Tusinan verran hyviä ampujia, joista useimmat olivat kotoisin Woodvalen uudisasutukselta, kokoontui eräänä kirkkaana syyspäivänä hiukan yli sataviisikymmentä vuotta sitten kilpailemaan "kalkkunanammunnassa".
Vuoden 1750 tienoilla joukko valkoihoisia uudisasukasmiehiä kokoontuu kilpa-ammuntaan. He tavoittelevat sekä pulskaa palkintokalkkunaa että mainetta ja kunniaa kaveriporukassa. Voittajaksi selviää puskista ilmestynyt ällistyttävän komea shawnee-intiaani Nopsajalka, jonka maine on kiirinyt uudisasukkaiden keskuuteen. Kieltäydyttään kalkkunasta Nopsajalka ja erämies Simon Kenton kutsutaan illalliselle Big Sheltonin luo. Varsinainen seikkailujuoni lähtee liikkeelle kun käy ilmi, että Sheltonin toivottomat kaksospojat ovat lähteneet kahdestaan metsästysretkelle.
Mietin, mitä lukisin Popsugar-haasteen western-kohtaan ja päätin sitten mennä siitä, missä aita on matala eli valita nuortenkirjan. Näitä poikain seikkailutarinoita julkaistiin useina kustantajasarjoina 1900-luvun alkupuolella, joten valinnanvaraa löytyi. Tämä Ellisin Nopsajalka valikoitui nostalgiasyistä. Minulla oli joskus muinoin yksi sarjan kirja omassa hyllyssäni. Jostain kumman syystä kyseessä oli sarjan viimeinen osa enkä edes muista koskaan lukeneeni sitä.
Tämä siis on perinteinen pojille kirjoitettu seikkailukirja, jossa ollaan Yhdysvaltoja asuttamassa. Karjapaimenia ei löydy, mutta eikähän tämä kuitenkin westernistä mene. Henkilökaartiin kuuluu joukko valkoihoisia uudisasukkaita, yhden perheen mustaihoinen palvelijanainen sekä pääasiassa shawnee-heimoon kuuluvia alkuperäisasukkaita. Tapahtumat sijoittuvat villiin luontoon, jonka uudisasukkaat yrittävät kesyttää ja jossa jokaisen miehen on osattava metsästää saadakseen ruokaa pöytään.
Nopsajalka on paras kaikessa eräjormailuun liittyvässä. Häntä nopeampaa juoksijaa, parempaa jäljittäjää tai tarkempaa ampujaa ei ole. Tumpelot Sheltonin pojat ajautuvat vaarasta toiseen silkkaa typeryyttään ja Nopsajalka kirjaimellisesti kävelee heidän perässään pelastaen heidät niin toisilta intiaaneilta kuin kallionkielekkeeltäkin.
- Nopsajalka tiesi, että ainoastaan Ohion ja Kentuckyn suurimmat pässinpäät piiloutuisivat tähän luolaan. Siksi Nopsajalka etsi veljiään täältä.
(s. 129)
Huomatkaa, että Nopsajalka puhuu koko ajan itsestään kolmannessa persoonassa. Tarinassa korostetaan sitä, miten lähetyssaarnaajat olivat tuoneet sivistyksen ja Jumalan punaisten miesten sydämiin ja opettaneet Nopsajalan muun muassa lukemaan. Hän on itse asiassa fiksumpi kuin kukaan muu kirjan hahmoista. Kirjailija on kuitenkin kirjoittanut Nopsajalan puheen tuollaiseksi oletettavasti siksi, ettei hahmo olisi kuitenkaan liian täydellinen. Pitäähän sitä uudisasukkaille jotain jättää ja jos ei muuta niin kieliopillisesti oikea puheenparsi. Samaa asennetta löytyy auki kirjoitettuna esimerkiksi Kentonin hahmosta. Niin Nopsajalan ystävä kuin hän onkin, intiaanin ylivertaisuus ja Kentonin kuvittelema ylimielisyys ärsyttävät häntä niin paljon, että hän yrittää antaa Nopsajalalle opetuksen. Eihän intiaani sentään voi häntä, valkoista miestä, parempi olla. Ilokseni kyllä voi.
Tarinassa otetaan välillä kantaa intiaanit vs. uudisasukkaat asetelmaan sympatioiden ollessa Nopsajalan ja muiden "sivistyneiden" intiaanien puolella. Pahisintiaanit toki ansaitsivat menettää maansa ja henkensä. Mietin kirjaa lukiessani, että tällaisia perinteisiä western-seikkailuja pojille ei julkaista enää ainakaan Suomessa. Liekö syynä se, että on kulunut niin paljon aikaa, että uudisasukkaita ja ajan asenteita on vaikea maalata kivaan valoon. On vaikea kirjoittaa eräjormailun iloista intiaanien mailla kun totuus on, että maat ryöstettiin törkeästi ja heimoja tuhottiin säälimättä. Asenteet ovat muuttuneet kirjan kirjoittamisen jälkeen ja hyvä niin.
Olen kyllä sitäkin mieltä, että jonkinlainen moderni vastine tällaisille kirjoille olisi syytä keksiä. Pojille kirjoitettuja lyhyitä ja kevyehköjä, enemmän kuin vähemmän realistisia seikkailujuttuja on oikeasti vaikea löytää uudempien kirjojen joukosta.
Tämän tarinan loppuun päästyäni huomasin pienehkön painoteknisen kömmähdyksen. Kirjan viimeinen sivu on painettu takakannen sisäpuolelle ja tarina jää kesken. Viimeinen sana on puolikas sana, tunte-
Kirjan tiedot:
Edward Ellis: Nopsajalka, vaeltava intiaani | Karisto 2010 (1. p. 1976) | 151 sivua | Kirjastosta
englanninkielinen alkuteos: Deerfoot in the Forest (1905) | suomennos: ruotsinkielisestä Hjortfot-teoksesta suomentanut Rauni Kanerva
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 43. kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja [18/50]Kariston nuortenkirjasto, lisäksi tämä uusi painos kuuluu Kariston nostalgia -sarjaan.
* Pohjoinen lukuhaaste 2020 - 8. kirja, joka on julkaistu ennen syntymävuottani [9/25]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a Western [17/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti