torstai 21. huhtikuuta 2016

Gill Paul: Kuninkaallisia rakkaustarinoita

Gill Paul:
Kuninkaallisia rakkaustarinoita
(Royal love stories. The tales behind the
real-life  romances of Europe's kings and queens
, 2015)
Tammi 2016
192 s.
Kirjastosta

Kuninkaalliset ovat kiehtoneet ihmismieltä muinaisen Egyptin ajoista lähtien.

Tunnustanpa olevani yksi niistä, joita kuninkaalliset kiehtovat. Eivät niinkään nämä nykyiset vaan kauan sitten eläneet kruunupäät, jotka ovat hallineet kovin erilaisessa maailmassa kuin me nyt elämme. Silloin ennen kun kaikki oli paremmin ja kuninkaalliset joutuivat tuon tuostakin salamurhien uhreiksi, pakkoavioliittoihin, poliittisten juonittelujen keskelle ja ratsastamaan sotaan joukkojen etunenässä. On se vain huomattavasti mielenkiintoisemman kuuloista kuin nykykuninkaallisten elämä!

Gill Paul on valinnut tähän kirjaan 14 kuninkaallista, joiden Suuresta Rakkaudesta hän kertoo. Nyt kun kiinnitin huomiota tuohon englanninkieliseen nimeen niin ihmettelen kyllä miten joukossa ovat intialainen Shah Jahan ja Jordanian kuningas Hussein. Eurooppalaisistahan tämän piti nimensä mukaan kertoa. Ei sillä, Shah Jahanin ja Mumtaz Mahalin tarina oli kyllä kirjan romanttisimpia, rakennuttihan Shah Jahan sentään vaimolleen mahtavan mausoleuminkin.

Pistäkääpä paremmaksi, nykykuninkaat.

Mutta siis, pointti johon yritin päästä oli se, että jos kerran maantieteellinen sijainti ei rajannutkaan Paulin kruunupäävalikoimaa, hän olisi kyllä voinut valita mielenkiintoisempiakin pareja. Missä oli kuningatar Victoria ja hänen miehensä Albert? Tai Henrik VIII ja- no, siinäpä olisikin ollut valinnanvaraa. Kleopatra ja Marcus Antonius? Ihan niin kuin vain muutaman heti mieleeni tulevan mainitakseni. Sen sijaan kirjassa kerrotaan esimerkiksi Viktor Emanuel II:sta ja Rosa Vercallanasta, joiden tarina ei edes ollut mitenkään erityisen erityinen.

Tämä on toki täysin makuasia! Paul lienee valinnut juuri ne kuninkaalliset, joita itse piti syystä tai toisesta tärkeinä. Harmi kun kiinnostuksen kohteemme eivät tässä ihan kohdanneet, muuten kirja oli varsin leppoisaa luettavaa. Jokaisesta kuninkaallisesta ja hänen Suuresta Rakkaudestaan kerrotaan lyhyt elämäntarina syntymästä kuolemaan. Pidin eniten niistä tarinoista joiden kohdalla valtakunnan politikoinnit jätettiin sivummalle ja keskityttiin enemmän pariskuntaan itseensä. Halusin tutustua näihin kuninkaallisiin henkilöinä, en niinkään valtaistuimella pönöttävinä käskijöinä. Onneksi näitä henkilökuvia oli joukossa ihan mukavasti.

Tämä on juuri sellainen mukavan kevyt hömppätietokirja, johon itsekin hurahdin. Olen noin 99.99% varma, että jos tämän laittaa kirjastossa näkyvälle paikalle, se lähtee hetkessä jonkun mukaan. Minulla oli itse asiassa pieni kiire saada tämä luettua, koska tätä jonotetaan kirjastossa.


Luettu myös mm.:

Haasteet: 
*Reading Challenge 2016 - 30. a book with a blue cover [11/40]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti