Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Let’s go to the baths today, Miss Ikuko said, so we all got ready.

Hiromi Kawakamin Under the Eye of the Big Bird oli yksi tämän vuoden International Booker Prize -ehdokkaista. Ei se palkintoa voittanut, mutta kiinnosti silti sen verran, että halusin lukea tämän kun kirjastosta kerran löytyi.

Ja olipas merkillinen kirja. En oikein tiedä pidänkö tästä vai en. Luulen, että pidän kirjan ideasta enemmän kuin toteutuksesta.

Tässä siis ollaan post-apokalyptisissa maisemissa. Ihmiskunta on sukupuuton partaalla ja hajaantunut pienehköihin yhteisöihin, jota etsivät erilaisia tapoja selvitä. Löytyy vauvatehdasta, ihmisen ja eläimen risteytymiä, kloonausta, erilaisia erikoisia kykyjä ja kas vain, nuohan ovatkin kasvi-ihmisiä.

Kokonaisuutena tarina kattaa kymmeniä jos ei peräti satoja tuhansia vuosia, ja minun oli aika vaikea pysyä kärryillä siitä, oltiinko eri luvuissa vain eri yhteisöissä vai lisäksi aivan eri vuosituhannella. Kertojia on siis monta, joskin samoja tai ainakin saman nimisiä hahmoja esiintyy useassakin luvussa.

Yhteisinä hahmoina taustalla ja joskus kertojinakin hiippailevat vahdit ja äidit. Vahdit pitävät silmällä eri yhteisöjä ja määrittävät milloin niiden toimintaan olisi syytä puuttua ulkoapäin. Äidit taas ovat jotain muuta kuin ihmisiä ja heidän tehtävänään on kasvattaa lapsia. Lisääntyminen on kirjassa muutenkin yksi keskeinen teema ilmeisistä syistä.

Tarina oli helppo lukea, mutta se ei loppujen lopuksi herättänyt kovin suuria tunteita. Se taas johtuu siitä, että oikeastaan kukaan hahmoista ei tuntenut kovin suuria tunteita, tai toisinaan edes niitä pieniä.

Minulla oli lopussa vähän sellainen “mitä minä juuri luin? ja miksi?” -olo. Tässä kirjassa ihmiskunnan tulevaisuus ei ole valoisa ja aivan lopussa oleva eräänlainen toivonkipinä kyseenalaisti sen, mikä “ihminen” edes on.

Kirjan tiedot:

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird | Granta 2025 | 278 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Ōkina tori ni sarawarenai yō (2016) | Englanninkielinen käännös: Asa Yoneda

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjailija on kotoisin muualta kuin länsimaista

* Paha mieli, paras mieli : Toivottomuus

* Luonto sivuilla : Jonkin uuden syntyminen

Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret

- Black bastard! Black bastard! kaikui papukaijan kimeä huuto pihassa.

Tämän vuoden Lukumatka menneisyyteen -haasteen kivoimpia löytöjä oli Marja-Leena Lempisen trilogia, jossa kerrotaan Suomesta Kanadaan 1920-luvulla muuttaneesta nuoresta Jennystä. Sain nyt viimeinkin luettua sarjan viimeisen osan Siivet ja juuret, josta tykkäsin myös.

Näiden kirjojen ehdottomia vahvuuksia on arjen kuvaus. Suuret dramaattiset, poliittiset käänteet tapahtuvat kauempana, mutta heijastuvat myös ihan tavallisten ihmisten elämään. Tämän osan tarina alkaa vuodesta 1934 ja laman hellittäessä Jenny uskaltaa perustaa oman kampaamon.

Jennyä seurataan nyt monien vuosien ajan ja arjen ilot ja surut ovat oikeastaan merkittävämpiä kuin toinen maailmansota. Sota herättää siirtolaisyhteisössä vahvoja tunteita ja pelkoa Suomen puolesta. Kirjassa kuvataan hyvin Jennyn huolta Suomen perheestään ja sitä, miten siirtolaiset haluavat kantaa kortensa kekoon niin kutomalla sukkia kuin keräämällä rahaakin emämaalle.

Toisaalta sota on Jennylle kuitenkin pienempi ja etäisempi huoli kuin puolison terveysongelmat ja parisuhteen rakoileminen. Tämän osan kantava teema onkin sen nimessä. Siirtolaiset ovat kasvattaneet juuret Kanadaan, uuteen kotimaahansa, ja se tarjoaa heille aivan erilaisen mahdollisuuden levittää siipensä. Suomi on maa, jossa synnyttiin, mutta Kanada on maa, jossa eletään ja rakennetaan.

Vaikka epävarmuus jäyti, eikä huomisesta tiennyt, tajusin, että usko omaan itseen auttoi. Matka Jokinotkon kotimökistä tähän hetkeen oli ollut pitkä. Olin raivannut tieni suomalaisella sisulla, savolaisella huumorilla. Niillä eväillä aioin myös jatkaa.

(s. 347)

Samalla tulee hyvin esiin se, miten Jennykin etääntyy Suomen perheestään. Kirjeet kyllä vaihtuvat, mutta hän saa kaikki uutiset jälkikäteen eikä esimerkiksi näe sisarustensa lapsia. Kaikilla on omat elämänsä eikä yhteydenpito ollut helppoa ja nopeaa.

Jäin vähän toivomaan jatkoa! Pääseekö Jenny ikinä kyläilemään Suomessa? Miltä se tuntuisi, kun on ollut vuosikymmeniä muualla? Mutta toisaalta sarja päättyi hyvään paikkaan ja tarina tuntui kokonaiselta, joten ei jatko-osalla sinänsä ole oikeastaan tarvetta.

Kirjan tiedot:

Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret | Icasos 2024 | 356 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Amman lukuhetki ja Kirjarouvan elämää

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa : Trilogian päätösosa

* Luonto sivuilla : Kirjan nimessä on luontosana

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja

Luin Riina Tanskasen ensimmäisen Tympeät tytöt -sarjakuva-albumin näköjään kolmisen vuotta sitten. Tämän Luokkakipuja-kirjan teema on pohjimmiltaan sama: sukupuoliroolit sekä tyttönä ja naisena olemisen vaikeus.

Tällä kertaa niitä tarkastellaan talouden ja etenkin kapitalismin kautta. Millaisen naiskuvan toistaminen ja suoranainen pakkosyöttö hyödyttää eniten kapitalismin pyörittämää yhteiskuntaa? Mitä ja millaisia mielikuvia naisille myydään?

Teemaa tarkastellaan kahdeksassa tarinassa eri näkökulmien kautta. Itse tykkäsin eniten Luokkakipuja- ja Syrjäseutujen tytöt -luvuista. Ensimmäisessä pureudutaan siihen, miten Suomi itse asiassa on luokkayhteiskunta ja miten vaikeaa luokkanousu on.

Näennäisesti kaikilla on samat mahdollisuudet esimerkiksi opiskella yliopistossa, mutta onhan se paljon vaikeampaa jos suvulla ei ole lainkaan akateemisia perinteitä. Tarinassa tulee hyvin esille nuoren työläistaustaisen opiskelijan ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunne ja paine olla samanlainen kuin varakkaammat opiskelukaverinsa. Samoin myös se, miten akateeminen koulutus voikin ulkopuolistaa sinut perheestäsi ja vanhoista tutuistasi.

Syrjäseudun tytöissä puolestaan ollaan kuolevalla maaseudulla, pikkupitäjässä, josta tytöt häipyvät heti kun voivat. Paitsi ne, jotka jäävät. Tässäkin tarinassa nuori nainen tuntee ulkopuolisuutta monella tavalla. Kotiseudulla hän jää aivan eri maailmaan kuin se kaupunkiin opiskelemaan muuttanut kaverinsa. Samaan aikaan hän ei oikein kuulu myöskään miesvaltaiselle syrjäseudulle, jossa ennakkoluulot kukoistavat.

Tarinat toimivat hyvin toistensa peilikuvina ja kertovat siitä, miten vaikeita valintoja elämässä tulee eteen.

Kokonaisuutena pidin kirjasta ja mitä useampi sen lukee, sitä parempi. Etenkin miesten soisi kurkistavan edes tämän verran siihen, millaista naisten elämä voi olla. Koskaan ei ole kyllin hyvä äiti, työntekijä, opiskelija tai nainen.

Että semmosta.

Myös Työväenmuseo Werstaan näyttely on katsomisen arvoinen, semminkin koska isommista originaalipiirroksista teksti on helpompi lukea. Ymmärrän kaunofontin taiteellisen arvon, mutta kirja on varmasti todella haastava jos on lukivaikeus. Minunkin oli hankala hahmottaa niitä puhekuplia, joissa teksti jakautui kahtia esimerkiksi hahmojen päiden ympärille.

Kirjan tiedot:

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja | Into 2025 | 207 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Riittämättömyyden tunne

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands (Emily Wilde #02)

The foot would not fit in my suitcase, so I wrapped it in cloth and wrestled it into an old knapsack I sometimes carry with me on expeditions.

Ihastuin Heather Fawcettin Emily Wilde -sarjan ensimmäiseen osaan eikä toinen osa ollut ollenkaan pettymys! Emily on vain niin loistava päähenkilö, tutkija joka ei pyytele anteeksi itseään tai vähättele omia taitojaan.

Emily Wilde’s Map of the Otherlands alkaa joitain kuukausia ensimmäisen osan jälkeen. Emilyllä on työ alla kartta haltiamaista, mutta varsinainen juoni keskittyy Emilyn tavoitteeseen löytää ovi nimenomaan kollega-rakastettu Wendellin haltiakotiin. Sitä lähdetään sitten etsimään Sveitsin Alpeilta.

Emilyn lisäksi tykkäsin tosi paljon kirjan muista hahmoista. Wendellistä harmillisesti ehkä vähiten, mutta toisaalta hän oli loppujen lopuksi aika pienessä osassa tarinaa. Hän on tällä kertaa pulassa ja sopivasti tajuton osan tarinaa, ja on Emilyn vuoro pelastaa hänet.

Toiminallisempia ovat Farris Rose, osastonjohtaja yliopistosta, sekä Emilyn veljentytär Ariadne, joka vasta opiskelee haltiatietoa.

Apart from a few bruises, she [Ariadne] was largely unharmed, and now that the shock had worn off she seemed to view the attack as a thrilling tale ripe for scholarly documentation, and as already making notes on the subject. An entirely unhealthy response to attempted murder, of course; I have never been more convinced that she has the making of a dryadologist.

(s. 272)

Mainioita hahmoja ja tykkäsin siitä, että vaikka Rosen ja Emilyn välit eivät alussa parhaat olleetkaan, he pystyivät silti kohtaamaan toisensa tutkijoina ja ymmärtämään toisiaan sitä kautta.

Emilyn lisäksi minua viehättää kirjan maailma ja sen kaikenkirjava haltiakansa. Sveitsiläisen pikkukylän asukkaat suhtautuvat heitä ympäröivään luontoon ja haltioihin kovin eri tavalla kuin kaupunkilaiset, joiden elämässä haltiat eivät ole koko ajan läsnä.

Haltiat ovat kokoon ja ulkomuotoon katsomatta tavalla tai toisella pelottavia, ja monille lajeille ihmiset ovat saaliita ja maukkaita pikku välipaloja. Tarina jättikin sopivasti auki sen, miten vieras Wendell loppujen lopuksi onkaan ihmisvalepukunsa alla. Ehkäpä se selviää seuraavassa osassa? Joka tapauksessa täytyy ehdottomasti lukea sekin.

Kirjan tiedot:

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands | Orbit 2024 | 337 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Älä aloita uutta sarjaa : Sarjan toinen osa

* Luonto sivuilla : Rinnakkaiselo

Syyskooste

Syyskuu oli vähän vähäisempi lukukuukausi. Töissä on ollut sen verran kiirettä, että en ole jaksanut lukea kovin paljoa kotona. 

Etenkin kun nyt alkaa pari uutta lukuhaastetta, Luonto sivuilla -haasteen uusin kierros sekä Älä aloita uutta sarjaa, jossa luetaan keskeneräisiä sarjoja (ja niitähän riittää, hah).

Syyskuun paras kirja oli Emmi Itärannan Lumenlaulaja, joka oikeastaan jätti halun lukea kirjoja muistakin Kalevalan naisista.

Tällä hetkellä luen Heather Fawcettin Emily Wilde's Map of the Otherslands -kirjaa. Kerrassaan hurmaava sarja ja tykkään Emilystä tosi paljon!

Luetut

R.S. Burnett: Whiteout
Selviytymisseikkailu jätti toivomisen varaa, mutta plussaa kritiikistä USA:n ilmastopolitiikkaa kohtaan.

Hannele Klemettilä: Kalman karamellit ja muita keskiajan murhatapauksia
Keskiajan true crimeä, olisi ollut aineksia kahdeksikin kirjaksi.

Anu Holopainen: Salome
Perheellistymistä ja itsemääräämisoikeutta lähitulevaisuudessa, kiinnostavan epämiellyttävät päähenkilöt.

Joonas Rinta-Kanto: Fok_It: muista uskoa unelmiisi

Aloin lukea Fok_It -strippejä vasta tänä vuonna ja sopivasti ilmestyikin uusi albumi. Tässä eniten iskivät työelämää käsittelevät stripit, joita olikin aika monta.

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja
Kauniisti kirjoitettu tarina Louhesta.

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

Helpon työn löytämisen vaikeus oli kyllä huvittava.

Pertti Jarla: Fingerporin koko kuva 13

Tuttua Fingerporia. Tähän albumiin ei sattunut kovin montaa suosikkiani, mutta yllättävän paljon oli sellaisia, joita en ollut koskaan nähnytkään.

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Klassikkomangan uudelleenkerronta oli ihan kiinnostava lukukokemus ja kuvaus 1950-60-luvun robottipohdinnoista.

Stephen King: Carrie

Kauhuklassikko oli hyvä kuvaus perheväkivallasta ja koulukiusaamisesta.

Stephen King: Carrie

Uutinen Westoverin (ME) Enterprise-viikkolehdessä 19. elokuuta 1966.

Sivistin itseäni kauhuklassikolla! Olen joskus nähnyt jonkin Carrie-elokuvan, mutta kirja oli vielä lukematta. Tämä olikin vetävämpi kuin oletin.

Juoni lienee useimmille tuttu. Väkivaltaisen fundamentalisti-äitinsä kasvattama Carrie on koulukiusattu. Tilanne muuttuu entistä kurjemmaksi kun Carrien ensimmäiset kuukautiset alkavat koulun suihkussa. Tämä yksittäinen julma kiusaamistilanne saa lumipallon vierimään rinnettä alas ja pian koko kaupunki on liekeissä.

Kirjaimellisesti.

Oletin tarinan kulkevan suoraviivaisesti Carrien kertomana, joten kirjan rakenne yllätti. Tarinalla on monta kertojaa Carriesta kiusaajiin, ja nykyhetki keskeytyy usein uutistiedotuksiin ja otteisiin tulevista silminnäkijälausunnoista. Carrien telekineettiset voimat ovatkin tässä maailmassa perinnöllisiä ja tieteellisen tutkimuksen alla.

Osa näistä tutkimusteksteistä ja tietokirjaotteista nosti karvat pystyyn, niin naisvihamielisiä ne tuntuivat olevat. Telekinesia kun aktivoituu vain naisissa ja voi kauhistus sentää, ei naisilla pitäisi sellaista valtaa olla, lukkojen taakse kaikki syntymästä saakka. Onneksi narratiivi itsessään ei taivu samalle kannalle; ainakin minusta tuntui, että lukijan olikin tarkoitus pöyristyä näistä.

Ilmeisesti lukijan ei ollut tarkoitus pöyristyä Stephen Kingin loppumattomasta kiinnostuksesta tisseihin. Tulipahan ainakin selväksi mistä hän tykkää.

Kuitenkin, tykkäsin kirjasta ja säälin Carrieta aivan loputtomasti. Tarina kuvaa hyvin julmuutta, jota tapahtuu kodeissa suljettujen ovien takana. Carrien äiti on uskonkiihkossaan ja synninpelossaan suorastaan järjiltään.

Samoin tässä kuvataan hyvin sitä julmuutta, jota koulukiusatut voivat kohdata. Oikeastaan pidin siitä, miten sukupuolittunutta Carrien kiusaaminen tässä oli. Pahimmat kiusaajat olivat nimenomaan tyttöjä, jotka iskivät heti toisen heikoimpiin kohtiin.

Kiusaamisessa näkyivät myös yhteiskuntaluokat: pääpahis Chris uskoo selviävänsä mistä vain, koska isi on rikas lakimies. Mitäpä sitä turhaan tuntee syyllisyyttä tai katumusta heikompiensa polkemisesta, sehän on suorastaan luonnonlaki. Uskottavan vastenmielinen hahmo.

Ei kai pitäisi olla massamurhaajan puolella, mutta ymmärsin kyllä hyvin, mistä Carrien raivo kumpuaa ja miksi se viimeinen olki katkaisi kamelin selän. Juuri kun hän on löytänyt oman voimansa ja pienen uskon tulevaisuuteen, se revitään häneltä raa’asti pois.

Carrie ei kuvitellut kenenkään tajuavan, miten hirveästi rohkeutta oli tarvittu siihen että hän ryhtyi tähän, että hän jättäytyi kaiken sen armoille mitä ilta hirveimmillään saattaisi tuoda mukanaan.

(s. 112)

Rajansa kaikella, myös sillä, miten paljon paskaa niskaan ihminen voi ottaa.

Kirjan tiedot:

Stephen King: Carrie | Tammi 2004 (1. p. 1987) | 211 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Carrie (1974) | Suomennos: Tuula Saarikoski

Luettu myös:

Kirjahullun päiväkirja, Jokken kirjanurkka, Tarinoiden syvyydet ynnä muut

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirja on kirjoitettu ennen kuin synnyit

* Paha mieli, paras mieli : Perheväkivalta

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3

Pyörittelin mielessäni eri kirjoja Robotti-lukuhaasteen klassikoksi, ja sitten välähti. Tokihan myös Osamu Tezukan Astro Boy -manga on genrensä klassikko. Mahdollisesti jopa useamman genren scifistä supersankareihin.

Sitä ihan alkuperäistä vuosien 1952-1968 Tetsuwan Atomia ei ole suomennettu, mutta tämä Akira Himekawan kuvittama 2000-luvun alun mangatrilogia kyllä. Manga puolestaan on sarjakuvaversio samaan aikaan ilmestyneestä animesta, joka tehtiin Atomin ja alkuperäisen animen synttäreiden kunniaksi.

Summa summarum, tämä on käsittääkseni alkuperäistä kunnioittaen tehty uusintaversio, jossa tyyli ja tarina ovat lähellä alkuperäistä joskin hieman modernisoiden.

Tarina tuntuikin sekä nostalgiselta että yllättävän ajankohtaiselta. Asiat, jotka alkuperäisessä tarinassa ovat kaukaista tulevaisuutta, ovat nyt jo askeleen lähempänä ja vakavamman mietinnän alla. Missä menee ihmisen ja robotin välinen raja? Voiko vain ihminen olla inhimillinen? Niin se tekniikka kehittyy.

Tarinan päähenkilö on siis Atom, alakoululaispojan näköiseksi tehty robotti. Atom on ensimmäisen sukupolven androidi, jolla on sielu/sydän. Atomin on tarkoitus olla silta ihmisten ja robottien välillä, ja inhimillistää robottien kohtelua. Atomin peruslempeä luonne joutuukin koetukselle aina, kun hän joutuu toimintagenren vaatimiin tappeluksiin.

Atom ja muistinmenetys.
(vol. 2, s. 56)

Näistä kolmesta osasta ensimmäinen oli oikeastaan jos ei tylsin niin vähiten kiinnostavin. Kahdessa jälkimmäisessä osassa syvennytään Atomin ja hänen päävastustajansa Atlaksen taustoihin, jotka ovat tietenkin sopivan traagiset.

Kokonaisuutena tykkäsin kyllä sarjasta ja se oli mielenkiintoinen kurkistus 1950-60-luvun robotiikkaan liittyviin mielikuviin. Kuvitus oli selkeää ja tarinaa helppo seurata. Naishahmoilla tarina ei voi kehua, mutta oli niitä sentään muutama joskus mukana.

Miinusta siitä, että joissakin ruuduissa tumma teksti oli laitettu tummalle pohjalle. Eihän sitä voinut lukea ollenkaan.

Kirjan tiedot:

Osamu Tezuka & Akira Himekawa: Astro Boy 1-3 | Sangatsu Manga 2007 | 186, 181 & 185 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Astro Boy Tetsuwan Atom (2003-2004) | Suomennokset: Antti Kokkonen

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Klassikko