tiistai 1. syyskuuta 2020

Lana Popović: Blood Countess

 Kansikuva.

The day our Lord Nadasdy weds the countess, the sky above us is the color of bleached bone.

Kätilöäitinsä oppityttö Anna Dravulia tapaa kreivitär Elizabeth Báthoryn sattumalta tämän hääpäivänä ja tuntee outoa vetoa häneen. Muutamaa vuotta myöhemmin Annalle selviää kreivittären salaisuus ja pian hän onkin linnassa keittiöapulaisena. Matka jatkuu kreivittären huonepalvelijaksi ja rakastajattareksi, ja kaikki on niin kovin mukavaa kunnes Elizabethin todellinen luonne alkaa paljastua.

Tämä on siis YA-kauhua, jonka tarina kiertyy oikeasti eläneen unkarilaisen Elizabeth (nimen kirjoitusasu vaihtelee) Báthoryn ympärille. Hänet tunnetaan verikreivittärenä ja säälimättömänä sarjamurhaajana, joka kidutti ja tappoi tuntemattoman määrän nuoria naisia ja tyttöjä. Villimmän huhun mukaan kreivitär kylpi neitojen veressä pysyäkseen nuorena ja kauniina. Elizabeth ja hänen miehensä ilakoivat kidutuksella ja verellä kotona ja taistelukentillä, ja saivat siinä sivussa ainakin viisi lasta. Kun leskeksi jäänyt viisikymppinen Elizabeth viimein vangittiin, aatelisarvo esti hänen teloittamisensa. Niinpä hänet suljettiin hänen omaan linnaansa kuolemaan (1614) saakka.

Blood Countess -kirjassa otetaan tämä lähtökohta ja tarinoidaan vähän sinne päin. Vuosi on 1578. Anna on kuudentoista ja Elizabeth vain muutaman vuoden vanhempi. Kreiviparilla ei ole yhtään lasta, viidestä nyt puhumattakaan. Kirjassa on selvä feministinen ote. Tässä tapauksessa se tarkoittaa muun muassa sitä, että mieshahmoja on vähän, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat väkivaltaisia raiskaajia ja perheensä pahoinpitelijöitä. Keskittyminen naisiin ei haitannut minua yhtään, mutta tuo kovin yksipuolinen mieskuva oli yksinomaan tylsä.

Totta puhuen en pitänyt kirjasta kovinkaan paljon. Se on toki luettava kirja ja sinänsä virkistävä poikkeus jo genrensä vuoksi. YA-kirjallisuus noin yleensä tuntuu käsittelevän enemmän reaalimaailmaa, fantasiaa ja scifiä. Kauhu jää marginaaliin mikä on sääli, koska genrellä on kuitenkin paljon faneja. Tämä oli enemmän sellaista verellä mässäilevää kuin hiipivää kauhua, mutta ei sillä verelläkään niin paljoa mässäilty. Anna ei näe kovinkaan monta Elizabethin hirmutekoa ja niitä, mitkä hän näkee, ei kuvata kovinkaan tarkasti.

Mielestäni kirja kärsii joillekin etenkin käännetyille historiallisille YA-kirjoille tyypillisestä raskaasta kerronnasta. Kai tällä tavoitellaan wanhan ajan tyyliä, mutta ei osuta maaliin asti. Melkein 300 sivua tällaista tekstiä oli ainakin minulle ihan liikaa:


Though I have often navigated my way by the light of omens, those temporary stars meant to lead one onward before winking out, I have never truly believed in spirits. And yet now I feel [spoileri!]'s oily specter lingering all around me. It is as if [spoileri!]'s restless soul has steeped into the keep's already malign stones; the castle seems to exhale malevolence into the air, curdling my every breath. Its miasma fosters my guilt as wet air nurtures mold, and my insides fester with it, my every nook and cranny teeming with its invading tendrils.

Until I am riddled with it like a fallen fruit. Veined with rot, on the brink of collapse, my whole self soft with putrefaction.

And if I was not deranged before, I have since succumbed.

(s. 201)


Eli linnassa tuntui kummittelevan ja se karmi selkäpiitä.

Anna hahmona oli ärsyttävä kaikessa erinomaisuudessaan ja täydellisyydessään. Hän on hämmästyttävän kaunis, oppimattomuudestaan huolimatta säkenöivän älykäs ja niin kovin yllättynyt siitä, että muiden palvelijoiden ystävyys ja luotto loppuvat kuin seinään kun hän päätyy Elizabethin sänkyyn. 

Se, missä kirja onnistuu hyvin, onkin Annan ja Elizabethin kieroutuneen suhteen kuvaus. Anna on tarinan minäkertoja ja niin silmittömästi rakastunut, että ei millään voi uskoa mitään pahaa Elizabethistä. Palvelijoiden kuiskaukset ja syytökset ovat valhetta ja kateellisten panettelua. Elizabethin väkivallan puuskat ovat aviomiehen syytä, hän tietenkin ajaa naisen sekavaan mielentilaan ja epätoivoisiin tekoihin. Elizabeth on olosuhteiden uhri siinä missä Annakin. Anna on uskottavasti sokea sille, että Elizabethissa on jotain todella pahasti vinksallaan. Kun totuus sitten viimein valkenee, on liian myöhäistä paeta. Myös Elizabethin taito manipuloida Annaa tuotiin hyvin esiin. Anna ei ymmärtänyt, mihin Elizabeth pyrki, mutta lukija kyllä hoksasi sen heti.

Lopputulemana sanoisin, että jos kirja olisi kirjoitettu kevyemmällä tyylillä ja Annan täydellisyyttä olisi mainostettu vähemmän, olisin pitänyt kirjasta enemmän. Minua ei haitannut se, että historiallisia seikkoja muutettiin vapaalla kädellä, sehän kuuluu asiaan kun spefin ja kauhun maailmassa liikutaan. Oikeastaan mietin, että tällainen kirja olisi kiva saada suomalaiseen maisemaan sijoitettuna. Kai meiltäkin jokin murhanhimoinen esiäiti tai vaikkapa verellä maalattu murhakartano löytyy?


Kirjan tiedot:
Lana Popović: Blood Countess | Amulet Books 2020 | 293 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 11. vaihtoehtohistoria [43/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - book published the month of your birthday [36/50]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti