Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

Pirjo Puukko:
Mutkanlukutaito
135 s.
Stresa 2017
Arvostelukappale kirjailijalta, kiitos!

Nuuhkimme varhaista aamua Suomenlinnan lautalla Maijan kanssa.

Tämä oli lukupinossani jo viime kuussa, mutta jäipä sitten odottamaan kun lukeminen ei innostanutkaan. Nyt halusin aloitella jos ei kevyellä kirjallisuudella niin ainakin kevyellä kirjalla ja kaivoin tämän esiin pinostani. 135 sivua novelleja, siitä on vaikea mennä kevyempään suuntaan astumatta lanu-kirjallisuuden pariin.

Suhteeni novelleihin on sikäli kaksijakoinen, että hyviä luen mielelläni, mutta jostain syystä en useinkaan viitsi varta vasten lainata novellikokoelmaa. "Kun ne tarinat ovat kuitenkin niin lyhyitä ja joukossa on huonoja ja ei vain voi." Tämäkin olisi varmasti jäänyt lukematta jollen olisi saanut arvostelukappaletta, mikä olisi ollut sääli. Kokoelma on nimittäin varsin laadukas.

Mutkanlukutaito sisältää 18 novellia joiden yhteisenä teemana on toisen ihmisen kohtaaminen. Tuttuja ja tuntemattomia tavataan niin tien varren ojassa kuin kerrostalon kylmäkellarissakin. Novellien ihmiset ovat ihan tavallisia Maija Meikäläisiä, eivät poliitikkoja, leffatähtiä tai muita julkimoita. Heistä saa kuitenkin ja tietenkin irti paljon iloa, surua ja sekä kauniita että julmia hetkiä. Pidin paljon kirjailijan tavasta maalata sekä tunnemaisemaa että ihan tavallista maisemaa. Hehkuvan kesän tuntee omalla iholla vaikka ulkona on vielä pakkasasteita.

Lämpömittari laulaa kolmeakymmentä.

Ollaan kymmenisen kilometriä Firenzestä itään, pienen kylä laitamilla valtavan vanhan talon vieraina.

Annan ihon imeä lämpöä yläpihan lehvämajassa. Alatasanteen uima-altaalta kuuluu loisketta. Kaksisataa vuotta vanha rakennus hylkii kylkeensä kaiverrettua muovista uima-allasta. Minäkin suljen korvani, olen lojaali vanhalle rakennukselle.

(s. 20)

Ihan erityisesti pidin kokoelman hauskoista novelleista. Kyllä olisin aivan yhtä kostonhimoinen kuin Omenapuun oksien Tiina ja Antti, joita vainoaa naapurin niuho pariskunta. On se kumma kun ei omalla tontillaan saa tehdä mitä haluaa. Muita suosikkejani olivat nimikkonovelli Mutkanlukutaito, jossa kadonneet tekohampaat huolettavat enemmän kuin ojaan ajo, sekä Vastarannan soitto, jossa ollaan liikkeellä tyypillisellä suomalaisella kesämökkimeiningillä.

Kokoelmassa oli muutama novelli, joista en suuremmin perustanut. Esimerkiksi yllä oleva lainaus on Poltetusta siennasta. Sen tunnelma oli ihana kunnes minulle valkeni, että se pyörii iki-inhokkini eli uskottomuuden ympärillä. Tämä ei toki ole mitenkään kirjailijan vika, sattui vai niin että hän osui novellissa aiheeseen josta en halua lukea. Kaikillahan näitä aiheita on. Kokoelmassa oli myös muutama novelli, jotka mielestäni olisivat toimineet paremmin pienellä viilauksella. Esimerkiksi Viileyden vuoksi olisi ollut kivempi jos se olisi kertonut vain kellarimummoista ja ne toiset näkökulmat olisi jätetty pois. Ne eivät tuoneet tarinaan mitään olennaista, mutta mummot olivat erinomaisen hupaisia.

Mutta, makuja on monia. Kokonaisuutena mukava ja monipuolinen novellikokoelma, eikä ainakaan minua olisi haitannut vaikka se olisi ollut vähän pitempikin. Toivottavasti kirjailija jaksaa kirjoittaa lisää!

Lisäpisteitä kauniista kannesta, näitä ei liian usein näe.

Luettu myös mm.:
Kulttuuri kukoistaa, Villasukka kirjahyllyssä, Kirja vieköön!

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 25. novellikokoelma [20/50]