Kamila Shamsie: Ystävistä parhain

Ensimmäinen koulupäivä loman jälkeen.

Elokuussa Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin kirja kirjailijalta, joka on Aasian maasta, jonka nimi loppuu -stan. Luin tähän pakistanilaissyntyisen Kamila Shamsien kirjan Ystävistä parhain.

Haastekohta oli sikäli erinomainen, että tarkoitukseni on ollut lukea Shamsielta jotain jo vuosien ajan. Vitkuttelu ja lukujonossa roikkuminen päättyivät siis viimein!

Ystävistä parhaimman tarina on jaettu kahteen osaan. Ensin ollaan Pakistanin Karachissa vuonna 1988. Teini-ikäiset Zahra ja Maryam ovat bestiksiä, jotka kipuilevat paitsi teini-iän myös Pakistanin hirmuhallinnon kanssa. Tytöt tekevät huonon valinnan, jonka seurauksia puidaan vielä tarinan toisessa osassa Lontoossa vuonna 2019.

Tykkäsin enemmän kirjan ensimmäisestä osasta. Shamsie kuvaa hyvin paitsi tyttöjen teini-ikää myös pakistanilaisia luokkaeroja. Maryamin perhe on rikas ja hän odottaa perivänsä isoisänsä johtavan yrityksen. Heidän seurapiireissään huolet ja rikokset maksetaan pois. Hämäräbisneksistään huolimatta isoisä yrittää takoa vastuuntuntoa ja johtajuuttaa Maryamiin.

Zahran perhe ei ole yhtä varakas ja toimittaja-isän ura ja elämä ovat vaakalaudalla hänen poliittisten mielipiteidensä vuoksi. Hirmuhallinto on huomattavasti enemmän läsnä Zahran elämässä ja hän tekee kaikkensa elääkseen moitteetonta elämää. Vain siten hän voi varmistaa saavansa stipendin ulkomaiseen yliopistoon.

Yksi väärä päätös ja tytöt joutuvat kantamaan sen seurauksia loppuelämänsä ajan.

Tuo Lontooseen sijoittuva osuus viehätti minua vähemmän, koska aikuisina naisina Zahra ja Maryam oli kuvattu vieläkin stereotyyppisemmiksi. Minun oli myös todella vaikea uskoa, että kumpikin olisi hautonut kaunojaan 30 vuotta puhumatta niistä koskaan toisilleen. Eivät he olleet aikuisina sellaisia ihmisiä.

Mutta kokonaisuutena kirja oli kyllä kiinnostava ja luin sen mielelläni loppuun. Teksti oli sujuvaa ja vaikka tarina hidastelikin välillä paikoillaan, minä pidin niistä kohdista, joihin se jäi kiinni. Teini-ikää, salaisuuksia ja ystävyyttä kaikkine ongelmakohtineen kuvattiin hyvin.

Kirjan tiedot:

Kamila Shamsie: Ystävistä parhain | Gummerus 2023 | 336 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Best of Friends (2022) | Suomennos: Cristina Sandu

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kirja hyllyssä, Anun ihmeelliset matkat ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Elokuu: Kirjailija on Aasian maasta, jonka nimi loppuu -stan

Lee Welch: Mr Collins in Love

“Good, Mr Collins,” said my patroness, Lady Catherine De Bourgh. “That sounds most satisfactory.”

Harhauduimme Lauran kanssa Kasvattitytön tarinasta takaisin Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan, koska silmiini sattui tämä sateenkaareva pienoisromaani. Lee Welchin uusi omakustanne Mr Collins in Love on vain 151 sivun pituinen, joten se oli nopea lukea.

Tämän tarina alkaa muutamaa kuukautta ennen Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Pääosassa on klassikon huvittava pappi herra Collins. Hänen suojelijansa Lady Catherine painostaa häntä naimisiin, mutta Collins ei halua ketään rikkomaan kotinsa rauhaa. Lisäksi kuvioon on palannut lapsuudenystävä Jem, joka saattaa hyvinkin olla muutakin kuin ystävä.

Tarinan romanssi ei suuremmin sytyttänyt ja tuntui enemmänkin sellaiselta FWB-suhteelta. Jem oli hahmona aika yhdentekevä eikä hänelle ollut kirjoitettu oikein muuta luonnetta kuin uskollinen ystävä. Tulimme Lauran kanssa siihen tulokseen, että romanssin tunnun puutteeseen vaikutti vahvasti se, miten Collins oli kuvattu.

Hän on nimittäin tarinassa neuroepätyypillinen henkilö. Seurapiirien normit ja säännöt ovat hänelle usein täysin käsittämättömiä, ja hän yrittää pärjätä matkimalla muita. Tämä autismin kirjon henkilön maskaus oli kuvattu hyvin, samoin Collinsin jatkuva epäonnistumisen pelko. Hän pelkää elämänsä tuhoutuvan jos joku saa selville, miten eri tavalla hän näkee maailman.

Neuroepätyypillisyydestä johtuen Collins ei myöskään näe suhdettaan Jemiin samalla tavalla kuin Jem ja mekin lukijoina sen näimme. Collins ei oikein ymmärrä, miksi puuhastelun Jemin kanssa pitäisi loppua, kun hän purjehtii avioliiton satamaan. Eihän niillä asioilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa? Vai onko? Miksi?

Joka tapauksessa tärkeäksi osoittautuu oikeanlaisen vaimon löytäminen ja tykkäsin keskustelusta, jonka Collins lopulta käy Charlotte Lucasin kanssa. Pidin myös siitä, että Welch ei sinänsä pehmentänyt Collinsia. Hänen käytöksensä on aivan samanlaista kuin klassikossakin, nyt sille vain tarjotaan toisenlaista selitystä kuin “onpahan vain sietämätön luonne”.

Kirjan tiedot:

Lee Welch: Mr Collins in Love | omakustanne 2025 | 151 sivua | eKirja

Maija Kajanto: Pyykkipäivä (Puistokadun pesula #01)

Eukalyptuspuut suhisivat.

Maija Kajannon Pyykkipäivä aloittaa uuden feel good -sarjan, joka ei yllättänyt, mutta viihdytti kyllä. Viihdekirjallisuus on nyt puhuttanut ainakin kirjasomea ja tämä oli aivan kelpoinen genrensä edustaja. Kirjassa oli myös pari vähän omaperäisempää juttua, joista pidin.

Homman nimi on tällä kertaa se, että kolmeakymmentä lähestyvä Inka päättää perustaa pesulan palattuaan Australian reissulta. Fiftari-tyylistä tykkäävä Inka haluaa pesulansa toistavan samaa estetiikkaa, ja eiköhän siitä vain kehitykin kotoinen koko pikkukaupungin pesänen.

Perusperiaate on siis sama kuin nyt vaikka Kajannon Kahvila Koivu -sarjassa. Jos olet lukenut sen, olet melkein lukenut tämänkin, mutta sehän tässä oikeastaan onkin se pointti. Ei kaikessa kirjallisuudessa tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Genrellä on rakastetut trooppinsa ja juuri niiden vuoksi näitä luetaan.

Pyykkipäivässä tykkäsin kuitenkin eniten niistä vähän epätyypillisimmistä yksityiskohdista. Kerrankin perustetaan aivan itse pesula, ei peritä kirjakauppaa, kahvilaa tai muutakaan hieman vähemmän duunari-henkistä yritystä. Inka hakee pesulalle starttirahaa ja tarina muistaa koko ajan sen, että tulojen on oltava suuremmat kuin menot. Suurimman asiakkaan lähtö olisi taloudellinen katastrofi.

Tykkäsin myös tärkeässä osassa olevasta ylisukupolvisesta ystävyydestä. Inka tutustuu palvelutalossa asuvaan Hilmaan, joka kipuilee oman pärjäämisensä kanssa. Lähinnä siis sen, että palvelutalo ei tunnu omalta paikalta, koska jaksamista olisi enemmän kuin useimmilla muilla sen asukkailla.

Pidin myös siitä, miten tarina tässä päättyi. Inkan osalta se oli tavallaan ennalta-arvattava, mutta tapa, jolla pitkäaikainen unelma toteutettiin, oli kiinnostavan erilainen.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan osaan jos siltä sitten tuntuu.

Kirjan tiedot:

Maija Kajanto: Pyykkipäivä | WSOY 2025 | 347 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjakaapin avain, Amman lukuhetki, Kirjarouvan elämää ynnä muut

Kayoru: Rakastunut robottiin

Kas kun tämä mangasarja oli mennyt minulta kokonaan ohi. Yleensä olen vähän paremmin kärryillä siitä, mitä suomeksi ilmestyy. Varasin siis Kayorun Rakastunut robottiin -kirjaparin sekä katsoakseni mikä se on mangojaan että kuitatakseni yhden kohdan lukuhaasteesta.

Rakastunut robottiin on siis kaksiosainen sarja, eräänlaista pehmoista shoujo-scifiä. Lukiolainen Mariko löytää roskakasasta komistuksen, joka osoittautuu androidiksi. Kouta lupaa suojella uutta mestariaan ikuisesti ja sittenhän sitä ihastutaan ja rakastutaan ja vähän myös sekstaillaan.

Luen harvoin shoujoa pinnallisista syistä: genretyypilliset lautasen kokoiset silmät eivät viehätä minua ollenkaan. Niiltä ei pääse pakoon tässäkään sarjassa, mutta oli tämä kuitenkin ihan kivaa luettavaa. Tykkäsin etenkin Marikosta, joka on vastuussa pikkuveljestään, ja joka luokkaretkellä tarttuu riuskasti kirveeseen ja ryhtyy halkomaan puita.

Androidi-juttua ei sen kummemmin käsitelty ja tarina pyöriikin lukioarjen ja parisuhteen edistymisen ympärillä. Vähän harmi kyllä, minua nimittäin jäi kiinnostamaan Koutan alkuperä. Maailma ei muuten vaikuta mitenkään futuristiselta, joten mistä ihmeestä hän oli ilmestynyt?

Päätarinan lisäksi molemmissa osissa oli lyhyempiä, itsenäisiä romanttisia tarinoita, jotka eivät liittyneet Marikoon ja Koutaan mitenkään.

Kirjan tiedot:

Kayoru: Rakastunut robottiin 01 & 02 | Ivrea 2016 | 174 & 190 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Zettai ren’ai progman (2012 & 2013) | Suomennos: J. J. Pensikkala

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Androidi/gynoidi

Haastekoonti: Fantastinen kesä 2025

@sivukerrallaan järjestämä Fantastinen kesä -lukuhaaste päättyy elokuun lopulla. Kiitos taas kivasta haasteesta! Tavoittelin täyttä ruudukkoa ja siihen pääsinkin, yllättävän nopeasti vielä. 

Tuskin tämä olisi valmistunut näinkin nopeasti ja suhteellisen vähällä vaivalla ilman äkillistä David Eddings-innostustani. Siitä taas saan kiittää @olipakerrankirja 'a, jonka Belgarion-urakka sai minut tarttumaan Eleniumiin ja Tamuliin. Että kiitos vain siitä, että siivitit haastettani!

Jos jätetään Eddings pois laskuista, suosikkini tämän vuoden haastekirjoistani olivat Heather Fawcettin Emily Wilde's Encyclopaedia of Fairies ja Marie Brennanin Voyage of the Basilisk. Jos olet koskaan lukenut ja tykännyt jommasta kummasta sarjasta, kokeile ihmeessä toistakin. Päähenkilöissä on niin paljon samaa, että heidän toivoisi tapaavan jossain fantasiamaailmojen välisessä tilassa.

Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

Romantasia: Ali Hazelwood: Bride

Moraalisesti harmaa henkilö: Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni

Osa kirjasarjaa: B. B. Alston: Amari ja kurjat ihmeet

Taianomainen luonto: Aamna Qureshi: A Witch’s Guide to Love and Poison

Näyttävä kansi: Axie Oh: The Girl Who Fell Beneath the Sea

Kirjassa on kirja: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries

Taistelukohtaus: Fred Fordham & Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Mielenkiintoinen sivuhenkilö: Nnedi Okorafor: Shadow Speaker

Naiskirjailija: Nnedi Okorafor: Like Thunder

Kirja, jonka luet uudelleen: David Eddings: Timanttivaltaistuin

Joku säilyttää salaisuutta: David Eddings: Rubiiniritari

Monarkia: David Eddings: Safiiriruusu

Kotimainen fantasiakirja: Katri Kauppinen: Laulunpunojat

Haluaisit vierailla kirjan maailmassa: Marie Brennan: Voyage of the Basilisk

Monta päähenkilöä: David Eddings: Salattu kaupunki

Ennustus: David Eddings: Hohtavaiset

David Eddings: Tamulin taru

Keisarilliselle neuvostolle oli käynyt tässä vaiheessa ilmeisen selväksi, että valtakuntaa uhkasi mitä vakavin vaara - vaara, jonka vaatimuksiin hänen keisarillisen majesteettinsa hallitus kykenisi vain perin puutteellisessa määrin vastaamaan.

En sitten malttanut mieltäni vaan päätin lukea Tamulin tarun heti Eleniumin jälkeen. Samat tutut hahmot, samalla kaavalla toimiva juoni, sama tuttu Eddingsin huumori ja ihan samalla tavalla luin nämäkin tiiliskivet todella nopeasti.

Trilogia alkaa Tulikupoleista, jossa naapurimantereen keisari pyytää Sparhawkia visiitille vilkaisemaan yliluonnolliselta vaikuttavaa ongelmaa. Keisarin tunteita säästääkseen Sparhawk ei lähde matkaan yksin, vaan reissu naamioidaan koko perheen valtiovierailuksi.

Melkein koko kirja kuluu siihen, että retkikunta taivaltaa Eosian mantereelta Tamulin pääkaupunkiin. Eipä haitannut, siihen mahtui jos jonkinlaista sivujuonta ja kummallisia kohtaamisia.

Hohtavaisissa lähetään noutamaan Bhelliomia ja piipahdetaan niiden hohtavaisten luona. Tässä kirjassa on koko kuuden kirjan sarjan ylivoimaisesti puuduttavin kohtaus, jossa selostetaan pitkään ja hartaasti sitä, millainen takapiru Sparhawkin selän takana on vuosikymmeniä häärinyt. 

Ja sitten Salattu kaupunki päättää reissaamisen astetta eksoottisempaan matkakohteeseen, jonne pyrkivät suunnilleen kaikki kahden mantereen silmäätekevät. Minusta tarina hajosi tässä aika pahasti, koska Sparhawk ei enää riittänyt kertojaksi. Näkökulma hyppeli koko ajan eri hahmojen välillä, koska tähän salattuun kaupunkiin tosiaan pyrkivät kaikki kynnelle kykenevät.

Eipä silti, kirjassa oli kyllä ihan suosikkitiimiytymisiäni. Ulathin, Tynianin ja heidän peikkoystävänsä keskustelut viihdyttivät aina, ja tykkäsin myös Beritin ja Khaladin harharetkistä. Pidin myös siitä, että Ehlanasta tuli yksi kertojista ja että naiset saivat muutenkin merkittävämpiä rooleja. Aphraelista en siltikään pitänyt, siinä sitten on rasittava jumaluus.

Ja ihan erityisesti pitää mainita pitkät naiset! Kirjasomessa on keskusteltu romanttisten tarinoiden piiiitkistä mieshahmoista ja tässäpä on sitten sille vähän vastakohtaa. Kaikki ataanien soturikansaan kuuluvat ovat sukupuoleen katsomatta noin parimetrisiä. Sparhawkin joukkoon kuuluva Mirtai on siis sellaiset 20-30 senttiä korviaan myöten rakastunutta, toiseen kansaan kuuluvaa sulhoaan pitempi.

Lopputulemana tykkäsin tästäkin sarjasta ja viihdyin sen parissa vallan mainiosti. Oli erityisen mukavaa lukea sankareista, jotka ovat jo keski-iän paremmalla puolella. Milloin kolottaa selkä, milloin rasittavat varhaiset aamut, milloin sitä vain olisi mieluummin kotona perheensä kanssa kuin juoksentelisi ympäri mannerta pelastamassa maailmaa.

Kirjojen tiedot:

David Eddings: Tulikupolit, Hohtavaiset & Salattu kaupunki | Karisto 1997 | 619, 640 & 639 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkieliset alkuteokset: The Domes of Fire (1992), The Shining Ones (1993) & The Hidden City (1994) | Suomennokset: Pasi Punnonen

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Monta päähenkilöä & Ennustus

Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Kolmisenkymmentä vuotta sitten erästä Huntingdonin neitosta suosi hyvä onni.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui Kasvattitytön tarinalla. Sanon nyt heti, että kirja oli aivan hirvittävän tylsä, joten paljon kehuja se ei meiltä kummaltakaan saanut.

Mikä on sääli, koska perusidea on kiinnostava. Köyhemmän perheen tytär Fanny pääsee varakkaiden sukulaistensa kasvatiksi. Kasvuvuodet kiidetään läpi ja sitten asetutaan aikaan, jolloin Fanny on 18-vuotias. Parisuhdesuhmuroinnit alkavat pyöriä hänen ympärillään, tai oikeastaan hänen vieressään.

Fanny oli niin kertakaikkisen hyvä ja nöyrä ja hyveellinen, että voihan tylsyys. Hän on niin kiitollinen sukulaisilleen, että ei uskalla sanoa omaa mielipidettään juuri mihinkään asiaan. Hänessä ei ole minkäänlaista kiinnostavaa särmää, johon tarttua.

Fanny on luonnollisestikin salaa rakastunut serkkuunsa, jolla oli osansa hänen kasvatuksessaan. Edmund on miltei yhtä täydellinen, jos kohta rakastuu aivan toisen naiseen. Siinä käy vähän huonommin, joten Fanny ja Edmund elävät sitten kuitenkin onnellisesti elämänsä loppuun saakka pyhimyskehiensä valossa.

Kaikki mielenkiintoiset asiat ja sandaalinkäryiset draamat tapahtuvat aivan toisille henkilöille tarinan loppupuolella. Fannyn kauhistellessa vakavia sairauksia, aviorikoksia, karkaamisia ja muita moraalisen rappeutumisen ilmentymiä minä olin revetä riemusta, koska jossain viimein tapahtui jotain.

Satoja sivuja rikkaiden saamatonta laiskottelua ei vain jaksanut innostaa. Edes näiden hyväosaisten itsekkyydestä ei irronnut oikein mitään, koska loppupeleissä Mansfield Park ja sen raharikkaat olivat Fannyn unelma. Hänen biologinen, köyhempi perheensä osoittautui nimittäin aivan hirveäksi.

Lopputulemana kumpikaan meistä ei oikein tykännyt tästä ja tähän mennessä luetuista Jane Austenin kirjoista tämä jäi ehdottomasti häntäpäähän. En suosittele, lukekaa mieluummin jokin muu hänen teoksistaan.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Kasvattitytön tarina | Karisto 2014 (1. p. 1954) | 480 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Mansfield Park (1814) | Suomennos: A. R. Koskimies

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Tarukirja, Kasoittain kirjoja ynnä muut