Pum.
Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarja päättyy tähän Kardemummajouluun, joka on selkeästi sesonkikirja. Vähän jäi sellainen olo, että tämä on kirjoitettu nimenomaan joulumyyntiä varten, ei niinkään siksi, että Krissen tarinaa olisi vielä ollut jäljellä.
Tommi kokoaa pinnasänkyä ja Krisse ullataalasmaalailee kahvilassaan. Siinäpä se juoni heidän osaltaan onkin. Toisin kuin aiemmissa osissa, Krissen elämä ei muutu tässä lainkaan ja arki rullaa leppoisasta eteen päin ilman sen kummempia henkilökohtaisia draamoja.
Kirja keskittyykin sarjassa esiintyneiden sivuhenkilöiden elämiin, jotka laitetaan tässä näppärään joulupakettiin. On häät, tulee ero, alkaa uusi parisuhde, joku saa uuden työpaikan ja joku lähtee Balille. Hyvän mielen kirjaksi tässäkin on esillä aika paljon elämän varjopuolia äkillisestä työttömyydestä vaikean lapsuuden aiheuttamiin traumoihin.
Pisti myös silmään se, että tietynlaista ihmistyyppiä ja somepersoonaa kuvattiin tässä todella kurjasti ja suorastaan pilkkaa tehden. Epäilemättä se oli hauskaksi karikatyyriksi tarkoitettu, mutta minua ei kyllä naurattanut kertaakaan.
Tämä oli helppo ja joutuisa lukea, ja lukiessa alkoi kaivata jouluherkkuja. Kuitenkin sarjan edellinen osa Sitruunakevät oli mielestäni parempi päätös tälle sarjalle.
Tästä jäi itse asiassa vähän paha mieli, koska sarjan ainoalle sateenkaaripariskunnalle kävi kaikin puolin huonommin kuin muille. Tuntui aika epäreilulta, että kaikilla heteropareilla meni hyvin tai vielä paremmin, mutta naispari sai niskaansa valtavasti vastoinkäymisiä, joista ei herttaisen yhteisöllisellä joulutunnelmalla ja korvapuusteilla selvitty.
Kirjan tiedot:
Maija Kajanto: Kardemummajoulu | WSOY 2024 | 265 sivua
Luettu myös:
Ainakin Kirjakaapin avain
Haasteet:
* Herkulliset kirjat : Kirjassa on reseptejä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti