Rey Tercieron ja Bre Indigon sateenkaareva YA-sarjakuva Northranger on näköjään saanut inspiraationsa Austenin Neito vanhassa linnassa -kirjasta. En tiennyt tätä etukäteen ja se on vielä lukematta, joten nyt jäi varmasti jokin taso tästä tarinasta ymmärtämättä.
Northrangerissa ollaan nykypäivässä, enimmäkseen texasilaisella ranchilla. Kauhuelokuvia fanittava kaupunkilaispoika Cade joutuu kesän ajaksi apukädeksi ranchille, jossa tuntuu olevan paitsi synkkiä salaisuuksia, myös ah niin söpö Henry.
Latinotaustainen Cade tietää varsin hyvin miten rasistinen ja homofobinen Texas on, joten hän ei ole kertonut vielä kenellekään tykkäävänsä pojista. Kirjan teemana ovatkin salaisuudet ja myös väärinymmärrykset. Omien kokemustensa perusteella Cade olettaa ihmisistä usein pahinta.
Tarina oli itse asiassa aika tummasävyinen. Melkein jokaisella hahmolla on jonkinlainen tragedia takanaan, ja se näkyy esimerkiksi alkoholismina ja kuolemanpelkona. Cade on kiinnostunut kauhuelokuvista siksi, että hän tuntee jonkinlaista yhteenkuuluvuutta sekä elokuvien halveksittujen hirviöiden että pelokkaiden uhrien kanssa.
(Itse asiassa tästä tuli vähän mieleen The Summer Hikaru Died, jossa on samanlaista “olen varmasti kaikkien silmissä hirviö seksuaalisuuteni vuoksi” -teemaa.)
![]() |
| Kun epäröit, kysy kuolleilta. (s. 97) |
Caden perhe on uusperhe, jossa isä- ja siskopuoli ovat mustia. Isäpuoli ymmärtää hyvin Caden kokeman rasismin, mutta heittelee ohimennen ajattelemattoman homofobisia kommentteja. Loppupeleissä hän on silti Caden puolella ja oli itse asiassa kiva lukea kohtaus, jossa hän ymmärtää tehneensä väärin ja päättää toimia vastaisuudessa paremmin.
Henryn painolasti on vähän erilainen. Hän ei ole kokenut rasismia, mutta hänen isänsä on raivoava konservatiivi armeijaupseeri, jonka asenne tekee elämän vaikeaksi paitsi Henrylle, myös hänen siskolleen. Tässä talossa ei homoilla ja tytöt ovat toisen luokan kansalaisia jne., menköön roskiin koko äijä.
Tarinassa oli kevyempiäkin kohtia, mutta kokonaisuutena tämä ei ollut mikään hyvän mielen kirja. Ensirakkaus on söpöä, mutta se täytyy kokea salassa ja pelossa. Ranchilla on kivoja eläimiä, mutta osa niistä päätyy omaan pataan. Lopussa aurinko paistaa risukasaan, mutta monille traumoista paraneminen on vasta alussa.
Kirjan tiedot:
Rey Terciero & Bre Indigo: Northranger | HarperAlley 2023 | 229 sivua | Kirjastosta
Haasteet:
* Paha mieli, paras mieli : Riippuvuus


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti