 |
| Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani (The Life List, 2013) 381 s. Otava 2017 Kirjastosta |
Äänet kantautuvat alakerrasta tänne saakka, kaikuvat pähkinäpuisessa portaikossa.
Olen viimeinkin kesälomalla! \o/ Sen kunniaksi marssin tuttuun kirjastoon (ei siihen jossa nyt työskentelen) ja ilmoitin tutuille kirjastotädeille tarvitsevani lomalukemista. Sain mukaani puolenkymmentä kirjaa ja aloitin tästä, jota kuvailtiin "kevyeksi uutuushömpäksi". Kansi onkin ihana, mutta omin päin en olisi tätä takakansitekstin perusteella valinnut.
Tarina alkaa hautajaisten jälkeisistä tunnelmista. Brett Bohlingerin miljonääriäiti, Bohlinger Cosmeticsin perustaja ja toimitusjohtaja Elizabeth, on juuri saateltu viimeiselle matkalleen. Brett valmistautuu ottamaan äitinsä tittelin harteilleen, mutta testamentissa piileekin ikävä yllätys. Elizabethin kruunun perii Brettin käly ja Brettille jää hänen 20 vuotta aiemmin tekemänsä toivelista. Testamentin mukaan Brett ei saa perinnöstä mitään ennen kuin toteuttaa teinivuosien haaveensa. Aikaa tälle operaatiolle on vuosi. Perintönsä saadakseen ja äitinsä toiveen toteuttaakseen Brettin on luovuttava entisestä elämästään ja etsittävä uutta.
Hmmm, mitähän tästä sanoisi. Kirja ei ollut suorastaan huono, mutta se ei ollut ollenkaan omaan makuuni. Sinnikkäästi kuitenkin pinnistelin sen loppuun saakka, lähinnä pyöritelläkseni silmiäni tarinalle ja Brettille. Kirjaa lukiessani mietin, että vaadin yleensä lukemiltani kirjoilta niinkin pientä seikkaa kuin päähenkilöä, jolla on selkärankaa. Brettin koko elämä on muiden suunnittelema ja Elizabeth komentelee häntä haudan takaakin. Teki mieli ottaa kiinni Brettin harteista ja ravistella. Herran tähden, nainen, olet jo 34-vuotias! Elä omaa elämääsi! Tavallaanhan Elizabeth halusi samaa, mutta perinnöllä ja toivelistalla kiristämisellä oli juuri se seuraus, että Brett teki juuri kuten hänen äitinsä halusi.
Tietenkin kirjassa korostetaan joka välissä sitä, että Brett ei tee mitään perinnön vuoksi. Sehän olisi pinnallista. Hän tekee kaiken silkasta hyvyydestä ja kiillottanee tulevaisuudessa pyhimyksen sädekehää pilven reunalla. Siihen liittyen tein lukiessani mielenkiintoisen havainnon. Olen näköjään tullut varsin herkäksi Valkoinen pelastaja-tyyppisille tarinoille. Ei niin, että tässä olisi tarvinnut olla kovinkaan herkkä sen huomatakseen. Brett on nuori, kaunis, terve, hetero ja kohtuullisen varakas valkoinen nainen. Hänen toivelistaltaan löytyy muun muassa hanki lapsi tai kaksi, auta köyhiä ja osta hevonen. Kaikki nämä toteutuvat auttamalla ihmisiä, jotka eivät ole ainakaan valkoisia tai terveitä. Jopa valkoisiin hyvästä syystä epäilevästi suhtautuva, köyhien naisten turvakodin musta johtajatar ymmärtää lopulta miten jalo ja epäitsekäs Brett on. Voi onnea!
Noin objektiivisesti ajatellen kirjalla on varmasti annettavaa monelle lukijalle. Ajatus siitä, että on tyhmää tyytyä johonkin sen sijaan, että tähtäisi siihen mitä oikeasti haluaa, oli hyvä. Samoin idea nuoruuden haaveiden toteuttamisesta oli hyvä noin periaatteessa. Se vain olisi voinut olla paljon jännempi kuin tämä tarina. Opetukset epäitsekkyydestä olisivat voineet olla huomattavasti hienovaraisempia sen sijaan, että niitä paukuteltiin lekalla päähän kerta toisensa jälkeen. Brett oli vähän pullamössöä tai mautonta ranskanleipää, ja olisin itse kaivannut häneen kipakkuutta ja aktiivisuutta ajelehtimisen sijaan.
Ei siis oikein omaan makuuni sopivaa lukemista, mutta kirjan luki päivässä joten eipä tässä mitään menettänytkään!
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 20. kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö [18/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti