Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa (Nummien kutsu #02)

Syksyinen aamuaurinko iski vaakasuoraan ikkunasta räikeänä kuin salama.

Tykkäsin Nummien kutsu -sarjan ensimmäisestä osasta, mutta jatko-osan lukeminen venyi venymistään muiden kirjojen kiilatessa edelle. Sain nyt viimein tämän luettua ja sarjan seuraava osa Klaanin tulevaisuuskin on varauksessa.

Jos ihan tarkkoja ollaan niin on olemassa myös Ailsasta kertova bonustarina Klaanin tytär. Se on kuitenkin tällä hetkellä saatavilla vain yhdessä kaupallisessa äänikirjapalvelussa eikä käsittääkseni edistä pääsarjan juonta, joten jätän sen pois laskuista (ja kokonaan lukematta jos se ei ilmesty painettuna lainattavaksi kirjastoon tai saataville esimerkiksi Kansalliseen e-kirjastoon).

Mutta tässä siis jatketaan Klaanin vieraana -kirjassa esitellyn Agnesin tarinaa. Tykkäsin kirjasta paitsi ajankuvan myös päähenkilön vuoksi. Agnes on liikuntavammainen, jonka jalat eivät juuri kanna ja aiheuttavat hänelle miltei jatkuvaa kipua. Klaanin vieraassa hän oli siitäkin huolimatta päättäväinen ja aktiivinen toimija, joka otti Gilleshielin linnan haltuunsa ennen kuin edes meni naimisiin klaanipäällikön kanssa.

Minusta olikin harmi, että tässä osassa hän tuntui paljon passiivisemmalta hahmolta. Ikään kuin hän olisi ollut kertojana toimiva sivuhenkilö muiden tarinoissa. Kirjassa tapahtui paljon asioita, joilla oli vakavia seurauksia. Agnesin setä on puuhastellut laittomuuksien parissa ja suurin osa kirjasta selvitetään sitä sotkua ja pestään sen jälkipyykkiä.

Agnesin osana on tarkkailla tätä kaikkea ulkopuolisena ilman mahdollisuutta vaikuttaa juuri mihinkään. Fingal puuhailee omiaan kertomatta Agnesille mitään “tämän omaksi parhaaksi” ja tekee kaikki sedän perhettä koskevat päätökset. Agnesille tämä on kova isku, hän kun luuli olevansa miehen luottamuksen arvoinen.

Sisimmässään hän tiesi, ettei hänellä ollut oikeutta kiukutella Fingalille. Miehen menemiset ja tekemiset eivät kuuluneet vaimolle, ellei mies niistä itse halunnut kertoa. Hän oli vain niin tottunut siihen, että Fingal halusi kertoa aina kaiken - että tämä keskustelu asioista hänen kanssaan sekä omien mielipiteidensä tueksi että auttaakseen Agnesia pääsemään tehtäviensä tasalle klaanipäällikön puolisina. Fingal ei ollut koskaan aiemmin salannut häneltä mitään.

Vai oliko? Mistä hän sen tiesi! Ehkä tämä ei vain ollut jäänyt aiemmin kiinni!

(s. 241)

Kun juonta piti viedä eteen päin isommalla nykäyksellä, kertojaksi vaihtui Agnesin serkku Lily.

Siinä muuten oli hienosti kirjoitettu inhottava hahmo! Lily oli raivostuttava ja silti melkein ymmärrettävä, itsekkyydessään lyömätön, ja epätoivoinen nuorena naisena, jolla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Kun pienikin tilaisuus siihen löytyi, hän tarttui siihen raivokkaasti.

Agnesin passiivisuus siis harmitti, mutta hänen kohtaamansa ongelmat herättivät toisenlaisia tunteita. Edinburghin hienostoväki käyttää todella törkeää kieltä Agnesista ja liikuntavammaisista yleensäkin. Gilleshielissä raajarikkoon linnanemäntään ollaan jo melkein totuttu, mutta murhetta aiheuttaa se, ettei Agnes ole tullut raskaaksi. Aikana ja kulttuurissa, jossa suvun perijän synnyttäminen oli ylhäisönaisen tärkein tehtävä, lapsettomuus oli musertava pettymys. Agnesin hiljaista tuskaa kuvataan hyvin.

Kokonaisuutena tarina kulki hyvin eteen päin ja luin kirjan melkein yhdellä kertaa. Pidän edelleen sarjan ajankuvasta ja hahmoista, mutta toivottavasti Agnes saa seuraavassa kirjassa enemmän tekemistä!

Kirjan tiedot:

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa. Karisto 2025. 458 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 11. Kirjassa on 400–500 sivua

* Älä aloita uutta sarjaa : Viimeinen julkaistu osa sarjaan, jota ei ole kirjoitettu loppuun

* Lukumatka menneisyyteen : 10. Kirjassa joku varastaa jotain

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes (The Memoirs of Lady Trent #04)

I suspect a percentage of my readership will see the title of this volume and expect the entirety of what is contained herein to be devoted to a certain discovery that took place in the Labyrinth of Drakes.

Lady Trent on palannut! No itse asiassa kirjahan on ilmestynyt vuonna 2016, mutta luen tätä sarjaa hyvin hitaasti omasta hyllystäni. Pääasiassa siksi, että jokainen osa on ollut mielestäni aivan ihana, enkä millään haluaisi sarjan loppuvan.

Jokainen sarjan osa on sijoittunut erilaiseen ympäristöön ja tässä ollaan aavikolla. Armeija on värvännyt Isabellan ja hänen tutkijaystävänsä Tomin valvomaan lohikäärmeiden jalostusta Akhiassa. 

Oikeastaan Isabellan ja Tomin tarkoitus on saada vangitut lohikäärmeet ylipäätään lisääntymään, koska niiden kevyillä luilla olisi käyttöä upouusissa ilmavoimissa. Taustalla on siis myös tämän maailman teknologista kehitystä, joka onkin ollut mukana koko sarjassa.

Isabellan näkökulma ja kiinnostus on kuitenkin puhtaasti luonnontieteellistä, ja hän riemuitsee jokaisesta lohikäärmeisiin liittyvästä uudesta havainnosta. Hän on hieno ja moniulotteinen päähenkilö, josta pidän todella paljon. Isabellan itsevarmuus, nokkeluus ja kylmäpäisyys ovat koetuksella tässäkin kirjassa, jossa seikkailut ja toiset ihmiset tuppaavat häiritsemään hänen työtään.

Tarinassa ei kuvata Akhian selvästi arabivaikutteista kulttuuria mitenkään naisvihamielisenä, vaikka sukupuoliroolit ja pukeutumissäännöt ovatkin erit. Sama kun koskee Isabellan omaa brittivaikutteista, 1800-lukua muistuttavaa kulttuuria, jossa hän raahaa jatkuvasti kivirekeä ylämäkeen sukupuolensa vuoksi. Hän rikkoo tutkijan työllään lasikattoja, mutta etenkin miesten vastustus on kova.

“Ah, yes,” I said ironically. “I have made myself exceptional. It is a wonderful game, is it not? Because I am exceptional, anything I achieve does not reflect on my sex, for of course I am not like them. Strange, though, how that division seems to vanish when we’re speaking instead of my shortcomings. Then I am a woman, like any other.”

(s. 168)

Samantapaisia vastoinkäymisiä on myös vaatimattomasta taustasta tulevalla Tomilla, jolle aatelisten ja varakkaiden tutkijapiirit eivät niin vain aukeakaan.

Uutena asiana tässä tuotiin mukaan jonkin verran romantiikkaan, hyvin Isabellalle sopivalla tavalla. Hän jäi leskeksi jo sarjan ensimmäisessä osassa, mutta tutustui edellisessä kirjassa Voyage of the Basilisk arkeologi-kielitieteilijä Suhailiin, joka tekee paluun tässä osassa. Tykkäsin romanssista, joka todella tuntui kahden tasavertaisen, toisiaan ymmärtävän ihmisen kohtaamiselta.

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes. Tor 2016. 368 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan aavikolla tai todella kuumassa paikassa

* Luonto sivuilla : Horoskooppisi elementti (maa)

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

Kyllä se rakkaat ystävät niin on, että tässä te nyt näette Suomen kaikkein nuijituimman naisen.

Kerroin tuossa parillekin työkaverille lukeneeni uuden Anni Polvan elämäkerran. Tästä virisi mielenkiintoisia ja polveilevia keskusteluja, joiden lopputulema oli sama: oli Juha Hurmeelta hieno kulttuuriteko kirjoittaa kirja nimenomaan Polvasta.

Vaikka olisin itse kaivannut hieman tutkivampaa ja syvällisempää otetta aiheeseen, kirja täyttää ison aukon Suomen kirjallisuushistoriassa. Miljoonat suomalaiset ovat lukeneet Anni Polvan kirjoja ja viihtyneet niiden parissa, ja silti häntä ei mainita kun puhutaan kotimaisista klassikokirjailijoista. Esimerkiksi ensimmäinen Tiina-kirja on aivan varmasti klassikko siinä missä vaikkapa Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilukin.

Tämän kirjan jälkimmäinen puolisko käykin läpi Polvan laajan tuotannon kirja kirjalta. Joukossa on huonompiakin tarinoita, mutta Hurmeen mukaan myös todella hyviä, ja Polvan taitava kielenkäyttö näkyy jokaisessa teoksessa.

Hurme vallan innostuu kehumaan Polvan sota-ajan kuvausta Elettiin kotirintamalla, jonka olen itse asiassa lukenut joskus muinoin. En muista siitä mitään ja varasin sen nyt saman tien kirjastosta. En näköjään ole ollut ainoa tämän ajatuksen saanut, joten kirjan saamisessa voi kestää. Hyvä uutinen sinänsä!

“Ei kirjoissani ole mitään sanomaa. En ymmärrä miksi niitä luetaan”, kommentoi puolestaan Anni miljoonan painetun kirjan aiheuttamaa juhlahumua.

(s. 194)

Siksi, että niiden parissa viihdyttiin! Niin kuin viihdekirjallisuuden yleensäkin, ei sillä, että genre paljoa arvostusta saisi…

Kirjaluetteloa ennen Hurme kertoo Polvan elämästä syntymästä alkaen. Tämä osuus olikin mainiota ajankuvaa ja kuvausta ydinperheestä, joka joutui käymään läpi vaikeita aikoja. Polva opiskeli ja teki työtä, ja hyvin erilaisia ja erikoisia työrupeamia hänellä olikin. Kirjan kautta muodostuu kuva itsepäisestä ja vauhdikkaasta tytöstä ja nuoresta naisesta, jolla oli mahdollisuuksia vaikka mihin.

Loppujen lopuksi Hurme jättää harmillisesti vastaamatta kysymykseen, jonka itse esittää: miksi Anni Polva päätti jäädä kotiäidiksi? Laaja kirjallinen tuotanto syntyi kotitöiden ja lasten kasvattamisen ohessa. Ihailtavaa, mutta silti merkillinen valinta omaa tietään arvostaneelle naiselle. Sama toistuu Polvan viihdekirjoissakin, joissa itsenäinen nainen useimmiten kesyyntyy suorastaan sairaalloisen mustasukkaisen miehen kotirouvaksi. Kaipa rakkaus ja miehen sana on laki -ajatus veivät sitten voiton tosielämässäkin?

Joka tapauksessa kirja oli kiinnostavaa luettavaa ja sen luki nopeasti. Koska laina-aikaa oli jäljellä, diilasin kirjan siitä kiinnostuneelle työkaverilleni.

Kirjan tiedot:

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset | Teos 2025 | 262 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle

* Lukumatka menneisyyteen : 15. Kirjassa on kirjailija

Tricia Levenseller: What Fury Brings

Given the extreme size of the king’s sword, Olerra felt certain the man was compensating for something.

Tämä oli niitä kirjoja, jotka eivät ole maailman taidokkaimmin tehtyjä, mutta joista tykkäsin siitä huolimatta tosi paljon. Sattui sopivasti sellaiseen kohtaan, jossa haaremihepeneisiin puetut miehet viihdyttivät minua ajatuksena kovastikin.

Fantasiamaailma on siis ottanut mallia Fumi Yoshinagan Ōoku: The Inner Chambers -mangasta, Natalia Batistan Sword Princess Amalteasta, Naomi Aldermanin Voimasta ja mitä muita vastaavia nyt onkaan. Lopputulos on hatara tilkkutäkki, jota ei kannata tutkailla yhtään tarkemmin tai huomaa kaikki maailmanrakennuksessa ammottavat reiät.

Amarran valtiossa valta on fyysisesti ylivoimaisilla naisilla, ei miehillä. Sotajoukkojen parikymppinen komentaja Olerra havittelee itselleen kruununprinsessan titteliä. Hyvää peeärrää saadakseen hän päättää käväistä naapurissa ryöstämässä itselleen prinssin. Muuten kaikki menee niin kuin pitikin, mutta Olerra nappaakin vahingossa kruununprinssi Sandoksen, ei yhtä hänen nuoremmista veljistään.

Miten tästä ei välittömästi seuraa poliittista selkkausta selitetään kyllä. Ei kovin uskottavasti, mutta silti.

Joka tapauksessa juoni pyörii prinssin kesyttämisen ja hänen kokemansa kulttuurishokin ympärillä. Sandoksen kotimaassa Brutuksessa ollaan nimen mukaisesti varsin brutaaleja naisia kohtaan. Hänelle on siis melkoinen järkytys tutustua oikeasti kulttuuriin, jossa sukupuoliroolit ovat päinvastoin ja miehet ovat se heikompi astia.

Minusta tätä oli kiva lukea ajatusleikkinä, jossa Amarra ei kuitenkaan ole täydellinen utopia. Olerra ei suinkaan halua miehille tasa-arvoista asemaa yhteiskunnassa, mutta eivät hekään sentään ansaitsi suoranaista julmuutta, jota hänen vallantavoittelija serkkunsa harrastaa.

Pidin sekä Olerrasta että Sandoksesta. He olivat varsin hauskoja eivätkä rakastuneet ensisilmäyksellä. Kupeita poltteli, mutta he tekivät kyllä eron himon ja rakkauden välille.

“These clothes are ridiculous,” he said from behind her.

“They match your protests, don’t you think?”

(s. 89)

Oikeastaan minua ärsytti se, että tarinan lähtökohdista huolimatta tähänkin on onnistuttu kirjoittamaan kokematon sankaritar ja ilotaloja kolunnut sankari. Vähän väsynyttä.

Toisaalta se neitseellisyys oli kuitenkin oikeastaan vain tekosyy monipuolistaa seksikohtausten sisältöä. Kun pääpaino ei ollutkaan penis-vaginaan-penetraatiolla, kokeiltiin muita juttuja. Pidin siitä, miten ne oli kirjoitettu, ja että Olerran teoreettinen tietämys osoittautui huomattavasti paremmaksi lähtökohdaksi molempia tyydyttävälle seksille kuin Sandoksen bordellikokemuksista kerätty karkea käytännön kokemus.

Tykkäsin siis, ja jos kirjailijan feministisestä raivosta noussut naisten maailma yhtään kiinnostaa niin kannattaa tutustua!

Kirjan tiedot:

Tricia Levenseller: What Fury Brings | One 2025 | 351 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 28. Kirjassa tanssitaan

* Paha mieli, paras mieli : Diktaattori

Ingvild Bjerkeland: Paha

Varikset olivat kerääntynet aivan kuin mustaksi peitoksi raadon päälle.

Työkaverini suositteli tätä viime vuoden puolella kiinnostavana nuorten kauhukirjana. Niitä ei niin kovin paljon ilmesty ja tämä oli vielä näin lyhytkin (vain 102 sivua), joten lukaisin sen nyt kun se vastaan tuli.

Oikeastaan kirjan lyhyys on sen ainoa miinuspuoli, vaikka se on varmasti yksi niistä valttikorteista, joilla tätä voi nuorille vinkata. Olisin kaivannut vähän enemmän kuvailua ja pakoilua, mutta vähemmän lukeva nuori tarttuu tällaiseen ohuempaan opukseen helpommin.

Ja toivottavasti myös lukee sen loppuun. Tarinaa ei ainakaan voi syyttää tylsyydestä. vaan tapahtumat etenevät nopeasti ja sopivan uhkaavasti. Tämä on oikeastaan nuorille tarkoitettu Hiljainen paikka, Tie ja mitä näitä vastaavia maailmanlopun dystopioita onkaan.

Jostain on ilmestynyt ihmisiä surutta surmaavia petoja, joita 13-vuotias Abdi ja hänen pikkusiskonsa Alva pakenevat. He pyrkivät kohti rantaa, josta pitäisi löytyä pakolaiva meren yli. Matkan varrella ja jo ennen sitä on käynyt ilmi, että peto ei ole ainoa peto tai paha ihmiselle.

Alva tärisi minua vasten.

Sisälläni pelko hakkasi siipiään.

Emme hiiskahtaneetkaan.

(s. 11)

Tarina kulki tosiaan hyvin ja jännitys säilyi loppuun saakka. Loppu tuntui olevan hieman toisesta tarinasta, sen verran selvästi se peilasi nykyhetken tilannetta Välimerellä. Ne karmivat pedot melkein unohtuivat, kun vastaaan tulivat (taas) ihmisten ahneus ja itsekkyys.

Sanoisin, että sopii jopa niinkin isolle ikähaitarille kuin 5.-8. -luokkalaisille, mutta en ole paras arvioija tässä asiassa.

Kirjan tiedot:

Ingvild Bjerkeland: Paha | Otava 2025 | 102 sivua

Norjankielinen alkuteos: Udye (2023) | Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry

Haasteet:

* Helmet 2026 : 34. Kirjassa mennään piiloon

Laurie Gilmore: The Christmas Tree Farm (Dream Harbor #03)

Kira North hated Christmas.

Tämän Dream Harbor -sarjan osat ovat periaatteessa itsenäisiä, mutta koska jokaisessa uudessa kirjassa ovat mukana ne edellisissä muodostuneet pariskunnat, minusta on järkevää lukea nämä järjestyksessä. Vähän siis harmittaa etten saanut luettua tätä ennen joulua, sesonkikirja kun on.

Enemmän kuitenkin harmittaa se, että en tykännyt tästä The Christmas Tree Farmista läheskään yhtä paljon kuin kahdesta edellisestä osasta. En vain saanut otetta tästä pariskunnasta tai siitä, miksi he haluavat olla yhdessä.

Somesisällöstä inspiroitunut Kira on ostanut tässä maatilan, joka sitten jälkikäteen paljastuikin joulukuusitilaksi. Oho. Talo on hatara jääkaappi ja rikkaan suvun vesalla ei ole käytännön kokemusta sen enempää liikeyrityksestä kuin remontoinnistakaan.

Tarinassa on hyvä pointti siitä, miten somevaikuttajan kotoinen hillojen keittely ei itse asiassa onnistukaan ihan noin vain. Kivaa oli myös se, että tarinan edetessä Kira hoksaa googlata käytännön ohjeita takkatulen sytyttämiseen ja muuhun pikkuremppaan. Kaikkeen ei tarvita miehen apua, vau!

Mikä vähentää vähän tuulta Bennettin, Dream Harborissa etätyölomaa pitävä clarkkentimäisen komistuksen purjeista. Hänellä pysyy vasara kädessä ja kaiken lisäksi hänellä on pakonomainen tarve auttaa neitoja pulassa.

Christ, he really did get off on helping people. He had some kind of damsel-in-distress kink. What the hell was wrong with him?

(s. 136)

Tämäkin oli itse asiassa kiinnostavaa, koska tätä ei tosiaan esitetä pelkästään herrasmiehen auttavaisuutena. Bennettin elämä on kärsinyt siitä, että hän ei vain voi olla rientämättä apuun. Helppohan sellaista on hyväksikäyttää tekemään kaikki hommat.

Mutta jotenkin nämä osaset eivät nyt vain muodostaneet sellaista kokonaisuutta, josta olisin innostunut. Sen verran kuitenkin pidin, että ei harmittanut lukea tätä loppuun (ja nopeasti sen lukikin), mutta asetelmasta olisi varmasti saanut irti jotain vähän kiinnostavampaakin.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Christmas Tree Farm | One More Chapter 2024 | 439 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi

Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Olen vihannut äitiä suurimman osan elämääni, mutta juuri hänen kasvonsa välähtävät silmissäni hukkumisen hetkellä.

Olen tykännyt Charlotte McConaghyn muistakin kirjoista, joten totta kai piti lukea tämä uusinkin. Hän luo pelottavan kauniita ja villejä ympäristöjä, ja tarinoissa on aina jokin ekodystopinen elementti.

Kesyttämättömässä pimeässä parasta olikin mielestäni miljöö. Ollaan karulla subantarktisella saarella lähellä Etelämerta. Saari on niin kaukana kaikesta (ja kaikki radiolaitteetkin ovat sopivasti rikki), että tunnelma on klaustrofobinen. Merivesi nousee koko ajan ja sää ovat aina vain raivokkaampi.

Tänne kun tulet niin pois et pääse, mikä selviää Rowanille hyvin äkkiä.

Hän huuhtoutuu Shearwaterin rantaa myrskyn saattelemana ja tapaa saaren ainoat vakituiset asukkaat. Dominicin tehtävä on huolehtia saarella sijaitsevasta tutkimusasemasta ja siemenpankista, ja hän on asunut majakassa kolmen lapsensa kanssa jo kahdeksan vuotta.

Pidinkin eniten lapsista, teini-ikäisistä Raffista ja Fenistä sekä 9-vuotiaasta Orlysta. Heistä on kasvanut eristyksissä hieman omalaatuisia, mutta hyvin vahvoja ihmisiä. Heidän on pakko kannatella myös isäänsä, joka ei millään halua päästää irti edesmenneestä vaimostaan.

Fen rakastaa isäänsä. Ja hän rakastaa Shearwateria, ehkä enemmän kuin kukaan muu hänen perheestään, mutta hän ymmärtää, että vähä vähältä saari surmaa heidät.

(s. 25)

Tässä kirjassa on niin paljon draamaa ja traumoja, että hyvä kun ne mahtuvat saarelle hylkeiden ja pingviinien joukkoon.

Kirjassa on trillerijuoni, joka liittyy Rowanin kadonneeseen aviomieheen. Miehen olisi pitänyt olla saarella muiden luonnontutkijoiden kanssa, mutta koko porukka onkin jo lähtenyt Rowanin saapuessa. Pidin trillerin lähtöasetelmasta, mutta mielestäni se meni lopussa ihan överiksi, samoin nuo koko ajan kasaantuvat dramaattiset tapahtumat. Ei riitä, että elämässä on ollut yksi järkyttävä tapahtuma, niitä pitää olla vähintään kaksi, mielellään vielä useampi.

Mutta, traumat ovat kyllä yksi kirjan teema. Shearwaterin saarellakin on synkkä menneisyys hylkeen- ja pingviinienpyytäjien jahtialueena. Lapset ovat kasvaneet verisellä maaperällä ja heille on kehittynyt vahva halu suojella luontoa. Raffin sydäntä ovat lähellä valaat, Fenin hylkeet ja Orly haluaisi pelastaa koko uppoavan siemenpankin.

McConaghy kertoo kirjan loppusanoissa, että vaikka Shearwater onkin kuvitteellinen paikka, se perustuu olemassa olevaan Macquariensaareen. Se on nyt luonnonsuojelualue, mutta Shearwaterin verinen historia peilaa tositapahtumia.

Kirjan tiedot:

Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä | WSOY 2025 | 395 sivua

Englanninkielinen alkuteos: Wild Dark Shore (2025) | Suomennos: Saara Pääkkönen

Haasteet:

* Helmet 2026 : 27. Kirjassa on puutarha

* Paha mieli, paras mieli : Unettomuus

* Luonto sivuilla : Melankolia

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales (Emily Wilde #03)

If there is one subject upon which Wendell and I will never agree, it is the wisdom of attempting to drag a cat into Faerie.

Olen lykännyt Emily Wilde and the Compendium of Lost Talesin lukemista kuukausitolkulla, koska olen välillä päätösosapelkuri. Entä jos kirja olisikin huono ja pilaisi takautuvasti koko sarjan?

No ei pilannut, tämä oli oikein hyvä viimeinen osa. Tässä vietettiin hyvin vähän aikaan ihmisten maailmassa ja suurin osa ajasta seikkailtiin Wendellin haltiavaltakunnassa. Fawcett on kuvannut sen hyvin kiehtovaksi ja karmeaksi joka kantilta.

Todennäköisesti en missään toisessa kirjassa tule törmäämään pahaenteisiin ja uhkaaviin etanoihin, tai pikkuiseen voikeijuun. Kasvillisuuskin oli pelottavaa (tuijottavat puut!), haltia-asukkaista nyt puhumattakaan.

Juoni oli aluksi varsin suoraviivainen, mutta lopussa tuli vastaan yllättäviä kiemuroita, jotka sopivat sarjan maailmaan hienosti. Emily ja Wendell valloittavat takaisin Wendellin valtakunnan, mutta äitipuoli jättää jälkeensä mukavan pikku kirouksen. Sekään ei loppujen lopuksi ole suurin ongelma, joka Emilyn täytyy tarinassa ratkaista. Kansanperinteen tarinat kun pakottavat haltiamaan tapahtumille tietynlaisia loppuja, ja tätä loppua Emily ei halua.

Emily on ollut kerrassaan mahtava päähenkilö! Hän on aina ensisijaisesti tutkija eikä piilottele omaa osaamistaan. Miksi tehdä itsestään pienempää kuin on?

He rose, shaking the dew from his cloak. “You have that look.”

He had mirrored my own train of thought, which made me scowl at him irrationally. “Which?”

“The one you wear whenever you outsmart me in some area,” he said.

“Well,” I began with a shrug, then stopped. My magnanimity was wearing thin, I’m afraid. “Haven’t I?”

(s. 7)

Jäin miettimään kirjan lopussa, että mitähän Emily tekisi, jos Wendellin julmat haltiapiirteet alkaisivat ajan myötä ottamaan enemmän tilaa.

Yksi kirjan teemoista on ihmisten inhimillisyys vs. haltioiden epäinhimillisyys, ja sitä olisi voinut käsitellä vähän enemmän. Asia on kuitenkin aika relevantti Emilyn elämässä ja hän sitä pari kertaa kevyesti pohtiikin.

Kokonaisuutena sarja on ollut kivaa luettavaa! Vaihtoehtoinen maailma oli kiinnostava, tykkäsin tarinan hahmoista ja Emily tosiaan oli ihana.

Fawcettilta ilmestyy nyt keväällä uusi kirja, Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelter, jonka aion ehdottomasti lukea.

Kirjan tiedot:

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales | Orbit 2025 | 354 sivua

Haasteet:

* Helmet 2026 : 48. Trilogian kolmas osa

* Paha mieli, paras mieli : Yliluonnollinen paha

* Älä aloita uutta sarjaa : Sarjan viimeinen kirja

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on (Hanko-trilogia #02)

Stepan Ivanovitš istuu portailla tupakalla.

Uusi vuosi on aina hyvä aloittaa erinomaisella kirjalla. Karin Collinsin Hanko-trilogian toinen osa Sun luonas kaipuuni on oli ehdottomasti sellainen.

Vuotta ennen jatkosodan syttymistä seurataan tuttujen hahmojen kautta. Hankoniemi on luovutettu Neuvostoliitolle ja nyt selviää, minne Aino, Disa ja Hjalmar joutuivat. Yllättävän lähelle Hankoa ja heidän kauttaan nähdään myös, miltä tuo ajanjakso näytti Helsingissä, Tammisaaressa ja Bromarvissa.

Eniten tunteisiini meni Hjalmar, iäkäs kalastaja, joka ei viihdy Bromarvin maatilalla ollenkaan. Missä on meri, missä tuttu kalastajan elämä? Hjalmarissa tuntui vahvasti tuo kirjan nimessä mainittu kaipuu: hän kaipaa Hankoa, hän kaipaa Ruotsiin lähetettyä pojanpoikaansa ja hän kaipaa vaimoaan.

Saran asuu samassa saunakamarissa, mutta syyllisyyden, puhumattomuuden ja ikävän kuilu vain kasvaa. Hjalmarin epätoivon oli todella hyvin kirjoitettu.

Disa ei tässä herättänyt kovin suuria tunteita, joskin kohta, jossa hän näyttää eräälle epämiellyttävälle miehelle kaapin paikan, oli yksi suosikeista. Aino onnistui lähinnä ärsyttämään ensirakkaudessa räytymisellään, mutta epäilemättä se oli tarkoituskin. Hän on vasta 19-vuotias ja täytyy sanoa, että Berndt olisi voinut kohdella häntä paljon paremminkin.

Kirjassa kuvataan hyvin tuota lyhyttä ja kireää ajanjaksoa aktiivisten sotatoimien välissä. Kaiken keskuksena on Hanko, vaikka siellä vietetään hyvin vähän aikaa. Hankolaiset ovat tuuliajolla siinä missä evakkoon joutuneet karjalaisetkin. Hjalmar, Aino ja Disa haluavat palata sinne, ja Hangossa olevat neuvostoliittolaiset joukot ovat jatkuva ja hyvin konkreettinen uhka.

Täällä, matalassa järvivedessä, musiikki on toisenlaista. Hiljaisuus on sama, raskas ja painostava, mutta jää paukkuu kiväärinlaukausten tavoin. Yhä uudelleen, monta kertaa minuutissa se paukahtaa ja saa Hjalmarin polvet valahtamaan merkillisen veltoiksi. Viime viikolla venäläisistä ei kuulunut risahdustakaan, ja rajalle on matkaa, mutta silti. Koskaan ei voi tietää.

(s. 133-134)

Tykkäsin ajanjakson kuvauksesta noin yleensäkin. Kirjasta löytyy salakuljettajia, sodassa haavoittuneita nuoria miehiä, reippaita lottia, oikeasti ilmestyneitä sanomalehtiä oikeine uutisineen ja presidentti Risto Rytikin kuullaan radiossa puhetta pitämässä.

Kirjan tiedot:

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on | S&S 2024 | 432 sivua

Ruotsinkielinen alkuteos: Hos dig min längtnär förtöjd (2024) | Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom

Haasteet:

* Helmet 2026 : 47. Trilogian toinen osa

* Lukumatka menneisyyteen : 4. Haasteeseen sopiva kirja Kirjagramin top100 pitkältä listalta @akiespa :n profiilista