lauantai 10. marraskuuta 2018

Mohsin Hamid: Exit West

Mohsin Hamid:
Exit West
(Exit West, 2017)
188 s.
Otava
Kirjastosta

Kaupungissa, joka oli täynnä pakolaisia, mutta jossa pääosin vallitsi vielä rauha - tai ei ainakaan vielä avoin sotatila - nuori mies tapasi luokkahuoneessa nuoren naisen eikä puhunut tälle mitään.

Saeed ja Nadia kohtaavat nimettömäksi jäävässä maassa. Itsenäinen, yksin asuva Nadia ja  kiltti, lapsuudenkodissaan asuva Saaed tapailevat pian salaa piilossa yhteiskunnan paheksuvilta katseilta. Suhde ottaa harppauksen eteenpäin kun nuorten kotikaupungista tulee hallituksen ja kapinallisten taistelutanner. Salaperäiset ovet tarjoavat Saeedille ja Nadialle keinon paeta paitsi kotikaupungistaan myös kotimaastaan. Kaukana kotoaan he yrittävät löytää paikkansa uudessa, äkillisesti muuttuneessa maailmassa.

Olen kaiketi elänyt kiven alla, koska en tiennyt etukäteen kirjan maagisesta realismista. Saeedin ja Nadian maailmaan ilmestyy mustia ovia, jotka johtavat maasta tai kaupungista toiseen. Pakolaiskriisi ja maahanmuutto saavat aivan uusia ulottuvuuksia kun ovista voi hetkessä kulkea kymmeniä, satoja, tuhansia ihmisiä. Tarinallisesti ne ovat omanlaisensa keino välttää niitä pitkällisiä matkajärjestelyjä ja -kuvailuja, joita nuoret täällä oikeassa elämässä joutuisivat tekemään ja kokemaan. Näppärää, koska tarinan pointti ei ole noissa vaikeuksissa vaan kasvussa omaan itseensä ja oman paikkansa löytämisessä maailmassa.

Pidin paljon molemmista päähenkilöistä ja etenkin Nadiasta. Saeed on kiltti ja iäkkäiden vanhempiensa vaatimuksiin taipuva nuori mies, joka arvostaa perinteitä ja uskontoa. Moottoripyörällä ajava ja pilveä polttava Nadia puolestaan asuu yksin ja käyttää mustaa kaapua vain pitääkseen käpälöivät miehet loitolla. Eroistaan huolimatta nuoret löytävät yhteisen sävelen ja rakastuvat oikeasti. Rakkauskaan ei kuitenkaan aina riitä ja pidin siitä, että tarina ja nuoret lähtivät lopulta eri teille kenenkään olematta syyllinen mihinkään. Joskus sitä vain kasvetaan eroon ja huomataan, että ennen niin tutusta ja rakkaasta on kasvaessaan tullut ventovieras. Pidin myös siitä miten luontevasti Saeed ja Nadia päätyvät omille poluilleen. Tarinassa heitä rakennetaan koko ajan siihen, mitä heistä lopulta tulee.

Pidin myös siitä, että tarina ei mässäillyt verellä, väkivallalla ja toivottomuudella. Sota on taustalla koko ajan ja ajaa tarinaa, ja väkivaltaakin on, mutta se on taustalla keinona kuvata Saeedia ja Nadiaa ja patistaa heitä eteen päin. Pakolaiskriisikin on hieman samanlainen tapa sysätä nuoria kehittymään kumpikin tavallaan. Ei niin, etteikö Hamidilla olisi kärkeviäkin kommentteja aiheeseen liittyen:


"Kyllä sen ymmärtääkin," [Nadia] sanoi. "Ajattele jos itse asuisit täällä ja tänne tulisi yhtäkkiä miljoonittain ihmisiä joka puolelta maailmaa."

"Miljoonia ihmisiä tuli meidänkin maahamme," Saeed vastasi, "silloin kuin lähialueilla sodittiin."

"Se oli eri asia. Meidän maamme oli köyhä. Meillä ei mielestämme ollut yhtä paljon menetettävää kuin näillä täällä."
(s. 132 - 133)


Lisäksi pidin siitä miten paljon sateenkaarihahmoja kirjan sivuilla oli. Nuorten kotikaupungin varjoissa piilottelevista homopareista Nadiaan ja niihin kahteen ihanaan vanhaan herraan, joista olisin lukenut enemmänkin kuin sen pienen kappaleen joka heistä kertoi. Kiva kun he kaikki sulautuivat osoittelematta värikkääseen henkilögalleriaan. Kivaa oli myös se, että galleria tosiaan oli niin värikäs. Saeed, Nadia ja heidän maanmiehensä ja -naisensa eivät suinkaan ole ainoita ovista kulkevia ihmisiä. Myös pakolaisten keskuudessa on kireyttä ja rajan vetoa kielen, uskonnon ja kotimaan perusteella. Minusta kirja kuitenkin loppui positiivisesti ja puhui sen puolesta, että rauhan voi rakentaa vain yrittämällä ymmärtää toista ihmistä eroista huolimatta.

Vähän miinusta annan kirjailijan tehokeinosta eli järjettömän pitkistä lauseista. Se vain on tyyli, josta en suuremmin pidä. Kun lause on puolen sivun mittainen, sen päästä kiinnipitäminen on hivenen haastavaa.


Luettu myös mm.:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti