Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt

Lola Lafon:
Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
(Le petite communiste qui ne souriait jamais, 2014)
304 s.
Like 2017
Kirjastosta

"Kuinka vanha hän on?" päätuomari kysyy valmentajalta epäuskoisena.

14-vuotias romanialainen Nadia Comaneci sai ensimmäisenä telinevoimistelijana täydet 10 pistettä Montrealin olympialaisissa vuonna 1976. Tässä kirjassa Lola Lafon on yhdistänyt faktan ja fiktion, ja kertonut Nadian tarinan päättäväisestä pikkutytöstä aikuiseksi loikkarinaiseksi asti. Kirjassa keskitytään etenkin urheilun rankan ja raa'an maailman kuvaamiseen sekä siihen, miten maailma suhtautui pieneen keijuun kun tämä kehtasikin kasvaa isoksi.

Olipas raadollinen tarina. En tiennyt Nadiasta mitään ennen kirjan lukemista enkä tarttunut kirjaan viime vuonna sen vuoksi, että kansi on niin tavattoman tylsä. Omapas oli vikana, tämä on nimittäin oikein hyvä. Vetovoima ei kantanut aivan kirjan loppuun saakka ja mielestäni viimeinen osa oli turha tarinan kannalta, mutta muuten tämä oli kyllä kauhistuttava lukunautinto.

Lafon myötäilee todellisia tapahtumia, mutta lisää puuttuvia palasia nojautuen aihetodisteisiin ja mielikuvitukseensa. Kappaleiden välissä on kursiivilla kirjoitettuja osia, joissa Lafon kuvailee ja lainaa Nadian kanssa oikeasti käymiään keskusteluja. Joiltain osin nämä olivat jopa mielenkiintoisempia kuin tuo tarinallinen leipäteksti, Nadia nimittäin ei epäröi sanoa miten tekopyhältä Lafonin länsimainen näkökulma välillä tuntuu.

(Harmistunutta puhinaa.)

"Niinpä niin, juuri noin! Romanialaiset myivät kommunismia, toisin kuin ranskalaiset ja amerikkalaiset nykyurheilijat, jotka eivät suinkaan edusta mitään järjestelmää, mitään merkkiä!

(s. 81)

Nadia suhtautuu kipakasti myös niihin paineisiin, joita urheilijatytöille asetettiin ennen ja asetetaan nykyään ulkonäön suhteen. Tarinassa vedetään viiva Nadiaan ennen murrosikää ja Nadiaan murrosiän jälkeen. Yhtäkkiä pieni keijukainen olikin itsensä, valmentajansa ja suuren yleisön mielestä lihava lehmä. Mielestäni oli hirveää lukea miten käsittämättömän rumasti Nadiasta sanottiin ja miten julmasti hänen murrosiän pehmentämää vartoloaan arvosteltiin. Samaahan tapahtuu nykyään joka päivä iltapäivälehdissä ja netin syövereissä. 

Tarinassa mennään harvoin Nadian pään sisään ja siksi minulla oli aluksi vaikeuksia päästä siihen mukaan. Nadiaa kuvaillaan ulkopuolelta ja etäisyyden päästä, joten hänestä välittyvä kuva on (varmasti tarkoituksella) kaksinainen. Päättäväinen ja itsenäinen tyttö, joka tarttui hänelle annettuun tilaisuuteen kaksin käsin ja hinnasta välittämättä? Vai Romanian kommunistipropagandan välinen, jota käytettiin säälimättömästi hyväksi diktaattori Nicolae Ceausescun vision toteuttamisessa?

Nadian tarinan lomassa lukija saakin kuvan myös 1970-1980-luvun Romaniasta. Sekä Nadia että etenkin nuoremmat kirjailijan kohtaamat romanialaiset ovat huolissaan siitä, että tuon ajan Romaniasta annetaan yksipuolisen synkkä ja toivoton kuva. Kirjaa lukiessa vaikuttaa kyllä kovasti siltä, että synkkää ja toivotonta siellä olikin. Etenkin naisten ja heidän yksityiselämänsä valvominen oli karmivaa luettavaa. Hirvittää ajatuskin siitä, että naisten täytyi käydä joka kuukausi gynekologilla, joka tarkisti oliko nainen raskaana tai tehnyt abortin. Se, että jotkut eivät pidä sitä rikoksena tai mitenkään kauheana on samaan kategoriaan kuuluvaa painajaistavaraa.

Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja oli nopealukuinen ja veti mukaansa. Nadian kymppisuorituksen voi muuten katsoa täällä.

Luettu myös mm.:

Hemulin kírjahylly, Sivutiellä, Illuusioita

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 35. entisen itäblokin maasta kertova kirja [47/50]