Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa

Marjo Pajunen:
Todellista matematiikkaa
148 s,
Boheemipokkarit 2017
Arvostelukappale kirjailijalta, kiitos!

Paikka oli oikea, mutta aika väärä.

Vähän sama juttu tämän kirjan kanssa! Sain tämän kun lumi oli vielä maassa, mutta enpä ehtinyt lukemaan aiemmin. Sinänsä sääli, tämä olisi nimittäin ollut hyvää nojatuolimatkailijan talviluettavaa, tarina kun sijoittuu Portugalin Azoreille, pienelle Santa Marian saarelle.

Kirjan nimettömäksi jäävä päähenkilö on lähtenyt reissun päälle irtiottona arjestaan kansanedustajan avustajana. Hänellä on epämääräisiä suunnitelmia kirjoittaa matkakirja tai ehkäpä muodikasta matkablogia. Santa Marialla hän kuulee huhuja toisesta saarella asuneella suomalaisesta, Kristianista, joka pari vuotta aiemmin teki lähtemättömän vaikutuksen saarelaisiin. Kristianin tapaus alkaa kiinnostaa päähenkilöä, joka päättää selvittää mitä mies oikeastaan saarella tekikään.

Noin niin kuin päällimmäisenä ajatuksena mieleeni jäi se, että kirja ei oikein osannut päättää mikä se olisi. Leppoisa lomailukertomus? Neiti Etsivä-tyylinen nuuskintajuttu? Elämänfilosofiaa pohtiva teos? Kaikkien näiden yhdistäminen ei mielestäni toiminut parhaalla mahdollisella tavalla vain 148 sivussa. Jos kirja olisi ollut pitempi, olisi teemoihin ehtinyt syventyä enemmän. Tuntui, että juuri kun juttu pääsi vauhtiin vaikka nuuskinnan osalta, se keskeytyi filosofointiin tai ympäristön kuvailuun. Jokainen osa toimi yksittäin, mutta ei tuolla tavalla yhdistettynä näin lyhyessä kirjassa.

Mikä on kyllä sääli, koska minua kiinnostivat etenkin neitietsivöinnit ja saaren kuvailu! Päähenkilö törmää koko ajan umpikujaan nuuskinnoissaan, koska saarelaiset joko olettavat kaikkien jo tietävän kaiken Kristianista tai sitten eivät halua olla se, joka kertoo hänestä ulkopuolisille. Tulee ihan mieleen kylä jos toinenkin täällä Suomessa... Kuva Kristianista rakentuu siis pala palalta ja kirjan loppu jää yllättäen hieman avoimeksi. Minä pidin tästä ratkaisusta. Eihän ketään voi tuntea kokonaan pelkkien toisen tai kolmannen käden tietojen perusteella.

Pidin myös todella paljon tavasta, jolla Pajunen kuvailee saarta ja päähenkilön lomailua. Jälkimmäiseen mahtuu niin vuokra-autoja, kuorsaavia mummoja kuin paikallisiin tutustumistakin. Sikäli tämä oli kyllä hyvää kesäluettavaakin, että minun tekisi nyt mieleni löytää ihana (tai omituinen!) pieni ravintola tai meriuima-allas, jossa saisin lekotella ihan yksikseni. En ole koskaan käynyt Azoreilla, mutta kirja antaa siitä ihanan rehevän ja lämpimän kuvan.

Aamuinen paahde ei yltänyt Atlantin reunalle asti. Suolaiset pisarat lensivät ilmassa. Ei ihme, että puutarhat näyttivät vehreiltä ja hyvinvoivilta. Kun mereltä nousi puhuri, siniset törmänkukat ja mehikasvit vuoroin painautuivat maahan, vuoroin yrittivät lähteä lentoon. Sitruspuiden oksat keinuivat tuulen mukana kuin olisivat nauttineet kyydistä.

(s. 42)

Eli siis matkakuumetta herättävä ympäristö ja kiva aikuisten Neiti Etsivä-juttu, mutta turhan paljon tarinaa näin pienessä sivumäärässä. Tykkäsin silti lukea tätä ja nyt aloin yhtäkkiä miettimään miten kirjailija kuvailisi esimerkiksi Grönlantia. Voisihan päähenkilö lomailla sielläkin!

Luettu myös mm.:

Hemulin kirjahylly, Unelmien aika

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 37. kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi [25/50]
Serkku lasketaan perheenjäseneksi, eiköstä juu?