Laurie Gilmore: The Gingerbread Bakery (Dream Harbor #05)

Olen sinnikkäästi lukenut Dream Harbor -sarjaa, vaikka nämä eivät totta puhuen niin kovin kiehtovia olekaan. Aina joskus tekee mieli lukea juuri tällainen tarina, jonka lopun tietää ja juonenkäänteet (jos sellaisia edes on) näkee avaruudesta asti.

Sarjan viidennessä osassa ollaan jouluisissa häätunnelmissa. Ekan osan pariskunta on viimeinkin menossa naimisiin ja vähintään puoli kylää on kutsuttu häihin. Mukaan lukien pullapuodin Annie ja pubin Mac, jotka ovat kinastelleet ne sarjan neljä edellistä osaa.

“As the best man, it’s my duty to check the cake in advance.”

“You’re still not the best man. And that is definitely not within the realm of groomsmen duties.

Mac shrugged. “Logan didn’t want strippers so what else am I supposed to do?”

“Of course he didn’t want strippers. The man didn’t even want frosting. It’s like he’s allergic to joy.”

(s. 149)

Nyt sitten selvitellään parin päivän ajan, mitä heillä onkaan hampaankolossa toisiaan vastaan ja miten se jyvänen saadaan sieltä pois.

Anniella itse asiassa on varsin hyvä syy olla nuiva Macia kohtaan. Tyyppi teki aikoinaan aika törkeästi ja kehtaa nyt vielä väittää, että Anniekin on syypää kymmenen vuoden kaunaan. Sinänsä ymmärsin myös Macin puolen, mutta olin kiistassa ehdottomasti Annien puolella.

Olisin ehkä tykännyt kirjasta enemmän, jos se olisi pysynyt vain nykyhetkessä. Osa tästä on takaumia, joissa kuvataan välirikon aikaisia tapahtumia. Eipä siinä mitään, mutta kun asiaa puidaan myös nykyhetkessä. Yksi kerta olisi riittänyt ihan hyvin, koska takaumista ei oppinut mitään sellaista, mitä ei toistettu muussa tekstissä.

Tarinassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään. Vähän on keksitty juonentapaista höpsöttelyä, koska Annie ja Mac eivät voineet vain puhua tai paneskella koko kirjaa. Pisteitä kirjalle muuten noista seksikohtauksista. Sanoisin, että ne oli hyvällä maulla kirjoitettu ja pidin siitä, että repertuaariin kuului muutakin kuin tappi A menossa koloon B.

Kirjan aikaan tehdään myös selväksi, että Dream Harborissa on vielä yksi sinkkunainen, jota varten kaupunkiin on muuttanut sopiva mieshenkilö. Täytyy siis varata myös The Daisy Chain Flower Shop, koska perfektionisti minussa haluaa lukea koko sarjan.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Gingerbread Bakery. HarperCollinsPublishers 2025. 358 sivua.

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa: Luettu muulla kuin äidinkielellä

David Grann: Wager: kertomus haaksirikosta, kapinasta ja murhasta

Vaikka tietokirjojen lukemiseni on jäänyt viime aikoina liiankin vähäiseksi, pidän niistä silti. Aivan erityisesti tykkään tarinallisista tietokirjoista, joihin parhaimmassa tapauksessa uppoutuu kuin kaunokirjallisuuteen ikään.

David Grannin Wager oli tällainen ja jätin sen kesken vain, koska minun piti mennä nukkumaan. Grann kuvaa kirjassa brittiläisen Wager-nimisen sota-aluksen matkaa Kap Hornin ympäri vuonna 1741, sitä seurannutta haaksirikkoa ja ennen kaikkea sitä, miten laivan miehistö selvisi tilanteesta.

Juonipaljastus: huonosti.

Kirjan alaotsikkohan on “kertomus haaksirikosta, kapinasta ja murhasta”.

Wagerin tragedia kytkeytyy Iso-Britannian ja Englannin väliseen sotaan. Wager oli yksi laiva - eikä todellakaan se kaikkein uljain - kommodori Ansonin laivueessa, jonka tarkoitus oli käydä pienellä hyökkäysretkellä Etelä-Amerikan länsirannikolla. Kähveltää espanjalaisten aarteita, valloittaa heidän laivojaan ja tukikohtiaan, kaikkea sellaista pientä puuhaa, jota nämä maat innokkaasti harrastivat.

Ansonin laivueen kohtaloksi koitui Kap Horn, jossa loputon myrsky ja 30-metriset aallot riepottelivat laivaparkoja. Lopulta Wagerkin karahtaa karille Patagonian rannikolle. Hengissä olevat miehistön jäsenet pelastautuvat karulle saarelle, josta ei tunnu olevan poispääsyä. Nälkä ja kurjuus repivät miehistön eri leireihin, ja kuolema korjaa lopulta heistä melkein kaikki.

Wagerin tarina tiedetään kuitenkin siksi, että aivan kaikki eivät kuolleet. Grannin kirja pohjautuu päiväkirjoihin, kirjallisiin sopimuksiin, silminnäkijäkertomuksiin sekä haaksirikkoa koskevaan oikeudenkäyntiin. Näistä muodostuu seikkailukertomus, josta ei inhimillistä tuskaa puutu.

Tämä ei ollut mikään hyvän mielen kirja, mutta se oli todella ahmittava historiallinen kertomus ja jännitysnäytelmä. Kuka selviää hengissä? Miten he selviävät hengissä? Missä kulkee se kärsimyksen raja, jonka jälkeen ihminen pystyy hirvittäviinkin tekoihin?

Tämän tarinan miehet uskoivat henkensä riippuvan kertomistaan tarinoista. Jos heillä ei ollut kerrottavanaan vakuuttavaa tarinaa, vaarana oli, että heidät hirtettäisiin laivan raa’annokkaan.

(s. 16)

Nippelitietona, mukana seikkailussa on myös Lordi Byronin isoisä. Aivan, sen kuuluisan runoilijan, joka kuvaa Wagerin tragediaa joissakin runoistaan. Nyt tekisi vähän mieleni etsiä ja lukea nimenomaan ne.

Kirjan tiedot:

David Grann: Wager: kertomus haaksirikosta, kapinasta ja murhasta. Gummerus 2026. 414 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Wager (2023). Suomennos Markku Päkkilä.

S. K. Rostedt: Mustan tulen laulu (Moorna #02)

Jatkoimme pienessä romantasia-lukupiirissämme Moorna-sarjan kanssa. Ensimmäinen osa ei vakuuttanut oikein ketään ja toivoimme, että pitäisimme toisesta enemmän. Harmillisesti näin ei käynyt.

Tässä osassa oli mielestämme samoja ongelmia kuin ensimmäisessä. Kaksi kolmasosaa kirjasta oli tyhjäkäyntiä Tuonessa, jossa ei tapahtunut juuri mitään. Olisi voinut tapahtua, koska sarjan maailma on kiinnostava ja olisin mielelläni nähnyt Tuonesta muutakin kuin yhden paikan loputonta kurjistelua.

Mahtava tilaisuus demonimaailman seikkailuille siis, mutta miten käy? Moorna ja Caidas heiluttavat peittoja, Moorna oppii lisää omista voimistaan ja surkuttelee jatkuvasti sitä, että Malkra suhtautuu häneen nuivasti. Ja siinäpä se melko lailla olikin.

Minulta ei oikein irronnut säälipisteitä ja sympatiaa Moornalle, vaikka tarina niitä yrittikin heruttaa. Poltit Malkran karrelle, joten onko se nyt ihmekään, että häntä ei enää kiinnosta kaveerata kanssasi?

Moorna tiesi, ettei ollut oikeutettu siihen, mutta hän oli loukkaantunut.

Miksi Malkra puhui tuntemattomalle demonille, mutta ei hänelle?

(s. 100)

No mietipä sitä.

Varsinaiset tapahtumat oli kirjoitettu viimeiselle noin 160 sivulle, mutta niihinkin mahtui todella turhalta tuntuvaa täytetekstiä. Lisäksi Caidas otti kopin idioottipallosta eikä tuntunut ollenkaan uskottavalta miltei 200 vuotiaalta soturilta, jolla luulisi olevan jonkin verran järkeä ja lisäksi epäluuloa epäilyttäviä viestejä ja merkillistä käytöstä kohtaan.

Vaikka emme tästä kovinkaan paljoa pitäneetkään, päätimme kuitenkin lukea sarjan viimeisenkin osan jahka saamme sen kirjastosta. Kun on jo kaksi kirjaa lukenut, menee se kolmaskin! Sitä paitsi haltiakuningatar oli kiinnostava hahmo, ehkäpä hänen menneisyydestään kerrotaan siinä lisää.

Kirjan tiedot:

S. K. Rostedt: Mustan tulen laulu. Otava 2025. 477 sivua.

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa: Kotimainen kirja

Lokakooste

Lokakuussa luin 15 kirjaa, joista kaikki olivat tavalla tai toisella kivoja lukukokemuksia. Lukemisen suhteen jäin siis selvästi positiivisen puolelle! 

Paras kirja oli ehkä Tille Waldenin sarjakuva Charity & Sylvia, jonka tekeminen on varmasti vaatinut todella paljon työtä. Taustatutkimus, sen sommittelu tarinaksi, koko tarinan piirtäminen... Iso urakka! Oli myös mukava lukea sateenkaarevista ihmisistä historiallinen kirja, jossa heidän elämänsä ei ollut pelkkää tuskaa ja homofobiaa.

Tällä hetkellä minulla on kesken kaksi kirjaa. S. K. Rostedtin Mustan tulen laulu menee vähän puoliväkisin, mutta kun sen on lukupiiriin luvannut lukea, niin luetaan sitten. Enää viimeinen osuus jäljellä. David Grannin Wager: kertomus haaksirikosta, kapinasta ja murhasta -tietokirja on vasta alussa, mutta vaikuttaa tosi kiinnostavalta ja vetävästi kirjoitetulta.

Luettu

David Petersen: Mouse Guard: Fall 1152, Winter 1152 & The Black Axe

Ihanien hiirten historiallissävytteisiä seikkailuja sarjakuvassa.

Tillie Walden: Charity & Sylvia

Erinomainen elämäkerrallinen sarjakuva naispariskunnan elämästä 1800-luvun alussa.

Tara Menon: Upoksissa

Kauniisti kirjoitettu tarina ystävyydestä ja surusta.

Kamome Shirahama: Witch Hat Atelier 09

Taitaa olla ensimmäinen lukemani manga, jossa yhteen lukuun on lisätty sisältövaroituksia. Tässä tapauksessa ne koskivat sivuhahmon menneisyydessä tapahtunutta seksuaalista väkivaltaa ja uhrin syyllistämistä. Kokonaisuutena tämän osan teemana tuntui olevan auktoriteettien ja sääntöjen kyseenalaistaminen: mitä järkeä on olla noita, jos ei saa auttaa ihmisiä?

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary 08

Tässä osassa pääosassa ovat rahahuolet ja sosiaalinen media. Dinopuisto tekee tappiota ja työntekijät laativat someguru Suzumen johdolla suunnitelman, jonka avulla puisto saisi lisää kävijöitä ja tuloja. Yhtenä sivujuonena oli dinosauruksen ummetus, ja tämä on ehkä ensimmäinen lukemani kirja, jossa kakkajutuista ei tehdä vitsiä, vaan ne ovat eläimen hyvinvointia ja jopa henkeä uhkaava ongelma.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 11

Oikeastaan jokainen tämän sarjan osa saa miettimään, pitäisikö lukea Isabella Birdin Unbeaten Tracks in Japan -teos. Tämän jälkimainingeissa minua kiinnostaisi erityisesti tietää, millä tavalla hän kuvasi ainuja ja heidän kohtaamistaan. Muutenkin tämän osan teemana oli kolonisaatio ja se, miten valloittaja hävittää olemassa olevan kulttuurin.

Juhani Karila: Terapeuttini on ihmissusi

Hauskan merkillinen vaihtoehtoinen Helsinki.

Layne Fargo: Suosikit

Yllättäen Humiseva harju + jäätanssi oli toimiva yhdistelmä.

Fiona Marchbank: Ladies of the Knight

Sateenkaareva sarjis ei ollutkaan romanssi, vaan kahden erilaisen ihmisen kasvutarinan alku.

Peglo: To the Stars and Back #01

Kotoileva ateenkaareva sarjis yliopistopoikien rakastumisesta.

Johanna Valkama: Kultalangan kehrääjä

Historiallisen sarjan aloitus vei mennessään Tampereelle.

Jessi Jokelainen: Epigenesis

Omaelämäkerrallinen sarjakuva ylisukupolvisesta sotatraumasta.

Liisa Kaski: Marras

Hieno kirja kansanuskosta ja Valpurista.

Liisa Kaski: Marras

Oikeastaan tarkoitukseni oli lukea tämä vasta viikonloppuna, mutta menin vilkaisemaan kirjan alkua heti kun sain sen käsiini ja tarina imaisi mukaansa. Lukaisin koko kirjan heti kun tulin töistä kotiin.

Tästä jäi jotenkin sellainen tunnelma, että luin juuri sopivan mittaisen aikuisten sadun, vaikka tämä ei toki satu ollutkaan. Maagista realismia kylläkin.

Ollaan siis menneisyydessä, jossain tarkemmin määrittelemättömässä vuodessa. Suomalainen kansanusko ja ovat hetken aikaa olemassa rinnakkain. Pienessä talossaan kekriin valmistautuva Valpuri ei pidä outona sitä, että hän uskoo yhtä aikaa Neitsyt Maarian siunaukseen ja metsässä eleleviin haltioihin.

Tämä on näin jälkikäteen katsottuna ollut uskonnollisesti jännää aikaa. Valpurin elämä ja uskomukset eivät tunnu olevan ristiriidassa keskenään ja minua alkoi lukiessani suorastaan harmittamaan, että hänellekin tärkeät kansanuskon perinteet syrjäytetään pian vieraslajin vuoksi.

Joka tapauksessa kansanusko on suurin syy siihen, ettei Valpuri hätkähdä niin kovin kovasti metsästä ilmestyvää muukalaista. Mies on pukeutunut oudosti, käyttäytyy oudosti eikä osaa edes puhua kunnolla. Hauska yksityiskohta olikin se, kun mies ilmoittaa puhuvansa suomea ja Valpuri miettii, mitä "suomi" edes on.

Valpuri hoivaa mieleltään selvästi järkyttynyttä miestä kekrin ajan. Ehkä hän on metsän kansan lähettämä? Tai ihan vain vinksahtanut mierolainen? Lukijalle on alusta asti selvää, mikä jutun juju on, mutta kirjan lumous syntyykin siitä ettei Valpuri tiedä. Hänellä on vain oman elämänsä konteksti sanoittaa ja ymmärtää miestä, ja asiat, jotka ovat lukijalla ahaa! -hetkiä, eivät sano hänelle mitään.

Pidin kovasti Valpurista ja kirjan maailmasta. Luontoa ja eläimiä kuvataan kauniisti ja luontevana osana Valpurin elämää. Hänellä on uuhensa ja Keväänsä, metsä ja meri, joissa riittää ihmeitä. Valpuri on myös kirjoitettu taitavasti: hän ei missään vaiheessa vaikuta yksinkertaiselta tai tyhmältä, eikä kansanusko tunnu lapselliselta.

Miten kekriyön humalasta syntyvät kevään mahlanjuoksut ja omenankukat, miä jo näin sen! Ja uuhien riemun kun astelemme yksissä tuumin vihottavaan rantaan ja lampaiden saareen. Papujen nuoret varret kaalimaan mustassa mullassa, elonkeltaisen otrapellon, siestarlaisten turpiat tummuvat marjat. Koko kylän läpi läikähtävän sadonkorjuun onnen. Minkä tähden minun mieleni aina juoksee kohtalon eteen, ensin sen tielle ja sitten sen taakse, miksei se osaa pysyä siinä mikä on tässä ja nyt?

(s. 28-29)

Ison hatun nosto myös kirjan kielelle! Noin ylipäätään tekstin rytmi on kaunis, mutta tämän wanhan sanaston eteen on varmasti täytynyt tehdä paljon tutkimustyötä. Kaikkia sanoja en edes ymmärtänyt, mutta ei se lukemista haitannut.

Kirjan tiedot:

Liisa Kaski: Marras. SKS Kirjat 2026. 192 sivua.

Jessi Jokelainen: Epigenesis

Jessi Jokelaisen hienon Femokratian jälkeen oli tietenkin pakko lukea Epigenesiskin. Aihe oli yllättävän erilainen, mutta aivan yhtä ajankohtainen. Ei meillä Suomessa puhuta mielenterveyden haasteista yhtään liikaa.

Epigenesis on omaelämäkerrallinen sarjakuva, jossa Jokelainen käy läpi talvi- ja jatkosodan aiheuttamia ylisukupolvisia traumoja. Rintamalta palannut Paavolan paappa ja sodassa menetyksiä kokenut mummu ovat ankaria vanhempia. Heidän poikansa eli Jokelaisen pappa lääkitsee pahaa oloaan viinalla. Hänen tyttärensä, Jokelaisen äiti, oppii pelkäämään ja vaikenemaan. Jokelainen itse kärsii ahdistuneisuudesta, joka purkautuu pakko-oireisena häiriönä.

Kaiken kaikkiaan kirja kuvaa siis yhden suvun traumaperintöä, mutta se asetetaan tässä Suomen kokoiseen kontekstiin. Sotatrauma on kansallinen trauma ja se näkyy ja tuntuu edelleen. Rintamalta palanneiden sotilaiden ja kotirintamalla sitkeästi kestäneiden naisten pahaa oloa ei osattu käsitellä ollenkaan. Lääke kaikkeen oli työ, ja naisten erityisenä taakkana oli sosiaalinen paine olla ymmärtävä vaimo, vaikka mies olisi ollut kotona kuinka väkivaltainen tahansa.

Jokelainen sitoo sotatrauman myös kansainväliseen kontekstiin: kun emme osaa käsitellä omaakaan traumaamme, miten voisimme ymmärtää tänne pakolaisena tulleiden ihmisten traumoja? Pitäisi voida, mutta emme osaa, ja se taas on hedelmällistä maaperää rasismille ja fasismille.

Tykkäsin tässä eniten noista Jokelaisen omaa perhettä koskevista osuuksista. Ne olivat kirjan alussa ja niistä piirtyi ajallinen kaari, jossa traumalla on selkeät juuret ja jossa se muuttaa muotoaan sukupolvelta toiselle. 

Kirjan loppupuoli oli hyvin tietopainotteinen ja tuntui välillä vähän raskaalta. Tekstitys oli edelleen selkeää ja helppolukuista, sitä vain oli paljon. Ajankuva tuli kivasti esiin myös kuvituksen kautta vaatteissa ja sisustuksessa.

Kirjan tiedot:

Jessi Jokelainen: Epigenesis. Into 2026. 176 sivua.

Johanna Valkama: Kultalangan kehrääjä (Kauppahuoneen Maria #01)

Jatketaan hienojen kotimaisten historiallisten romaanien parissa. Kultalangan kehrääjä oli yksi niistä kirjoista, joita oikein odotin tänä syksynä. Eikä vain siksi, että olen käynyt Tampereella komeassa Tirkkosen talossa. Talon historiasta en tiennyt sen enempää ja se alkanee aueta tämän uuden sarjan myötä.

Tässä kirjassa ollaan vuodessa 1865. Maria palaa kotiinsa Tyrväälle oltuaan vuosia Turun arkkipiispan kartanossa palvelijattarena. Elämälle pitäisi löytää uusi suunta joko työn tai puolison merkeissä. Jälkimmäinen löytyy kulkukauppias Johan Tirkkosesta, joka vie Marian mukanaan Tampereelle.

- - kunnialliset ja säädylliset miehet olivat harvassa. Enemmän oli petollisia ja köyhiä, leikillänsä hakkailijoita ja koketeeraajia. Sellaista kukkoilua ja teerenpeliä minä en kaivannut. Miehen kauneus antoi tietysti silmille ja sielulle iloa, mutta naimakauppa oli ennen muuta järjen kysymys.

(s. 88)

Tässä oli taas niin mainiota aikakauden kuvausta, että ai että. Se näkyy jo Mariassa hahmonakin, häntä nimittäin vaivaa tavallista enemmän synnintunto, joka on tarttunut arkkipiispan taloudessa. Tokihan Tyrväällä ollaan Jumalaa pelkäävää kansaa noin yleensäkin, mutta Marian tapauksessa se tuntuu vielä vähän henkilökohtaisemmalta. On vaikeaa olla tarpeeksi nöyrä ja kuuliainen nuori nainen, kun on niinkin tarkkasilmäinen kuin hän on.

Tykkäsin Mariasta ja siitä, miten hänen hoksaavaisuutensa ja järjestelmällisyytensä tekee hänestä hyvän kauppiaan. Hän on huomannut, että kaikki kannattaa kirjoittaa ylös ja huomioi mikä menee kaupaksi missäkin. Maria on myös syntynyt sikäli onnekkaaseen aikaan, että ainakin Tampereella naisen on mahdollista osallistua kaupankäyntiin.

Tästä saadaan vähän esimakua tässä kirjassa, mutta aiheeseen sukelletaan varmasti syvemmin myöhemmin. Oli kiinnostavaa lukea aikakauden kauppiaskulttuurista ja sen monimuotoisuudesta. On kivijalkakauppiaita, jotka puolustavat reviiriään kynsin hampain, on kulkukauppiaita, jotka toimivat joko itsenäisinä yrittäjinä tai toisten palkollisina, on naisia ja miehiä ja paljon erilaisia tuotteita.

Mariaa kiinnostavat jo tässä vaiheessa etenkin kankaat ja langat, koska eletään murrosaikaa teollisesti tuotettujen ja itsetehtyjen kankaiden välillä. Finlaysonin tehdas raksuttaa Tampereella kotimaista tuotantoa ja tuontikankaitakin piisaa. Ei tarvitse olla todella varakas ostaakseen sen sijaan, että tekisi itse.

Tykkäsin kirjasta paljon ja lukaisin tämän nopeasti. Tarina eteni jouhevasti Marian mukana ja monta juonenlankaa jäi roikkumaan ilmaan. Jatkoa odotellessa!

Kirjan tiedot:

Johanna Valkama: Kultalangan kehrääjä. Otava 2026. 298 sivua.