keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Andy Weir: Yksin Marsissa

Andy Weir: Yksin Marsissa
(The Martian: A Novel, 2011)
Into 2015
387 s.
Kirjastosta

Olen melkoisessa kusessa.

Luulen, että tämä kirja olisi saattanut jäädä minulta lukematta jos elokuvaversio ei olisi juuri pyörinyt teatterissa. Elokuvaa en ole joutanut käydä katsomassa vaikka mieli on tehnyt. Luultavasti lainaan sen sitten ensi vuonna kirjastosta. Mutta siis, tämä ei kuulostanut ihan niin jännältä, että olisin sen välttämättä ihan noin vain lukenut.

Kertauksen vuoksi: Marsia tutkimaan lähetetyn Ares 3:n miehistö joutuu melkein heti hiekkamyrskyyn. Mark Watneylla käy sikäli erittäin huono mäihä, että myrsky paiskaa hänet ns. jorpakkoon ja muut lulevat hänen kuolleen. Ares 3 nostaa kytkintä ja Mark jää yksinään karulle planeetalle seuranaan lähinnä perunoita ja miehistön henkilökohtaiset viihdepaketit (Agatha Christien kirjoja, 1970-luvun TV-sarjoja sekä discomusiikkia). Tästäpä lähtee robinsoncrusoemainen selvitymisseikkailu, jossa nokkeluus on tarpeen.

Kieltämättä tämän lukeminen hiukkasen tökki alussa. Päähenkilö on botanisti-mikälieneetekninentyyppi, ja hänen lokimerkintänsä ovat täynnä teknista puhetta siitä, miten hän ratkaisee Marsissa asumisen ongelmat. Siis toki ymmärrettävää ja järkeenkäypää miehen ammatin ja tilanteen huomioon ottaen, mutta voi että niitä oli tylsä lukea! Etenkin kun suurin osa meni täysin yli hilseen, minä kun en ole mikään biologian, fysiikan tai teknologian asiantuntija. Lukeminen lähti luistamaan paremmin kun mukaan tuli NASAn työntekijöiden sekä Ares 3:n miehistön näkökulmia. Lisäksi päädyin sellaiseen yksinkertaiseen ratkaisuun, että hyppäsin tylsän teknohöpinän yli.

Alkukankeudesta selvittyäni ahmin tämän loppuun yhdessä illassa. Todella koukuttava kirja! Yhtäällä seurataan Watneyn elämää planeetalla, joka ei anna mitään ja yrittää koko ajan ottaa kaiken. Jäin välillä miettimään sitä, miten kauheaa olisi olla ihan ypöyksin kaukana kaikesta niin kauan. Tulisin varmasti seinähulluksi. Watney kestä nokkeluutensa ja hirtehishuumorinsa avulla. Hänen lokimerkintöjään oli oikein hauska lukea teknohöpinää lukuun ottamatta. Ja sitten samaan aikaan kaukana kotona Maassa NASAn tiedemiehet yrittävät keksiä miten saada sekä jonkinlainen kommunikointiyhteys marsilaiseemme että hänet takaisin kotiin. Näitäkin lukuja oli mielenkiintoista lukea, etenkin kun kaikki ei heti mennyt niin kuin Strömsössä. Tykkäsin siitä, että tässä kirjassa epäonnistutaan tärkeissä asioissa ja sitten opitaan siitä. Onnistumiset ilahduttavat sitten oikeasti ja tuntuvat ansaituilta.


Luettu myös mm.: Lukuisa ja Nipvet

Haasteet: 50 kategoriaa - 3. a book that became a movie

8 kommenttia:

  1. Yritän lähestyä tuota kirjaa vähitellen. Teknoscifi ei ole minua. Tuo on minun oma laaja luokitukseni kaikelle oudolle, tekniselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä luokitus! :D Jos tämä olisi ollut kokonaan teknoscifiä, olisin jättänyt tämän suosiolla kesken..

      Poista
  2. Kaikki avaruuteen sijoittuva on jotenkin niin tylsää.... Tai siis kirjoitettu tylsästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en lue kovin paljon avaruusscifiä kun se on yleensä liikakansoitettu tuolla teknohöpinällä. Yksityiskohtaukset kuvaukset jostain avaruusaluksen rakenteesta ovat tylsiä kun niistä ei ymmärrä mitään. Rehellinen perusavaruusseikkailu on sitten eri asia!

      Poista
  3. Weirin romaanin viimeiset sivut ovat juuri menossa ja olen kieltämättä paininut samojen ongelmien kanssa. Watneyn tekniikalla mässäileminen ja vähän kliseiset ja kornit sivuhahmot eivät innosta, mutta omituisesti Yksin Marsissa nopeasti on mennyt parissa päivässä. Jännittävää nähdä, miten Weir päättää tämän tarinan! -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti et pettynyt kirjan loppuun! Se oikeastaan päättyi aika äkkiä, vähän kuin veitsellä leikaten, mutta toisaalta turhahan tarinaa olisi ollut venyttää sen pisteen jälkeen.

      Poista
  4. Pitäisiköhän minun kokeilla, miten tekniset tiedot uppoaisivat. En yleensä tykkää mistään liian tarkoista kuvauksista. Avaruus on yksi lempiaiheeni, mutta kyllästyin scifiin jo reilu 15v sitten ja olen sen jälkeen lukenut aika vähän. Linnunradan käsikirjan liftareille ja Lemin Kyberiaksen jälkeen en oikein ole osanunt ottaa tosissaan mitään avaruuteen sijouttuvaa.
    (Tunnetteko sitä Lemin kirjaa? Se on uskomattoman hieno matemaattisine runoineen ja kielikuvineen, käänetty suomeksi puolesta englannin kautta, ja toimii silti kielellisesti.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vain yrittämään! :D Minulla tekninen puoli meni yli hilseen (esimerkiksi molekyylirakenteet eivät koskaan ole olleet ykkösharrastukseni...), mutta ilmeisesti Weir on tiennyt mistä puhuu kirjaa kirjoittaessaan.

      Minäkään en lue kovin paljon scifiä, etenkään avaruuteen sijoittuvaa. Tätä ennen taisin lukea kokeeksi Alastair Reynoldsin Aurinkojen huoneen muutama vuosi sitten. Linnunradan käsikrjan olen lukenut joskus vuosia sitten ja omistan kirjankin, mutta tuota Lemin kirjaa en ole lukenut. Pitänee kokeilla joskus kun on aikaa!

      Poista