Huhtikooste

Instan puolella alkaa taas Fantastinen kesä -lukuhaaste, jossa luetaan siis fantasiakirjallisuutta. Lähdin mukaan siihenkin, koska lukulistallani on paljonkin fantasiaa ja mikäs sen mukavampi aika lukea niitä kuin kesä. 

Ja myös Kesäkirjabingo houkutti mukaansa, joskin olen melko varma, että siihen en ainakaan täyttä bingoruudukkoa saa. Jos nyt yhden bingorivin edes!

Onneksi huhtikuussa päättyikin yksi lukuhaaste, Luonto sivuilla vol. 3. Sain koko bingoruudukon täyteen ja haastekoonti on täällä.

Kuukauden paras kirja oli ehdottomasti Shelley Parker-Chanin She Who Became the Sun, jonka jatko-osaa odottelen. Palauta se jo, kirjan lainaaja! Tällä hetkellä työn alla on pari wanhaa kunnon Neiti Etsivää, jotka nappasin joskus mukaani kirjanvaihtohyllystä. Ne ovat lämmittäneet hyllyä ihan liian pitkään ottaen huomioon, että tarkoitukseni oli lukaista ne pikaisesti ja lahjoittaa sitten kirjastoon...

Luettu

Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus
Kivan arkinen YA-kirja, plussaa päähenkilöstä, joka kerrankin ei ole lukiossa.

Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun
Hieno, hieno kirja varastetusta kohtalosta 1300-luvun vaihtoehto-Kiinassa.

Merja Mäki: Ennen lintuja
Kaunis kuvaus menetetystä Karjalaista ja koti-ikävästä.

Maija Kajanto: Sitruunakevät

Kahvila jäi kyllä ihan taka-alalle, mutta tämä oli nopealukuinen ja Krissen elämä jaksoi edelleen kiinnostaa.

James Tynion IV & Michael Dialynas: Wynd. Book Three: The Throne in the Sky

Luin tämän fantasiasarjakuvasarjan pari ensimmäistä osaa reilu vuosi sitten. Tämä tuntui kummallisen tutulta ja muistin sitten kesken kirjan, että olinkin jo lukenut tämän netissä. No, eipä se haitannut, kiva oli lukea painettunakin. Tarina tuntui tässä synkemmältä kuin aiemmissa osissa ja noin kokonaisuutena olen kyllä tykännyt sarjasta. Sateenkaarevaa seikkailufantasiaa, jossa ihmiset, vampyyrit ja hyönteismäiset keijut mittelevät siitä, kenellä on oikeus elää.

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Sinänsä kauhea dystopiamaailma jäi etäiseksi, koska päähenkilö oli varsin tunteeton tapaus.

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina

Kiinnostava elämäkerta naisesta, joka on usein huoneen ainoa huiviin pukeutunut henkilö.

Tillie Walden: Spinning

Omaelämäkerrallinen sarjakuva, jossa keskiössä on taitoluistelu ja sen tuomat vaikeudet.

Marianna Kurtto: Tristania

Näin erikoisesta ympäristöstä ja tapahtumasta (eristäytynyt tulivuorisaari, tulivuorenpurkaus) olisi varmaan saanut irti enemmänkin.

Enni Mustonen: Kartanonrouva

Odotettu jatko-osa, jossa kuvataan hyvin naisten elämää 1700-luvun lopulla.

Enni Mustonen: Kartanonrouva (Rouvankartanon tarinoita #02)

Aurinko paistaa suoraan kasvoihin niin että on pakko siristää silmiä.

Sen kerran kun minä ehdin varausjonon ensimmäiseksi, kirja on jumissa kuljetuksessa pari viikkoa. Harmillista, mutta sain kuitenkin viimein tämän Enni Mustosen Kartanonrouvan. Ja olen toki paremmassa asemassa kuin ne, joiden varausnumero on 300+.

Kartanonrouva jatkaa Kasvattitytössä alkanutta tarinaa ja ajassa hypätään reilu kymmenen vuotta eteen päin. Tämän kirjan tarina kattaa vuodet 1788-1791 ja Hedda Noora on jo kolmikymppinen suurperheen äiti. Kartanon arki synkistyy nopeasti kun kuningas Kustaa III lähtee sotajalalle Venäjää vastaan.

Kuten sarjan edellinen osa, tämäkään ei ole erityisen juonivetoinen kirja. Sotarintamalla kyllä rytisee, mutta Hedda Nooran arki jatkuu melkein samanlaisena kuin ennenkin. Tarinan vahvuus onkin 1700-luvun lopun kartano-arjen ja naisten elämän kuvaamisessa. Heidän elämänpiirinsä on paljon pienempi kuin miesten ja siksi heille tärkeät asiat tuntuvat kovin tavallisilta ja tutuiltakin.

Kartanonrouvassa sivutilaa annetaan etenkin äitiydelle ja sille, miten fyysistä se on. Kasvattityttäressä Hedda Noora pelkäsi kuollakseen raskautta ja kaikki pelko ei ole haihtunut, vaikka synnytyksiä on takana seitsemisen kappaletta. Naiselle jokainen synnytys on taistelu elämästä ja kuolemasta, ja kumpikin on kirjassa vahvasti läsnä.

Hedda Nooran perhekään ei säästy menetyksiltä. Vaikka lasten menehtyminen sairauksiin on ollut huomattavasti yleisempää kuin nyky-Suomessa, ei se siitä sen helpompaa tehnyt. Rakas lapsi on aina rakas lapsi.

Tähän liittyen pidin erityisesti kohdasta, jossa eräs iäkäs nainen kuolee. Miehiä ei ruumiinvalvojaisissa ja hautajaisissa juuri näy, koska heille tämä nainen on aina ollut etäinen ja suorastaan outo. Naisille sen sijaan juuri hän oli se, joka oli paikalla synnytyksissä ja joka pelasti äitejä ja lapsia. Tässä kiteytyi hyvin se, miten erilaiset sukupuoliroolit olivat ja miten vieras vastakkaisen sukupuolen maailma saattoi olla.

Tapahtui kirjassa toki muutakin ja Hedda Noora emännöi iän tuomalla varmuudella. Pidän hänestä edelleen hahmona ja pidin toki koko kirjasta. Se kuvaa hyvin kuohuvaa historiallista ajanjaksoa jos ei ihan ruohonjuuritasolta niin ei kovin korkealtakaan. Vaikka kartanonrouva onkin, Hedda Noora ei elä hienostelevaa ökyelämää vaan on tiukasti kiinni käytännön töissä.

Kirjan tiedot:

Enni Mustonen: Kartanonrouva | Otava 2024 | 318 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Suomi ennen 1800-lukua

* Vahvat naiset 2024 : Sukupuoliroolit

Haastekoonti: Luonto sivuilla 2023

Kirjagramin Luonto sivuilla -lukuhaaste päättyy 30.4., mutta ihme kyllä sain haasteen valmiiksi vähän etuajassa. Ja siis tosiaan valmiiksi, koska koko bingoruudukko on täynnä! Kiitos taas hauskasta haasteesta, @musteen.jaljet!

Oli kiva lukea kirjoja miettien, miten ne saisi sopimaan luontoon liittyviin haastekohtiin. Suurimman osan onnistuin lukemaan ihan vaivatta eikä haastekohtien merkitystäkään joutunut venyttämään kovin paljon. 

Poikkeuksena pidän itse kohtaa "tuuli", johon luin Satu Leiskon YA-fantasian Ihmisenhaltija. Tuuli oli siinä päähenkilön nimi, ei mikään luonnonilmiö. Kohtaan "ilma" luin samaten YA:ta, Laura Suomelan mainion Ilmatilaloukkauksen, jossa ilma ja ilmatila tarkoittavat omaa reviiriä ja turvallista tilaa. Ja vielä kohtaan "perhonen" meni Cixin Liun novellista mukautettu sarjakuva The Butterfly, jossa oli kysymys perhosvaikutuksesta, ei perhosista sinänsä.

Toisaalta, lukuhaasteissahan on aina sitä tulkinnan varaa ja olen ihan tyytyväinen noihinkin! Haaste sai myös tarttumaan kirjoihin, joita en olisi välttämättä muuten innostunut lukemaan. Näistä jäi erityisesti mieleen Mika Honkalinnan tietokirja Suo siellä, jossa oli kerrassaan upeita kuvia Suomen soista.

Top 3:

Tim Probert: Viimeinen liekki 

Hayley Campbell: Kaikki elävät ja kuolleet 

Merja Mäki: Ennen lintuja 

Kaikki haastekirjat:

Ruumis: Suzie Edge: Mortal Monarchs: 1,000 Years of Royal Deaths

Ei-ihminen: Margaret Rogerson: Mysteries of Thorn Manor

Lumi: Maija Kajanto: Taatelitalvi

Lentäminen: Hervé le Tellier: Poikkeama

Tuli: Maija Kajanto: Sahramisyksy

Tuuli: Satu Leisko: Ihmisenhaltija

Vesi: Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen lapset

Rituaali: Hayley Campbell: Kaikki elävät ja kuolleet

Aavikko: Frank Herbert: Dyyni: ensimmäinen osa

Pimeys: Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa

Vaellus: Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1

Mytologia: Helena Waris: Kimeerit

Metsä: Ulla Donner: Luonnollinen näytelmä

Villi: Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

Varjo: Mokumokuren: The Summer Hikaru Died. Vol. 1 & 2

Vesisade: Nnedi Okorafor, John Jennings & David Brame: After the Rain

Maa: Lilja Sigurðardóttir: Kalmankalpea maa

Suo: Mika Honkalinna: Suo siellä

Perhonen: Dan Panosian & Cixin Liu: The Butterfly

Tunturi: Ulf Kvensler: Erämaa

Valo: Tim Probert: Viimeinen liekki

Ilma: Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus

Linnut: Merja Mäki: Ennen lintuja

Taivas: Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Tulivuori: Marianna Kurtto: Tristania

Marianna Kurtto: Tristania

Jos aallot tuntisivat, ne hämmästyisivät osuessaan saareen; ne luulivat matkaa loputtomaksi, tai oikeastaan niiden maailma oli loputtomuus.

Luin tämän Marianna Kurton Tristanian täsmäkirjana Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen. Siitä puuttui vielä kirja kohtaan “tulivuori”, ja tämä sijoittuu enimmäkseen pienelle tulivuorisaarelle. Tristan de Cunha on oikeasti olemassa ja kirjassa tapahtuva tulivuorenpurkauskin tapahtui vuonna 1961.

Loppujen lopuksi tämä ei ollutkaan minun kirjani, mikä on harmillista. Idea on nimittäin kiinnostava. Tarinalla on neljä pääkertojaa. Lars, joka on karistanut saaren pölyt jaloistaan ja karannut Britanniaan toisen naisen luo. Hänen vaimonsa Lise, joka on jäänyt hylättynä saarelle. Heidän nuori poikansa Jon, joka ei oikein tunne kuuluvansa mihinkään. Naapurin Martha, joka kantaa synkkää salaisuutta.

Odotin kirjan kuvaavan enemmän tulivuorenpurkausta ja sen seurauksia, mutta loppujen lopuksi se on hyvin pieni osa kirjaa. Oikeastaan tarina voisi tapahtua melkein missä ja milloin vain, koska se on niin henkilövetoinen. Jokainen kertoja voivottelee tahollaan elämänsä tylsyyttä ja kipeitä kohtia, ja se teki tarinasta aika tasapaksun.

Vaikka Tristan de Cunha olla möllöttää keskellä ei mitään, jotenkin sen eristäytyneisyys ei tullut tarinassa läpi ainakaan minulle. Kyllähän saaren linnuista ja merenkäynnistä puhuttiin, mutta taas, kun tarina keskittyi niin vahvasti muutaman henkilön sisäiseen maailmaan, kaikki muu jäi sivuosaan. Tuntui, että noin erikoisesta ympäristöstä ja pienestä, pakostakin tiiviistä yhteisöstä olisi saanut irti enemmänkin.

