maanantai 29. helmikuuta 2016

Helmikooste

Helmikuu ei todellakaan ollut mikään lukukuukausi. Pääsin lukujumista yli vasta nyt viikonloppuna, jonka aikana sitten ahminkin useamman kirjan. Toki olen iloinen, että fiilis viimeinkin palasi, mutta olisi mokoma voinut tulla aiemminkin. Nimittäin Talven lukuhaaste jumittui yhteen luettuun kirjaan. Harmillista, haaste oli hauska ja tarkoitukseni oli lukea ne kaksi muuta kirjaa (talvi & joulu) nyt helmikuussa. No, aina ei voi voittaa.

Hyvänä haasteuutisena olen kuitenkin onnistunut jo suorittamaan Kansojen juurilla-haasteen! Ja yllättävä kyllä kaikki kolme luettua kirjaa käsittelivät kukin tavallaan saamelaisia, joiden ajattelin olevan haasteen vaikein osuus. Siitä kolmannesta kirjasta bloggaan jahka ehdin. Jos lueskelen vielä muita alkuperäiskansoja käsitteleviä kirjoja, ne ovat sitten mukavia bonuksia.

Toivottavasti maaliskuu on parempi lukukuukausi!


Luetut & blogatut

Alan Dean Foster: The Force Awaken
Uusimman Star Wars-elokuvan romaaniversio. Harmillisen vähän lisämateriaalia, mutta ihan luettava kirja.

Tanskalainen tyttö [elokuva]
Taidemaalari-Einarista kuoriutuu nainen 1920-luvun Kööpenhaminassa. Kaunis ja koskettava elokuva, haluan tälle Oscareita!

Genevieve Cogman: The Invisible Library
Kirjastonhoitaja-vakooja-varas Irene jahtaa satukirjaa steampunk-Lontoossa. Hauska ja mielikuvituksellinen kirja, jatko-osa on pakko lukea.



Luetut & bloggaamattomat

Richelle Meadin Soundless, Åke Perssonin & Thomas Oldrupin Maailman pisin pajunköysi sekä Elfrida Bergmanin & Sara Lindquistin toimittama Queering Sápmi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti