perjantai 11. maaliskuuta 2022

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär


Kansikuva.


Ilta oli koittamassa, kun kuolema karautti Summershallin Suureen kirjastoon.

16-vuotias Elisabeth Scrivener on kasvanut maagisessa kirjastossa ja haaveilee valmistuvansa vaarallisten loitsukirjojen vartijaksi. Kun Elisabeth joutuu taistelemaan karannutta kirjaa vastaan, hän huomaa pian olevansa sitäkin suuremmassa vaarassa.

Sanonpa heti alkuun, mistä en pitänyt, koska se lista on kahden asian mittainen.

1. Kirjan pakollisesta romanssista, jonka toinen osapuoli on velho Nathaniel Thorn. Suhde perustuu lähinnä siihen, että Nathaniel on komea ja hänellä on angstinen menneisyys, joka saa Elisabethin säälimään häntä.

2. Nathanielista, joka oli itsekeskeinen nulikka, jonka ilkeily ei ollut ollenkaan minun makuuni. En vain jaksa näitä mieshahmoja, joiden ah niin nokkela sanailu ja flirttailu on vain tahallista toisen loukkaamista.

Mutta onneksi (?) tähän romanssiin ei juuri tuhlata aikaa, mikä toisaalta on syy siihen, että se ei kiinnostanut minua yhtään.

Elisabeth tosiaan tempautuu mukaan seikkailuun, jossa panoksena on tietenkin maailman kohtalo. Kuinkas muutenkaan. Kirja on oma itsenäinen teoksensa ja saa kyllä ison plussan siitä. YA-spefiä vaivaa vakava sarjoittuminen.

Näin kirjojen ystävänä tykkäsin kirjassa siitä, että juoni pyörii kirjojen (ja demonien) ympärillä. Elisabethkin pitää kirjoista, etenkin niistä vaarallisista. Suurkirjastoissa säilytetään pelottavia loitsukirjoja, jotka saattavat sopivasti ärsytettyinä muuttua hirviöiksi.


Loitsukirjojen siirtäminen kirjastojen välillä oli varovaisuutta vaativa tehtävä. Jotkut teokset hautoivat niin voimallista kaunaa toisiaan kohtaan, että niitä ei voitu tuoda edes virstojen päähän samasta paikasta ilman, että ne alkoivat ulvoa tai leimahtivat palamaan. Wildmarchin erämaassa oli jopa talon kokoinen kraatteri paikassa, jossa kaksi kirjaa oli ottanut kiivaasti yhteen kiistellessään thaumaturgisesta oppilauseesta.
(s. 18)


Nämä loitsukirjat ovat velhojen tekemiä ja niinpä kirjastot suhtautuvat velhoihin hyvin nuivasta. Velhot saavat voimansa demoneilta, jotka vaativat maksuksi elinvoimaa.

Elisabeth tutustuu Nathanieliin demoniin Silasiin, joka olikin kiva ja kiinnostava uusi tuttavuus. Hän varoittaa Elisabethia rikkomaan kahleitaan, koska vapautettu demoni haluaa väistämättä imeä kaikki ihmiset kuiviin ja tuhota kaiken näkemänsä. Heidän ystävyyttään kehitetäänkin kirjassa huomattavasti enemmän kuin Elisabethin ja Nathanielin välistä suhdetta. Myös Silasin ja Nathanielin välinen kummallinen suhde oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin Elisabethin ja Nathanielin.

...Itse asiassa kumpi tahansa näistä tai vaikkapa vaihteeksi kolmen kimppa olisi kiinnostanut minua romanssina huomattavasti enemmän kuin se, mikä kirjassa sitten tapahtui.

Kirjan juoni on hieman oudosti rakennettu. Se on välillä oikeinkin vauhdikas seikkailu, mutta toisaalta tuntuu, että kovin suuria ei sittenkään tapahdu eikä kukaan oikeastaan tiedä mistään mitään. Pidin jälkinäytöksestä, mutta sitä edeltävä loppuratkaisu jätti sellaisen ”no tuossako se nyt oli?” –olon.

Kuitenkin, tykkäsin kirjasta kokonaisuutena, sen maailmasta ja Elisabethista. Tutustun varmasti muihinkin Rogersonin kirjoihin kun ehdin!


Kirjan tiedot:
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär | Karisto  2020 | 453 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Sorcery of Thorns (2019) | Suomennos: Mika Kivimäki

Luettu myös:
Kirjoihin kadonnut, Kirjapöllön huhuilujaSiniset helmet ynnä muut

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2022 : 3. kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [17/50]
* YA-spefibingo : Ihana, ärsyttävä tai samaistuttava hahmo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti