaupalla äijämeininkiä sotimisen merkeissä, joskin valtava armeija valjastetaan myös vähän eri puuhaan. Mutta niiden äijien joukossa oli jopa pari, kolme naishahmoakin ja pidin myös siitä, että tarinassa arvostettiin oppineisuutta vähintään yhtä paljon kuin miekalla sivaltelua.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus ja kuvitus Xavier Besse ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 70 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 33. Kirjassa ratsastetaan

For the Benefit of Mankind

Tämä olikin sitten niin miehekästä machoilua, että voi elämä.

Maapalloa uhkaavat avaruuden muukalaiset, jotka haluavat planeetan omaan käyttöönsä. Ihmiset on tarkoitus kärrätä Australiaan, jossa jokaiselle luvataan samanlainen elintaso kuin maailman köyhimmällä ihmisellä on. Rikkain eliitti joutuu jakamaan vaurauttaan ja palkkaa salamurhaaja Smoothboren niittaamaan ne köyhimykset, jotka eivät suostu vastaanottamaan miljoonia.

Mielenkiintoinen idea, joka vesittyi siihen etten piitannut Smoothboresta pätkääkään. Kaltoinkohdellusta pojasta kasvoi armoton kiduttaja ja murhaaja, voi kyynel. Oikein toivoin, että joku kalauttaisi hänet hengiltä.

Kiinnostavin juoni oli sen kuvaus, miksi ne muukalaiset saapuivat Maahan. Sekin vain pilattiin sillä, että juonta veti toinen ärsyttävä mieshahmo. Pisteenä iin päälle hänestä tuli porukan johtohahmo, koska johtajanainen otettiin hengiltä. Mitäpä jos seuraavalla kerralla nainen saisi elää ja johtaa? Ihan vain tällaisen villin ajatuksen heitän.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus Sylvain Runberg ; kuvitus Miki Montlló ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 120 sivua.

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Vapaa valinta

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille

Juna - aikakauden ihme, kunnianosoitus ihmisen nerokkuudelle ja hänen loppumattomalle pyrkimykselleen hallita maapalloa.

Aioin ensin lukea tämän Sarah Brooksin Harkitsevaisen kulkijan matkaoppaan Takamaille englanninkielisenä, mutta suomennos ehtikin ilmestyä ennen kuin sain aikaiseksi. Ei harmita yhtään, koska suomennos on sujuva ja juuri sen verran kekseliäs kuin tähän tarvitsi ollakin.

Kyseessä on siis vaihtoehtohistoria, jossa Trans-Siperian rata kulkee vähän erilaisten ja karmivimpien takamaiden halki. Vuonna 1899 juna lähtee Pekingistä kohti Moskovaa pitkän tauon jälkeen. Mukaan nousee muun muassa Marija, joka ei ole ollenkaan se, joka hän teeskentelee muille olevansa. Weiwei puolestaan on jo junassa, joka on ainoa koti, jonka hän on ikinä tuntenutkaan.

Tämä menee minulla kategoriaan fantasiakirja, jota suositella ihmisille, jotka eivät ole lukeneet fantasiaa, mutta joita genre kiinnostaisi. Historiallinen aikakausi on vahvasti läsnä, mutta Takamaiden outoudet tuovat tarinaan sopivasti kummallisuutta. 

Itse asiassa tästä tuli mieleen vuoden 2018 Hävitys-elokuva, jossa luonto on myös muuttunut vallan merkilliseksi. Tähän junaan nousevat eivät poistu kesken matkaa eikä ole suotavaa katsoa liian kauaa ulos ikkunoistakaan. Ties mikä sieltä tuijottaa takaisin.

Minua kiehtoi myös se, että koko tarina tapahtuu junassa. Suljettu tila tiivistää tunnelmaa, joka on jo alusta alkaen sopivan ahdistava. Pekingissä ihmiset suhtautuvat junaan kuin hirviöön ja ovat suunnilleen järjestämässä hautajaisia sen matkustajille. Takamaihin, junaan ja sen matkustajiin liittyy mysteeri, jota tarinassa ratkotaan ihan loppuun saakka. Alku tuntui hieman hitaalta, mutta tykkäsin kirjasta todella paljon kunhan lukeminen pääsi vauhtiin.

Pidin myös etenkin Marijasta ja Weiweistä, jotka olivat hyvin erilaisia vahvoja hahmoja. Kummallakin on omat salaisuutensa ja molemmat ovat nokkelia nuoria naisia. Haluaisin myös lukea esiosan, jossa kerrotaan junan Kapteenista!

Jos jostain tätä kritisoisin niin siitä, että käytännössä kaikki vähänkään isomman roolin saavat hahmot ovat ensimmäisestä luokasta. Kolmatta luokkaa ja sen matkustajia käytetään lähinnä kurjempien matkustusolojen kuvaamiseen. 

Kirjan tiedot:

Sarah Brooks: Harkitsevaisen kulkijan matkaopas takamaille | Gummerus 2025 | 432 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Cautious Traveller's Guide to the Wastelands (2024) | Suomennos: Terhi Leskinen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 2. Fantasiakirja

* Luonto sivuilla : Erämaa

* Lukumatka menneisyyteen : 25. Kirjassa on yliluonnollisia elementtejä

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta

Viisikymmentä vuotta sitten, jouluaattona 1968 Apollo 8 vei ensimmäistä kertaa historiamme aikana ihmisiä Kuuta kiertävälle radalle.

Äsken lukemani Jane Goodallin ja Douglas Abramsin Kirja toivosta herätti kiinnostuksen kasveihin ja kasveista kertovaan kirjallisuuteen. Mikäs sen parempi valinta kuin italialaisen kasvitieteilijän Stefano Mancuson Kasvien tasavalta! Mikä voisi mennä pieleen?

No, siinä missä Kirja toivosta oli toiveikas, tämä oli masentava.

Mancuso lähestyy kasvikuntaa tässä tasavaltana ja kirja on rakennettu tämän tasavallan kuvitteellisen perustuslain kahdeksan pykälän mukaan. Nämä pykälät olivat aika yleismaailmallisia ja itsestään selviä. Mutta ei siinä mitään, ei joka sivun tarvitse olla innovaatioita täynnä.

Harmillisesti Mancuso ei oikein pysy itse asettamissaan raameissa, vaan kirjan sisältö poukkoilee vähän sinne ja tänne. Välillä tuntui siltä, että en oikeastaan edes lue kasvikeskeistä kirjaa, koska sivutilaa käytetään niin paljon kaikkeen muuhun.

Etenkin ihmiskunnan halveksuntaan ja vihaamiseen. Siinä missä Jane Goodall jaksaa uskoa ihmisen älyyn ja empatiaan, Mancuso uskoo ihmisen itsekkyyteen ja ahneuteen. Ei sillä, ettei syytä olisi, mutta oli aika synkkää lukea sivutolkulla tekstiä siitä, miten olemme tuhoamassa maapallon.

Aihehan on toki ajankohtainen ja tosi, mutta ei ihan sitä, mitä tältä nimenomaiselta kirjalta odotin. Sinänsä se, mitä kirjalla on sanottavana kasvikunnan sitkeydestä ja mukautuvaisuudesta ja koko eliökunnan monaisuudesta oli kyllä kiinnostavaa. Se nyt vain jäi ihmisvihan alle.

Lisäksi on kyllä pakko sanoa, että olen ihan eri mieltä Mancuson ilmeisen vankkumattomassa uskossa siihen, että koko maailmankaikkeudessa vain maapallolla on elämää. Ei sitä voi tietää noin varmasti!

Pidin enemmän aiemmin lukemastani Mancuson Kasvien vallankumouksesta, jota voin kyllä suositella.

Kirjan tiedot:

Stefano Mancuso: Kasvien tasavalta | Aula & Co. 2022 | 152 sivua | Kirjastosta

Italiankielinen alkuteos: La Nazione delle Plante (2019) | Suomennos: Laura Lahdensuu

Haasteet:

* Helmet 2025 : 37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä

* Luonto sivuilla : Monimuotoisuus

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants

Tässäpä dystooppinen sarjakuva, joka ei ole aivan täynnä surkeutta ja toivottomuutta. Sitäkin löytyy, mutta tarinan pääpaino on sitkeydessä, ystävyydessä ja yksilöiden välisessä kommunikaatiossa.

We Called Them Giants alkaa, kun teini-ikäinen Lori herää tyhjään maailmaan. Suurin osa ihmisistä on mystisesti kadonnut ja harvojen jäljelle jääneiden on vain yritettävä pärjätä. Lori löytää pian ikäisensä Annetten, jonka kanssa hän välttelee nopeasti muotoutunutta, väkivaltaista jengiä.

Ja sitten saapuvat jättiläiset.

Pidin paljon sijaiskotitaustaisesta Lorista, josta elämä on tehnyt kovapintaisen jo kovin nuorella iällä. Hän on rohkea yhdellä tavalla, toiveikkaampi Annette toisella. Yhdessä he ovat vahvempia ja kummankin ominaisuuksia tarvitaan selviytymiseen.

Apokalyptisen skenaarion lisäksi tässä oli myös avaruusolento-juoni. Hyvin olennaisena myös! Taivaalta tipahtaa maahan kaksi jättimäistä olentoa, joista Punainen jää hengailemaan tyttöjen lähistölle. Olento on pelottava eikä yhteistä kieltä vain tunnu löytyvän. Mitä se haluaa ihmisistä?

Tykkäsin hahmoista, heidän välisistään jännitteistä, seikkailuhenkisestä juonesta ja kirjan teemoista. Vaikka tarina on aika synkkä, sen loppu on toiveikkaasti avoin. Se, millä on todella väliä, on aika joka meillä on toistemme kanssa.

Kirjan tiedot:

Kieran Gillen, Stephanie Hans & Clayton Cowles: We Called Them Giants | Image Comics, Inc 2024 | 104 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kohti ääretöntä : Seikkailu

Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas

Istuin ruokalassa vieläkin hiukan hämilläni, minusta tuntui edelleen ettei tämä ollut totta, että keikuin yhä Atlantilla, tanssin illalla kolmannen luokan kannella ja katselin ensimmäisen luokan valaistuja saleja, joihin meillä halvimman lipun maksaneilla ei ollut varaa.

Jostain syystä tämä Marja-Leena Lempisen Naisten taivas on mennyt minulta ilmestyessään ohi. Vähän harmillista, mutta ainakin kaikki trilogian kolme osaa ovat nyt ilmestyneet.

Tarina alkaa vuodesta 1927. Savolaiset ystävykset Jenny ja Hanna saapuvat Kanadaan suurten unelmien perässä. Nuorten naisten tiet erkanevat pian ja tarinassa seurataan tarkemmin Jennyä, joka jää Torontoon varakkaan pankkiiriperheen palvelijaksi.

Tämä oli kirjoitettu oikein sujuvasti ja kertoo siirtolaisten arkisesta, mutta mielenkiintoisesta elämästä. Jenny ja Hanna lähtivät matkaan uudenlaisen vapauden ja huolettomamman ilmapiirin toivossa. Kanadassa nuorella naisella on enemmän mahdollisuuksia itsenäiseen elämään kuin kotona Suomessa. Molemmille hyvin merkittävää on myös se, että he voivat jättää sisällissodan haavoittaman kotimaan taakseen.

Jenny toimi tosi hyvin päähenkilönä. Hän on jo valmiiksi rohkea, mutta nyt hänellä on tilaisuus alkaa rakentaa juuri sellaista elämää kuin hän haluaa. Palvelijan pesti on ensimmäinen askel, joka mahdollistaa sekä rahan säästämisen että sen lähettämisen kotiin perheen avuksi. Tarinan edetessä Jenny rohkaistuu entisestään ja uskaltaa lopulta puuttua näkemiinsä epäkohtiin.

Perheelle saatoin olla näkymätön, mutta itselleni olin hyvinkin näkyvä, näiden muutaman kuukauden aikaan olin määrätietoisesti kehittänyt taitojani, opiskellut kieltä ja saanut omanarvontuntoa, joka syntyi siitä, että tiesin tekeväni tieni hyvin. Tiesin kuka olin ja mihin elämässäni pyri, eikä sitä varmuutta minussa kyennyt kukaan tuhoamaan tai ottamaan pois.

(s. 41)

Tykkäsin erityisesti siitä, miten tarinassa kuvataan luokkayhteiskuntaa. Jennylle valkenee pikkuhiljaa, että työnantajien ystävällisyys ei tarkoita sitä, että heitä oikeasti kiinnostaisi palvelusväen hyvinvointi. Mitä vähemään heitä näkyy ja mitä vähemmän heille pitää maksaa, sitä parempi. Yksi taustan juonenlangoista onkin sosialismiaate, jota Jenny ensin välttelee, mutta jota hän alkaa myöhemmin ymmärtää.

Jennylle ja Hannalle ei tosiaan tapahdu Suuria Dramaattisia Asioita mutta arkisia sattumuksia ja onnettomuuksia on kyllä. Taustalla tapahtuu toki myös niitä suuria juttuja, joista merkittävin eli vuoden 1929 pörssiromahdus koskettaa lopulta myös Jennyä.

Kirja oli tosi kiva luettava ja täytyy ehdottomasti lainata seuraavakin osa! Kiinnostaa tietää, millä tavalla Jenny toteuttaa unelmansa.

Kirjan tiedot:

Marja-Leena Lempinen: Naisten taivas | Icasos 2021 | 231 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjarouvan elämää, Kulttuuri kukoistaa ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 12. Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo

* Lukumatka menneisyyteen : 24. Pienen kustantamon julkaisema kirja

Ari Haasio: Tekoäly ja kirjastot

Suomi on tutkimuksen mukaan tekoälyn edelläkävijä Pohjoismaissa.

Tunnustan: luen harvoin töihin liittyvää kirjallisuutta. Vielä harvemmin (eli käytännössä en koskaan) luen sitä vapaa-ajalla. Tein nyt harvinaisen poikkeuksen tämän Ari Haasion Kirjastot ja tekoäly -kirjan kohdalla.

Haasio nimittäin luennoi vastikään työyhteisölleni ja sai aiheen kuulostamaan niin kiinnostavalta, että halusin lukea kirjan, johon luento perustui. Tunnen itseni nyt vähän mainostajaksi, koska kirja on tarkoitettu ennen kaikkea kirjastolaisille työvälineeksi, ei niinkään hupilukemiseksi.

Se onkin mielestäni lukemisen arvoinen katsaus yhtälöön kirjastot + tekoäly. Hyvä tietoisku myös niille, joita aihe ei välttämättä niin kiinnosta. Yksi kirjan pointeista kun on, että tekoäly tulee varmasti muuttamaan kirjastotyötä samaan malliin kuin internet aikoinaan muutti.

Kirjassa kerrotaan selkeästi tekoälyn historiasta yleensä, sen käytöstä kirjastoissa ja siitä, miten sitä ehkä hyödynnetään tulevaisuudessa. Minulle se oli silmiä avaava sikäli, että en ole tietoisesti ajatellut monien jo käytössä olevien työvälineiden perustuvan tekoälyn toimintaan.

Aineiston kellutus, palautusautomaatit, osa hakupalveluista… Ei se ole pelkkää ChatGPT:tä ja terminaattoreita.

Osa kirjan sisällöstä koskee enemmän tieteellisiä kirjastoja kuin yleisiä kirjastoja, mutta hyödyllisiä nekin osat olivat. Sitä paitsi, mistä sitä ikinä tietää missä on töissä jonkun vuoden kuluttua.

Eli suosittelu kaikille eri kirjastojen työntekijöille! Tiivis ja kansantajuinen tietopaketti aiheesta, jota ei voi enää vältellä.

Kirjan tiedot:

Ari Haasio: Tekoäly ja kirjastot | Avain 2025 | 138 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2025

* Robotti-lukuhaaste : Tekoäly

Richard Osman: Ratkomme murhia

On jätettävä mahdollisimman vähän johtolankoja.

Eräs eläköitynyt työkaverini kävi perjantaina palauttamassa kirjoja. Siinä samalla hän tyrkkäsi tämän Richard Osmanin uuden Ratkomme murhia -cozy crime dekkarin minulle. “Tämä oli hauska ja tässä on vielä laina-aikaa jäljellä, lue se viikonloppuna.”

No, minähän luin ja tykkäsin kyllä! Sarkastinen kuiva huumori huvitti ja mietin, että tästä saisi kyllä mainion toimintakomedian.

“En koskaan pahastu”, Tony sanoo. “Sillä lailla on säästynyt paljon aikaa tässä vuosien varrella.”

(s. 107)

Mutta, tämä siis aloittaa aivan uuden sarjan. Amy Wheeler on erittäin pätevä henkivartija, tällä kertaa vahtimassa kuuluisaa kirjailijaa Rosie D’Antoniota. Paitsi että käykin niin, että joku haluaa Amyn hengiltä. Hänellä on kokemusta rikollisten hakkaamisesta, ei jäljittämisestä, joten hän värvää avukseen appensa Steven, entisen poliisin.

Juoni harhailee vähän siellä ja täällä monen kertojan siivittämänä. Lopussa kaikki langat punotaan yhteen ja vaikka sen pääpahiksen löytyminen olikin lopulta vähän laimea juttu, tarina toimi muuten hyvin. Henkilöistä pysyi hyvin kärryillä ja vauhtia ei todellakaan puuttunut.

Pidin päähenkilöistä Amysta ja Stevestä, jotka ovat pinnalta hyvin erilaisia, mutta pohjimmiltaan kuitenkin jotenkin samanlaisia. Amy viilettää ympäri maailmaa ja Steve on käpertynyt itseensä, suruunsa ja mukavaan pikkukyläänsä.

Heitä yhdistävää tekijää eli Amyn puolisoa ja Steven poikaa Adamia nähdään vain vilaukselta. Amyn suhde häneen on suoraviivainen, Steven vaikeampi. Vaikkei tässä ihmissuhteita niin syvältä perkatakaan, kaikkien hahmojen välinen dynamiikka toimi ja tuntui uskottavalta.

No, niin uskottavalta kuin tällaisessa kirjassa voi tuntua. Tykkäsin myös Rosiesta, jolla on ollut lievästi sanoen värikäs elämä ja joka hyppää mukaan seikkailuun, koska miksipä ei? Täytyyhän ikääntyneellä kirjailijalla olla elämässä muutakin sisältöä kuin luksusta, kuumia nuoria miehiä ja kyseenalaisia piristeitä.

Ehkä pitäisi lukea viimein myös Osmanin Torstain murhakerho -sarja? Jos kirjoitustyyli on samanlainen ja hahmot yhtä kivoja, pitänen siitä varmasti.

Kirjan tiedot:

Richard Osman: Ratkomme murhia | Otava 2025 | 464 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: We Solve Murders (2024) | Suomennos: Antti Saarilahti

Haasteet:

* Helmet 2025 : 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja

Jane Goodall, Douglas Abrams & Gail Hudson: Kirja toivosta

Elämme synkkiä aikoja.

Joskus kirjan lukemisen jälkeen sitä jää miettimään, että mitenhän tämä olisi kirjoitettu jos se olisi kirjoitettu hieman myöhemmin. Tämä Kirja toivosta ilmestyi englanniksi vuonna 2021 ja jäin tosiaan miettimään miltä se näyttäisi, jos se kirjoitettaisiin nyt.

Kirja on polveileva haastattelu, jossa haastattelija on Douglas Abrams ja haastateltavana on Jane Goodall, tunnettu tutkija ja luonnonsuojelija, jonka erikoisalaa ovat simpanssit.Aiheena on toivo ja se, miten liki 90-vuotias Goodall jaksaa edelleen uskoa parempaan huomiseen.

Goodall kertoo kirjassa neljästä suurimmasta syystään, joiden vuoksi hän jaksaa toivoa. Itselleni jäivät näistä parhaiten mieleen luonnon resilienssi (täytyy lainata jokin kasveista kertova kirja!) ja nuorten kiinnostus omaan ympäristöönsä.

Minusta yksi kirjan tärkeimmistä sisällöistä oli Goodallin huomio siitä, että luonnonsuojelu edellyttää ihmisten hyvinvoinnin lisäämistä. Jos köyhän yhteisön ainoa mahdollisuus selvitä on kaataa metsää viljelyyn ja metsästää simpansseja syötäväksi, siinä ei luonnon monimuotoisuus ja lajien uhanalaisuus paljon vaakakupissa paina.

Goodallin perustamat ja luotsaamat yhdistykset suojelevat luontoa siis suoraan ja välillisesti auttamalla ihmisiä. Kun ihmisille annetaan tilaisuus opiskella ja ansaita, heitä alkaa kiinnostaa muukin kuin välitön selviytyminen päivästä toiseen.

Mutta palatakseni alkuperäiseen pohdintaani, jäin tosiaan miettimään, mitä Goodall ajattelee nyt. Vuoden 2021 jälkeen uusia sotia on syttynyt ja Yhdysvaltojen presidentti vaihtunut, ja sen myötä on voitu viimeistään sanoa hyvästi vakaammalle maailman tilanteelle ja globaalille ympäristönsuojelulle.

Siinä mielessä kirja tuntui jotenkin yltiöpositiiviselta ja olenkin varma siitä, että jos olisin lukenut tämän vuonna 2021 tai 2022, olisin lukenut sen eri tavalla ja eri mielentilassa. Kirja on toivoa täynnä, mutta tuntuu vaikealta uskoa sen ja Goodallin viestiin.

Toivottavasti Jane Goodall kuitenkin jaksaa yhä toivoa. Hänen pointtinsa siitä, että jokainen voi pelastaa maailmaa ja että meri muodostuu yksittäisistä pisaroista, ovat tietenkin edelleen totta.

Kirjan tiedot:

Jane Goodall, Douglas Abrams & Gail Hudson: Kirja toivosta | Docendo 2022 | 294 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Book of Hope (2021) | Suomennos: Antti Immonen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 11. Tietokirja, joka on julkaistu 2020-luvulla

* Luonto sivuilla : Toivo

Emily Carroll: A Guest in the House

Luin vuosia sitten Emily Carrollin Through the Woods -sarjakuvakokoelman ja se teki näköjään sen verran vaikutuksen, että muistin edelleen hänen nimensä. Varasin tämän A Guest in the Housen heti kun huomasin, että se oli tilattu kirjastoon.

Tämäkin on kauhusarjakuvaa eli ei ihan ominta lajiani. Tarinan päähenkilö on vastikään avioitunut Abby, joka totuttelee elämään vaimona ja äitipuolena. Elämä rantatalossa vaikuttaa ensin ihan tavalliselta, mutta sitten käykin ilmi, että talossa kummittelee.

Vai kummitteleeko sittenkään?

Tämä oli mielenkiintoinen tarina, jonka hurjaksi yltyvä loppu oli mielestäni hieman tulkinnanvarainen. Se sopi kyllä kirjan teemaan hyvin ja tarina tukeekin kahdenlaista tulkintaa: joko jonkinlainen kummittelu oli totta, tai sitten kaikki oli Abbyn kuvitelmaa. Joka tapauksessa se johtaa tragediaan.

Tarinan keskeinen kysymys on, mitä Abbyn aviomiehen edelliselle vaimolle tapahtui. Abby kuulee ristiriitaisia tarinoita eikä tiedä, mihin uskoa. Onko David hyvä aviomies vai murhaaja? Pidin tästä epävarmuudesta ja Abbyn kasvavasta vainoharhaisesta hädästä.

Onnellinen (?) perhe.

Seepiansävyisten arkikuvausten lisäksi tarinassa on siis kummittelua, joka kuvataan väreillä. Abby hahmottaa yliluonnollisia tapahtumia lapsuuden kuvitelmiensa kautta. Niinpä hän itse saa ritarin hahmon ja kummitus on Lady Grey, pelastettava linnanneito.

Kuvitus oli muutenkin hienoa, mutta nuo fantasiaosuudet olivat kerrassaan upeita. Luulisi värien vievän pois kauhutunnelmasta, mutta ne vain lisäsivät sitä.

Uljas (?) ritari.

Kirjan tiedot:

Emily Carroll: A Guest in the House | Faber 2023 | 240 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 28. Kirjassa ollaan järvellä

Ann-Christin Antell: Valkea lilja (Adelin tyttäret #01)

Casa Adelin puutarhan keltaiset metsätulppaanit hehkuivat iltapäivän valossa.

Jos ei muuta, niin Ann-Christin Antellin uuden sarjan aloitusosa Valkea lilja herättää kyllä matkakuumeen. Tässä kirjassa oli todella paljon wanhanaikaisen viehättävää matkakuvausta. En niinkään halua polttavan kuumaan Firenzeen kuin kivalle junamatkalle, mukavaan hotelliin ja siitä vaeltelemaan kaupungille.

Tarinassa siis matkustetaan Naantalista Firenzeen, jonne parikymppinen Lily Adel pääsee isoäitinsä mukana vuonna 1911. Fammulle kyseessä on terveysmatka, ja Lily puolestaan palaa halusta tutustua taiteeseen ja taidehistoriaan. Ja koska historiallisessa viihdekirjallisuudessa ollaan, totta kai täytyy olla myös romanssi.

Pidin tässä kirjassa eniten matkakuvauksesta ja Adelin perheestä. Lily tutustuu itselleen eksoottiseen Firenzeen ja Antell maalailee kuvaa idyllisestä italialaisesta kaupungista. Koska Lily haluaa taiteilijaksi, pääsee hän myös tutustumaan paikallisiin taidepiireihin. Sen eri kulmista löytyy sekä ällistyttävää vanhoillisuutta, joka sai minut kiristelemään hampaitani, että hyvin moderneja katsantokantoja.

En ole kummoinenkaan taiteentuntija, joten Lilyn kokemat taide-elämykset ja syvälliset keskustelut taiteen merkityksestä menivät minulta ohi. Pidin kuitenkin siitä, miten merkityksellisiä ne Lilylle olivat.

Adelin perhe puolestaan oli melkein liian täydellinen, mutta toisaalta oli mukava lukea vaihteeksi sellaisesta. Vanhemmat tukevat kolmen erilaisen tyttärensä kiinnostuksen kohteita eikä ketään olla naittamassa vastoin tahtoaan kenellekään. Perheen parissa fiilistellään niin paljon, että kirjan alku tuntui jopa turhan hitaalta.

En ihan hirveästi lämmennyt romanssillekaan, mutta se ei oikeastaan johdu Lilysta ja hänen mielitietystään. Heistä kyllä näki, että mikä heissä viehätti toisiaan. Enemmänkin kyse oli siitä, että heidän parissaan vietettiin niin vähän aikaa. Alussa fiilisteltiin Adeleita ja sitten Firenzeä ja taidetta, joten romanssille jäi loppujen lopuksi aika vähän aikaa, vain muutama keskustelu, jotka keskittyivät enimmäkseen taiteeseen.

Mutta mukava sarjan aloitus tämä oli. Seuraavaa osaa odotellessa!

Kirjan tiedot:

Ann-Christin Antell: Valkea lilja | Gummerus 2025 | 368 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 31. Kirjan päähenkilölle ura on tärkeä

* Lukumatka menneisyyteen : 3. Kirjassa on hotelli/majatalo/kievari

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Lue maailma vuodessa -haasteen maaliskuun teemana oli alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tähän ruotsalaisen, saamelaisen kirjastonhoitajan Tina Harneskin esikoisromaanin Lumeenkylväjät.

Olen itse asiassa vilkuillut tätä aiemminkin, mutta en koskaan ennen edennyt lainaukseen asti. Syy on mielestäni hyvä jos kohta kirjaimellisesti pinnallinen: kanteen valittu fontti on todella hankala lukea eikä sitä ole edes miellyttävä katsoa.

Onneksi “vuoden kirja Ruotsissa 2023” sentään oli painettu kanteen selkeämmällä fontilla, se se nimittäin alun perin kiinnitti huomioni.

Palkinto oli varmasti ansaittu, koska kirja oli erinomainen ja todella koskettava. Harnesk kirjoittaa huumorilla vakavista asioista, ja etenkin monenlaiset ja usein luonnosta nousevat vertaukset olivat hykerryttävän hauskoja.

Eikä kukaan vastaisi vihreän tohtorin yhteydenottoyrityksiin. Soittoääni, joka kuulosti siltä kuin hyttyslauma olisi imenyt yliannostuksen elämäntaitoluennoitsijaa, saisi turhaan kaikua ummehtuneessa muovihaudassaan tupakantumppien ja tyhjien karamellipussien seassa. Ja puhelimenpirulaisesta kyllä akku loppuisi ennen kuin Máriddjásta.

Se nyt oli ainakin varmaa.

(s. 18)

Tarinalla on useampi kertoja, joista Máriddjá oli ehdottomasti mieleenpainuvin. Iäkäs ja tomera nainen haluaa salata syöpädiagnoosinsa keinolla millä hyvänsä. Kotona kun on muistisairas aviomies Biera eikä pariskunnalla ole ketään huolehtimassa heistä. Kerran oli lapsi, lainassa toiselta, mutta yhteys poikaan katkesi vuosikymmeniä sitten.

Máriddján erikoinen, mutta sinänsä ymmärrettävä logiikka johtaa jos jonkinlaisiin kommelluksiin ja kolttosiin. Toilailujen taustalla on kuitenkin koko ajan mollisointuinen pohjavire. Máriddján uusi ja ainoa ystävä on kännykän Siri, jolle yksinäinen vanhus uskoo huolensa. Miten iäkäs pariskunta pärjää kotonaan, kun kumpikaan ei ole terve? He eivät halua palvelukotiin, jossa heidät saatettaisiin erottaa toisistaan.

Kun pariskunnan elämäntilanteen koko kurjuus lopulta paljastuu kokonaisuudessaan, olo jäi todella surulliseksi.

Samalla lailla myös saamelaisuus on koko ajan läsnä, vaikka ei varsinainen juoni olekaan. Máriddján ja Bieran vanhemmat olivat sitä sukupolvea, joka ajettiin pois omilta mailtaan. Trauma on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja värittänyt kaikkien kirjan hahmojen elämää.

Kun tarinan lopussa päästään eräänlaiseen parantumisen alkuun, se todella tuntuu ankaran taistelun jälkeiseltä voitolta.

Noin ylipäätään tarinassa korostuu perheen ja omien juurien tuntemisen tärkeys. Niitä etsivät niin Máriddjá kuin nuori lääkäri Kajkin, jolla on muuten suomalainen puoliso Mimmi. Hauskoja tapauksia hekin, joskaan eivät Máriddján veroisia persoonia.

Tykkäsin kirjasta todella paljon ja se oli aiheeltaan valitettavan ajankohtainen. Kuinka paljon meilläkin on vanhuksia, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin Máriddjá ja Biera? Miten paljon sukuhistoriaa on hävinnyt ja juuria katkennut, kun Suomen saamelaisia on kohdeltu kaltoin?

Kirjan tiedot:

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät | WSOY 2024 | 361 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Folk som sår i snö (2022) | Suomennos: Leena Virtanen

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin kummitus, Kirjahamsterin lukuvinkit ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 13. Kirjailija on työskennellyt kirjastossa

* Lue maailma vuodessa : Alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja

Lars Wilderäng: Tähtitrilogia

“Se toimii! Se toimii!”

Työkaverini suositteli tuossa taannoin Lars Wilderängin Tähtitrilogiaa. Kyseessä oli kuulemma sarja, joka pysyi hyvänä loppuun saakka, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys.

Otinpa siis projektiksi lukea koko trilogian, ja miten tämän nyt muotoilisi diplomaattisesti. Meillä on ehkä hieman eri kirjamaku? Ehkä sukupuolemme (minä nainen, hän mies) värittivät lukukokemuksia reilusti?

Trilogian aloittava Tähtikirkas on lupaava kuvaus maailmasta, jossa sähköt ja kaikki sähköllä toimiva lakkaa yhtäkkiä toimimasta. Autot seisahtuvat, padot murtuvat ja kännyköistä on turha edes puhua. Tarina oli ehkä hieman hidas, mutta ruotsalainen yhteiskunta tuntui tutulta ja sen nopea rappio oli kiinnostavaa luettavaa.

Tähtisateesta ja Tähtipölystä on vaikea sanoa mitään ilman JUONIPALJASTUKSIA, joten niitä on nyt sitten luvassa.

Tiedoksi kaikille, että olen kuluttanut oman osani vampyyri- ja zombimediasta ja pitänyt niistä.

En vain odottanut, että tässä sarjassa olisi sekä vampyyreitä että zombeja, ja vielä avaruusolioitakin.

Aivan.

Nostan kyllä hattua kirjailijalle siitä, että hän selvästi päätti kirjoittaa juuri siitä, mistä halusikin. Eli avaruuden kyborgikentaureista, jotka käyttävät ylivertaista teknologiaansa ei vain viemään sähköt, vaan myös muuttamaan osan selvinneistä ihmisistä zombeiksi ja osan kyborgivampyyreiksi.

Aivan.

Kun tästä yllätyksestä selvisin, jäljelle jäi vielä se kynnys, jonka yli en oikein päässyt. Tämä tuntui todellakin miehen kirjoittamalta äijäkirjallisuudelta, jossa machomiehet ovat yhteiskunnan luonnollisia johtajia ja jossa kuvaillaan rakastavasti niin loputtomia hyökkäysstrategioita kuin aseitakin. Jos se on ase, tiedämme sen seksikkäät speksit yhtä hyvin kuin naishahmojen rintojen muodonkin.

Huvittava esimerkki sarjan jatkuvasta kasuaalista seksismistä oli se kohta, jossa rantakivikon kerrottiin hioutuneen vuosituhansien saatossa yhtä pyöreiksi ja sileiksi kuin naisen rinnat. Jep, se oli varmasti seksikäs kivikko. 

Sarjassa oli pari kiinnostavaa ja juonen kannalta merkittävää naishahmoakin, mutta kyllä tämä melkoinen äijäkirja oli.

Luin kaikki kolme kirjaa, koska halusin tietää, miten ihmeessä tarina päättyy. En kuitenkaan oikein voi suositella tätä ja pitää nyt miettiä, mitä sanon työkaverille jos hän sattuu kysymään mitä näistä pidin…

Kirjojen tiedot:

Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Tähtisade & Tähtipöly | Jalava 2017 & 2018 | 488, 464 & 342 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkieliset alkuteokset: Stjärnklart (2014), Stjärnfall (2015) & Stjärndamm (2016) | Suomennos: Sirpa Parviainen

Luettu myös:

Yöpöydän kirjat, Kuunnellut äänikirjat, Kirjabrunssi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt, 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

* Kohti ääretöntä : UFO, Vapaa valinta

* Robotti-lukuhaaste : Kyborgi/transhumanismi

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on kuvituksena kartta

Helmikooste

Helmikuussa sain luettua etuajassa Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteen. Haastekoonti on täällä.

Lukemiseni otti vähän väliaikaista takapakkia jonkin sortin flunssan vuoksi. Se vei lukuhalut viikoksi, mutta kiinnostus kirjoihin parani taudin myötä. En suosittele kenellekään, mutta kaikenlaista tautiahan sitä tuntuu olevan liikkeellä.

Kuukauden parhaaksi kirjaksi sanoisin Julian Sanctonin Pimeän ja jää vangit. Se oli erinomainen tietokirja ja kuvaus ääriolosuhteissa selviämisestä.

Tällä hetkellä luen työkaverini suosittelemaa Lars Wilderängin Tähtitrilogiaa. Sanotaan nyt vaikka näin, että ensimmäisen osan perusteella ei todellakaan voinut päätellä, mihin suuntaan sarja lähtisi. Mutta, siitä enemmän jahka saan tämän viimeisenkin osan luettua!

Luetut

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys
Ihmisiä, ahneutta, traumoja ja kieroilua vuoden 1631 Turussa.

Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up: Love and Pompoms
Kiva sarjakuva transnuoren arjen haasteista.

Lilja Sigurðardóttir: Sysimusta kuilu

Murhaaja löytyy viimeinkin (jo sitä sai odottaa...).

Petina Gappah: Muistojen kirja

Muistot, vankila ja Zimbabwe.

Peter Brown: The Wild Robot

Kiva tarina robotista ja hänen eläinystävistään.

Merja Mäki: Itki toisenkin

Kiinnostava karjalainen näkökulma suomalaisiin miehittäjiin.

Akane Shimizu: Solut työssä 06

Mangasarjan kuudes osa oli tiukasti ajassa kiinni, tässä nimittäin sairastettiin koronaa. Kehon näkökulmasta kyseessä oli pitkä ja raskas monirintamataistelu, johon kaikki solut osallistuivat tavalla tai toisella.

Julian Sancton: Pimeän ja jään vangit: Belgican matka antarktiseen yöhön

Trillerimäinen tietokirja hyvin pitkästä antarktisesta yöstä.

Malinda Lo: A Scatter of Light

Sujuvaa ja kiinnostavaa identiteetin etsintää vuoden 2013 San Franciscossa.

Mia Myllymäki: Huomistarhuri

Kiinnostavaa maailmanlopun tunnelmaa utopia- ja dystopiakaupungeissa.

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär

1600-luvun merirosvoiluksi innostuva historiallinen romaani.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa #09

Tässä osassa oli hieman yllättäen kappale, joka käsitteli varhaisten kristittyjen elämää Japanissa. Isabella Birdistä paljastui hieman kiihkoilevampi ja kristinuskon ylemmyyteen uskova puoli, joka sinänsä ei yllätä, aikansa ihminen kun oli. Kiinnostavaa nähdä, miten Birdin matkan viimeinen etappi alkaa sujua!