sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Kerstin Gier: Pilvilinna

Kerstin Gier:
Pilvilinna
(Wolkenschloss, 2017)
375 s.
Gummerus 2019
Suomennos: Heli Naski
Kirjastosta


Tässä minä siis seisoin täysin uuvuksissa lumessa viulun sävelten kantautuessa luoksemme tanssiaissalista.

Lukion kesken jättänyt 17-vuotias Fanny saa työharjoittelupaikan hotellista korkealla Sveitsin vuoristossa. Wanhanaikaisuutta huokuva hotelli keikkuu vararikon partaalla, mutta joulun tullen sen huoneet täyttyvät mitä erilaisimmista vieraista. Fannylla on kädet täynnä töitä lastenvahtina ja jokapaikanhöylänä, ja pakkaa sekoittavat vielä sekä uskomattoman komea brittiläinen Tristan että Pilvilinnan de facto perijä, hotellinomistajan poika Ben. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää ja pian käynnistyy tapahtumaketju, jonka seurauksena Fanny päätyy rämpimään lumihankeen nukkuva pienokainen sylissään.

Olen lukenut Kerstin Gierin aiemmatkin suomennetut sarjat, joten pitihän se tähänkin tarttua. Yllätyin positiivisesti siitä, että tämä on aivan itsenäinen teos eikä sarjan aloitus. Jotenkin tuntuu siltä, että etenkin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa sarjavyöry on paljon suurempi kuin yksittäisten teosten määrä. Toki sarjoillekin löytyy lukijoita, mutta joskus on kiva lukea valmis paketti, jossa tarina kerrotaan yhdellä kertaa alusta loppuun saakka.

Tarina lähtee kohtuullisen realistisista lähtökohdista. Pidin siitä, että Fanny ei oikein tiedä, mitä haluaa tulevaisuudeltaan ja jätti siksi lukionkin kesken. Pilvilinnaan hän onnistui pääsemään, koska hänellä on kokemusta pikkuveljiensä vahtimisesta. Kun tarina alkaa, Fanny on ollut harjoittelussaan jo muutaman kuukauden, joten Pilvilinna henkilökuntineen esitellään tuttuina asioina, ei uusina ja pelottavina juttuina. Pidin erityisesti Fannyn ja aulavahtimestari monsieur Rocherin ystävyydestä sekä Kielletystä kissasta, joka oli omalla tavallaan hyvin kissamainen. Pidin myös sekä Benistä että Tristanista, jos kohta rakastuminen viikossa aiheutti jälleen pientä silmien pyörittelyä.


Aamuvarhaisesta kohtaamisestamme lähtien olin saattanut ajatella häntä [Tristania] kerran tai kaksi, kenties hiukan useamminkin, mutta silti suorastaan järkytyin hänen uskomatonta komeuttaaan, aivan kuin olisin jo ehtinyt tällä välin unohtaa sen. Hänen ihonsa hohti herra Heffelfingerin selluliittiystävällisessä valossa kullanruskeana, ja tylsä hotellikylpytakki näytti hänen yllään designluomukselta.

"Herranjumala", kuiskasi herra Heffelfinger liikuttuneena.

Se ampui ehkä hiukan yli.
(s. 123)


Mitä pitemmälle tarina etenee, sitä uskomattomampia käänteitä se alkaa saada. Pian Fanny on korviaan myöten venäläisissä oligarkeissa, salaseuroissa ja järjettömän hintaisissa jalokivissä. Luulen, että jos tarina olisi yrittänyt ottaa itsensä vakavasti, en olisi viihtynyt sen seurassa näin hyvin. Gier kuitenkin kirjoittaa tuttuun tapaansa kevyesti ja hauskasti, selkeästi tietoisena siitä, miten älytöntä touhu oikeastaan onkaan. Pidin myös siitä, että kirja on tavallaan ikärajaton. Fanny on 17-vuotias, mutta kirjassa ei ole mitään, minkä vuoksi esimerkiksi 12-13-vuotiaskin ei voisi sitä lukea.

Lopuksi valitus: en pitänyt siitä, miten kaikki muut Fannyn ikäiset tytöt demonisoitiin kirjassa. Sekä nuoret huonesiivoojat että teinivieraat kiusaavat, kadehtivat ja halveksivat Fannya, jonka ympärillä nuoret miehet tietenkin pyörivät. Fannylla on kyllä paras ystävä kotona Saksassa, mutta pääasiassa toiset tytöt ovat tarinassa aina ilkeitä kilpailijoita, eivät potentiaalisia ystäviä. Olisipa kiva jos nuortenkirjoissa kuvattaisiin enemmän tyttöjen välistä ystävyyttä, johon pojat eivät liity millään tavalla ja joissa tytöt tukevat toisiaan sen sijaan, että yrittävät kampata joka käänteessä.

Mutta, kaiken kaikkiaan leppoisaa luettavaa. Sanoisin, että optimaaliset olosuhteet tämän lukemiselle löytyvät sellasesta hiljaisesta talvipäivästä, jolloin ulkona tuiskuttaa lunta ja voit uppoutua lukemiseen kuumaan juoman kanssa. Kaakao olisi ehkä parasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti