Kayoru: Rakastunut robottiin

Kas kun tämä mangasarja oli mennyt minulta kokonaan ohi. Yleensä olen vähän paremmin kärryillä siitä, mitä suomeksi ilmestyy. Varasin siis Kayorun Rakastunut robottiin -kirjaparin sekä katsoakseni mikä se on mangojaan että kuitatakseni yhden kohdan lukuhaasteesta.

Rakastunut robottiin on siis kaksiosainen sarja, eräänlaista pehmoista shoujo-scifiä. Lukiolainen Mariko löytää roskakasasta komistuksen, joka osoittautuu androidiksi. Kouta lupaa suojella uutta mestariaan ikuisesti ja sittenhän sitä ihastutaan ja rakastutaan ja vähän myös sekstaillaan.

Luen harvoin shoujoa pinnallisista syistä: genretyypilliset lautasen kokoiset silmät eivät viehätä minua ollenkaan. Niiltä ei pääse pakoon tässäkään sarjassa, mutta oli tämä kuitenkin ihan kivaa luettavaa. Tykkäsin etenkin Marikosta, joka on vastuussa pikkuveljestään, ja joka luokkaretkellä tarttuu riuskasti kirveeseen ja ryhtyy halkomaan puita.

Androidi-juttua ei sen kummemmin käsitelty ja tarina pyöriikin lukioarjen ja parisuhteen edistymisen ympärillä. Vähän harmi kyllä, minua nimittäin jäi kiinnostamaan Koutan alkuperä. Maailma ei muuten vaikuta mitenkään futuristiselta, joten mistä ihmeestä hän oli ilmestynyt?

Päätarinan lisäksi molemmissa osissa oli lyhyempiä, itsenäisiä romanttisia tarinoita, jotka eivät liittyneet Marikoon ja Koutaan mitenkään.

Kirjan tiedot:

Kayoru: Rakastunut robottiin 01 & 02 | Ivrea 2016 | 174 & 190 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Zettai ren’ai progman (2012 & 2013) | Suomennos: J. J. Pensikkala

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Androidi/gynoidi

Haastekoonti: Fantastinen kesä 2025

@sivukerrallaan järjestämä Fantastinen kesä -lukuhaaste päättyy elokuun lopulla. Kiitos taas kivasta haasteesta! Tavoittelin täyttä ruudukkoa ja siihen pääsinkin, yllättävän nopeasti vielä. 

Tuskin tämä olisi valmistunut näinkin nopeasti ja suhteellisen vähällä vaivalla ilman äkillistä David Eddings-innostustani. Siitä taas saan kiittää @olipakerrankirja 'a, jonka Belgarion-urakka sai minut tarttumaan Eleniumiin ja Tamuliin. Että kiitos vain siitä, että siivitit haastettani!

Jos jätetään Eddings pois laskuista, suosikkini tämän vuoden haastekirjoistani olivat Heather Fawcettin Emily Wilde's Encyclopaedia of Fairies ja Marie Brennanin Voyage of the Basilisk. Jos olet koskaan lukenut ja tykännyt jommasta kummasta sarjasta, kokeile ihmeessä toistakin. Päähenkilöissä on niin paljon samaa, että heidän toivoisi tapaavan jossain fantasiamaailmojen välisessä tilassa.

Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

Romantasia: Ali Hazelwood: Bride

Moraalisesti harmaa henkilö: Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni

Osa kirjasarjaa: B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet

Taianomainen luonto: Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison

Näyttävä kansi: Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea

Kirjassa on kirja: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries

Taistelukohtaus: Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Mielenkiintoinen sivuhenkilö: Nnedi Okorafor: Shadow Speaker

Naiskirjailija: Nnedi Okorafor: Like Thunder

Kirja, jonka luet uudelleen: David Eddings: Timanttivaltaistuin

Joku säilyttää salaisuutta: David Eddings: Rubiiniritari

Monarkia: David Eddings: Safiiriruusu

Kotimainen fantasiakirja: Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Haluaisit vierailla kirjan maailmassa: Marie Brennan: Voyage of the Basilisk

Monta päähenkilöä: David Eddings: Salattu kaupunki

Ennustus: David Eddings: Hohtavaiset

David Eddings: Tamulin taru

Keisarilliselle neuvostolle oli käynyt tässä vaiheessa ilmeisen selväksi, että valtakuntaa uhkasi mitä vakavin vaara - vaara, jonka vaatimuksiin hänen keisarillisen majesteettinsa hallitus kykenisi vain perin puutteellisessa määrin vastaamaan.

En sitten malttanut mieltäni vaan päätin lukea Tamulin tarun heti Eleniumin jälkeen. Samat tutut hahmot, samalla kaavalla toimiva juoni, sama tuttu Eddingsin huumori ja ihan samalla tavalla luin nämäkin tiiliskivet todella nopeasti.

Trilogia alkaa Tulikupoleista, jossa naapurimantereen keisari pyytää Sparhawkia visiitille vilkaisemaan yliluonnolliselta vaikuttavaa ongelmaa. Keisarin tunteita säästääkseen Sparhawk ei lähde matkaan yksin, vaan reissu naamioidaan koko perheen valtiovierailuksi.

Melkein koko kirja kuluu siihen, että retkikunta taivaltaa Eosian mantereelta Tamulin pääkaupunkiin. Eipä haitannut, siihen mahtui jos jonkinlaista sivujuonta ja kummallisia kohtaamisia.

Hohtavaisissa lähetään noutamaan Bhelliomia ja piipahdetaan niiden hohtavaisten luona. Tässä kirjassa on koko kuuden kirjan sarjan ylivoimaisesti puuduttavin kohtaus, jossa selostetaan pitkään ja hartaasti sitä, millainen takapiru Sparhawkin selän takana on vuosikymmeniä häärinyt. 

Ja sitten Salattu kaupunki päättää reissaamisen astetta eksoottisempaan matkakohteeseen, jonne pyrkivät suunnilleen kaikki kahden mantereen silmäätekevät. Minusta tarina hajosi tässä aika pahasti, koska Sparhawk ei enää riittänyt kertojaksi. Näkökulma hyppeli koko ajan eri hahmojen välillä, koska tähän salattuun kaupunkiin tosiaan pyrkivät kaikki kynnelle kykenevät.

Eipä silti, kirjassa oli kyllä ihan suosikkitiimiytymisiäni. Ulathin, Tynianin ja heidän peikkoystävänsä keskustelut viihdyttivät aina, ja tykkäsin myös Beritin ja Khaladin harharetkistä. Pidin myös siitä, että Ehlanasta tuli yksi kertojista ja että naiset saivat muutenkin merkittävämpiä rooleja. Aphraelista en siltikään pitänyt, siinä sitten on rasittava jumaluus.

Ja ihan erityisesti pitää mainita pitkät naiset! Kirjasomessa on keskusteltu romanttisten tarinoiden piiiitkistä mieshahmoista ja tässäpä on sitten sille vähän vastakohtaa. Kaikki ataanien soturikansaan kuuluvat ovat sukupuoleen katsomatta noin parimetrisiä. Sparhawkin joukkoon kuuluva Mirtai on siis sellaiset 20-30 senttiä korviaan myöten rakastunutta, toiseen kansaan kuuluvaa sulhoaan pitempi.

Lopputulemana tykkäsin tästäkin sarjasta ja viihdyin sen parissa vallan mainiosti. Oli erityisen mukavaa lukea sankareista, jotka ovat jo keski-iän paremmalla puolella. Milloin kolottaa selkä, milloin rasittavat varhaiset aamut, milloin sitä vain olisi mieluummin kotona perheensä kanssa kuin juoksentelisi ympäri mannerta pelastamassa maailmaa.

Kirjojen tiedot:

David Eddings: Tulikupolit, Hohtavaiset & Salattu kaupunki | Karisto 1997 | 619, 640 & 639 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Domes of Fire (1992), The Shining Ones (1993) & The Hidden City (1994) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Monta päähenkilöä & Ennustus

Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Kolmisenkymmentä vuotta sitten erästä Huntingdonin neitosta suosi hyvä onni.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui Kasvattitytön tarinalla. Sanon nyt heti, että kirja oli aivan hirvittävän tylsä, joten paljon kehuja se ei meiltä kummaltakaan saanut.

Mikä on sääli, koska perusidea on kiinnostava. Köyhemmän perheen tytär Fanny pääsee varakkaiden sukulaistensa kasvatiksi. Kasvuvuodet kiidetään läpi ja sitten asetutaan aikaan, jolloin Fanny on 18-vuotias. Parisuhdesuhmuroinnit alkavat pyöriä hänen ympärillään, tai oikeastaan hänen vieressään.

Fanny oli niin kertakaikkisen hyvä ja nöyrä ja hyveellinen, että voihan tylsyys. Hän on niin kiitollinen sukulaisilleen, että ei uskalla sanoa omaa mielipidettään juuri mihinkään asiaan. Hänessä ei ole minkäänlaista kiinnostavaa särmää, johon tarttua.

Fanny on luonnollisestikin salaa rakastunut serkkuunsa, jolla oli osansa hänen kasvatuksessaan. Edmund on miltei yhtä täydellinen, jos kohta rakastuu aivan toisen naiseen. Siinä käy vähän huonommin, joten Fanny ja Edmund elävät sitten kuitenkin onnellisesti elämänsä loppuun saakka pyhimyskehiensä valossa.

Kaikki mielenkiintoiset asiat ja sandaalinkäryiset draamat tapahtuvat aivan toisille henkilöille tarinan loppupuolella. Fannyn kauhistellessa vakavia sairauksia, aviorikoksia, karkaamisia ja muita moraalisen rappeutumisen ilmentymiä minä olin revetä riemusta, koska jossain viimein tapahtui jotain.

Satoja sivuja rikkaiden saamatonta laiskottelua ei vain jaksanut innostaa. Edes näiden hyväosaisten itsekkyydestä ei irronnut oikein mitään, koska loppupeleissä Mansfield Park ja sen raharikkaat olivat Fannyn unelma. Hänen biologinen, köyhempi perheensä osoittautui nimittäin aivan hirveäksi.

Lopputulemana kumpikaan meistä ei oikein tykännyt tästä ja tähän mennessä luetuista Jane Austenin kirjoista tämä jäi ehdottomasti häntäpäähän. En suosittele, lukekaa mieluummin jokin muu hänen teoksistaan.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Kasvattitytön tarina | Karisto 2014 (1. p. 1954) | 480 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Mansfield Park (1814) | Suomennos: A. R. Koskimies

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Tarukirja, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk (The Memoirs of Lady Trent #03)

Depending upon your temperament, you may be either pleased or puzzled to see that I have chosen to include my time upon the Basilisk in my memoirs.

Tiedättekö kenen pitäisi tavata jossain kirjojen välisessä maailmassa? Emily Wilden ja Isabella Camhurstin. Aivan ihastuttavan samanlaiset naiset, joiden intohimona on tieteen tekeminen. Toisella keijut, toisella lohikäärmeet, mutta yhteistä puhuttavaa olisi varmasti.

Tämä Voyage of the Basilisk jatkaa siis Marie Brennanin The Memoirs of Lady Trent -sarjaa. Edellisestä osasta on kulunut kuutisen vuotta ja tämän kirjan tarina kattaa pari vuotta. Muistelma kun on, vanhempi kertoja-Isabella kertoo heti alussa keskittyvänsä niihin tapahtumiin, joista ei ole julkisuudessa ennen paljon puhuttu.

Jostain syystä kuvittelin Basiliskin olevan lohikäärme, mutta sepäs onkin laiva. Isabella lähtee pitkälle tutkimusretkelle nuoren poikansa Jaken, tutkijakumppaninsa Tomin ja kotiopettaja Abbyn kanssa. Tarinassa seikkaillaan merellä ja saaristossa, ja mukaan mahtuu lohikäärmeiden lisäksi muun muassa haaksirikko ja prinsessan pelastus.

You might think my two recent brushes with death - three, if you count the dengue fever - would be enough to dissuade me from foolish actions for a time. Then again, if you have been reading this series from the first volume, you might not.

(s. 257)

Tykkäsin tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin edellisistäkin. 1800-lukua muistuttava maailma on kiinnostava ja osa tarinaa on aina Isabellan kokemus muottiin sopimattomana naisena. Eihän hieno nainen käytä housuja ja kaveruus miesten kanssa on täysin sopimatonta! Tässä oli myös sateenkaarirepresentaatiota, joka sai Isabellan pohtimaan sukupuolta ja sukupuolirooleja enemmänkin.

Mietin kirjaa lukiessani, että miksihän nämä on kirjoitettu sijoittumaan uuteen fantasiamaailmaan? Ihan hyvin nämä olisivat voineet olla vaihtoehtohistoriaa. Maiden nimet ja kartta ovat erit kuin meillä, mutta on todella selvää mitä tosielämän kansoja tässä sarjassa kuvataan. Esimerkiksi Basiliskissa käväistään Kiinassa, tutustutaan uuteen arabitaustaiseen ystävään ja seilataan Polynesian suunnalla.

No, samapa se, ilo tämä kuitenkin oli lukea! 

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: Voyage of the Basilisk | Tor Books 2016 | 368 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:

* Helmet 2025 : 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon

* Fantastinen kesä : Haluaisit vierailla kirjan maailmassa

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjan on kirjoittanut nainen

Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Ennen kuin päivä sarasti, Mai nousi.

Luin jokunen vuosi sitten Katri Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut, ja veikkasin sitä sarjan ensimmäiseksi osaksi. Niinhän se olikin ja jatko-osa Laulunpunojat ilmestyi tänä vuonna.

Vaikka tätä kutsutaankin takakannessa itsenäiseksi jatko-osaksi, tässä oli silti selvää jatko-osan tuntua. Harmittelinkin lukiessani, että muistin ensimmäisestä osasta niin vähän. Tässä ainakin sampon funktio jäi aika epäselväksi ja esimerkiksi Main perhesuhteet olisivat varmasti olleet ymmärrettävämpiä, jos lukijalla olisi tietoa edellisestä osasta.

No, kuitenkin, tässä siis on pääosassa Mai, yksi Aavan kylän miekoista eli taistelijoista. Aavan pitkä perinne väkivaltaisena valloittajana ei kuitenkaan tunnu omalta, ja Mai käyttäisi aikansa mieluummin etsimällä niin lauluja kuin sampoakin.

Matkallehan siinä lähdetään ja ennen pitkää Mai päätyy ah niin utopistiseen Lintukotoon. Main (ja vähän minunkin) silmissä se oli oikeasti niin leppoisa, että sitä oli vaikea uskoa todeksi. Lintukotokaan ei silti ole vailla ongelmia ja uhka tuleekin yllättävästä suunnasta.

Pidin kirjan maailmasta, joka nostaa tunnelmaa muinaissuomalaisesta mytologiasta. Runonlaulantaperinne on vahva ja sisämaan Maille vesi on pelottava elementti. Yksi kirjan teemoista onkin omien pelkojen kohtaaminen ovat ne sitten vellovaa merta tai epävarmuutta suurien päätösten edessä.

Kirjassa oli myös kivasti sateenkaarevuutta. Mailla on eri kohdissa tarinaa sekä tyttö- että poikaheilat, eikä tämä näytä olevan kenellekään ongelma. Tarinassa on pari sänkykamarikohtausta, joita ei ole kerrottu mitenkään yksityiskohtaisesti ja jotka tuntuivat lempeän turvallisilta.

Kirjan tiedot:

Katri Kauppinen: Laulunpunojat | Otava 2025 | 254 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kotimainen fantasiakirja

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on legendaarinen aarre tai taikaesine

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi (Jylhäsalmi #02)

Anna heilautti kättään hopeanvärisen maasturin kuljettajalle, istahti pieneen siniseen Toyotaansa ja starttasi.

Ennakoin jo kesän alussa, että jossain vaiheessa saattaa iskeä vähän maalaisromanttinen olo. Sitä silmällä pitäen lainasin valmiiksi Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan toisen osan Jylhäsalmella salamoi.

Olin oikeassa ja se olo tuli nyt, näköjään samoihin aikoihin kuin Ylen toimittajalle, joka teki genrestä ihan jutunkin. Ajallisesti tämä kirja sattui samaan saumaan, tarina nimittäin alkaa elokuun alussa.

Juoni on käytännössä sama kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Kiinteistövälittäjä Anna muuttaa vanhaan puutaloon ja haaveilee oikeasta maalaisidyllistä. Siihen piti kuulua miesystäväkin, mutta tyyppi päättääkin jäädä Englantiin. Onneksi Jylhäsalmelta löytyy salskeita miehiä jokaisen sinkkunaisen tarpeisiin.

Sen suurempia yllätyksiä ei kirja tarjoile, mutta eihän sen ole tarkoituskaan. Kaikki on tuttua ja turvallista, ja draama on tasoa naapuri yrittää hiippailla marjavarkaisiin. Lopussa on vähän isommat kierrokset ja genretyypillisiä typeriä väärinkäsityksiä, mutta tunnelma on siitäkin huolimatta laiskan leppoisa. Mikäpä se on maalaismaisemista ja oman pihan antimista nauttiessa.

Luulen, että jatkan näiden lukemista silloin tällöin. Nämä ovat sujuvasti kirjoitettuja ja nopeasti luettuja, joten maalaisromantiikan kaipuuseen ne toimivat mainiosti.

(Mutta nyt kun asia tuli puheeksi, niin en oikein kestä noita genretyypillisiä väärinkäsityksiä. Enkä etenkään sitä, miten oletus on, että sympatiani ovat aina päähenkilön puolella.

Jos vetäiset itkupotkuraivarit ja stalkkerimoodin päälle heti, kun ihastuksesi puhuu tuntemattomalle naiselle, ongelma olet sinä, ei ihastus tai tämä toinen nainen. Vähän hei jäitä hattuun, saa ihmisellä ystäviä olla ja noin kahden viikon tuntemisen jälkeen et voi olettaa tunnistavasi joka ainoaa henkilöä, jonka ihastuksesi tuntee.

Olisi kiva, jos tästä troopista päästäisiin eroon eikä jokainen ihastukselle puhuva nainen saa heti päähenkilön vihoja niskaansa…)

Kirjan tiedot:

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi | Karisto 2018 | 197 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjakaapin avain, Kirjahullun päiväkirja, Amman lukuhetki ynnä muut

David Eddings: Eleniumin taru

Aikojen aamunkoitteessa, kauan ennen kuin Styricumin heimon kantaisät rahjustivat kyyryssä selin, turkiksiin kietoutuneina ja nuijia puristaen alas Zemochin vuorilta ja metsistä aina keskisen Eosian tasangoille, asusti luolassa syvällä pohjoisen Thalesian ikilumien alla kääpiökasvuinen ja muotopuoli peikko nimeltä Ghwerig.

Sanoinkin tuossa jo aiemmin, että @olipakerrankirja innosti tarttumaan uudelleen David Eddingsiin. Aina voi syyttää toisia lukujonon kasvamisesta!

Eddingsin kirjat olivat teiniminälleni portti fantasiakirjallisuuteen heti Dragonlance-kirjojen jälkeen. Dragonlanceista ei koskaan tullut suosikkejani, mutta Eddingsin Garion- ja Sparhawk -sarjoista tuli. Ne löytyvät omasta hyllystäni ja olen aina silloin tällöin lukenut niistä valittuja paloja. Koko sarjojen uusintaluvusta on kuitenkin piiiitkä aika, joten muistikuvat eivät olleet enää kovin tarkkoja.

Toisin kuin noissa Garion-kirjoissa, Sparhawkeissa päähenkilöt ovat aikuisia, useimmat vähintäänkin keski-ikäisiä. Nämä eivät ole sellaisia nuoren pojan kasvutarinoita kuin Belgarionin taru on, vaan enemmänkin Mallorean-tyyppisiä kaveriporukan miekka ja magia vaelluksia.

Eleniumin taru -sarja alkaa, kun Sir Sparhawk palaa maanpaosta huomatakseen, että hänen nuori kuningattarensa on kuolemaisillaan. Timanttivaltaistuimessa säntäillään pitkin ja poikin mannerta selvittämässä, millä Ehlanan voisi pelastaa. Rubiiniritarissa säntäily jatkuu ja Sparhawkin sekalaisen seurakunnan tähtäimessä on legendaarinen Bhelliom, jonka edessä vapisevat niin kuolevaiset kuin jumalatkin. Trilogian päättää Safiiriruusu, jossa syvennytään kirkon politiikkaan ja lähdetään jumaljahtiin.

Näissä kirjoissa vietetään rutkasti aikaa hevosten selässä Sparhawkin ja kumppaneiden kiitäessä valtakunnasta toiseen. Eri asioiden etsiminen onkin näppärä keino esitellä Eosian mannerta ja valtakuntia, joiden kansat toistavat meidän maailmastamme nostettuja kliseitä ja stereotypioita. Pohjoisen thalesialaiset ovat viikinkejä, peloi-kansa mongoleja jne. Näiden kansojen parissa ei myöskään paljon individualisteja ole, vaan kaikki ovat tyypillisiä eleenejä ja tyypillisiä styrikkejä ja tyypillisiä muita heimoja.

Kansojen kuvauksissa ja etenkin naishahmoissa olisi ollut paljonkin toivomisen varaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että minulle nämä olivat edelleen aivan erinomaisen luettavia kirjoja. Tiiliskivimäisyydestään huolimatta luin nämä nopeasti ja suorastaan ahmimalla. Tarina rullasi eteen päin kuin juna ja käytännössä kaikkien harrastama nokkela sanailu nauratti kerran jos toisenkin.

Safiiriruususta oli jo ennestään jäänyt mieleeni fantasiapaavin valinta. Tällaista uskonnollista politikointia, selkään puukottamista ja kieroilua näkee harvemmin etenkään fantasiakirjallisuudessa. Kirkonmiesten ahneutta ja pikkumaisuutta kuvataan piikikkäästi, ja ääntenlaskennasta saatiin aikaan jännitysnäytelmiä.

Muistin myös sen, että en ole koskaan suuremmin pitänyt jumalatar Aphraelista ja se piti paikkansa tälläkin kertaa. Rasittava tenava, ja se mitä hän teki lopussa Sparhawkille ja Ehlanalle olisi jo sopinut kauhukirjaankin.

En myöskään innostunut tuosta Sparhawkin ja Ehlanan romanssista. Muistaakseni se kuitenkin toimi jatko-osissa eli Tamulin taru -trilogiassa. Kieltämättä nyt houkuttaisi lukea myös se!

Kirjan tiedot:

David Eddings: Timanttivaltaistuin, Rubiiniritari & Safiiriruusu | Karisto 1996 | 503, 456 & 67 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Diamond Throne (1989), The Ruby Knight (1990) & The Sapphire Rose (1991) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirja, jonka luet uudelleen, Joku säilyttää salaisuutta & Monarkia