Kieleltään kirja on kyllä kaunis ja maalaileva. Siitä tuli vähän mieleen Roy Jacobsenin Näkymättömät, josta pidin.

Kirjan tiedot:

Marianna Kurtto: Tristania | WSOY 2017 | 331 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirja vieköön, Lumiomena, Eniten minua kiinnostaa tie ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Tulivuori

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kaksi maata

* Vahvat naiset 2024 : Naiskirjailija

Tillie Walden: Spinning

Tykkäsin aiemmin lukemastani Are You Listening? -sarjakuvasta ja varasin sitten saman tien toisen Tillie Waldenin eli tämän Spinningin. Pitäisi ehkä uusia silmälasit, koska pienen kuvan perusteella luulin, että kannessa on balettitanssijoita. Taitoluistelijoita nuo kyllä ovat…

Tämä paljastui paitsi taitoluistelusarjikseksi, myös Waldenin omaelämäkerraksi. Spinning on julkaistu Waldenin ollessa vasta 21-vuotias ja laatu on kyllä niin loistavaa että huhhuh. Tykkäsin todella paljon selkeästä piirrostyylistä ja siitä, miten Walden kertoi tarinansa.

Tässä on ahdistaviakin kohtia ja paljon synkkyyttä, jota Walden on kantanut pitkään mukanaan. Siitä huolimatta kyseessä on toiveikas tarina oman voimansa löytämisestä.

Tarina alkaa Waldenin ollessa noin 12-vuotias. Perhe muuttaa Teksasiin ja Waldenin on löydettävä paikkansa paikallisissa taitoluistelupiireissä. Hän kilpailee sekä muodostelma- että yksinluistelussa, mutta iän karttuessa armoton aikataulu ja tiukat treenit alkavat painaa liikaa. Harrastuksesta tulee taakka, josta ei olekaan kovin helppo päästä eroon.

Minusta kirja oli kokonaisuutena hieno kuvaus taitoluistelusta harrastuksena. Laji näyttää kovin kauniilta, mutta kauneuden takana on verta, hikeä ja kyyneliä. Harrastus muokkaa Waldenin tapaa nähdä sekä itsensä että muut, eikä se ole aina kaunista luettavaa.

Taitoluistelun ohella Waldenin mieltä painaa muun muassa julma koulukiusaaja ja kaapissa oleminen. Hän tiesi jo lapsena olevansa lesbo, mutta perheen reaktiot pelottavat, muista nyt puhumattakaan. Tarinassa tavataan kuitenkin ensirakkaus ja toki monia muita tyttöjä ja naisia, jotka ovat nuoren Waldenin mielestä niiiiin ihania.

Tästä ei oikeastaan jäänyt hyvä mieli, mutta pidin kirjan melankoliasta ja siitä, miten todentuntuinen se oli.

Kirjan tiedot:

Tillie Walden: Spinning | First Second 2017 | 395 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Urheilu

* Vahvat naiset 2024 : Trauma

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina

Huivi oli ensimmäisiä asioita, joista Saran kanssa puhuimme, kun aloimme työstää tätä kirjaa.

Kuuntelin viime vuoden puolella etänä Helsingin Kirjamessujen ohjelmistoa. Yksi kiinnostava ohjelmanumero oli Jani Toivolan ja Sara Salmanin haastattelu, joka koski sekä tätä Ainoa huoneessa -kirjaa että tietenkin Saraa itseään.

Siinä vaiheessa kirja oli ilmestynyt ainoastaan äänikirjana ja olikin kiva yllätys kuulla, että se ilmestyy myös painettuna. En osaa sanoa millainen kokemus tämä on kuunneltuna, mutta itse luettuna tämä oli oikein sujuvasti kirjoitettu kirja kiinnostavasta ja vähän erilaisesta suomalaisesta elämästä.

Ainoa huoneessa on siis Sara Salmanin elämäkerta, jossa painotus on Saran valinnassa käyttää huivia ja siinä, mitä se hänelle itselleen merkitsee. Kirjan nimi viittaa siihen, miten hän on usein huoneen ainoa henkilö, jolla on huivi tai joka on muslimi tai joka on rodullistettu tai vähintäänkin ainoa, jolla on sukujuuria Iranissa.

Pidin kirjasta, joka kertoo sekä Sarasta että suomalaisen yhteiskunnan epäkohdista. Ei sillä, että olisin yllättynyt Saran kohtaamista ennakkoluuloista tai rasismista, mutta on aina eri asia tietää noin yleisesti kuin kuulla jonkun omakohtainen kokemus niistä. 

Jokaisen, jonka mielestä joka ikinen huiviin pukeutuva musliminainen on alistettu ja pakotettu, olisi syytä lukea tämä kirja. Osa naisista on, ikävä kyllä, mutta osalle kyseessä on aidosti oma valinta, jota pitäisi kunnioittaa.

Kirja ei kuitenkaan ole silkkaa kurjistelua vaan kasvukertomus ja tarina oman itsensä löytämisestä. Sarasta piirtyy kuva vahvasta naisesta, joka on ylpeä sekä kahdesta kulttuuristaan että omasta uskostaan, jonka konkreettinen ilmentymä huivi on.

Kyky rakastaa itseään on arvokkainta, mitä meillä on.

(s. 184)

Kirjassa hän kertoo siitä, miten ei lapsena ja nuorena löytänyt esikuvia oikeastaan mistään. Sanoisinpa, että moni nuori muslimityttö saa nyt Sarasta hienon esikuvan ja esimerkin siitä, että huivi ei estä elämästä oman näköistä elämää edes Suomessa.

Kirjan tiedot:

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina | Storytel 2023 | 224 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Elämänkertabingo : TV/Elokuva/Näyttämötaide

* Vahvat naiset 2024 : Voima

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Ajattelin joskus, että jos ihmiset saisivat tietää, millä kaikilla tavoilla heitä vedätetään, he tekisivät vallankumouksen heti.

Tämä Kirkkaan selkeää on toinen lukemani Maarit Verronen ja alan epäillä, että meitä ei vain ole tarkoitettu yhteen. Aiemmin lukemani Hiljaiset joet oli todella uskomaton tarina ja muistan kyllä ajatelleeni, että nämä ihmiset eivät käyttäydy kuten ihmiset käyttäytyisivät tällaisissa tilanteissa.

Tässä kirjassa minulla oli sama ongelma. Dystopian pääosassa on Tiksu P, joka ajautuu paikasta toiseen tuhoutuvassa maailmassa. Tiksu matkustaa työn perässä ja reissu halki Euroopan näyttää tulevaisuuden koko kauheudessaan. Luonto on tuhottu, isoveli valvoo, ihmiset sulkeutuvat koteihinsa pakoon säteilyä ja tauteja, ja huvituksien julmuudet eskaloituvat koko ajan.

Ja kuitenkaan mikään ei tunnu Tiksusta miltään. Tottahan toki tämä on Verroselta harkittu valinta, se tulee selväksi viimeistään kirjan lopussa. Tämä on Tiksun maailma ja tunteileva tai edes tunteva ihminen ei siellä pitkään selviä. On pakko olla piittaamatta mistään, koska muuten olisi ihan sama olla elämättä ollenkaan.

Vaikka tämä järkeen käykin, minä en lukijana tykännyt tästä. Ei ole kirjan vika! Minä vain näköjään tarvitsen edes jonkin verran empaattisemman päähenkilön, joka reagoi asioihin tavalla, jonka ymmärrän helpommin. Tiksu ja sitä kautta Tiksun maailmankin jäi minulle todella etäiseksi. Koska Tiksu ei tuntenut mitään, minustakin oli aivan sama mitä hirveyksiä maailmassa oli tapahtunut ja tapahtui edelleen. 

Eli ei minun kirjani, mutta näen kyllä, mihin tällä on pyritty. Varmasti miellyttää toisia lukijoita enemmän kuin minua.

Kirjan tiedot:

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää | Tammi 2010 | 211 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Oksan hyllyltä, Yöpöydän kirjat, Kirjamielellä ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Taivas

* Vahvat naiset 2024 : Tulevaisuus