Ayla oli kuollut.
Vastikään lukemani Kari Bojsin tietokirja Euroopan esiäidit muistutti minua siitä, että Maan lapset- sarjan lukeminen on minulla pahasti kesken. Se mainittiin tuossa Bojsin kirjassa ihan kehujen kera, Jean M. Untinen-Auel kun nojasi aikansa tutkimustietoon sarjaa kirjoittaessaan.
Hevosten laakso on sarjan toinen osa ja jatkaa suoraan siitä, mihin Luolakarhun klaani jäi. Ayla on karkotettu neandertalklaanistaan ja löytää turvapaikan vehreästä laaksosta. Tiedän, että sarjaa on kritisoitu Aylan ylivertaisuudesta: tässä osassa hän muun muassa keksii uuden tavan tehdä tulta ja kesyttää sekä hevosen että leijonan.
Minua se ei haitannut pätkääkään! Pidin Aylan sitkeydestä ja kekseliäisyydestä, ja kirjailija on kirjoittanut jokseenkin loogisesti sen, miksi Ayla näihin ihmetekoihin kykenee. Tuli syttyy ensimmäisellä kerralla vahingossa ja hän pelasti pienempiä eläimiä jo edellisessä osassa.
Ainoa nikotuksia aiheuttanut kohta oli se, jossa hän lopulta oppii uuden kielen unessaan. Joopa joo, mutta antaa nyt olla tämän kerran.
Koska tykkäsin Aylasta, oli sääli, että hänen niskoilleen heitettiin lopulta Jondalar. Hän, jolla on ihmeellinen, jättimäinen, sykkivä, ylpeä ja uljas kalu. Valtava mela siis, ihan mieletön salko, ei edes mahdu naisten sisään, mainitsinko sen hirmuisen koon jo? Hänen suuri ongelmansa on se, että hän on niin kirotun komea ja täydellinen ettei tästä johtuvaa syvää angstia ymmärtävää naista vain löydy. Kuule yhyy vaan.
Ja Jondalarin veli oli vielä hyödyttömämpi. Mikä toope. Ansaitsi kohtalonsa.
No kuitenkin, Aylan osuus tarinasta oli tosi kiinnostavaa luettavaa. Mielenkiintoni hieman lopahti Aylan viimein tavattua Jondalarin, koska silloin alkoivat turkikset heilua ja anakonda löysi tiensä sille sopivaan luolaan jne.
Jos nyt jotain positiivista Jondalarin tarinasta etsitään, niin siinä tuodaan vahvasti esiin äitijumalatarkultti ja ne rehevät pienet veistokset, jotka Bojsin kirjassakin mainittiin. Aylan ja Jondalarin kohtaaminen on kummallekin hämmentävä kokemus, koska he ovat kasvaneet niin erilaisissa kulttuureissa. Ajatuskin Aylan pojasta, jonka isä on neandertalilainen, on Jondalarille kauhistus ja hänen on vaikea uskoa, että klaanin ihmiset eivät ole pelkkiä eläimiä.
Valmistaudun jo henkisesti siihen, että seuraavassa osassa päästään seuraamaan mammuttiseksiä. Siinä tanner tömisee!
Kirjan tiedot:
Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso | WSOY 2022 (1. p. 1982) | 649 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Valley of Horses (1982) | Suomennos: Erkki Hakala
Luettu myös:
Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Ennen vuotta 1000
* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa : Kevät
* Vahvat naiset 2024 : Jumalatar
Olinkin ihan unohtanut tämän sarjan, mutta pitääkin ottaa lukuun tämä toinen osa! Ensimmäinen ainakin oli hyvin kiehtova historian kuvaukseltaan. Mutta oi apua jos tämä taittuukin jo lopussa tuon jätti melan kanssa enempi harlekiiniksi... Nooh annetaan mahdollisuus silti xD
VastaaPoistaNo niin, tartu heti kirjaan! :D Esihistorian ja etenkin Aylan selviytymistaistelun kuvaus on kyllä elävää, mutta olisin kyllä pärjännyt ilman noita itseään toistavia ja Jondalaria ylistäviä seksikohtauksiakin...
Poista