perjantai 16. marraskuuta 2018

Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin koetukset (Nevermoor #01)

Jessica Townsend:
Nevermoor: Morriganin koetukset
(Nevermoor: The Trials of Morrigan Crow, 2017)
368 s.
Otava 2018
Kirjastosta

Toimittajat saapuivat ennen arkkua.

Morrigan Korppi tuo huonoa onnea ja kaikki tietävät hänen kuolevan heti kun hän täyttää 11 vuotta. Mutta tokihan näin ei käy. Jupiter Pohjoinen tarjoaa Morriganille mahdollisuuden päästä sekä Nevermoorin salaiseen valtakuntaan että Meineikkaan Seuran jäseneksi. Saadakseen tavoitellun M-pinssin Morriganin on vain selvittävä neljästä kovasta koetuksesta ja esiteltävä tuomaristolle oma erityinen kykynsä. Apuna matkalla ovat Jupiterin lisäksi muun muassa valtava magnifikatti Fenestra sekä Nevermoorin paras juniortason lohikäärmeratsastaja Pihlaja.

Hoidan nyt pois tieltä sen yhden nillityksen aiheen, joka minulla tämän kirjan suhteen on. Jaana Kapari-Jatta on taitava kääntäjä, mutta soisin hänen harrastavan hieman enemmän itsehillintää nimien kääntämisen suhteen. Se, että jonkun etu- tai sukunimi on myös jonkin asian nimi, ei tarkoita sitä, että nimi on kirjaimellisesti se asia. Jos suomalainen kirja käännetään vaikka englanniksi, mielestäni Hilla Virtasen etunimeä ei pitäisi kääntää Cloudberryksi jollei marjateema ole jostain syystä jutun juju. Tässä kirjassa asiaa tarkoittavat sukunimet kuten Morriganin Crow on käännetty Korpiksi, mikä on vielä ihan ok. Se, että esimerkiksi pojan etunimestä on tullut suomennoksessa Pihlaja ja Shepherdistä Paimen, eivät ole. Minua asia häiritsi ja jätti kytemään ajatuksen siitä, että fantasiakirjojen suhteen kääntäjä on edelleen liikaa Harry Pottereissa kiinni.

Ja tämä kirja on kyllin vahva seisomaan ihan omilla jaloillaan ilman Pottereiden tukeakin. Takakannessa School Library Connection kehuu tätä täydelliseksi Potter- ja Percy Jackson -faneille, mikä on kyllä tottakin. Samanlaisella "lapsi/nuori saa tietää omaavansa erityisiä kykyjä ja löytää uuden, rakastavan perheen" -setillä tässä mennään, mutta nyt mennään niin omalla äänellä ettei se ainakaan minua haitannut. Ainakaan tämän sarjan ensimmäisen osan ei tarvitse hävetä yhtään Pottereiden rinnalla.

Kun tarina on varsin ennalta-arvattava, on kirjailijan pantava parastaan juonen ja henkilöiden suhteen. Minä ihastuin kirjan maailmaan ihan valtavasti ja odotin koko ajan vesi kielellä sitä, mitä jännää seuraavaksi paljastuisi. Morrigan on syntynyt ehtoona, ajan viimeisenä päivänä, mikä kuulostaa oudolta mutta saa kirjassa ajanlaskutapaan liittyvän selityksen. Hänen kotikaupunkinsa Sakaalifaksi vihaa häntä, koska kaikki uskovat kirottujen ehtoolapsien tuovan onnettomuuksia. Isälleen äiditön Morrigan on yhdentekevä, kuoleehan hän kuitenkin pian. 

Ihmeitä alkaakin tapahtua vasta Nevermoorissa, jonne pääsee vain kutsusta tai syntymällä siellä. Nevermoorissa asuu koko joukko ihmisiä, joilla on kummallisia taitoja enkelimäisestä lauluäänestä kykyyn kasvattaa tosi pitkät hiukset. Morrigan päätyy asumaan Jupiter Pohjoisen omistamaan hotelli Deukalioniin, joka muuttaa muotoaan miten lystää ja jossa asuu varsin omalaatuisia vieraita. Morriganin kotimaassakin on meiniota (magiaa), mutta Nevermoor suorastaan pursuaa sitä.


"- - Mihin minä jäinkään? Rantoihin: surkeita. Mutta jos kaipaat viihdettä, niin meillä on Trollosseum. Siihen sinä rakastut. Jos rakastat väkivaltaa. Trolliottelut joka lauantai, kentaurirollerderby tiistai-iltaisin, zombiepaintballia joka toinen perjantai, yksisarvisturnajaiset jouluisin ja lohikäärmeratsastusturnaus kesäkuussa."
(s. 75)


Olin yhtä ihastunut kuin Morrigan tutustuessani Nevermoorin ihmeisiin. Toivottavasti seuraavassa osassa päästään katsomaan kentaurirollerderbyä!

Maailman lisäksi pidin kovasti kirjan hahmoista. Morrigan on ihana järjen ääni, jota kukaan ei kuuntele. Tarinan edetessä hän oppii olemaan rehellinen ainakin itselleen, kohtaamaan pelkonsa ja pelaamaan pokeria. Ainakin melkein. Yhtä mahtava hahmo on punatukkainen Jupiter Pohjoinen, joka tuo mieleeni vallattoman Albus Dumbledoren ja näyttääkin nyt sitten ihan Jude Law'n punatukkaisemmalta Dumbledorelta omissa mielikuvissani. Komea pirulainen siis.

Jupiterin ja Morriganin sanailua oli hauska lukea, ja ihastuin myös heidän ja magnifikatti Fenestran dialogiin. Olen suuri kissojen ystävä, joten jättimäinen puhuva kissa toi kirjalle vielä noin sata bonuspistettä.

Seuraavaa osaa odotellessa!


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet lukuhaaste 2018 - 29. kirjassa on lohikäärme [38/50]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti