 |
| Satu Rommi: Monsuunimantroja: kirjoituksia joogasta ja Intiasta 172 s. Basam Books 2015 Kirjastosta |
Vilkasliikenteisellä tiellä verkkaisesti vaeltava lehmä nappaa kukkakauppiaan kojusta suuhunsa pitkän valkoisen jasmiiniköynnöksen.
Lukaisin toukokuussa Satu Rommin kirjan Aina matkalla ja totesin sen hyväksi nojatuolimatkailijan kirjaksi. Kesä tuli ja kesä meni, ja talvi on jo tekemässä lumienkeleitä eteiseen. Pieni matka kaukomaille kotisohvalta käsin ei kuulostanut hullummalta idealta, joten lainasin toisenkin Rommin kirjan.
Olisi ehkä pitänyt tutkia opusta hieman tarkemmin, tämä ei nimittäin ole matkakertomus. Tällä kertaa Rommi kertoo elämästään Intian Mysoressa joogaopiskelijana. Tykkäsin näistä osista paljon. Rommi kertoo Intian kulttuurista ja omista kokemuksistaan hauskasta ja kevyesti. Hän maalaa kuvan Intiasta paikkana, jossa olisi teoriassa kiva käydä. Käytännössä tulisin luultavasti hulluksi jos en valitsisi jotain erityisen hiljaista kolkkaa.
Pitkin päivää tämäkin keskiluokkainen naapurusto huutaa, huudattaa täysillä radiota ja tv:tä yhtä aikaa, karjuu ja kimittää. Vähän väliä joku peruuttaa liian isoa autoaan ulos liian pienestä pihaportista, ja autosta kajahtaa peruutusääni, mikä Intiassa tarkoittaa versiota jostain Intian tuoreimmasta listahitistä tai vaihtoehtoisesti tunnettua joululaulua. Ohi ajavat skootterit ja moottoripyörät tuuttaavat äänimerkkejä pelkästä ohi ajamisen ilosta. Sadat kännykät soivat täydellä volyymilla ja niihin karjutaan vähintään yhtä lujaa. Naapurin pikkupoika puhaltaa itkunsa lomassa uuteen leluunsa, joka kuulosta kaiuttimiin kytketyltä kukkopilliltä. Intiassa kaikesta tuntuu lähtevän paljon kovempi ääni kuin vastaavasta vekottimesta missään muualla maailmassa.
(s. 121-122)
Suurin osa kirjasto käsittelee joogaa. Rommi kertoo joogan historiasta ja siitä miten se siirtyy oikeaoppisesti mestarilta oppilaalle. Rommi antaa kitkerää kritiikkiä siitä, millaista jooga on länsimaissa. En ole tutustunut joogaan sen syvemmin, mutta mielessäni on silloin tällöin vilahtanut samoja ajatuksia kuin Rommi kirjassa esittää. Kehon notkeuteen ja hifistelytuotteisiin keskittynyt länsimainen jooga on hyvin kaukana intialaisesta perinteestä, jossa henkinen kehitys on kaiken a ja o. Miten kauas alkuperäisestä voi mennä ennen kuin kyseessä on vain joogan nimellä myytävä uusi tuote?
Kuitenkin kirjasta tai pikemminkin kirjailijasta jäi myös hivenen tekopyhä olo. Rommi on kovin kärkäs arvostelemaan Intiaan matkustavia länsimaalaisia joogaoppilaita, mutta mikä hän itse sitten on? Hän arvostelee joogan kaupallistamista, mutta varmasti sai tälläkin joogasta kertovalla kirjalla ihan kivan summan rahaa. Eipä siinä mitään jos hän vain myöntäisi olevansa osa sitä, mitä pitää ongelmana. Sen sijaan kirjasta huokuu ärsyttävä ylemmyydentunne. Hän on niin kovin paljon parempi ja aidompi kuin ne joogaopiskelijat ja -opettajat, jotka eivät voi käyttää joka vuosi kuukausia Intiassa asumiseen. Tällainen asenne ei houkuttele tutustumaan edes siihen vääränlaiseen joogaan.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 33. kirja kertoo Intiasta [36/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti